lauantai 16. toukokuuta 2020

Puutarhurin huokaus - niin paljon tehtävää!

Kevät etenee ihan etanan vauhtia, koska kylmät ilmat. Ei lämpene ei.... välillä on räntää rätkinyt maan valkeaksi ja usein tuulee kylmän meren puolelta hyytävästi. Silti kasvit koittavat aukoa nuppujaan ja turvottaa silmujaan. Kasvit odottavat, että tulee lupa uskoa taas elämään.

Punainen sinivuokko on levinnyt kivasti ihan omiin nimiinsä sinne ja tänne.

Tämä puutarhuri huokaa pihansa äärellä, että onpa paljon hommia ja vähän aikaa. Olen saanut perennapenkit siivottua talven jäljiltä. Kitkeminen on vaiheessaan. Ruusujen talvisuojauksien alle kurkin uteliaana. Elossa ollaan siellä. Jätin talvisuojaukset, kun se vanha viisaus sanoo niiden poistolle olevan sopiva aika kun onnenpensas kukkii. Eli ruusuilta poistetaan vihoviimeisenä talvisuojaus. Onnenpensas ei aio kukkia ennen lämpimiä kelejä.

10.5. kuvattu sakean räntäsateen jäljiltä. Sulihan tuo pian pois onneksi.

Turkasesti on raivattavaa, siivottavaa ja kitkettävää, mutta jotain uuttakin olen kuitenkin jo istuttanut. Peter Joy on paitsi intohimoinen ruusuihminen mutta myös iiristen jalostukseen riittää aikaa.  Tänne tuli mutkan kautta 20 eri lajiketta tulevaisuuden kotimaisia iirisjalosteita. Istutin torstaina 65 iiriksen jakotaimea 20 eri lajiketta.

Kaksi pitkää penkkiä iiriksiä harson alla suojassa.

Testataanpas nyt sitten miten pärjäilevät täällä kylmällä V-vyöhykkeellä. Tulossa on siis tosi mielenkiintoista iiristen  kukintaa tulevalle suvelle! Lajikkeiden työnimet ovat hauskoja: Tintti, Runsaus, Kreikka, Messinki, Persikka, Kaura, Kerma, Isomuna... ja monta muuta.

Viime kesän ihastus Iris 'Black Form' - se näyttää ihan mustalta.
Mitään Irisherätystä en ole kokenut. Minusta ne on ihan kivoja kukkia, joilla on tosi veistokselliset lehdet. Mutta kukkivat aika lyhyen aikaa. Mutta enhän ollut ruusujenkaan suhteen yhtään valaistunut, ennen kuin lähdin uteliaisuuttani kanadanruusujen kestävyyskokeeseen mukaan ;D

Silmujen sinfoniaa - hevoskastanja (Aesculus hippocastanum)
Nyt on ihan parasta aikaa bongailla silmujen pullistumista! Ihan vaivihkaa ne turpoavat äärimmilleen puhjetakseen sateen ja lämpimän ilman myötä hiirenkoviksi. Se on ihan paras hetki keväässä! Sellainen hurjan energinen alku kesän vihreydelle. Kaikki kiva on nyt edessä!

Iloa ja Valoa viikonloppuusi! Kelit ei ehkä helli, mutta sää on pukeutumiskysymys. Usein.

24 kommenttia:

  1. Kylmää ja sateista on täälläkin, mutta onneksi lunta ei sentään enää ole satanut sitten viime viikon maanantain. Iirikset ovat suosikkejani. Onpa kerrassaan hienoa, että pääset niiden kestävyyttä testaamaan.
    Mukavaa viikonloppua. Yritetään pysyä lämpiminä. 🌧☔️


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep - kevät juroo, mutta kyllä tämä ainakin Juhannuksen jälkeen lämpiää. Viime kesä oli epäkesä, joka suli oikeaksi kesäksi puoleksitoista viikkoa heinä-elokuun vaihteessa. Se oli sitten siinä. Tuosta on helppo parantaa!

      Poista
  2. Oi että, tuo iirisprojekti kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta, nimet ovat kieltämättä mielikuvitusta ruokkivia. Olisi hauska tietää enemmän tästä kokeilusta, varmaan meitä uteliaita infoat myöhemmin?

