tiistai 17. heinäkuuta 2018

Teknisiä hankaluuksia

Nyt alkaa tulla sen verran yhteydenottoja, että pakko heiluttaa kättä ilmaisten olevani hengissä. Vieläpä sangen hyvissä voimissa, kun ottaa lukuun päivätyön epäinhimillisen kuumissa olosuhteissa.

'Morden Centennial' pärjäsi loistavasti. Kuva viime vuodelta.

Kehutaan hetki helteitä - elohopea kipusi ennätykselliseen +32 asteeseen, ja aurinko jaksoi paistaa koko pitkän päivän. Töiden jälkeen olo oli kuin olisi ollut koko päivän saunassa ilman suihkua. Se taas ei pidä paikkansa, sillä olin koko päivän märissä vaatteissa. Kasvien kastelu uudella systeemillä piti huolen myös letkun varressa olijan kosteutuksesta. On se rumaa, kun tämän ikäinen nainen on Miss wet T-shirt ehdokkaana. Mutta selvisin hengissä.

Oma läppärini tekee kuolemaa, kun sen biosin patteri hiipuilee viimeisiään. Sitten se on varmasti vainaa. Tässä tyttäreltä anastetussa läppärissä ei ole kuvankäsittelyä, joten  jäätte ilman kuvia. Voin vakuuttaa, että kukkarunsaus on ihan hurja! Kuvat saatte jälkikäteen, mutta ruusut hehkuvat ihan järkyttävän runsaina. Myös ryhmäruusujen maa alkoi kukkimaan. Siitäkin olisi kiva kertoa selvinneet ja pärjänneet. Vainaitakin tuli, mutta se olikin ihan oletusarvona.

Siis kiitos huolenpidosta - olen hengissä ja toimintakykyisenä. Tekniikka nyt vain sassaroi. Lämpöä viikkoosi :D

20 kommenttia:

  1. Jep. Nyt ei tule vilu. Muistan kyllä tuon helteessä tekemisen. Kerran laiton mukulakiviä talon seinustalle. Oli pitkä ja aurinkoinen seinusta. Olin kuolla :D
    Tosin kyllä tuolla palvelutalossakin hikeä pukkaa näillä keleillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain ilmastoiduissa tiloissa tarkenee näillä helteillä. Ruokatunnilla käytiin tavaratalon yhteydessä olevassa lounaspaikassa, ja tuntui kuin olisi kävellyt jääkaappiin. Ulos tullessa tuttu saunafiilis oli vastassa. Kyllä nyt leipä ansaitaan hiki otsalla kirjaimellisesti.

      Poista
  2. Juuri tänään ajattelin ulkona töitä tekeviä ja heidän jaksamistaan. Kuumaa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOs ei olisi tuullut yhtään, niin olisi ollut pakko lyödä työhanskat tiskiin. Märät vaatteet viilentävät kuitenkin kummasti.

      Poista
  3. Voi muru, kiitos kun ilmoittauduit <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä tällääsinä päivinä pitääs tyät lailla kiältää. Eikö EU voisi laatia jotaki pykälää asian tiimoolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin raskaat työt on pakko rajoittaa, kun ei keho ehdi jäähdyttää tarpeeksi. Ja onhan se pykälä, kun lämpötila nousee yli +28. Saisi pitää ylimääräisiä taukoja, mutta ei me olla keritty semmoisiin.

      Poista
  5. Näin sitä huomaa, miten kaikki on kiinni koneiden toimivuudesta. Toivottavasti kuvat on ulkosella levyllä tallessa, kuulostaa sille, että vaihtoon menee koko aparaatti vai riittääkö patterin vaihto?

    Laittele kuvia sitten kun pystyt. Voi teitä raukkoja, jotka joudutte ulkona työskenteleen, sympatiat täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole avannut läppäriä - patteri voi olla kiinni hitsattua mallia, ja siis vaihtokelvoton. Kestää nyt vain aikansa vaihtaa tiedostot uudelle läppärille, enkä näissä helteissä aio istuta äpöstämässä tietotekniikan kanssa. Tulee pientä paussia kirjoitteluun.

      Poista
  6. Voimia ulkona työskentelyyn! Nostan kyllä hattua, itse en varmasti pystyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpötilan runsaus väsyttää kyllä. Vielä on onnistuttu pärjäämään. Tosin lupaukset kuukauden kestävistä helteistä on toivottavasti valeuutisia. Luonto kärsii kovasta veden puutteesta!

      Poista
  7. Näillä helteillä hyytyy muukin kuin tekniikka. Olen seurannut ympärillä touhuavia tieremppamiehiä. Maanantaina pitivät selvästi enemmän taukoja, mutta eilen ja tänään ovat huhkineet koneillaan kaikki lävet auki. Ilmeisesti työkoneissa ei ole ilmastointia. Mutta onhan se silti helpompaa istua helteessä ratin tai joystickin takana, kuin ahertaa fyysisesti.
    Pidä itsestäsi huolta eli älä saa ainakaan lämpöhalvausta. Blogin äärellä ehtii istua vaikka talvipakkasilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää "vaatteet märkinä"-jippo toimii oikeasti. Ihmeesti olen vetänyt nämä yli +30 asteen työpäivät läpi suuremmin nahistumatta. Illalla ei kyllä jaksa tehdä yhtään mitään. No kasteluletkuja olen vetänyt ja pistänyt sadettimia säkättämään. Maa on tosi kuivaa!

      Poista
  8. Jään odottamaan kuvia ruusukukinnasta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee niitä vielä. Kukinta on kanadalaisissa parhaimmillaan. Sitähän jatkuu mukavasti pakkasiin asti. Tämä on onnistumisen vuosi!

      Poista
  9. I love the pink hue of these flowers! Such a beautiful photo, great picture. Thanks for the share, hope you have a wonderful rest of your week. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  10. Kyllä tarkenoo ulukotyö tekijät. Hyvä ollakkin vuatetusta jotta ei pala, vaikka mielellään varjossa varmaan ois. Miulla piähine on tärkein. tai piäntauti on varma. Toivottavasti viilenis, ei ois niin tukaloo tehä töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman lippalakkia ei pysty olemaan ensinkään, eli sama täällä. Maanantaina ounastelin, etten hengissä selviä viikkoa, mutta niin vain koitti perjantain viimeiset työtunnit hengissä. Rankkaa kyllä oli.

      Nyt odotetaan kovasti sadetta, joka tulisi niiiin tarpeeseen. Kaupungissa katupuutkin jo kellastuvat ja kuivattavat lehtiään.

      Poista