tiistai 1. toukokuuta 2018

Vappuylläreitä, sillä kevät on vahvasti täällä.

Vappu tuli vietettyä, grillauskausi avattua ja pihan siivous aloitettua. Eli ihan totta - minä konttasin vappuna ansiokkaasti. Etenin kukkapenkistä toiseen siivoten menneen vuoden rääppeet. Kunhan maa lämpenee, niin kuorrutan penkit palaneella hevosen lannalla, johon laitan tuhkaa höystöksi. Kasvit kiittävät katteesta ja lannoituksesta.

Japaninruttojuuren kukinto on mehiläisille ensimmäinen kattaus.

Vapun säät ovat olleet perin merkilliset. En kerta kaikkiaan muista milloin olisi ollut Valpurina aurinkoa ja lämmintä! Yhtä merkillistä on sekin, että maa on sulaa heti hangen alta paljastuttuaan. Kummallisuuden kruunaa avoin meri. Jäät katosivat jonnekin, mutta toki niitä voi ajelehtia rantaan tuulen kääntyessä lännelle. Kaikki olosuhteet antavat mahdollisuuden kunnolliselle keväälle, mitä ei vähään aikaan ole nähtykään. Yksi polaaripyörre voi kyllä muttaa kaiken toisin päin - ei tavatonta sekään.

Helleborus hybridus eli jouluruusu 'Luua Plum'

Kiva oli nauttia tosi lämpimän tuntuisesta (meillä +8 on toooodella lämmintä) säästä, jolloin pihassa puuhaaminen oli yhtä nautintoa. Huomenna kello herättääkin 5:45, ja pikaisen kahvin ryystämisen jälkeen on aika pujottautua puoleksi vuodeksi kirkuvan keltamustiin hälykamppeisiin. Kausi alkaa, ja tavoitteet on korkealla.

Kartanopioni on kestävä komistus, jonka kasvusto laajenee aina vain isommaksi.

Oman pihan siistiminen ja muut hoitotoimet jäävät nyt vaiheeseen, mutta onneksi niitä voi edistää vaikka lyhyin syöksyin. Totuus on herkullisella tavalla karmean karu:

Siivoukset ihan himpun vielä vaiheessa. Khyyyllä tämä tästä vielä iloksi ja vihreydeksi muuttuu!
Terminen kevät taitaa nyt asettua sellaisiin lukemiin, ettei öisin enää pakkanen vaivaa. Tästä kaikki on eteenpäin kohti kesää. Olkoon se parempi, kuin edeltäjänsä! Iloa ja valoa viikkoosi!

27 kommenttia:

  1. Täällä taisi olla samoja lämpötiloja ja tuskailin, kun on niin poikkeuksellisen kylmää 😊. Mutta kovaa vauhtia kevät etenee - ei voi valittaa. Hyvää työrupeamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöinen pohjoinen nahka on enempi kylmyydelle parkkiintunut. Ei täällä paljon kummoisempia lämptiloja ole esiintynytkään. Kerran oli +10, ja se tuntui t-paitakelille :)

      Poista
  2. Kyllä se kevät tuli sitten kuitenkin, vai ei ole jäitä enää...viikko sitten kai oli vielä pilkkikelit jos en ihan vääriä tietoja ole saanut..! Jouluruususi on kaunis ja topakat pionin piikit puskevat maasta. Siivoukset täälläkin on vaiheessa, hiljalleen niitä teen, kuopsuttelen .... kiipeillä en oikein vielä kukkamailla uskalla...järjen valoa se kait?

    Oikein mukavaa työviikkoa sinulle, onneksi on pehmeä lasku ensin! Hyvät eväät piristävät sateistakin työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä jäät romahtivat. Hirvitti kattoa niitä sitkeitä pilkkiukkoja, jotka hauraita jäitä uhmaten kairasivat lisää reikiä jäähän!

      Eväitä juur pakkasinkin aamuksi - olenkin odottanut pääseväni taas tekemään näkyvää työtä kaupungille. Viime syksynä istuttamani krookukset ovat jo kukassa! Niistä tuli vappukukkia. Tulppaanit, narsissit ja alliumit on jo hyvällä alulla. Raahessa ei ole nähty vuosikymmeniin kevätsipuleita - nyt on tuhansin kukin.

      Poista
  3. Mukavia vappupuuhia sinulla, pihalla konttaaminen on kyllä niitä puutarhaihmisen kevät puuhia parhaimmillaan. Meillä mökillä näkyi vielä jäitä meressä, sen verran kevät on täällä vielä jäljessä.HYvää toukokuuta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkartan mukaan jäitä on vielä rutkasti Perämerellä, mutta Raahen kohdalla on jokin mystinen sulan alue. Yleensä kaikki Perämeren loput jäät ajautuvat Raahen rannikolle sulamaan. Outoa!