    Tekemätön työ puutarhassa huutaa lujaa, samalla kasvuvauhti lyö ällikällä päähän ja selkään. Ainahan näistä keväthulinoista on selvitty, niin nytkin.
    Sulla tosin työ on puutarhurointia, vieläkö paukut riittää vapaa-ajan puutarhuroitiin?

    Voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhana sentään kun olen ollut vähän työpöytäni vankina töissä. En mikään toimistopuutarhuri halua olla, joten saatuani muun työnjohdon tuuraukset pois käsistäni, niin johan alkaa ramppa kalkattamaan taas. Maanantaina tulee kausityöntekijöitä kolme, joiden perehdyttäminen ottaa aikansa. Siten alkaa hommat rullaamaan. Eli kyllä kotona tarhurointi maistuu, kun töissä ei käytännön puuhiin tahdo ehtiä. Ainakaan riittävästi.

      Iiriksistä tulee raporttia ilman muuta, mutta pitää tarkastaa mitä niistä saa sanoa ja voiko kuvia julkaista. Luultavasti kyllä.

      Poista
  3. Toukokuuhun tosiaan tarvittaisiin lisätunteja kipeästi. Ystävät, jotka tulivat mantereelta, kysyivät, tarvitsenko jotakin tänne kotisaarelle. Oli pakko todeta, että jos löytyy jostain kaupasta tunteja toukokuuhun, niin ottaisin niin paljon kuin suostuvat myymään.
    Toki nämä kelit saavat ehkä kaiken kulkemaan hitaalla. Viime yöt ollaan täällä lounaissaaristossa oltu +2:ssa, mutta huomasin justiin, että mittarissa on 0,6 astetta. Tuli vähän kiire kantaa sisään verenpisaraa sun muuta, jota olin päivällä lykännyt ulos nauttimaan sateesta. Onnenpensas kyllä kukkii, joten en ehkä säntää heittämään suojaa uudelle köynnösruusulle, joka on ollut ilman suojaa jo parisen viikkoa.
    Mahtavan kiinnostavaa tämä kurjenmiekkakokeilu! Olen käynyt Peterin & Pirkon pellolla Nummelassa, ja kyllä ne rivit toinen toistaan upeampia kurjenmiekkoja saavat vähän innostusta syttymään ;-) Itsellenikin on sieltä kotiutunut lajikkeita, tosin ei heidän omia jalosteitaan (paitsi joku sattumanvarainen siementaimi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun saisikin lisätunteja! Ruusut kestävät hyvin kylmää, joten alan minäkin jo poistaa suojauksia. Kasvukausi on vasta alkamassa täällä pohjoisessa, joten kiirettä sen suhteen ei ole.

      Tosi jännä nähdä, mitä näistä iiriksistä tuleekaan!

      Poista
  4. Tänään jäisessä sateessa tein puutarhassa kävelyretken talvivarusteissa, tarkeni mutta silti tulin aika äkkiä takaisin takkatulen ääreen. Saisi jo lämmetä, tuntuu että kasvit juroo ja toisaalta pelottaa miten käy hedelmäpuitten kukintojen jos on näin kylmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä ainakaan paljoakaan pörriäisiä lentele, mutta ei vielä hedelmäpuut ole kukassakaan. Aika hiljalleen tässä on kasvu alkamassa, kun kelit on kylmät ja räntää tulee satunnaisesti mutta toistuvasti.

      Poista
  5. Tuskailua on täälläkin, mutta ehkä hieman erilaista. Tekemistä olisi hirveesti, mutta kun pysty..tai pystyy jotain ja sitten on niin kipeä kaksi viikkoa, ettei käveleen pääse. Meninkin haravoimaan, nyt vasta alkaa selkä parantua. Näin sitä unohtaa omat rajoitteensa.
    Mutta mieletön kokeilu sinulla meneillään. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts... viheliäistä olla kipeenä kevään puhjetessa ympärillä ja puuhien kasautuessa. Kysy jostain apua pihatöihin, niin ei ala ressata. Voimia sinne!

