sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Äitienpäivää vesisateessa

Äitienpäivä valkeni kylmänä ja kalseana. Maestro keitti aamukaffit, ja muuten äitienpäivää vietetään etänä. Ehdittiin kuitenkin heittää lenkki koiran kanssa ennen sadetta.

Valkovuokot ehtivät kukkaan äitienpäiväksi, kuten yleensä aina.

Mukavia ja mielenkiintoisia juttuja on kuitenkin kehissä. Saksasta tilaamani ryhmäruusut saapuivat hyvässä vireessä. Osa on Tantop-taimia ja osa paljasjuurisia. Ruusumaassa en ole vielä purkanut talvisuojauksia, kun ruusut on viimeisiä, joilta talvinutut riisutaan. Kandalaiset ovat talvehtineet hyvin, mutta ryhmäruusuista ei tiedä vielä.

Tulevaisuuden toivoja!

Toinen hyvin mielenkiintoinen juttu on melkoinen laatikollinen iiriksen jakotaimia. Siellä on tulevaisuuden kotimaisia jalosteita kokeilemaan kestävyyttä V-vyöhykkeellä. Niistä sitten myöhemmin lisää... jotain uutta on kuitenkin tiedossa!

'Hiisi' on oikein nätti kotimainen jaloste myös.

Suurimmat toiveet ja odotukset ovat töissä tehtävissä istutuksissa. Uusia lajeja on tulossa useita mielenkiintoisia! Osa on hyvinkin rohkean toiveikkaita - kuten vaikka toive Merenrantakaupungin hanamista. Kolme ekaa Prunus sargentiita, eli rusokirsikkaa pääsee kasvamaan yhteen hyvin suojaisaan ja lämpimään puistoon. Itselläni rusokirsikka on ollut täysin kestävä yli 10 vuotta. Myös muita kukkivia pikkupuita ja uudenlaisia havuja on tilauksessani. Erityisen iloinen olen saatuani kultasurukuusi 'Haapasten kulta'a.

Viime kesänä rusokirisikka kukki jo nätisti pihallani.

Kesä tulee olemaan täyttä tohinaa jälleen. Entisiä juttuja korjataan ja uusia rakennellaan. Ensimmäiset 10 kanadanruusua (Henry Kelsey) näyttivät talvehtineen oikein hyvin. Jänikset olivat käyneet vähän leikkomassa niitä, mutta ne tuuhistuvat vain siitä.

'Henry Kelsey' heinäkuun alun kukinnassa. Kukkia piisaa syksyyn asti.
Iloa ja Valoa toukouuhun - pian on ihan hirmuinen vauhti kasvukauden alkaessa!

18 kommenttia:

  1. Upeita. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta.
    Aurinkoista toukokuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin odotan minäkin, Satu! Toukokuu oli eilen räntäsateinen ja tänä aamuna luminen. Lämpenemistä saadaan taas odottaa....

      Poista
  2. Kerrassaan hienoa, että julkisille paikoille istutetaan kauneutta. Kylämme ostoskeskuksen rusokirsikat on yksittäisen yrittäjän istuttamat ja kirsikoista hänet muistetaan varmasti lopun ikää. Olisin eilen ostanut omalle pihalle rusokirsikan, mutta myymälästä kaikki oli myyty. Täytynee kysyä muualta.
    Mielenkiintoista kuulla lisää kotimaisista iriksistä.
    Sinulla alkaa olla mittava kokoelma ruusuja, eivätkä nuokaan taida viimeisiksi jäädä.
    Valoa ja iloa riittää, lämpöä tilaan lisää. Hyvää äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin riskilajeja istuttelen ihan kokeilumielessä. Toki näitä olen omassa puutarhassani onnistuneesti kasvattanut ainakin 10 vuoden ajan.

      Varmaan saan kuvia uusien iiristen kukinnoista jo tänä kesänä, ainakin osasta lajikkeita. Kunhan siis kesä kerkiää, eilen satoi maan valkeaksi räntää, mutta se alkaa olla jo sulanut pois. Lämpöä kaipaan minäkin!

