perjantai 17. marraskuuta 2017

Ei jälkeäkään...

Lumen sataminen on monella tapaa kivaa. Yksi hauskuus on etsiä lumestä öisten kulkijoiden jälkiä. Nyt ei ole rusakon, myyrien eikä kauriiden jälkiä yhtään! Lumipeite on jokseenkin koskematon.  Vain omien kumisaappaiden ja Riekon tassunjälkien kulkureitit näkyvät kissojen polkujen lisäksi. Oudon hiljaista jälkien maailmassa.

Pieni visailu  - kuka/mikä eläin tämän teki?

Aiemmalla lumisateella lenkkipolulla tuli vastaan ilveksen jäljet. Lienee kauriit lähteneet taas pakosalle isoa kissaa. Montaa vuotta ei kauriit ole näillä nurkilla mellastaneet, mutta selvä aaltoliike on näkyvissä. Kauriit tulevat pieninä laumoina, mutta niiden perässä tulevat muutamissa viikoissa ilvekset. Sitten kauriit katoavat muille laitumille - ilvekset perässään.

Lenkkikaveri tuo polttopuut metsästä kotiin.

Lumitilanne on ollut vaihteleva, sillä väliin sataa lunta/räntää ja sitten taas vettä. Maisema on kuitenkin pysynyt valkeana, mutta maa on vielä sulaa. Pikkupakkasta on luvassa, joten toivotaan lumen pysyvän. Aletaan olla lähellä sitä pistettä, että laittaisin talvisuojaturpeet ruusumaiden suojaksi. Odottelen kuitenkin vielä vähäsen.

Juuri sopiva keppi Riekon mielestä. Mitä isompi, sitä parempi.
Minä vietin vuoden Luxushetken kampaajalla tänään. Käyn oikeasti tasan kerran vuodessa kampaajalla. Silloin leikataan latvat ja laitetaan permanentti. Lasteni termein olen taas ihan puudelin näköinen. En ole selfie-ikäpolvea, joten kuvaa ei ole. Mutta onpa mukavaa huomenna lähteä viettämään kauden ekaa pikkujoulua hyvän ruoan ja ystävien pariin hiukset nättinä. Tai noh - ainakin kiharalla :)

Mukavaa viikonloppua ja keveitä askelia kulkusi varrelle! Toivottavasti lumi saapuu sinuakin ilahduttamaan, ja peittelee kasvit parhaaseen mahdolliseen suojaansa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Maailma on niin kaunis!

Nyt pitää lainata Vexi Salmen sanoitusta:

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus
ja mielen vapaus."

Aamulla lumihiutaleet olivat tarttuneet jokaiseen mahdolliseen pintaan
kuorruttaen maiseman pumpuliseen suloisuuteen.

Aamulla lähdin ennen heräämistä ystävän hevosia hoitamaan. Olipa mukava mennä aamu-uniseen talliin, tervehtiä kahta vanhaa turpavärkkiä ja käynnistää hevosten aamu rapsutuksin, sokeripaloin ja harjauksin. Evästäkin tarjoilin, ja vein terapiaturvat ulos nauttimaan sarastavasta aamusta. Sen jälkeen oli vuorossa luovia töitä, eli hevosten yksiöiden siistiminen asialliseen kuntoon. Välillä poikkesin talon puolella aamukahvillakin. Hevosetkin nauttivat lumesta. Elvis 26 vuotta kulki tarhaan korskein askelin, mutta höyhenenkeveästi narustaan kertaakaan nykäisemättä. Ihana pappapolle! Ikä näkyy vain vähän painuneessa selässä ja päästä. Mieli on edelleen virkeä ja terveyttäkin riittää. Harvinaista amerikkalaissukuiselle ravurille.


Kotona aamulenkki Riekon kanssa. Idyllinen maisema!

Rieko the Riesa pääsi aamun valjetessa metsälenkille. Lumi oli siitäkin niiiiin hauskaa. Varsinkin kun teki suojalumesta lumipalloja, ja heitteli niitä kopiksi  hyppypomppuoravalle. Tuollaisen reilun puolivuotiaan aussin toimintarmoa voi luonnehtia lähinnä rasittavaksi. Sitten sille taas nauraa.


Joulukuusen alkuja ja lenkkikaveri Hössö the Great metsän siimeksessä. Miten
tämmöisiä vauhtiveikkoja voi pitää kerrostalossa? Onneksi asutaan maalla
mittaamattomien lenkkimaastojen äärellä. Aktiviteettia jos toistakin tarjotaan.
Lumi narskui jalan alla, metsä tuoksui ja kaikki oli  niin pumpulin pehmoista. Rakastan itsekin metsissä kulkemista, ja vuodenaikojen vaihtelu tuo aina jotain uutta aisteille. Tänään se oli lumen narina jalan alla ja valkeat maisemat. Sielu kiittää. Oli kaunista!


Naavan ja lupon määrä on lisääntynyt ihan valtavasti!

