sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ihanan illuusion nautinto!

Elämme kesäkuun 10. päivän iltaa. Olen puuhannut koko viikonlopun puutarhassani tuntien suurta iloa ja onnea. Hyötymaa on istutettu - vain mansikan taimet puuttuvat. Ja nekin on vartissa haettavissa Särkän perennataimistolta.

Kaikki katettuna kasvussa. Lähinnä taloa odottaa mansikkamaa paljaana istutustaan.

Nyt on puna- ja keltasipulit muovin alla juurtumassa, ja yrtit sekä salaatit kylvetty. Hyötymaan on kitketty, katettu ja kasteltu. Käytäväkankaat on levitetty taas suojaamaan rikkojen invaasiolta. Tilanne näyttää olevan hienosti hallinnassa. Se on illuusio eli havaintoharha.

Kivipuutarhan alangossa on suuria perennoja. Silta menee yli joen kohti merta.

Kivipuutarhassa vietin tunteja kitkien, haraten ja kattaen pussimullalla. Istutin tulevaisuuden toivoja, eli mm. Swertian kahta muunnosta: S. perennis ja S. perfoliata. Toiselle on suomenkielinen nimikin, eli se on viirutähtiö. Nämä ovat katkeroiden sukuhaaraan kuuluvia harvinaisuuksia. Tuo S. perfoliata minulla olikin aiemmin, mutta se kuului tappotalven 2015/2016 menetyksiin. Yksi kerrallaan metsästän aarteitani takaisin. Aika hupaisaa on se, että tuosta minun kasvista keräsin siemeniä Särkälle, josta sain siis nyt takaisin taimena aarteeni!

Viirutähtiö eli Swertia perfoliata kuvattu elokuussa 2013. Tämän lapsosia nyt istutin!
Isossa puutarhassa näyttää kaikki olevan iloisesti kasvussa, eikä rikkat pääse juhlimaan. Aina laajassa puutarhassa on jokin paikka rempallaan, mutta juuri nyt silmä lepää siistissä, kukkivassa puutarhassa. Tämä on illusio, jonka tiedän olevan hetkellinen havaintoharha. Hetkessä rikat roihahtavat, jolloin sotatilassa voi joutua kuittaamaan tilapäisiä tappioita.

Kitketty, katettu ja kukkiva. Käytävät on vielä kunnostamatta, mutta vielä
olen tilanteen herrana. Illuusio romuttuu noin neljässä viikossa :)
Siistiä järjestystä on kivaa katsoa. Tässä vaiheessa alkukesää kiveysten kivetkin
näkyvät. Loppukesästä kasvusto ryöppyää ylitse.


Kastelun tarve on jatkuvaa. Onneksi on kaksi isoa pumppua, jotka vetävät jokivettä letkuja myöten ahkerasti. Ruusumaille on nyt ihan oma painevesiautomaatti, joka huolehtii ruusuista, kasvihuoneesta ja tarvittaessa koko Arbetorumista. Toinen pumppu on hyötymaalle ja koristepuutarhaan. Hyvin riittävät, vaikka kuivaa kestäisi pitempäänkin. Onni on oma joki ja tekniikka vesihuoltoon!

Kanadanruusujen koemaa kasvaa upeasti. Ruusuja on hellitty ihan omalla kastelu-
systeemillä. Vaikka tulisi kuivakin kesä, niin kukinta ei näivety kuivuuteen.
Olen nauranut koko viikonlopun tälle illuusiolle, että lähes hehtaarin puutarhan rikat saisi pysymään kurissa. Viime pirullisena kesänä ei jaksanut kontata kylmässä vesisateessa, jolloin vesiheinät ja muut ei-niin-rantut rikkaruohot juhlivat perusteellisesti. Nyt niiden siemensato itää iloisesti.

Paraatipenkin lantakate lannoittaa ja peittää maan.

Mutta tässä hauskassa harhakuvassa on mukavaa elää. Rikkaruohot on siitä viheliäisiä, että alkuunsa ne näyttävät kovin vaatimattomille. Heti kun niille kääntää selän, niin johan niistä sikiää oikeita monstereita! Ajattelin tänäkin vuonna olla tarkkana tarttumaan haraan. Tiedän jääväni häviölle jossain vaiheessa. Niin vain käy ihan joka vuosi!

