perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kevättä ilmassa ja maassa

Tuulen kääntyminen itään toi lämpöaallon ja tässä on saanut totutella lenseämpiin keleihin. Todella mukavaa puuhata ulkona, vaikka maan kaivaminen on roudan takia aivan turha yritys. Kylläpä iskikin harvinaisen syvään tänä talvena routa. En muista hyvään aikaan tämmöistä jäätymistä.

Eilisen illan sumuhetkiä juuri auringonlaskun kohdalla

Jotain ihania kohtaamisia tänään - Corydalis 'George Baker'
Kiurunkannuksia ei voi olla koskaan liikaa. Näitä on ihan liian vähän! Näistä vähistä pitää yrittää jakaa tulevaan ruusumaahan kevään kukahtelijoita. Niitä ruusumaan kevätkukkijoita mietin edelleen.

Trilliumit on yksiä ehdottomia suosikeita, mutta tykkäävät enempi puolivarjosta. Ruusumaa tulee täyteen aurinkoon. Voisihan tästä punakolmilehdestä lohkaista palasen kokeeksi.

Poikkeuksellista tässä keväässä on ollut massiiviset kurkiaurat. Hävittäjien muodostelmassa:
Kevättä ilmassa. Olemme joutsenten muuttoreitillä, mutta nyt jopa 50:n kurjen auroja on mennyt päivittäin yli. Jostain syystä kurjet ovat siirtäneen muuttoreittiään lännemmäksi. Mikähän mahtaa olla muutoksen takana?

Iloista Vapun odotusta kaikille lukijoille ja satunnaisille kulkijoille!




4 kommenttia:

  1. Oikein hienot pisaraiset kohtaamiset ja tosi kaunis tuo eka sumukuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään kameran kanssa etenemisestä, niinkö nääkin.

      Poista
  2. Ihania kuvia taas kerran, kiitos. Etenkin tuo corydalisten takavalo lämmitti sielua, kaunis.

    Lintujen reitit ovat merkillinen juttu, mikä saa ne menemään juuri tiettyä ilmatunnelia pitkin? Ja varmasti on syy siirtää reittiä, mikä se sitten on, jäänee ihmeteltäväksi. Meidänkin yli lentää valtavasti lintuja, mutta pääsääntöisesti yölentäjiä. Joskus kuuluu oikein huima kaakotus kun painavat pimeydessä satapäisinä parvina kohti itää.

    Lämmin ja kaunis kevätilta, tekee mieli lähteä pihaan käppäilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ihan sammalessa kasvaa toi Corydalis... antaa kyllä nätin taustan :D

      Mä epäilen tuulimyllyjen invaasion muuttavan isojen lintujen muuttoreittiä. Niitä helvetinmyllyjä on tikutettu tämä seutu piukkaan. Eipä silti, kannatan tuulivoimaa, mutta joku KOHTUUS asioilla pitäisi olla. Ja ihmisten koteihin vähän väliä. Jotkut ovat joutuneet lähtemään meluhaittojen vuoksi evakkoon. Ja näitä taloja ei saa edes myytyä. No se siitä...

      Poista