perjantai 21. joulukuuta 2018

Talvipäivänseisaus ja kevät alkaa, tuumais optimisti

Se on täällä tänään - vuoden pimein päivä. Täydellinen nollapiste minun kalenterissani, ja tavallaan Uusi Vuosi. Päivä lähtee vitkaan pitenemään, kunnes vauhti kiihtyy kevään edetessä.

Pieni pilkistys aurinkoa

Todellisuudessahan edessä on sydäntalvi, mutta optimisti haluaa ajatella kevättä. Lomakin alkoi, eli vietän välipäivät huilaillen. Ihan tarpeeseen tulee mutama hetkinen rentoa oleilua. Joulua en hössötä, enkä siivoa hulluna. Nytkin imuroinnin jälkeen lintsaan hetken postausta kirjoittaen - tuokion luutuamista vältellen. Loman aloittajaisiksi teen joulusiivoja valkoviiniavusteisesti, eli hitoksen hauskempaa on välillä istahtaa ja siemata kylmää valkoviiniä. Ja taas siivous jatkuu :D

Useimmat päivät ovat vain hämäriä hetkiä.

Joulun muonahuoltokin alkaa olla kunnossa - kinkku on sulamassa ja se onkin kaikkien aikojen pienin. Vain kolmikiloinen rääpäle. Lisänä on iso lohenpuolikas. Laatikot tekaisen huomenna ja rosolli valmistuu siinä sivussa. Ihan perinteiset jouluruuat syntyvät hiljalleen päivien kuluessa. Sitten niitä lämmitetään useamman päivän ajan. Muutamaan päivään ei tarvi miettiä, että mitähän sitä ruoaksi laittaisi.

Kuuraa on taas tarttunut oksiin.
Aattona haen vanhan äitini meille syömään. Kuopuskin tulee Joulua viettämään kotiin. Isompi ryntäys on Tapaninpäivänä, kun koko perilliskaarti kumppaneineen tulee syömään. Siinä se Joulu sitten saakin olla valmis. Minä siirrän katseeni ja unelmani Kordesin ja Tantaun sivuille tulevia ruusuja valitsemaan. Koska kevätkin tulee.


'Matador'in hehku oli huikea. Kahdesta on yksi jäljellä, joten paikattava on.

Ota sinäkin rennosti Joulunpyhät - ne tulevat ja menevät. Nautitaan kaikkea kohtuudella, niin ei tule mahdoton ähky. Minun Jouluni paras anti on läheisten kanssa yhdessä vietetty aika. Muulla ei oikeasti ole mitään väliä - en siivoa kaappeja enkä pese seiniä. Mutta lattiat alan nyt luutuamaan. Mukavaa viikonloppua!

23 kommenttia:

  1. Minulla on samat ajatukset tuosta talvipäivänseisauksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kevättä kohti mennään, vaikka sydäntalvi onkin vastassa :D

      Poista
  2. Minäkin otan joulun tosi rennosti. Ja heti kun joulu on vietetty, alkaa kevät. Sitä voi hyvin elää kahta vuodenaikaa näin päällekkäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kahden vuodenajan yhtä aikaa eläminen oli oivallus, jonka painan muistiini - kiitos siitä!

      Poista
  3. Hyvää joulua ❤️

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuulostaa joulunajan suunnitelmasi. Meilläkään ei tehdä viikkosiivousta kummempaa joulusiivousta ja joululaatikotkin ostetaan valmiina. Ajan viettäminen läheisten kanssa on paljon tärkeämpää kuin stressaaminen joka nurkan puunaamisesta. Mukavaa viikonloppua ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotin yhdelle 9-vuotiaalle pojalle rauhallista Joulua - ja hän katsoi minua kuin kummajaista. Rauhallisuus ei ollut nuoren miehen toiveissa ensinkään :D Minun listalla se on kyllä ehdottomana ykkösenä. Näin ajat muuttuvat.

