sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Miten ollaan lomalla?

Minulla on ollut velvoitteista vapaa viikonloppu, jonka perään tulee kaksi lomapäivää. Eli olen vapaalla - lomalla tuokion! Ainoa hankaluus tässä on siinä, että en muista miten lomalla ollaan. Edellinen loma on jossain naismuistin ulottumattomissa. Viime vuonna pidin joitakin ihan yksittäisiä lomapäiviä, mutta sattuman ihmeellisien reittien myötä vietin ne yleensä päivystyksessä tai jollain osastolla ns. myötäeläjän roolissa.

StMichel-alppiruusun nuput ovat talvehtineet oivallisesti. Kaunista kukintaa
on odotettavissa ja paljon! Näitä odotan innoissani!

Vuosilomia kertyy, mutta niiden pitämiseen koitan nyt huhtikuun aikana panostaa. Ammatinvalinnasta johtuen kesällä ei ole helppoa pitää lomia. Olenkin heittänyt lomalistalle viikon sinne tai tänne, mutta touko-kesäkuun olen tiukasti työn äärellä. Sitten ripistelen lomapäiviä, jotta saan omaa pihaa askaroitua edes satunnaisesti.

Kasvihuone jo raottelee luukkujaan ihan itse. Kasvihuoneen pesu on to-do listalla.

Viikonlopun kelit on luvanneet kevättä. Lämmintä ja aurinkoa on riittänyt suureksi iloksi! Ensimmäisen kurjen bongasin eilen, samoin punarinnan laulun rantalepikosta. Näköhavaintoa en saanut, mutta sävel oli perin tuttu ja odotettu.

Ruusumassa pilkistää jo hiven talvisuojaturvetta.

Kolmas iloinen kevät kanadanruusujen koemaassa odottaa. Nämä on olleet niin suuri ilo! Viime kesänä ne alkoivat näyttää omaa luonnettaan ja pontentiaaliaan. Tuleva kesä on ruusuinen, sillä talvehtiminen näyttää hyvältä näin hangen päältä katsottuna.

Totuus on kuitenkin tämän näköinen. Lunta piisaa. Pahimmat kasat eivät näy kuvassa.

Meillä on kuitenkin lämpimästä viikonlopusta huolimatta tarjolla paljon lunta ja jäätä. Vielä on matkaa kevääseen ja pihatöihin. Saapasvarsi (35 cm) riittää kuitenkin suurin piirtein joka paikkaan, eli on ne hanget kuitenkin vajuneet.

Tuhka tummentaa puhtaan hangen sulamismoodiin.

Paiskoin talven tuhkia hangille sulattamaan. Meillä on hohtavan puhtaat hanget, joten aurinko saa tuhannesti paremmin terää, kun hangelle kylvää tuhkaa. Samalla tulee vuotuinen kalkitus ja hivenainelisä kasvumaille.

Kuusten juuresta jo voi haravoida.

Meillä on muutamia jättiläiskuusia pihalla, jotka syytävät talven mittaan ihan hurjan määrän oksia, käpyjä ja neulasia. Sieltä sentää voi haravoida ryöniä kasaan samalla kevättä unelmoiden.

Tätä ei kukaan kahdehdi. Lunta on edelleen ihan liian paljon.

Koska olen lomalla, niin aikaa on. On muutamia tekemättä jääneitä juttuja, joista takan maalaus on joulusta alkaen ollut listoilla. Alkutilanne on tämä

Alkoi näyttää kovin tunkkaiselle nuo tiilet.


Kolme tuntia sinnikästä sutimista, ja ensimmäinen kerros on valmis.
Mielestäni tuosta tulee sangen hyvä maalattuna. Ainakin se antaa paljon valoa ja tilan tuntua olohuoneeseen. Miksiköhän tein tuonkin vasta nyt? Vielä vaatii ainakin yhden kerroksen maalia, mutta lopputuloksesta olen jo valmiiksi iloinen. Huomenna ottelen tämänkin tapauksen valmiiksi.

Lunta on pirusti, mutta metsän reunassa jo sulaakin maata.
Katajat ovat ahavasuojan piiloissa.

Lomaa koitan siis viettää, vaikka enempi tekemisen puoleen tämä kääntyykin. Ikkunatkin pesin, sillä ne jäi syksyllä pesemättä. Alkoivat olla melko ikävän näköisiä auringon paisteessa. Pari tuolin istuinosaakin sain verhoiltua uusiksi. Että näin meillä vietetään lomaa...

