tiistai 27. syyskuuta 2016

Matkaseikkailuja ja ruusukuulumisia

Pyrähdettiin Pohjan Akkojen kanssa pieni kierros etelän suunnalla. Eka pysähdyspaikka oli Nakkilassa Ahti Vallin pionimaiden äärellä. Saimme siellä ihan kädestä pitäen oppia pionien kasvatuksesta, jakamisesta, juurakoiden käsittelystä ja kaikesta muustakin mahdollisesta pioneihin liittyvistä asioista. Lähtiessämme peräkontti oli jokseenkin täysi erilaisia pionin juurakoita.
Pioni 'Barbara'

Pioneiden suhteen olin keväällä vähällä lyödä kinttaat tiskiin, kun peräti 16 oli talven aikana heittänyt henkensä. Niin paljon muutakin kuoli, mutta komeiden ja valtavien pionipuskien kuolema otti koville. Olin jo päättänyt luopua niiden paikkauksesta, mutta reissun anti johdatti kyllä ihan uusiin sfääreihin. Reilut 20 kiinan- ja amerikanpionin juurakkoa oli minun osuuteni.
Saalina pionin juurakoita ja muutamia puuvartisia.
Seuraava vierailukohde oli Vakka-Taimi, tuo puuvartisharrastajien paratiisi. Koska auto oli jo suhteellisen täyteen tuupattu, niin hankinnat olivat perin juurin maltilliset. Ne Must Have -kasvit mahtuivat mukaan, eli sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis), laavapihlaja (Sorbus alnifolia) ja heräteostona pihlaja 'Hugh McAllister' (Sorbus filipes). Ostoslistassa oli myös kirsikkasorvarinpensas (Euonymus planipes). Pienissä purkeissa olevat leukotti (Leucohtoe fontanesiana) ja syysaralehti (Eleutherococcus henryi) vain jotenkin päätyivät kyytiin myös. Koska ne mahtuivat.

Reissu mutkasi vielä Turun saaristoon, jossa olimme yhden harrastajan vieraana ja näimme upeaa puutarhaa. Jokaisesta paikasta oppi taas jotain hyödyllistä. Reissun anti oli huikea! Toista tuhatta kilometriä ajoa, hauskaa seuraa, naurua ja kälätystä oli tosi hieno kokemus!

Uudet juurakot vaativat uutta pionimaata, jonka tänään polkaisin jalalle:
Ympyräpenkki, jonka halkaisija on viisi metriä.

Ennen reissua ruusumaa sai puuttuvat senttinsä upeasta multakasasta.
Nyt on kasvualusta viimein kuosissa, mutta kate puuttuu.
Kyllä minua olikin vaivannut keskeneräisyys tältä osin. Tyytyväisyys multarallin jälkeen oli iso. Toinen penkki on nyt kunnossa, toiseen pitää vielä kärrätä puuttuvat sentit. Katemateriaalikin on vielä pohdinnassa. Samoin verkotuksen materiaalit pitää käydä kaupassa katsastamassa ja valitsemassa.

'Bonica' kukkii aina vain uusin nupuin
Ruusumaa sen kun kukkii vain. Aina uusia nuppuja aukeaa. Kyllä osa näyttää selvästi jo himmaavan tahtia ja valmistautuvan talveen. Kelit on olleet kuivat ja lämpimät. Aurinkoakin on peräti saatu.
'William Baffin' ja taustalla 'Nina Weibull'
'Lambert Closse'

'Nina Weibull'
Useammaltakin suunnalta olen saanut nyt kommentteja, että "Saathan sinä yrittää niitä kanadanruusuja, mutta tuskin onnistut" Tiedusteltuani heidän kokemuksistaan kanadalaisten kanssa vastauksena on ollut, että ne on istutettu ja hoidettu kuten pensasruusutkin. On pidetty liian vaivalloisena ryhtyä mihinkään "ylimääräiseen". Vertaan aina näitä ruusuja loistokärhöihin. Niidenkin eteen pitää täällä pohjoisessa tehdä syvä kasvualusta, istuttaa syvään, lannoittaa sekä kastella hyvin. Ja ne kiittävät upealla kukinnalla! Eikä kukaan puhu vaivasta, vaan ilosta!