      Poista
  6. Kevään koleus taitaa olla toinen tärkeä puheenaihe koronan lisäksi. Puutarhuri kyllä selviää kylmyydestä lisäämällä vaatetta ja ahkerointitahtia, mutta kellarissa muuttoa odottavien tomaattien puolesta surettaa.
    Muutama lisätunti jokaiseen toukokuun päivään olisi kiva. Tästäkin päivästä menee näköjään puolet kaatosateen piikkiin.
    Iriksillä on hauskat nimet. Kiva kuulla, miten iriskokeilu edistyy. Ja saapa nähdä, iskeekö sinuun ruusukuumeen lisäksi myös iriskuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meni eilinen sadetta pitäessä. Onneksi aamupäivän ehti puuhata jotain pihallakin. Tänään oli täyslaidallinen ahertamista, ja jälkeä syntyy! Huomenna pääsee "töihin levähtämään"

      Monenlaista "puutarhakremppaa" olen jo sairastanut tulematta koskaan immuuniksi. Listalla on ainakin kärhömania, hostakuume, ruusugrandioosi ja puusilmä. Muutamia mainitakseni :D

      Poista
  7. Iirikset ovat kyllä juhlavia ja upeita kukkiessaan. Toivottavasti eri lajeista löytyy kesän eri vaiheissa kukkivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Utelisuuteni on herännyt iiristen suhteen. Mutta nyt voi vain odotella ja tarkkailla, mitä näistä oikein tuleekaan!

      Poista
  8. Nämä kylmät säät keskellä kevättä ovat niin syvältä! Meillä kaikki kasvu juroo. Tai joissain suojaisammissa kohdissa olevissa kasveissa voi huomata jotain minimaalista edistymistä tai uusia piippoja, mutta muuten näyttää samalta kuin normaalivuonna huhti-toukokuun vaihteessa. Valkovuokoistakin näkyy vasta parisenttisiä versoja, kun ne joskus ovat aloittaneet kukintansa jo heti äitienpäivän jälkeen. Ei tämä ole mistään kotoisin, että syyssäät jatkuivat talven yli ja nyt vietetään säiden perusteella normaalia valoisampaa marraskuuta! Korvaukseksi menetetyistä talvesta ja kunnon keväästä vaadin lämmintä, leppoisaa superkesää! Toivottavasti saat julkaista iiriskokeiluistasi paljon kuvia ja tekstiä. Vaikken mikään iirisfani olekaan, niin onhan niissä ihan valtavan upeat kukat! Aurinkoa ja lämpöä sinne rannikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei etene kevät täälläkään, mutta valkovuokot sentäään ehtivät kukkaan äitienpäivänä.

      Superkesä kyllä kuulostaisi mukavalta vaihtelulta :D Keväällä täällä rannikolla aurinko ja lämpö on korvattu kylmällä tuulella hyytävän meren päältä. Mutta syksyllä saamme lämmintä keliä pitkään kompensaationa.

      Poista
  9. Kaunis väri sinivuokossa. Mukavassa kokeessa ootkin mukana, kauniita ovat iirikset kukkiessaan. Hauskoja nimiä ovat keksineetkin!
    Aika kiitää miullakin ja paljon ois tehtävee, alussahan tämä kasvukausi on ja vielä kerkivää myllätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkeä aniliininpunainen vuokko leviää onneksi kivasti ihan itsekseen sinne ja tänne putkahdellen.

      Minusta tässä kesää odotellessa voi vain todeta, että kaikki kiva on vasta edessäpäin!

      Poista
  10. Minä huokailen täällä kyllä myös mutta eri syystä. Meinaan noiden iiriksien perään. Minä olen vähän hurahtanut näihin onhan minulla niitä mutta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä laitella kuvia, kunhan alkavat kukkimaan. Innolla itsekin odotan, kun noista nimistä jo tulee jotain mielikuvia kukinnoista!

      Poista
  11. Reissu puutarhalle suunnitelmissa ja ostoslista on vielä avoin. Nyt on vaan kiva ammentaa ideoita blogeista. Tämä Iris 'Black Form' on ylväs kaunotar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys melkeinkaima! Tuo musta iiris oli kyllä puhutteleva kukkiessaan. Kuva ei anna oikeutta hänen samettiselle kauneudelleen. Ostoslista puutarhalle... siellä sortuu kyllä aina niihin heräteostoihin :D

      Poista
  12. Olet kyllä varsinainen puuhanainen, kun vielä tuohonkin kokeiluun energiasi riittää. Onnea sille ja samoin ruusuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattu olemaan valmiiksi kunnostettua ja myllättyä maata, johon oli helppo istuttaa iirikset. Siihen tarkoitetut mansikat saavat hakea paikkansa jostain muualta :D

      Poista