Paraatipenkissä valkosia narsisseja ja profeetankukkaa. Sekin hieno erikoisuus.

Nyt on viikonloppu nautittu alusta loppuun. Vielä aion käynnistää grillin, heittää siihen maukkaat pihvit ja lisukkeet paistumaan. Jäi vähän iltaan syöminen, kuten aina kun on tähdellisempääkin puuhattavaa.

Meillä on vasta nyt omenankukkien aika! Kyllä  käy juuttanmoinen pörinä puissa. Näistä on iloa mettiäisille!

Iloa viikkosi! Säät on mitä sattuu, mutta plussan puolella mennään!

24 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää kauniille!!
    Ihania näkymiä ja hienoja kivillä reunustettuja aluieta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Olemme paljon etelää jäljessä, mutta perästä tullaan. Tämä kevät on vain niin ihanaa aikaa - ja paljon puuhaa puutarhassa.

      Poista
  2. Puutarhasi on upea ja valtavan kokoinen. Mutta onneksi on apuja:katteet ja kastelu. Tsemppiä ja innokasta alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - liian iso puutarha. Ihan pakko keksiä konsteja, kuten kattaminen eri muodoissaan. Kaiken katan, koska se säästää niin paljon töitä. Mielellään levitän tuota ilosanomaa muillekin. Kate kannattaa monin tavoin.

      Poista
  3. Kaunista ja vehreää, eikä minun silmiini rikkoja näy. Ukko kiersi pyynnöstäni useamman kaupan, mutta missään ei enää ollut istukassipuleita. Nyt on kasvimaallemme aukkopaikka, johon täytynee tyrkätä vaikka herneitä kasvamaan. Sääli, sillä innostuin kovin viime kesän hyvästä sipulisadosta.

    Kuivuus puhututtaa, mutta rikat se on pitänyt kurissa. Jännityksellä odotan, millainen rikkaryöpsähdys tuleekaan vesisateiden myötä. Siihen kasvusuhinaan herää varmaan yölläkin. Hyvä näin, sillä rutikuivasta maasta on työlästä kitkeä syväjuurisia rikkoja.

    Täällä oli kylmiä öitä menneellä viikolla. Nyt näyttäisi paremmalta. Toivon lämpimiä ja hallattomia öitä sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jäin puolestani viime keväänä ilman istukassipuleita, mutta tänä vuonna asia on jälleen korjattu. Sai niitä kaupastakin, joten ilman ei tarvinnut kuitenkaan olla.

      Viime kesänä meillä rikat juhlivat, joten tuoreesta siemensadosta saa nauttia koko kesän. Onneksi pienet saa helpolla maasta haraamalla. Kitkeminen ilman haraamista kun on sangen vähätehoista. Tämän olen oppinut oikein hyvin.

      Hallaa ei täällä rannikolla ole nähty kasvukauden aikana onneksi. Hurjia -7 asteen pakkasia on kuulemma ollut viime viikolla savossa. Siinä on kurkut ja kurpitsat menneet harsoista huolimatta.

      Poista
  4. Rikat ei puutarhuria sääli, kasvavat oli kuivaa tai märkää. Tosin kuivuudessa vähän heikommin. Komean näköinen valkosipulikasvusto. Täällä on niin kuivaa ettei nurmikkoa ole leikattu kohta kahteen viikkoon, en ole saanut nurmisilppua katteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkoja vastaan on ikuinen sotatila. Olen yrittänyt saada hyötymaasta juolavehnän karkoitettua, mutta kummasti paikalle ilmaantuu uusia yrittäjiä :)

      Nurmi alkaa kuivaa täälläkin, mutta yön kasteessa lähinnä rikkaruohoista koostuva "nurmikkomme" on pärjännyt vielä. Sentään nurmikkoa ei meillä kastella. On tähdellisempiäkin kohteita. Toivotaan sateita viimeinkin!