Rauskikin nauttii auringosta ja keväästä. Tämä jätkä lomailee koko vuoden.
Vielä kaksi päivää vapaata - ainakin saa nukkua kunnolla. Kesäaikaan siirtymien olikin pirullisen hankalaa. Ajatella sentään, yksi vaivainen tunti! Se kyllä sekotti pakkaa ihan huolella.

Iloa ja valoa kevään odotukseen!

29 kommenttia:

  1. Voi että, toivottavasti saat levättyä minilomallasi.
    Puutarhan kevättarkkailu on puuhista mukavimpia. Toivottavasti sitä voi tehdä esim. kasvihuoneen pesun yhteydessä. Karmean paljon lunta siellä vielä onkin, tämä oli tarpeellinen muistutus, sillä täällä tuli muutama tunti sitten sen verran räntää, että maa meni valkoisen hunnun peittoon ja kirosin sitä kovasti, nythän se on jo sulanutkin. Niin että ei parane paljoo valittaa siitä kuitenkaan.
    Rauski on ihana karvaturri ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enempi menee aktiiviloman puolelle. Ehkä juju on siinä, että kun on vain pari päivää lomaa, niin ne pitää käyttää tehokkaasti. Työpäivien jälkeen ei kovin paljoa muuta jaksa, kun lenkkeilyttää koiraa ja laitella ruokaa sun muuta kotipuuhaa.

      Poista
  2. Mukavia lomapäiviä! Lomat menee minullakin tekemisen parissa, ahdistaa jos joutuu vain olemaan mitään tekemättä kun parhaiten rentoutuu pienessä puuhastelussa. On teillä vielä mahdottomasti lunta, meillä jo pääosin maa näkyvissä. Kuitenkin on niin märkää ettei suuremmista puutarhahommista voi vielä kuin haaveilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä omien pienten kätösten työn jälki ilahduttaa kovasti.

      Takatalvea tyrkkää, mutta se ei tunnu täällä yhtään missään. Sinne entisten lisäksi voi tulla uudempaakin lunta. Takatalvi passaa nyt oikein hyvin, kun kasvukausi ei ole lähelläkään alkamista. Jos olis toukokuu, niin sitten itkettäisi... Pitäköön nyt talven loppuun asti, niin kevät saa kukoistaa sitten rauhassa.

      Poista
  3. Kylläpä sitä puuhaa löytyy kotoa, vaikka olisi lomallakin. Mutta ajattele, että nyt ei ole niin aikatauluja, saa tehdä omaan tahtiin. Meillä on jo vähemmän lunta ja jossakin kohtaa pääsisi jo haravoimaankin. Kolatut lumikasat on silti vielä jälkellä ja parkkipaikalla paksua jäätä. Piipot nousee jo maasta ja pensaita olen leikkonut.
    Voiko tuijan ruskettuneita havuja käyttää kompostiin? Käykö ne alppiruusuille, koska ovat havua? Meillä tuijat varistaa hirmuisesti ruskeita havuja rungon vierestä, oksien sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep - työmaalla sentään on kahvi- ja ruokatauot :D Kotona ei tahdo muistaa tai keritä. Muka.

      Ruskistuneet havut voi lykätä kompostiin tai alppiruusujen katteeksi vallan mainiosti. Tuijat poistavat käytöstä ne osat, jotka eivät saa tarpeeksi valoa.

      Poista
  4. Sympatiapeukut myös täältä lumen keskeltä sinne. Joissain kohdissa riittää saappaan varressa mittaa, mutta on paikkoja, joissa pitää kaivella lunta sukasta. Kuulostaa aikamoisen aktiiviselta lomasi. Takasta tulee raikkaan ja paljon pienemmän näköinen valkoisena. Avartaa varmasti tilaa. Meillä olisi sama homma edessä muutaman vuoden päästä, kun lapset eivät enää piirtele pitkin seiniä. Alppiruusun nuput näyttävät oikein lupaavilta. Aurinkoisia, lämpimiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli lisääkin taivaalta, mutta ei onneksi paljoa. Kylmiä päiviä ja öitä on tiedossa, mutta josko sitten kevät palaisi?

      Kun on harvoin ja vähän lomaa, niin on kaiketi pakko puristaa tehtävät hommat tietyssä ajassa. Teki kyllä tosi paljon tuo takan valkaisu! Huomenna sudin kolmannen kerroksen, jolloin tumma tiili ei enää paista läpi. Tyytyväinen olen!

