sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pikajuoksua kevääseen

Vihdoin täällä Merenrantakaupungissakin voidaan todeta kevään tulleen. Muuttolintuja on tietenkin ilma sakeanaan, mutta lumihanget ovat pitäneet pitkään pintansa - koska niitä nietoksia on ollut niin paksusti. Nyt puhaltaa lämpimät virtaukset, joten plussalla ollaan yötkin läpeensä. Tästä se kevät alkaa!

Idänjouluruusut (Helleborus orientalis) aloittavat heti lumien seasta selvittyään.

Viikko on kulunut Maestron päiviä juhliessa useampaan otteeseen, mutta pitkäperjantain ja tämän päivää sain viettää ihan vapaalla. Iskin käteni lumesta paljastuneisiin kohteisiin siivoten perennapenkkejä. Syksyllä en siisti ensinkään penkkejä, joten keväällä onkin täysi röhnä siivottavana. Minulle passaa näin parhaiten, sillä kuihtunut kasvusto suojaa perennoja yleensä lumettoman alkutalven aikana.

Ihan melkein auki tämäkin vaaleajouluruusu (Helleborus niger)

Haravakin tuli taas hartaasti tutuksi, sillä talven jäljiltä jättikuusten allakin on ihan hurja kerros neulasia, oksia ja käpyjä. Koitin itsekin toteuttaa molemin puolin tehtävää haravointia, että hartiat säästyisivät pahemmilta säryiltä. Joka vuosi jaksan neuvoa haravoinnin rampauttamia edes yrittämään kahden puolen tehtävää haravointia.

Pilvinen päivä pitää krookusten kukat supussa.

Kulottamistakin haaveilin, mutta vielä se on toiveeksi vain jäänyt. Olosuhteet pitää olla tuulettomat ja pohjan vähän kuivuakin, että pääsee kevään mielipuuhaan. Vielä on liian märkää haravoidakin, mutta pahimpia moskia olen silti kottikärrykaupalla kuskannut kompostoitumaan.

Lumikellon ja krookusten kimppa.

Ruusumaa on paljastunut noin suurin piirtein hangen alta. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että jänikset, kauriit ja myyrät eivät ole tehneet tuhoja puutarhassani. Lumen alta paljastuu hyvin talvehtineita kasveja, joten toiveet on ainakin tässä vaiheessa korkealla.

Kanadanruusu 'Henry Kelsey' yleensä talvehtii lumirajaan asti. Talvensuoja-
turpeet saavat olla vielä paikoillaan muutaman viikkoa.
Ryhmäruusut näyttävät suurin osa näin hyviltä. Tämä on 'Playful Rokoko'.
Ruusujen talvisuojaukset puretaan vasta koivun ollessa hiirenkorvalla.

'Sweet Haze' kurkkii talvensuojaturpeen alta vihreänä. Leikkasin ne sangen alas
syksyllä ennen tyvimultausta ja turvepeittoa. Kyllä iloitsen näiden talvehtimisesta!

Oikeastaan en ole vielä löytänyt mitään katastrofia puutarhassani. Aina talvi jotain vie, mutta tärkeimmät näyttäisivät olevan hyvästi hengissä. Paljon on vielä maan alla piilossakin. Jokainen päivä onkin jälleen täyttä seikkailua ja löytämisen iloa.

Jotta kukkakuvat eivät hämää, niin totuus on edelleen aika luminen. Pienessä joessamme
veden pinta nousee ja virtaama kasvaa. Tuskin tulee pahaa tulevaa kuitenkaan.


Vielä on huominen lomapäivä, josta aion nauttia puutarhassa puuhaten. Koko viikko on mennyt enempi ja vähempi juhlien merkeissä, joten rauhoittuminen ruohonjuuritasolle on mukavaa vastapainoa.

Lopuksi hauska kasvi, joka on näitä merkillisiä kummajaisia. Saanko esitellä suohaisuhuppu (Symplocarpus foetidus). Sen englantilaisen nimen voisi vapaasti kääntää haisunäätäkaaliksi.

Tämä osaa jotenkin kummasti sulattaa itselleen reijän hankeen joka vuosi.
Tuo verso on nuppu. Ja nimi kertoo jotain kukan aromista :D

Iloa ja valoa viikkoosi! Elämä on yhtä juhlaa, kun vappukin on ihan pian käsillä.

35 kommenttia:

  1. Suohaisuhuppu :-DDD Niin hassun näköinen ja niminen! Kuulostaa oikein... houkuttelevalta ;-)
    Ihanaa, että tärkeät ovat hengissä. Täällä vielä yhden Austin-ruusun kohtaloa jännitellään, se ei ollut runsaskasvuinen viime vuonnakaan.

    VastaaPoista
  2. Päivitän kuvaa tänne, kunhan nuppu aukeaa. Suohaisuhuppu ei ole mikään näyttävä kasvi, vaan se kuuluu erikoisiin hömpötyksiin.

    Varmaan ryhmäruusuissa on jotain menetyksiä, mutta jokainen onnistunut talvehtiminen on aina ilon aihe. Niiden ei pitäisi menestyä täällä ensinkään, joten lasken ne aina saavutuksiin.