      Poista
  3. Vautsi miten jännä juttu tuo kurjenmiekkahomma! Mukava kuulla kaikista näistä muistakin kokeiluista.
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nämä tuli vähän kuin puskista tänne, mutta sattuu olemaan hyvää iirismaata vapaana vähällä vaivalla. Loppuis nämä yökylmät nyt joskuskaan, niin tohtisi istuttaa hyvässä kasvussa olevia taimia maahan.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia aikoja monella lailla! Innolla jään odottamaan:) Mukavaa äitienpäivän iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin moniselitteinen lause tuo "mielenkiintoisia aikoja monella lailla". On tosiaankin ja heti moneen lähtöön! Mutta iiristen kukintoja odotan myös innolla, lajikkeita on pitkästi toistakymmentä erilaista.

      Poista
  5. Hienoa, että julkisten paikkojen kauneuteen panostetaan - hyvä, että teet tällaisia suunnitelmia. Kiva kuulla näistä oman puutarhasi uusista ostoksista myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suunnitelmat on kyllä aika erilaisia... itse odotan tosi innolla huikeaa 54 pionin aidannetta, jota täydentää syysleimut ja syksyllä kuoppaan rutosti kukkasipuleita sekaan myös. Istutus tulee pienen kukkulan laelle hyvinkin näkyvälle paikalle.

      Poista
  6. Mielenkiintoisia kokeiluja. Toivotaan niille pitkää ikää ja loisteliasta kukintaa! Hyvää äitienpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uteliaisuus on yksi niitä ominaisuuksia, joiden kanssa joudun vaikka mihinkä seikkailuihin :D

      Poista
  7. Aika kalsaa tääläki - suarastansa kylymää ja ny sataa lunta. Mutta tuallaaset paketit lämmittää miältä. Suston tullu kokeelujen mestari :) Puistoistutuksihin, sullon kerääntyny hyvä kokemus oman pihan kasviista. Toivottavasti lämpees, nii tääläki rupiaas jotaki tapahtumahan. Aika hiraston puutarhan heräämine ollu. Mukavia äitienpäivän viimmeesiä tuntia ja mukavaa tyäviikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räntää satoi täälläkin maan valkeaksi. Tuuli on hyisen kylmä. Ihan normikevät täällä siis - pitkä, kylmä ja tuulinen. Yleensä heinäkuussa lämpiää...

      Ja aivan totta, että ammennan omista tekemistäni kokeiluista paljon toteutuksia töihinkin. Notta oon tehnyt sen tuhat munausta ja mokaa ensin omalla tontilla, niin jostain viisastuneena voin välttää niitä töissä. Eli voin keksiä ihan uusia munauksia :D

      Poista
  8. Hui hai hiisi... aivan ihana tuttavuus tuommoinen.
    Kasvilähetykset ovat aina tervetulleita, komeaa kukintaa on luvassa jahka nuo kaikki tuosta kotiutuvat Majakarille.

    Täällä oli hieno ja lämmin, aurinkoinen äitienpäivä. Nyt illaksi pilvistyi ja nousi kova tuuli, kuulema kylmenee.

    Leppoisaa pyhäiltaa, voimalla uuteen viikkoon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole hirveen suuri iirisfani, mutta voihan olla että siihenkin oppii vielä. En minä aiemmin perustanut yhtään ruusuistakaan, niin että siihen katsoen kaikki on mahdollista, kun saa pahan altistuksen. Joka tapauksessa jännä nähdä mitä noista tuleekaan - nimet on kyllä hauskoja! Esittelen kunhan on jotain näytettävää.

      Poista
  9. Meillä satoi eilen ja yöllä räntää ja lunta. Nyt on 10 senttiä lunta maassa ja taitaa mennä sisäsiivouksiin tämä päivä työpaikalla! Tätä se nyt on, kevät. Meillä ei valkovuokot vielä ole kukassa.
    Pitäisi joskus tehdä kierros Raahessa ja katsoa sinun istutuksesi. Olikos siellä Antonio Da Cudanin veistoksia? Vai oliko niitä Ylivieskassa tai Kalajoella. Täytyy googlata. Mun pitäis kuvata niitä yhteen juttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 senttiä!!! No huh huh - meillä vetäisi vain parilla sentillä maailman valkoiseksi, mikä sekin syletti. Kesärenkailla pärjäsi kuitenkin töihin ja takaisin.

      Raahen keskustassa on Da Cudan Täysikuu-veistos Sovionkadulla. Tervetuloa kuvaamaan ja katselemaan kaupunkia! Siinä veistoksen vieressä on Kari Juvan veistospuisto ja sinne tekemäni istutukset. Rantakadun toisella puolella Itsenäisyydenpuisto jo kukkiikin :D Tulehan käymään!

      Poista