torstai 17. marraskuuta 2016

Loput ryhmäruusut: 'Bonica', 'Nina Weibull' ja 'Ingrid Bergman'

Ryhmäruusuista sain ehkä kaikkein kukkivimmat ruusut. Tantaun ruusut tulivat mullan ja ruukun kanssa, mutta nämä kolme tuli paljasjuurisina. Sain ohjeen ensin liottaa niitä vedessä joitakin vuorokausia, mutta viikon verran ne olivat ämpärissä.
'Bonica' - aivan valtavan innokas kukkija!
Kieltämättä sangen epäuskoisena pyörittelin kuivia juuria - silmuja versoissa oli, mutta kyllä oli anhittoman näköisiä rankoja! Tuskin näistä mitään tulisi, oli tuomioni. Loputtomiin ei niitä voinut liotella, joten hain mahdollisimman syviä purkkeja ja istutin ne multaan. Siinä ne versoivat sitten, mutta istutuksen aikaan huomasin ettei ne olleet kummoisesti juurtuneet. Multapaakku levisi käsiin ja sain tunkea juuren penkkiin. Yllättävää kuitenkin, että ne jatkoivat kasvuaan ja pian ilmestyi nuputkin! Siitä pitäen riitti ruusunkukkia! Leikoin lähes päivittäin kukkineet kukat pois, jolloin kasvusto siistiytyi ja ruusut tekivät kilvan uusia nuppuja.

Bonica-lajiketta tuli viiden kappaleen nippu ja tämähän vallan verraton kukkija olikin! Olisin saanut istuttaa ne tiheämpään, mutta noin metrin välein ne tuli kuopattua paremman ymmärryksen puuttuessa. Ehkä keväällä järjestän asiaa uusiksi. Bonicoiden väliin voisi istuttaa jotain saman tyyppistä ruusua.
Bonica oli puolimetrinen, tiiviskasvuinen ja runsaskukkainen lokakuun loppuun asti.
'Nina Weibull' kukki suurin ja raskain tertuin pitkään.
Nina Weibull kukki suhteellisen runsaana ja pitkään. Paremmin kuin vieruskaverinsa Ingrid Bergman.
'Ingrid Bergman' ja kohtalokkaanpunaiset kukat
'Ingrid Bergman' ei tykännyt sateista. Sen kukat katsovat ylöspäin, joten vesi jäi kukkiin mädättäen terälehtiä. Tästä tein yhden synttärikukkakimpunkin. Hyvin kestivät myös maljakossa.

Jos ryhmäruusut suostuvat elämään täällä V-vyöhykkeellä, niin ilman muuta näitä täällä kasvattelen! Kukinta oli runsasta ja pitkäkestoista.  Lajikevalikoima on tosi valtava. Varmasti löytyy joka makuun jalosteita. Näihin voi hurahtaa... pitää opetella niksit näiden talvettamiseen. Sitä kellaritalvetuksen rumbaa en taida jaksaa ja tahtoo ne ruukussa olijat jäädä aina huonolle kastelullekin.  Mutta kyllä - minä innostuin valtavasti erilaisista ruusuista. Niitä istutan ensi kesänäkin ihan varmasti!

Sain Navettapiialta oikein mukavan haasteen, josta askartelen pimeinä iltoina postausta. Perästä kuuluu ja Kiitoksia Navettapiika!

6 kommenttia:

  1. Nina Weibullia mulla oli joskus entisessä pihassa, kukki runsaasti ja talvehti II-vyöhykkeellä hyvin. Tuo Bonica on niin nätti, ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Toivon noiden talvehtivat täällä pohjoisempanakin. Kyllä on keväällä jännää...!

      Poista
  2. Hei! Laitoin sinulle kesäisen haasteen, käypä kurkkaamassa blogissani ja vastaa, jos aikaa riittää ja tuntuu mukavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Saila - olen otettu! Vastaan kyllä, oikein on mieluista puuhaa :)

      Poista
  3. Ole hyvä!
    Ny onki hyvää aikaa kattella kuvia. Puutarhatyät on paketis, eikä joulu viälä paina päälle.
    Bonica näyttää kans kivalle, vaikka onki aika hailun färine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli hyvästi käytyä kuva-arkistoja läpi ja lopputulos on näkyvillä jo! Kiitoksia Sinulle.

      Poista