    VastaaPoista
  3. Joo. Nyt etenee vauhdilla ja sekös vasta ihanaa on ;)

    VastaaPoista
  4. Kevät on tosiian edennyt juoksuaskelin. Minä myös aloin siivota kukkapenkkejä puutarhan kuivimmasta päästä, osa pihaa on vielä kasauslumen peitossa. Upean värinen jouluruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätsiivot ulkona on ihan parasta terapiaa, jossa sielu laulaa kera lintujen. Kuovikin tänään kertoi saapuneensa ikiaikaisille pesimäpaikoille. Kumma kyllä västäräkkiä ei ole vielä näkynyt.

      Poista
  5. Suloiset jouluruusut ja krookukset. Kevään tuloa ei voi enää estää! Mielenkiintoinen haisuhuppu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ekat kukkijat saavat olla vaikka miten pieniä tai vaatimattomia. Tai noh - jouluruusut ovat aina tosi upeita. Lisää nousee penkeistä ihan hurjalla vauhdilla.

      Poista
  6. Ihanat jouluruusut. Omani ei kuki näköjään tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan mulla viisi erilaista jouluruusua, mutta näköjään vain kaksi kukkii. Ne kolme on vielä alamittaisia.

      Poista
  7. Millaisia alueita kulotat? Minä en ole koskaan kulottanut mitään.

    Suohaisuhuppu. Piti monta kertaa lukea tuo nimi :D

    Rentouttavaa vapaapäivää sinulle! Nyt minäkin ehdin paremmin puutarhaan, kun kanalaelämä vähän rauhottui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltoja, jokirantaa ja ojan reunoja. Eli paikkoja, joihin on jäänyt pitkä kuloheinä. Ne ovat punkkien mielipaikkoja, joten mieluusti kärvennän niiltä hengen pois. Samoin myyrille jää vähemmän piilopaikkoja, kun ei kuloheinää jää kertymään.

      Toivottavasti kanalaan laskeutuu siunattu rauha, ja rouwat sopuisasti hautovat munat tipuiksi. On se niin jännää!

      Poista
    2. Kiitos, Tita! Joskus voisin itsekin kokeilla kulotusta.

      Joo, nyt on rauhallista, silti jännittävää :)

      Poista
    3. Varaa henkilökuntaa ja sammutusvälineitä. Täydet kastelukannut nyt ainakin - niillä tukahduttaa nopeasti paloa. Kulotus on aina riskilaji, kuten monesti uutisista luetaan.

      Poista
    4. Hyviä ja tärkeitä vinkkejä! Kiitos!

      Poista
  8. Eikö olekin suloisia nuo maasta pilkistävät kasvit? Varsinkin tuo jouluruusu on tosi suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on elämässä ihan parasta! Uudet alut ovat liikuttavan söpöjä ja urheita punnertaessaan maasta aurinkoon. Jouluruusujen kanta meni mulla ihan kokonaan uusiksi tappotalveen 2016. Nyt on uudet kukkaiässä!

      Poista
  9. Itsekin ilahduin, kun vuosia olen yrittänyt mökillä saada jouluruusuja menestymään ja jostain syystä ne vaan eivät viihdy, niin eilen näin yhdessä niistä nupun ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
  10. Periksi ei anneta! Jouluruusu on happaman maan kasvi, joka tykkää lehtikarikkeesta ja puolivarjosta. Lisänä on tämä haasteellinen yhdistelmä tuore maa ilman talvimärkyyttä.

    VastaaPoista
  11. Nyt noita ihanuuksia ponnahtelee esiin, ihan parasta!
    Mulla on helleboruksilla vissiin vähän turhan varjoisa paikka ja ehkä liikaa lunta talvella niskassaan, yksi vain on jäljellä, alunperin oli ainakin 4 tupsua. Pitää siirtää se viimeinen elossanähty parempaan paikkaan. Ja ihania ne ovat!

    Kevät on ottanut hirmuisen loikan täälläkin, vihdoin.

    Onnea vielä kerran Maestrolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionimaata putsailin tänään suu hymyssä - kaikki punaiset versot pullistelevat maan pinnalle sitkeäti hyvässä voinnissa. Kahden kuukauden päästä ne kukkivat! Ihana löytää kaiken ryönän keskeltä versovaa elämää!

      Lupaavat loppuviikolle jopa +18 astetta. En usko ennenkö näen. Tässähän tulee hoppu! Maestro kiittää onnitteluista (=osanotoista)

      Poista
  12. Nämä ajat ovat täynnä yllätyksiä. Pettymyksiinkin on syytä varautua, mutta harvoin niitä jaksaa pitkään murehtia. On se vaan hienoa tehdä puutarhakierroksia ja joka päivä tavata vanhoja tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan pettymyksetkin yllätyksenä vastaan :D Aivan ihanaa tämä kevät!!!