      Poista
  5. Puutarhasi on upea ja näyttää todella siistiltä! Hieno erikoisuus tuo viirutähtiö.
    Rikkaruohot ovat todella salakavalia, koko ajan niitä pitäisi olla vahtimassa. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvilla valehtelua tämä vain on ;) Voisin ottaa vähän eri paikoista kuvia, jossa olisi vähän toisenlaista totuutta. Aina löytyy kitkemättömiä kohteita, ikävä kyllä. Mutta löytyy silmällekin iloa. Valikoiva katse on käyttökelpoinen lisävaruste.

      Poista
  6. Olet kyllä ollut ahkerana ja kauniilta näyttää. Tänään olikin Raahen retkipäivä ja Särkältä tarttui minunkin ostoskoriini muutama tuliainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lähelläpä kävit! Olispa ollut kiva elävin silminkin moikata! Toivottavasti sait mukavat tuliaiset mukaasi. Valikoimahan siellä on huikean suuri - joka makuun monenlaisia herkkuja.

      Poista
  7. Ahkera oot ollu ja kaikki näyttää hyvältä. Ompa siulla siellä aarteita ja hyvä kun sait omasi takasin Särkältä. Siulla tuossa rinteessä näyttäs olevan voimakkaasti riippuva kasvi, onko se lehtikuusi. En ihan selevee suanu. Rikkaruohojen kanssa taisteluu pittää käyvvä jatkuvasti. Ja ne on viisaita, suojaan männööt kukkapehkon sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lehtikuusi 'Puli' on kuvan vasemmasa laidassa pörröisen näköinen peikko. Oikealla koivun runkoa vasten näkyy toinen hauska lehtikuusen erikoismuoto 'Horstman Recurved', joka tekee kiharia oksia. Semmoinen piti käydä Virosta asti löytämässä.

      Minä kiukkuan perennojen juuriston sekaan piiloutuneita voikukkia yli kaiken. Kukka&Kaalin Pauliinalta sain kokeilemisen arvoisen neuvon pipettipullosta tipan Rouduppia lehtiruusukkeeseen tiputtamalla pitäisi tulla rikasta vainaa. Tuo pitää kokeilla ehdottomasti!

      Poista
  8. Tosi ahkera olet ollut, näyttää komealta - taistelu rikkojen kanssa on ikuista, mutta voitonpuolella on mukava olla edes joskus. Onni varmasti on tänä vuonna tuo oma joki ja kastelutekniikka! Ihania aarteita on puutarhassasi paljon!

    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto on aina vain hetkittäistä. Lasken päiviä siihen, kun olen jälleen häviöllä. Koska häviöni on lähes 30 vuoden puutarhuroinnin kokemuksella selviö. Vain pihan täydellinen asvaltointi on varma vakuus voitosta.

      Joki on kuivina kesinä ihan aarre. Toki nautin siitä kaikin tavoin muutenkin - oma vesiaihe (vaikka onkin oikeastaan sellainen kurapuro...)

      Poista
  9. Omenankukat on niin ihanan herkkiä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenankukat ovat nopeita keleistä riippuen. Niistä on ihanaa nauttia juuri tässä hetkessä. Myös pörriäiset nauttivat - yömyöhään kuuluu valtava pörinä kukista.

      Poista
  10. Illuusiossa tosiaan on ihana elää sen pari päivää mitä se kestää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on ihan parasta! Edessä häämöttävä häviö ei harmita pätkääkään. Ainahan voi ottaa osakilpailuvoittoja :)

      Poista
  11. Arvaa mitä ? Kohta nähdään ! :D

    Viikko sitten huolella ja kiukulla kitketyssä penkissä illistelee voikukkaa, leinikkiä ja ties mitä. Onneksi ovat pienempiä kuin sinne tarkoituksella istutetut pionit ja leimut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah - on tätä näkemistä taas odotettu! Ja rikat on ikuisia. Taistelu jatkuvaa. Sitä sanotaan kesäksi.

      Poista
  12. Sinulla kyllä todella on homma hanskassa, ainakin kuvien perusteella! Itse olen kiukkuisena nyppinyt kananruohomattoa perennojen välistä, nyt on menossa jo toinen kierros. Se on ehkä ärsyttävin rikkis, minkä tiedän.

    VastaaPoista
  13. Upeat on sinulla perenna penkit ja hyötypuutarha niin siistit. Minulla on vielä kitkemistä vaikka kuinka paljon. Ja hienoa että vettä riittää .

    VastaaPoista