torstai 22. syyskuuta 2016

Multaa ja onnea - sekä radiohiljaisuutta seuraavat päivät

Tänään oli hektinen päivä, mutta ehdin multakasasta lappaa kottikärryihin mukavia lasteja, jotka sijoitin ruusumaan puuttuviiin sentteihin. Kyllä oli helpottavaa ja iloista puuhaa. Olin ihan huojentunut, kun sain tarpeeksi multaa juurien päälle. Minulla on ihan intohimoinen tarkoitus saada nämä kanadalaiset ja ryhmikset vietyä talven yli. Riippuu tietenkin talvesta, mutta olen nyt asianmukaisen aseistautunut kohtaamaan aidossa sissihengessä Siperian hyytävän hönkäyksen. Ruususeuran taholta on tullut hyvät ohjeet ja uskon tosissaan viisaampia talvetusneuvoissa. Tämän viikon ilona oli taas ruusulehtikin - ehdin silmäillä, mutta luen tarkemmin myöhemmin.
Ruususeuran jäsenlehdessä on asiaa ja herkullisia kuvia!

Toisen puolen ruusumaata sain katettua multakerroksella. Monta reissua kottikärryjen kanssa tein multakasalle. Samalla sain palautettua penkkien "sianselkä" muodon. Joskus on satanut alijäähtynyttä vettä, joka on tehnyt helvetillisen jääkannen penkin päälle. Ja siinä olleet kasvit kuolivat ihan kaikki. Siksi on oleellista, että penkki viettää johonkin suuntaan. Kate myös auttaa tuohon ilmiöön. Viitonen ei ole helpoimpia vyöhykkeitä.

Huomasin ahkeroidessani, että multa oli painunut myös kesän aikana. Sehän oli moneen kertaan jyrsittyä ja myllättyä - siis hyvin kuohkeaa. Kesän sateet ovat sitä tiivistäneet ja erinomaisen oletettavasti myös talvi lumipeitteineen tekee sitä samaa. Pitääkin laittaa haljasnahkaiset hanskat käteen ja sievästi jokin ruusun tyveltä katsoa jetsulleen mikä on juurenniskan syvyys. Osaa sitten rimmata multakerrosta. On se helppoa, kun on multakasa tontilla! Siitä olen niiiiiin kiitollinen!

Blogi siirtyy nyt hetken hiljaisuuteen. Jos taivas ei tipu niskaan ensi yön aikana (minun elämässä se ON potentiaalinen vaihtoehto ihan oikeasti) niin lähden parin hyvän ystävän kanssa pienelle puutarhapitoiselle reissulle. Kameraakaan en ota mukaan, koska kaikki mahdolliset matkatavarat minimoidaan muun kantokyvyn lisäämiseksi. Ehkä avaan blogissa sitten reissun antia, ehkä en :D

Ruususeuran lehden silmäkarkkeja... kerää ne kaikki :D
Joten voikaa hyvin, nauttikaa elämästä ja sen tarjoamista hienoista jutuista. Joskus niitä hienoja juttuja joutuu hakemaan elämässä, mutta auringonpaistekin voi olla päivän highlight. Se vain pitää osata nähdä.

Kivipellon Sailalle erinomaisen paljon tervetuloa lukijaksi erinäisten bloggerin vastusten jälkeen!

16 kommenttia:

  1. Kiitos Tita!

    Tuo samainen Ruusunlehti lepää odottamassa illan hämärtymistä, nautiskelua niin teksteistä kuin upeista kuvistakin!

    Oikein mukavaa retkeä, puutarhapitoinen retki hyvässä seurassa, yhdessä nautiskellen ja puutarhaa puhuen on tosi upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila - nauratti tuo "puutarhaa puhuen" Onpas hyvä ilmaisu!

      Poista
  2. Kiva lähtiä reissulle ahkeroinnin jäläkihi. Nautittavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Etelään päin suuntaamme ja varmaankin tulee tutkittua puutarhojen alennusmyyntejä. Se tarkoittaa tuliaisia kotiin päin.

      Poista
  3. Ruusunlehti odottaa minullakin sopivaa lukuhetkeä. Oikein rentouttavaa lomamatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Ruusulehti ei pettänyt tälläkään kertaa. Taas oppi uutta mm. ruusujen siirtämisestä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Odottelen tässä kyytiä saapuvaksi. Mukavaa lähteä tien päälle ihan puutarha-asioissa.

      Poista
  5. Ilo irti vertaistukiryhmästä, tee hyviä löytöjä ja nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsiisös mikä reissu - aivan mahtava! Siitä myöhemmin lisää, mutta pionin juurakoita on hurjasti mukana sekä pientä hankintaa Vakka-Taimesta. Mää olen ihan puusta pudonnut, sillä reissun tiedollista antia ei voi mitata millään mittayksiköllä.

      Poista
  6. Mukavaa puutarhapainotteista reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Piparminttu - takaisin ollaan. Aamulla lähettiin ajamaan Turun saaristosta, joten perse on jokseenkin puutunut. Enkä istu tässä koneen ääressä siitä syystä pitkäänkään.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, reissun annista myöhemmin postausta. Nyt ei tee mieli istua enempää.

      Poista
  8. Hitsit, kun nyt tulin uteliaaksi, minne lienet reissusi suunnannut!
    Kommenteista päätellen, reissu ollut enemmän kuin antoisa.

    Täältä tsemppaukset ruusujesi talvenkestoon! Uskon, että hyvin käy, niin hienosti olet asiaan paneutunut niin teoriassa, kuin käytännössäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin Ahti Vallin pionimaan äärellä, sitten Vakka-Taimessa ja vielä yhdessä yksityispuutarhassa. Ei ehdi tehdä postausta, kun pionimaa on tekeillä!

      Poista