keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kasteiset ruusukuvat ja ammattimunaajien osasto

Kylmän yön jälkeen nousi aurinko kirkkaana. +2,6 on nyt kauden virallinen minimi, mutta hallan puolella ei ole missään kohti tonttia mennyt. Kaikki oli virkeää ja kastepisaraista. Klikkaa kuvaa, niin näet kuvat suurempina - pienet kastepisarat helminä terälehdillä!
'Quadra'
'Luise Bugnet'
Aamussa on oma tunnelmansa ja tämmöinen pitkään yötä kukkuvakin tähän aikaan vuodesta voi löytää aamuauringon säteet!
'Nicolas'
Olen ruusumaalla puuhatessa koittanut miettiä, mikä näistä on se kaikkein suloisin. On vaikeaa valita!

'Hope for Humanity'
Päivä meni oikeastaan sipuleita listiessä ja uusia seinälle kuivamaan nostellessa. Siinä samalla päästettiin Kukkenheimin ammattimunaajat lenkille pihamaalle.
Elvis, Terroristi ja Täplä
Hyvin kanalauma pysyi puiden alla haukkojen katseilta turvassa. Nyt ei enää ole juuri haukkoja näkynyt, mutta koko kesän useampi haukka on kiertänyt kanalaa. Onneksi siinä on kattokin verkotettu.
Onnea on mato tai koppakuoriainen!
Tipi the Bird ja kaksi tipuaan päästettiin myös nyt ensimmäistä kertaa koko lauman kanssa. Aluksi kaikki keskittyivät oleelliseen, joka kanoilla on syöminen.
Jaloittelua ja tutustelua
Tipi oli silmin nähden innoissaan päästessään äitiysyksiöstään liikkeelle ja olemaan taas ihan vain kana.
Kaunis kananen Tipi the Bird
Lopulta lauma sai kyllikseen seikkailuista ja kukko johdatti koko lauman takaisin tarhaan. Sinne menivät nämä pahaiset tipusetkin ja emonsa.
Tipi esittelee Kesäkukkenheimin interiööriä lapsilleen
Lopulta ilkeä Hy-Line kana otti asiakseen nokkia toista pikkuisista niin että höyhenet vain pöllysivät. Nappasin pikkutiput kiinni ja nostin ne taas tipulan puolelle. Tipi seurasi omin kintuin perästä. Kanojen elämässä nokkimisjärjestys on raadollista. Mutta se on niiden luonto.

Aurinkoisia päiviä on edelleen luvassa, mutta öisin alkaa olla kylmää. Huomenna tyhjään ja pesen talvikukkenheimin, että tarvittaessa saadaan siirto lämpimään ennen pakkasia. Talvikanalan puolelta ei sitten ole ulkoilumahdollisuutta, joten talvikausi alkaa näillä sitten kerrasta.

12 kommenttia:

  1. Ruususi ovat upeita! Voi ihanuus noita kanasia. Mulla on haaveissa kesäkanala, kun jään eläkkeelle kahden vuoden kuluttua niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanat on tosi lystikkäitä seurattavia. Ne saa myös passattua pilalle yhtä kätevästi kuin vaikkapa kissan tai koiran. Miksi oikeastaan odottaa kahta vuotta?

      Poista
  2. Kivan näköösiä nua färilliset kanat. Enne ei näkyny ku niitä valakoosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä laumassa on Kiuruveden kantaa olevia maatiaisia ja noi ruskeat on tehomunaajarotu Hy-Lineä. Elvis on sitten omanlaisensa koristekukko. Hy-Linet on ahkeria munaajia, maatiaiset munaavat jos muistavat silloin tällöin.

      Poista
    2. Voi noita kanoja! Tahtoisi niin sellaisia.... Kurkistapa varsin Riitan puutarhaan sivultani, hän kertoo myös huiki hupasia tarinoita kanoista, hyvä etteivät sänkyyn tule! Riitta joskus vierailee täällä Raahessakin, kun on sukulaisia. Kävi viime kesänäkin.

      Poista
    3. Olen käynyt Leilan linkistä Riitan puutarhaakin katsomassa. Oliko eilen viimeksi :D

      Poista
  3. Ölyttömän ihania ruusuja. Meilläkin on Louise Bugnet, muttei kukkinut noin nätisti ollenkaan. Ja noi kanat!! Kanat on ihania. Aikanaan meidän harmaa andalusialainen oli niin meidän perään, että kiipesi raputkin ylös perässä ja halusi tulla sisälle. Laita siinä sitten ovi kiinni toisen nokan edestä .....söi samasta kupista silloisen koiramme kanssa. On ne kivoja. Kanojen pidossa on vain yksi kyseenalainen juttu. Pitää olla tappamiskykyinen ihminen talossa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörökölli - uskomatonta kyllä, minä olen ylittänyt hellämielisyyteni ja olen se tappamiskykyinen täällä. Se on paha rasti, mutta pakollinen. Sain siihen ohjeen "Älä ajattele mitään". Julmaa, mutta välttämätöntä. Ei eläimen pidä joutua kärsimään siitä, että kukaan ei pysty heilauttamaan kirvestä.

      Vietin tänään päivän pesten ja kunnostaen TalviKukkenheimia. On sitten valmiina kun pakkaset iskevät.

      Poista
  4. Kauniita ruusuja kaikki.
    Lapsuudenkodissani oli aina myös kanoja, mutta vain valkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko, ruusut ovat tosi kukkeita. Olen ollut erinomaisen iloissani tästä ruusuprojektista!

      Kanat on ihan hönöjä, ihan sama minkä värisiä :D

      Poista
  5. Kanat ovat kyllä mainioita :D
    Ja nuo ruusut huikeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipi ja tiput siirtyivät TalviKukkenheimin puolelle. Siellä on enempi tilaa, eikä kylmä väijy. Mastro vielä vähän hifistelee rakenneratkaisuja siellä.

      Poista