sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Nyt on ruusuja runsaana!

Nyt räjähtää ruusujen aika viimeinkin. Myöhässä ovat ensimmäiset pensasruusujen kukkijat, eli tornionlaaksonruusu ja juhannusruusu. Aloittivat just molemmat kukintansa reilut kaksi viikkoa myöhässä.

Vanha, uskollinen juhanusruusu viimein valtoimenaan kukassa!

Tulotien varressa on nippu pensasruusuja kukkimassa myös. Ihan ekana kukkii aina Nilsinruusu, sitten jatkavat muut pimpinellat ja mukaan lähtevät rugosatkin.

Tämä on tullut ranskanruusu 'Olkkala'na, mutta mielestäni se on kyllä sangen
vaalea kukinnoiltaan. Lieneekö oikea ollenkaan. Kukat on kyllä tosi suuret.

Tulotien varsi on kuivaa ja paahteista, joten valitsin siihen ruusuja alun perinkin siksi että pärjäävät hankalissa olosuhteissa. Tuolle alueelle hiipii ensimmäiset hallatkin.

Papulanruusun pinkkiä puhkeamassa kukkaan

Eli vain hyvin kestävä ja sitkeitä lajeja siellä on ilman hoitoa viihtymässä. Toisinaan myyrät mellastavat juuristoissa, mutta kestävimmät on selvinneet.

Suurikokoiset Katri Valan kukat aukeavat juuri myös

Ruusuista on moneksi. Nämä yllä olevat ruusut elävät vaikka pyhällä hengellä. Monet niistä tyrkkii juurivesojaan vaikka kuinka pitkälle matkalle. Sielläpähän kukkivat ja leviävät - siihen on tuolla lupa.

Sitten parempien olojen ruusuja - viime keväänä istutin uudet jalosteet 'Sointu' ja 'Ilo'. Kumpikin talvehti oikein hyvin koeruusujen maan päässä.

'Ilo' availee runsaita nuppujaan.
Myös 'Sointu' on täynnä nuppuja, vaan ei ehtinyt avata niitä tähän postaukseen. Pensasruusuissa arvostan runsasta kukintaa. Monilla lajikkeilla kukinta on äkkiä ohi, mutta onneksi on pitempään kukkiviakin sortteja.

Uudessa ruusumassa avautuu joka päivä jotain uutta. Näiden äärellä olen innoissani!

'Stadt Rom' vesipisaroiden keralla. Hienon muotoinen kukka!

'Pink Emely'

'Pomponella' - näitä kuoli lopulta kaksi kappaletta, mikä vähän harmitti.
Kanadanruusujen koemaassa nuppuillaan täyttä häkää, joten pian pääsen postaamaan sen toisesta kasvukaudesta. Kuolleiden tilalle pitää saada vähän täydennystä. Luvassa on ainakin 'Merveille' ranskanruusu. Pitää kurkistaa Särkän perennataimiston valikoimia ja mahdollisesti tähytä Blomqvistin tarjontaa myös.
 
Lopuksi luontokuva aamun metsälenkiltä Riekon kanssa:

Että uimaan? En suostu!

Lenkkien pituus kasvaa pikku hiljaa. Pian lähdetään meren rantaan leikkimään vedessä. Isolahden ranta ei kelvannut, kun siinä on turhan jyrkkää pennulle.

Iloa ja valoa viikkoosi! Minä olen viihdyttänyt itseäni huikealla kitkemissessiolla. Sitä lystiä riittää vielä pitkästi.

19 kommenttia:

  1. Hienot ruusut, "Pomponella" on kuin pionin kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit onkin seuraavana vuorossa - nekin myöhässä tänä kesänä.

      Poista
  2. Upeaa kukkatykitystä, näitä kuvia on ilo katsella :)
    Mukavaa viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinnan runsautta on ollut monella lajilla. Se on puutarhurin kiitos tehdystä työstä ja ilmojen hallitsijalle suotuisista säistä.

      Poista
  3. Voi miten suloiset ruusut.

    Blogissani olisi sinulle haaste. Toivottavasti otat sen vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipitän heti katsomaan mitä kivaa on tarjolla! Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  4. Ihana tuo Pomponella, ranskanruusuja? Ja tuo Olkkala on kyllä albiino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pomponella on ryhmäruusuja. Sen kukat on kyllä tosi sävykkäät. Jännä katsoa miten ne kehittyvät ikääntyessään.

      Poista
  5. On tämä melkoista siedätyshoitoa, kyllä ruusukuume alkaa vaivaamaan aina vain voimakkaammin ja se on sinun syytäsi ilman muuta ja hiukkasen Korpijaakon Laurinkin. Onpa teillä ruusujen kukinta tosiaan myöhässä.

    Ihana tuo teidän pikkuinen namupala!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan mieluusti moiset syyllisyydet kontolleni :) Tämä kesä on ollut aika omituinen. Meillä vieläkin koiranputket kukkivat, ja mesiangervot juuri aloittavat myös.

      Poista
  6. Juhannusruusu tääläki vasta kukkii, täyttähäkää. Seuraavaksi orottelen neilikkaruusuja, ja siihe ne sitte loppuuki :) Ihana sessu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkien kukkien kukinta on ollut pitkäkestoista näissä viileissä lämpötiloissa. Nyt akkainviikkona sataa ja on ihan hiivatin syksyistä.

      Riesa on riiviö. Aloitteellinen askartelija, kunnes väsähtää. Sitten on aika rauhallista.

      Poista
  7. Kummallinen kesä, juhannusruusu tosiaan on nyt vasta parhaimmillaan ja ollaan pitkällä heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tuntuu nyt syksyltä, kun sataa ja on vain +13 astetta. Kalseaa! Missä on heinätekohelteet?

      Poista
  8. Oi että miten ihania ovat jo nuo ensimmäiset ruusut, hankintalista senkun kasvaa. Nyt kun niiden havujen kanssa on päästy vauhtiin, voi jatkaa ruusuilla, eikös se ole ihan luonnollinen jatkumo silleensä?

    Pitää varmaan tehdä yksi ruusuretki sinne teidän kulmille, Särkältä saanen suviruusunkin?

    Kyllä on Riekoriesa onnenpentu kun maailman parhaat lenkkimaastot on heti kun portaille astuu. Ei tarvitse paljoa hihnanjatkona isäntäväkeä talutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan normaali ja luonnollinen jatkumo! Särkältä pitäisi löytyä ihan kiva kattaus ruusujakin. Minä saan sieltä 'Merveille' ruusun, joka on melkoisen hieno suomalainen jaloste.

      Pentu pitää opettaa myös taluttimeen, koska varsin paljon täällä mennään vapaana vilistäen. Fiksusti se teputtaakin narun jatkona, kun sitäkin kerran päivässä harjoitellaan.

      Poista
    2. Pitääpä tutkia tuo Merveille, pääseekö siihen jonottamalla kiinni?
      Vieläkö sitä tälle loppukesälle yhden keikan heittäisi
      ?

      Poista
  9. Kyllä on ihanat kuvat.Minä pidin erikoisesti Pomponella ruususta. Harmi että niitä kuoli. Tämä ei ilmeisesti tee juuriversoja.

    VastaaPoista
  10. Ryhmäruusut eivät tee ollenkaan juurivesoja. Se on yksi niiden hienoja piirteitä mielestäni. Voimakkaasti juurivesovat leviävät turhan nopeasti epätoivottuihin paikkoihin.

    VastaaPoista