      Poista
  13. Jouluruusut ovat kyllä ihania, varsinkin tuo vaaleanpunainen. Minulla on ainakin se vanhin jouluruusu hyvin hengissä ja näyttäisi tulevan useampiakin kukkia. Versot retkottavat vielä maata myöten, joten hetki pitää odotella kukintaa. Mielenkiinnolla odotan suohaisuhupun (jo on kasvilla nimi!) kukintaa. Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut on ainakin täällä V-vyöhykkeellä puutarhan luksusta. Toinen samanlainen on sinikämmen, mutta siitä kuvia ja juttua myöhemmin.

      Haisuhuppu avaa nuppunsa parin viikon päästä. Sitten vasta on kaalimaisten lehtien vuoro. Ja kesken kesää se painuu takaisin maan alle.

      Poista
  14. Hienoa, että puutarhassasi tähän asti on talvituhoilta vältytty. Toivottavasti jatkossakin. Tämä kevät on kyllä siinä mielessä yksi jännitysnäytelmä, kun seuraa mitä lumen alta paljastuu. Kulottamista odottelen minäkin, etelä-pohjanmaa kuuluu vain nyt pääsiäisen tienoilla palovaroitusalueisiin, niin täytyy vielä seurailla säätietoja.
    Suohaisuhuppu! Piti oikein googlettaa, että minkälainen haisuli sieltä ylös ponnistaa. Hauskan näköiseltä näytti, hajusta huolimatta :D
    Mukavaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin on tämmöistä kevättä, ettei mitään vauriota vieläkään ole näkösällä. Kukkivat puuvartiset näyttäisivät olevan pinkeänä kukkanuppuja.

      Viime kesän korkea lämpösumma teki eetvarttia monille kasveille. Puheet ilmaston lämpenemisestä (tai nykyisin kai se on ilmaston muutos) ovat oikeasti kiehtova asia näin mikrotasolla. Että löytää siitäkin asiasta jotain positiivista, kun oiken kaivaa... On meinaa useampi lämpösummaltaan kurjia vuosia takana.

      Poista
  15. Mietinkin jo talvisuojausten poisottamista kun on niin lämmintä mutta annetaan olla.
    Energiaa uhkuva postaus👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tyrinyt ottamalla liian aikaisin talvisuojaukset. Yritän oppia tekemistäni virheistä. Mielellään myös toisten tekemistä virheistä... Vaikka kysyyhän se tosi paljon malttia odotella :D Minä ainakin olen niin utelias, että ainakin kurkistella pitää.

      Poista
  16. Ihanat jouluruusut. Hyvä kun puutarha on tuhoilta välttyny. Meilläkin jouluruusut näyttäs kukkivan. Harakat syksyllä nuppuja vähän karsivat. Meillä on myyrät juhlineet ja käytäviä kaivaneet. Ikinä ei oo kasoja näinpaljon ollu. En vielä oo varma onko mitä vahinkuu tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siis kontiaisia, kun kasoja rakentelevat. Niitä ei näin pohjoisessa ole. Vesimyyrä täällä on pahin, joka sekin kaivelee juuria ja käytäviä. Onneksi tänä vuonna tuhosaldo on ihan pyöreä nolla. Ei myyriä, ei jäneksiä eikä kauriita. Kyllä nyt helpon heitti!

      Poista
  17. Upeita jouluruusuja. Siirsin syksyllä omani toiseen paikkaan, joten ne eivät tänä keväänä taida viitsiä kukkia. Iloisia kevätpuuhia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut on tosi hienoja! Yritän mahdollisuuksien mukaan lisäillä niitä hiljalleen. Kaikki muhkeat jouluruusuni kuolivat 2016 tappotalveen, joten nämä uudet painokset ovat vielä nuoria. Onneksi jo kukkiavat!

      Poista
  18. Voi kun sinullakin on suloisia jouluruusuja! ja tuo haisunäätäkaali on todella uskomaton, raivaa itselleen aurinkoa esiin! Ihmeellistä kasvien maailma! Minä olen antanut vielä peittoejn olla herkempien ruusujen päällä, jopa orjanruusun olen peittänyt harsolla. Yöpakkaset ja päivän kuuma aurinko, varsinkin lumen kanssa, usein polttaa niitä. Nyt tosin lumet ovat sulaneet. Minäkin jätän syksyn roskat pihamaalle, mitä nyt ruohonleikkurilla joutuu mukaan. Monesta perennapenkistäkin käyn vain jaloin polkemassa pitkät roistakkeet maahan. Pitää antaa periksi omillekin voimille, mutta olen myös huomannut, että siinä ne lämmittävät tulevia versoja, joita kuitenkin nousee niin yllättävän pian maasta. Siisteys ei saa olla pääasia, kun löytyy ehkä parempiakin arvoja puutarhuroinnille, eikö? Kerroin suviruususta sinulle blogissani Rakkaus ja ruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koitan olla katsomatta ryhmä- ja kanadanruusujen maahan, etten menisi liian aikaisin poistamaan suojauksia. Yhden kerran niin tein, ja sehän kostautui.

      Minusta kannattaa syksyllä jättää kaikki perennnanvarret ja ryönät penkkiin katteeksi suojaamaan pakkaselta. Keväällä on myös tosi paljon helpompaa siivota, kun haravalla lähtee helposti varret, jotka syksyllä pitäisi leikkaamalla ottaa pois.

      Poista