tiistai 6. syyskuuta 2016

Syysistutuksia

Syksy on yleensä oikein hyvää istutusaikaa. Kaikkien hulinoiden ja aikaa vievien vastoinkäymisten setvittelyn jälkeen pääsin istuttamaan reissuni antia. Ruusukummi Seijan terveisinä saamani 'Felix Leclerc'  ja 'Campfire' pääsivät ruusumaahan. Kaksi pientä 'Frontenac'in taimea talvehtivat ensin kellarissa päästen ensi vuonna ruusumaahan.
Kuva: Michael Luther: 'Felix Leclerc'
Kuva kanadanruusujen kestävyyskokeen sivuilta.

'Campfire', kuva samoin Michael Luther ja lähde sama
Nuo yllä mainitut ruusut ovat kanadanruusujen Canadian Artists- sarjaa. 'Campfire' on uusi lajike, joka aloittaa kukintansa keltaisena ruusunpunaisin reunuksin. Kukan ikääntyessä keltaisuus häviää, kukka on jonniin aikaa vaaleanpunainen muuttuen hiljolleen valkoiseksi. Melkoinen sateenkaariruusu!

Seuraava kohde oli syysleimujen maa. Neljätoista eri lajiketta ja viisi per sortti. Nyt on 70 syysleimua maassa! Päivän istutusurakka on valmis ja istutuskarttakin on tehtynä. Lisäksi kiertelin perennapurkkien kanssa kivipuutarhaa miettien mihin istutan mitäkin. Se tuntui tosi vaikealle pasianssille, kun kuolleiden aukkopaikkojen korjuu on mittavasti vaikeampaa kuin uuden istutuksen teko. Niinpä en saanut purkkeja vieläkään maahan, vaan käyn siirtelemässä niitä yhä uudelleen.  Ehkä ne jossain ajassa asettuvat mieluiseen järjestykseen.

Alppiruusumaahan ja rhodovauvalaan on jonossa 15 taimipurkkia. Sekin urakka vaatii vähän maansiirtotöitä ja suunnittelua. Syksyn istutukset ovat tosi mukavaa puuhaa, mutta tärväytyy siihen aikaa ja energiaakin. Mutta valmistakin tulee, varsinkin kun säät ovat nyt suosineet ulkona puuhastelua.

Kepeitä askelia syksyisiin päiviisi! Katso iltaisin taivaalle, sillä revontulet loimuavat melkein joka yö.

9 kommenttia:

  1. Färiä vaihtavia tulppuja oon nähäny, mutten samaa temppua tekevää ruusua. Miälenkiintoosta.
    Sähän oot aiva mälytöön!!:D, 70 leimua, et sitte vähempähä tyytyny. Leimupenkistä sitte ens syksynä kuvia, eherottomasti. Son varmasti komia ku mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älytöntä tämä kyllä on, mutta noille leimuille on tarinansa. Paikallinen PääPuutarhuri valitteli, ettei hällä ole itellään leimujen emotaimille hyvää istutusmaata. Niitä lisätään keväällä juuripistokkaita ottamalla ja juurruttamalla taimiksi. Hän kaipasi aurinkoisen paikan hiekkamultamaata. Köhäisin vienosti, että mulla olis ihan valmiina. Tarttis hyötymaata pienentää. Niinpä Särkän leimujen emotaimipenkit on ulkoistettu tänne. Kummallekin win-win. Särkän taimet ja mun nautintaoikeus.

      Poista
  2. Oletpas sinä ollut ahkera puutarhatöissä vielä syyskuussa; minulta on virta jo niin vähissä etten enää jaksa ahkeroida puutarhassa. Upea määrä leimuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko jaksaa, Annneli - kun on noita taimipurkkeja vielä niin pirusti jäljellä. Kyllähän se näin syyspuoleen jo tahtoo ryydyttää ja maan jäätymistä tervehdin aina ilolla! Loppuu se raataminen viimein! Talvi huilitaan ja keräillään ideoita. Keväällä on taas hassusti intoa pinkeänä. Siinäpä se puutarhurin vuodenkierto.

      Poista
  3. Iso peukku leimuille ja ulkoistetulle emotaimistolle. Tarttee kyllä jokunen leimu hakea, kovin pieniä ovat vielä ne särkältä toukokuussa tuodut.

    Säät todellakin suosivat, kerrankin!
    Iloa viikkoosi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne leimut lihoo ensi vuonna, sullahan on hevonpaskoo hyvä arsenaali kotona.

      Lähden tässä starttaamaan kottikärryjä ja siirryn alppiruusuihin täksi päivää.

      Poista
    2. Minulla on havuoivallus! Tilanne saattaa vaatia visiittiä Särkälle.

      Poista
  4. Onpa todella komea määrä syysleimuja. Niiden istutuskin on jo varmasti vienyt runsaasti aikaa.
    Ihanat ruusut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän työltä tuntui juu, Kruunuvuokko. Vaan parin vuoden päästä voi olla aika kukkaisa näkymä hyötymaan laidalla!

      Poista