      Poista
  5. Kuulostaa ihannelomalta kun on mielekästä tekemistä ja saa aikaan kauan haaveilemiaan asioita. Takasta tulee tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sisällä olis paljon muutakin laittelemista, mutta iloitsen nyt tästä saavutuksesta :D. Meillä yleensä suunnitellaan ja harkitaan vuosia. Ja sitten valmista tulee muutamissa päivissä.

      Poista
  6. Meilläkin on vielä lunta ja nyt alkoi sitten tulla lisää oikein kunnolla :O
    Tuleepas uunista hieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli onneksi vain sentin verran, ja sekin märkää. Eli sulaa tuota pikaa pois. Sitä vanhaa kerrosta on kyllä ikävän paljon vielä jäljellä. No kyllä sekin vielä sulaa pois, kun jaksaa odottaa.

      Poista
  7. Meillä on lumet jo melkein sulaneet, mutta sinun pitää tosiaan ajatella että kasvit on tykännyt olla talven paksun peiton alla .Ja sinun tuhkakylvökset kyllä antaa kyytiä lumille. Hyvän näköinen on nyt tämä iso takkasi valkoisena .Se on kyllä reilunkokoinen. Puuhaa kyllä riittää varmasti vapaapäivillekkin ja ikkunat on minullakin kaikki pesemättä kotona kuin mökilläkin . Mukavia vapaapäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tupsahteli lisempää tämän päivän myräkässä. Ei onneksi paljoa, ja sekin vähä oli niin sulavan märkää.

      Meillä on lämmitys epätrendikkäästi pelkällä puulla, eli takka pitää lämpimänä olohuoneen ja meidän makkarin. Muu huusholli lämpiää leivinuunilla ja puuhellalla. Isot kivimäärät varaavat lämpöä parhaiten. Eli tulisijat ovat aktiivikäytössä kalseina vuodenaikoina. No naapureita ei ole lähistöllä, joten pienhiukkaspäästöt "kiusaavat" vain meitä itseämme. Ja juu - ei kiusaa.

      Poista
  8. No lunta teillä ainakin on, mutta onneksi aurinko ja tuuli sen häivyttävät melkoisella vauhdilla! Meille tuli lunta taas lisää, kesi vasta - toivottavasti ei enempää!

    Nämä maatiaisen lomat ovat puuhastelua, useimmiten se on lomaa että saa tehdä niitä omia kotijuttuja, välttämättä ei tarvitse lähteä matkojen taaksi, ihanaa kun saa herätä hissuksiin ja puuhastella tai sitten vain haahuilla ja nauttia. Mullakin on loma kuun lopussa, aion viettää sen kasvihuoneessa ja pihalla kissojen kanssa! Muuten, nuo teidän kissat ovat niin upeita! Meilläkin ikkunanpesu odottaa, syksyllä niitä pesinkin, mutta talvi ne taas sottasi!

    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä vähän huokailen tämän lumimäärän edessä. Paljon on auringolla tehtävää, ennenkuin maata näkyy. Ja odottavan aika on tooosi pitkä.

      Aktiiviloma on ainoa tunnettu lomailun muoto meillä. Maestro eläkeläisenä on sopeutunut ottamaan lunkimmin, mutta mun rajalliset vapaat on vain käytettävä unelmien tekemiseen.

      Koira takaa, että aamulla ei siltikään nukuta kohtuuttoman pitkään. Mutta antaa suuresti enempi armoa, kuin arkiherätys 5:45. Siitä olen kiitollinen! Kissat (laiskurit) eivät vieläkään oikein viriä keväisiin kulkemisiin. Ovat enempi laiskanpulskeita, paitsi tuo ADHD Rauski. Sillä on aina vipinää tassuissa.

      Poista
  9. Kevät tulee kuitenkin, oli lunta sitten enemmän tai vähemmän.
    Takasta tulee hieno käsittelyn ansiosta. Kyllä kannatti.
    Mukavavia lomapäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät keikkuen tulevi, sanoo vanha sananlasku. Voisi keikkua jo lämpimän suuntaan :D

      Takka sai kolmannen maalikerroksen tänään, ja asia on tällä selvä. Nyt pitää silmien tottua muutokseen.