      Poista
  4. Mukavaa työn aloitusta. Alimman kuvan mukana taitaa työt jatkua kotona iltaisin. Puutarha on armollinen, ei se pahasti ole moksiskaan vaikka kaikkea ei saisi siivottua pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja - iltapuuhat on selvillä pitkäksi aikaa :) Ja tuo siivoaminen sujuu ihan kätevästi, kun talven pehmittämät perennan varret lähtevät suurimmaksi osaksi ihan haravoimalla tai käsin taittelemalla. Joissain kohdin pitää sekatööreillä saksia.

      Poista
  5. Sinne teille tuli kevät sitten ihan rytinällä.

    VastaaPoista
  6. Kevät yllätti Titan :D

    Ota jonain päivänä kamera mukaan töihin ja ikuista ne krookukset ja muut sipulikasvit, olisi kiva nähdä. Voisitko syksyllä haastaa vaikka jotain koululuokkia sipulienjemmaukseen, nimikkopenkit joka luokalle? Saattaisi vaikka ehkäistä turhaa tuhoamista kun on oman luokan kukista kyse ja itsekin kyykkinyt siellä.

    Jaxuhalit sinne siis, pianhan me nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ehdin odottaa tätä kevättä jo jonniin aikaa :)

      Krookukset sun muut pitää kuvata ihan omalta pihalta, mutta samanlaisia ne ovat kaikkialla. Tuli some-ohjeistusta, joten blogissa pysytään kotipihalla ja kaikkialla muualla kuin työmaalla. Nyt on vaikeneminen kultaa :D

      Odotan pirusti, että taas päästään nokakkain turisemaan! Maailma on aina himpun parempi paikka sen jälkeen.

      Poista
  7. Meillä jiät on vielä järvessä. Harmaana ovat! Hommat vielä vaiheessa tiälläkin, nythän on parmpia keliäkin luvassa.
    Mukavoo starttii töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sataa lojoitti tänään tihkuna vettä, mutta perjantaina sitä ennustetaan tulevan aivan loistonaan. Loput lumet saavat kyytiä. Vielä kun sen perästä lämpenisi, niin jopa kelpaisi kevättöitä askaroida!

      Työt saivat oikeinkin mukavan startin, kiitoksia Ulla!

      Poista
  8. Ihana jouluruusu! Ja on mahtavaa, että kevät on täällä. Nyt saa nauttia ja kaikki ihanuus on vielä edessä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut on jotenkin niin hirveän sykähdyttäviä alastomassa maisemassa kukoistaessaan. Minustakin varhainen kevät on siitä ihanaa, että kaikki on edessä. Syyskesästä hiipii haikeus, kun kasvukausi menee niin äkkiä ohi.

      Poista
  9. Vappuna ja edeltävä viikonloppu oli kyllä suotuisa puutarha hommiin. Itsekin koko lauantaina pihalla aamusta iltaan ja aurinkoa ja lämmintä riitti. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vapun aika ikimuistoisen ihanaa keliä. Nyt taitaa kaikki kynnelle kykenevät puutarhurit kaivella kotipihojaan. Ei edes talvituhoja - ei myyriäkään! Meitä hellitään nyt!

      Poista
  10. Keväältä tosiaan näyttää, selvästi puutarhaihmisen piha! Upea punainen jouluruususi, minulta sellainen edelleen puuttuu. Mukavia työpäiviä, taidatpa viihtyä työssäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu puutarhaihmisen piha on paljon tekemätöntä työtä :) Iltaisin saa kummasti edistettyä siivoamista, mutta hiton iso urakka tässä on. Toinen on kaupungilla, mutta sitä on nautinto puurtaa, kun se on kaikkien kaupunkilaisten viihtyvyyteen kohennusta.

      Poista
  11. Ihana jouluruusu! Meillä tuli välillä sadekuuroja vappuna, eipä ainakaan karannu risunuotio käsistä, kun vesisade viimeisteli sammutuksen. Alkaa olla perinteinen vappukokko, kun puiden ja pensaiden leikkuujätteet palaa aina vapun aikaan pellolla :) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut on tosi kivoja mielestäni. Niiden alaston kauneus vasten heräävää kevättä on puhuttelevaa. Onhan ne vähän primadonnia, mutta aina yrittämisen väärtejä.

      Kulon ja roskien poltto on niin kevään puuhia. Maalla niistä voi vapaasti nauttiakin.

      Poista
  12. Meidänkin suunnlala vedet ovat vapautuneet jäistä ennätysajassa, talviturkkikin on tullut heitettyä! Reipas olet ollut! Näin hommat etenee omalla painollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jumankekka - menitkö kylmiin vesiin uimaan? Se on huima temppu, joka multa jäisi tekemättä. Hommat puutarhassa etenevät vaihe kerrallaan, ja äkkiä huomaa syksyn saapuneen. Näin mulla käy aina.

      Poista
  13. Hienoa, että olet siellä (aika pohjoisessa) päässyt vihdoin tositoimiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen oli jo patoutunutta toimintatarmoa, Pauliina. Mutta kausi on alkanut, joten touhua piisaa aamusta iltaan.

      Poista
  14. Oi, tuo oli niin tuttua, sormet kohmeessa ulkotöissä. Onneksi se sää pian lämpenee!

    VastaaPoista