      Poista
  5. Hei vaan Tita! Valon lisääntymistä täälläkin odotellaan. Jouluhössötys jää tänä vuonna väliin, menemme keskimmäisen pojan luokse ja se jos mikä on hyvä asia. Reilut 30 vuotta olen jouluja järkkäillyt, joten nyt huilin. Oikein hyvää joulua sinulle ja perheellesi karvakamuineen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuohon vaiheeseen toivon itsekin pääseväni joskus. Vuosikausia meille kokoonnutaan isolla porukalla, mikä on tietenkin kätevääkin koska iso pirtti ja iso pöytä. Meillä on yksinkertaisesti ylivoimaiseti eniten tilaa, astioita, tuoleja ja kaikkea muutakin, mitä tarvitaan isommalle porukalle. Ja kaikki ovat tottuneet siihen, että hyvää ruokaa ja tarjottavaa on piisalle asti.

      Olen tätä vanhinta ikäpolvea (kasikymppiset) rauhoitellut lopettamaan laittamiset ja tarjomukset. Minä olen seuraavassa polvessa vetovastuussa, ja nuoriso kypsyy ajallaan. Arvatenkin vielä parit vuosikymmenet mennään näillä, luulisin.

      Poista
  6. Tuohan olikin loistava oivallus, elää kahta vuodenaikaa samanaikaisesti ;-)
    Mieli on jo keväässä, ehdottomasti. Tita on hyvä ja sanoo vain milloin voin alkaa nimeämään ruusuja omaan tilaukseeni, sehän on kuin Suuri Lelukirja lapsille: 'mulle toi ja toi ja toi ja nuo ja noita kolme!'

    Joulun suhteen otan enemmän kuin rauhallisesti, ei ole siivottu eikä pesty kaappeja. Ihan perussiivouksella mennään ja ekstrana paksut matot nakattiin hankeen. Kummasti raikastuu töllin perimmäisetkin nurkat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, SariWeeltä tuli kyllä niin hivelevän hieno helmi kommenttikenttään, että ei voi kuin kiitellä moneen kertaan.

      Oliskohan henkiinheräämyksen kuukausi helmikuun loppupuoli semmoista hurmoshenkisen tilauksen tekemisen aikaa? Minusta nettishoppailu on kuin lapsena irtokarkkien ostaminen :D Jokainen "namu" on tiukasti harkittu ja ah niin välttämättömästi saatava.

      Poista
  7. Valoa kaivataan, mutta nyt vietellään rauhallista joulua! Mukavaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu tuli ja meni ihan mukavasti. Katse tähyää jo helmikuun loppuun, jolloin kevään tulo on ihan varmaa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Joulu meni syödessä, levätessä ja läheisten kanssa elämästä nauttien!

      Poista
  9. Levollista Joulun aikaa ja uuden vuodenajan alkamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ollut mukavan leppoista Jouluaikaa. Uusi vuosi tuonee uudet kujeet :D

      Poista
  10. Hyvää kevättä :D
    Meillä taitaa joulurutiinit muuttua ens joulusta lähtien. Flikka o jo kyselly, josko mentääs niille ens jouluna. Niillä ku o nii monta paikkaa kiärrettävänä. Rauhoottaas niiren joulua, samoon ku meiränki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tulo on alullaan, joten siitä saadaan nauttia pitkään. Tosin ensin ihan vain mielikuvaharjoittelulla. Kivaa puuhaa sekin.

      Joskus olis kans kiva mennä suurin piirtein valmiiseen joulupöytään, mutta vielä kokoonnutaan meidän ison pirtin suuren pöydän äärelle. Ja täältä löytyy kaikki lukuiset astiastot ja isot kattilat. Nuorilla niitä ei vielä ole, kun ei ole tarvistakaan. Että luultavimmin mennään näillä asetuksilla vielä vuosia.

      Poista
  11. Se on hyvää että päivät alkavat pidentyä.kyllä sitä pimeyttä on kestänytkin.Nyt on vähän valoisampaa kun on tullut lunta maahan
    Hyvää tapaninpäivän Iltaa sinulle! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin hitaasti päivät näin alkuunsa pitenevät, mutta jokainen pienikin auringonpilkahdus tuo toivoa sydämeen ja kevään lähemmäs.

      Poista