      Lomat on nyt tältä erää lusittu. Tosin töihin paluun on aika nautinnollinen, kun kolmen työpäivän jälkeen pidän taas lomaa pääsiäisen yli. Tämä parin päivän pätkä oli vain pientä harjoittelua.

      Poista
  10. Kovasti on meilläkin vielä lunta ja lissee sateloo. Kyllä sitä jottain puuhoo keksit lomapäiviks. Hieno tulloo tuosta takasta. Noita kanadanruusujasi miekin vuottelen ja niitten kuulumisia. Oon innostunu niistä ja kuhan suahaan tuota myllättävvee alloo laitettuu, hankin meillekkin niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kumisaapaskuva hangessa oli otettu just ruusumaan äärellä. Kestää odotella vielä tovi kuulumisia. Ruusujen versot olivat kyllä elinvoimaisen näköisiä, mutta en koko ruusumaata kiertänytkään. Hykertelin vain siitä mikä näkösälle osui.

      Minulle kanadanruusut ovat olleet suuri ilo. Parhaat menestyjät on mainittu täällä moneen kertaan, mutta päivitän tiedot kasvukauden alettua uudestaan.

      Poista
  11. Suomi on pitkä maa🙄täällä ei ole ollut lumista enää tietoa, paitsi mitä nyt satoi.
    Melkoisen työn täyteisiä nuo lomapäiväsi🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Minä kahdehdin teitä etelämpänä asuvia pitemmästä kasvukaudesta ihan vilpittömästi! Varsinkin varhaisemmat keväät olisi minunkin toivelistallani. En panisi yhtään pahitteeksi, jos kevät alkaisi täälläkin maaliskuun tietämillä. No täällä oppii kärsivällisyyttä. Sijaistoimintoina voi sitten vaikka maalailla takkoja.

      Poista
  12. Jopas valkeni takka, hieno tuli. Kauniskin se on, nyt tuo muoto vasta pääsee oikeuksiinsa. Minä olen jo niin tottunut meidän valkaistuun leivinuuniin, että yllätyin kun lauantain vieraat kilvan kiittelivät maalauksen vaikutusta. Piti ihan kaivella ennen -kuvat vertailuun.

    Keväisen viikonlopun jälkeen tänään olikin pyryaamu ikkunan takana, kylläpä korpesi. Mustarastaat sentään viheltelivät niinkuin aiempinakin päivinä, hassua kyllä lumipyryn keskeltä kuulla kevätlauluja.

    Kyllä se kevät vielä meillekin koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat tiilet alkavat vähitellen ärsyttmään, joten maalilla saa ihmeitä vanhoihinkin pintoihin aikaiseksi. Tykkään itse kovasti.

      Kevät tulee kooooovin hitaasti, mutta auringon voima tarttuu vastustamattomasti tummiin pintoihin. Niitä pälviä tulee kuin varkain puitten juurilta alkaen. Ensi viikolla on lämpötilatkin jo suosiollisemmat. Kevät tulee joka tapauksessa.

      Poista
  13. Heippa eksyinpä matkallani mukavaan blogiin, tänne taidan jäädä seuraajaksi ja liityin lukijaksikin.
    Alppiruusut näyttävät hyviltä, niin onneksi täälläkin.
    Mies rakensi viimevuonna minulle kasvihuoneen vanhoista ikkunista ja ovesta. Odotan innolla että pääsen sinne töihin.
    Takasta tulee kyllä upea.
    Tuleppas käymään aurinkokujallakin kylässä.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Aurinkokujalla on ihan tuttu blogi, johon olen lukenut ja kommentoinutkin, mutta näköjään en ole klikannut itseäni lukijaksi. Korjaan asian :D

      Ilahduttavalta näyttää täälläkin kasvien talvehtiminen, ja nyt alkaa jo penkin nurkkia pilkottaa hankien alta. Tämä on jännää aikaa!

      Poista
  14. Kylläpä valostui takkanurkkaus! Vaikka nätti se oli alkuperälläänkin.
    Mulla näyttää myös ryhmikset hyvinvoivilta runsaslumisen talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaa jäädä blogi nyt huonolle hoidolle, kun olemme juhlineet Maestron vuosikymmenen vaihtumista. Mut joo, kanadalaiset ja ryhmiksetkin näyttävät talvehtineen ilahduttavasti! Varmaan ryhmisten maasta löytyy kyllä niitä mustuneitakin, mutta edes jotkut ovat hengissä tuntuu saavutukselle.

      Poista