Niin että katsotaan miten tässä käykään... Iloa ja valoa viikkoosi! Minä istuttelen lähipäivinä reissun tuomiset.

14 kommenttia:

  1. No, kyllä oletkin laittanut hihat heilumaan. Upeata, upeata jälkeä!
    On kiva iloita kanssasi kaikesta kasvien eteen tekemästäsi.
    Kyllä on kukkeana ruusumaasi vielä näin syksyllä.

    Kiitos reissukuulumisista. Yhdessä puutarhaihmisten kanssa tehty reissu on aina virkistävää ja sitä inspiroituukin porukkahengestä ihan täysillä.

    Sain ne Hongiston taimet noin pari viikkoa sitten ja kaivelin Mäntyharjun multiin. Nyt vähän hirvittää, kun pellon laidassa on tulossa puiden kaatoa, ettei vaan kävisi huonosti. Metsuria on opastettu, mutta ainahan voi käydä jotakin. Onneksi taimet ovat vielä pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on ammattimetsuri, niin hoitaa se homman turvallisesti. Istuttaminen on muuten yksi mukavimmista puuhista, varsinkin sitten kun on keksinyt mitä istuttaa ja minne.

      Poista
  2. Lisää taimia....on sinussa selvästi yhdenlaista hulluutta. Lykkyä tykö ja hyvää syksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve järki on aika kaukana, se on ihan totta. Mutta mulla on kyllä melkoisen kivaa, joten se kompensoi mukavasti. Mukavaa syksyä Ruusumuorillekin!

      Poista
  3. Todella ahkerana olet ollut ja saanut paljon aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homma on vielä vaiheessa. Jotenkin syksyn mittaan onnistun parantamaan vauhtia (kuin sika juostessaan) Lähestyvä talvi saa kiiruhtamaan.

      Poista
  4. Voi ihme tuota uutta pioniympyrää! Ei ole mikään turha hullunrinki vaan upea esimerkki paneutumisesta ja yrittämisestä! Suotuisaa talvea pioneille. Ja toki myös ruusuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän hullunringiltä vaikuttaa. Tein siihen huoltokäytävän jing-jang leikkauksella mutkitellen halki penkin. Sitähän ei kukaan huomaa, kun kasvit kasvavat - mutta sellainen sinne on lapioitu. On meinaa mullat nyt siellä. Olo on ihan Feng shui :D

      Poista
  5. Sun motto taitaa olla "kerralla ja palio", ei muutamaa kappaletta ollenkaa :) No joo, tiätty ku tuallaasehen paikkahan pääsi. Pioonimaasta tuloo komia, niinku ruusumaastaki. Kokua ainaki o:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun geeniperimästä on puolet eteläpohojalaasta ;P Luulisi sen selittävän kaiken. Näin isos puutarhas ei yksi tai pari kappaletta näy mihinkään.

      Poista
  6. Jösses miten mahtava pionipenkki tulossa!! Noinhan ne hommat täytyy tehdä eikä mitään pientä piiperrystä :) Ihan sydämestä otti tuo sun 16 pionin menetys talvelle, mutta sama reaktio noiden 20 uuden kohdalla! Olispa mahtava päästä istuttamaan niin monta uutta pionia ♥ Onko kaikki eri lajikkeita? Niin ja voisit jakaa täällä muuten niitä neuvoja mitä saitte siellä Ahtilta? Laitappa kuvia ahkerasti projektin edistyessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos satu - pionit ovat eri lajikkeita. Siinä on kiinanpionien nimilajikkeita ja amerikanpionien siementaimia. Katsotaanpa mitä saan rustattua blogiin :D

      Poista
  7. Onpa mukavia matkatuomisia! Istutuksen iloa, kastelukin taitaa hoitua taivaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta, taivaskastelun vuoksi urakkani vähän keskeytyi. Kolmasti kävin vaihtamassa kuivat vaatteet, sitten luovutin kun alkoi rymistää ihan kunnolla vettä.

      Poista