Metsä on melkein karvainen naavan ja lupon roikkuessa pitkinä partoina. Nyt on kolme kosteaa kesää takana, mikä lienee hyödyttänyt sammalten lisäksi naavaa ja luppoa. Ne ovat kasvaneet ihan valtavasti. Minusta ne ovat hirveän viehättäviä roikkuessaan puiden oksilla. Niiden sanotaan indikoivat puhdasta ilmaa. Mutta niitä voisi tuijotella vaikka kuinka pitkään, varsinkin vesipisaroiden  kyynelehtiessä niiden helmoissa.


Oranssimarjainen pihlaja ei kelpaa linnuille.

Maailma oli niin ihanan kaunis juuri tänä aamuna, räntäisten lumihiutaleiden laskeutuessa rauhassa maahan tai takertuen puiden oksiin. Lehdessä olevia puskia pudistelin taakan alta pystyyn. Innostuin sitten kiertämään runkosuojia ja verkkoja puuvartisten ympärillekin. Lämpökompostorininkin tyhjäsin ja siivosin kanalan. Kaikki leppoisassa käppäilyhengessä ilman suorituspakkoa. Hyvä päivä tänään!


Jokipahasemme peilinä maailmalle.

Ruusumaan äärellä pohdin tovin - lisäisinkö vielä kerran tyvimullitusta? Niin paljon riippuu talven tulosta, miten ruusumaata suojataan. JOS nyt tulisi edes 10 senttiä lunta, joka pysyisi noin pääsääntöisesti - niin muuta suojausta ei juuri tarvittaisi. Merivesi on edelleen noin +3 asteista, eikä hyytäviä pakkasia ole  näkyvissä. Ennusteiden mukaan on hiljaa alenevia asteita - siis juuri sitä parasta mahdollista talven tuloa. Lisää lunta on luvassa perjantaina.


Ruusumaa tyvimultauksineen ja lumisine talvisuojaturvesäkkeineen.

Kanadan- ja ryhmäruusujen suojana parasta olisi kunnon lumipeite. Koska se on syystalvesta harvinaista täällä rannikolla, niin on pakko keksiä jotain korviketta. Olen testannut tyvimultauksen lisäksi katteita. Kuivana syksynä (kuten syksy 2016) lehtisilppukate käy, koska silloin se säilyy ilmavana eli eristävänä. Jos sataa, niin lehtisilppu liiskautuu tiiviiksi ja eristämättömäksi turhakkeeksi. Sammalia olen käyttänyt juuristoalueen suojana vuosia muille aroille talvehtijille, kuten magnolioille ja häävimmille vaahteroille hyvällä menestyksellä. Ruusumaassa testasin viime talvena, mutta ihan selkeää "sammal on tosi hyvä talvisuoja" leimaa en saanut. No ruusut taisivat kärsiä eniten kyllä liian aikaisin poistetusta talvisuojauksesta. Toiste en tuota erehdystä tee. Kevät oli pakastekuivaava, jolloin talvisuojaukset olisivat suojanneet ruusun versot. Nyt meni aika lailla juurta myöten lähes kaikki. 

Tänä talvena kokeilen talvisuojaturvetta. Se on ihan uusi tuttavuus. Testaan sen eristeominaisuuksia suojaamalla osan ruusuista sillä. Vain sillä tavalla saan verrokkeja suojauksen toimivuudesta. Minun intohimoni on löytää aroille ruusuille konsteja selvitä V-vyöhykkeen haasteista. Lopputuloksesta voi olla iloa monelle muullekin innokkaalle ruusuharrastajalle miksei eteläisemmillekin vyöhykkeille.

Valoa viikkoosi - lumella tai ilman!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Talven lumihippuja iloa tuomassa

Tänä aamuna oli pari lumihiutaletta maassa. Lisää hiljalleen satoi, kun koiran kanssa aamulenkkiä taivallettiin.

Pihlajanmarjoja piisaa edelleenkin. Paljon.

Maisema oli valoisa, mikä piristi taas niin sielua. Kyllä lumi vain valaisee synkän marraskuun, jos vain taivaalta sitä rippunen suotaisiin. Jo parin lumihiutaleen kerros toistaa vähenevän valon ihan uudella tavalla.

Koreanpihta eli Abies koreana lumihunnussa.

Lumi puhtaan valkoisena kuorruttaa maiseman pehmeään utuun. Pienikin lumiverhous maassa ja puissa muuttaa jopa alueen akustiikkaa. Kaikesta tulee jotenkin pumpulinpehmeää.

Hiutaleita rhodon lehdillä. Silmut on lupaus tulevasta.
Sydän iloa täynnä katselin luonnon tarjoamia muotoja ja värejä metsän keskellä kiirettä. Oli hetki taas pysähtymisen aikaa - vain hengittää ja katsella.

Naavaa ja vesipisaroita. Taideteos.

Mukana ollut Rieko ihmetteli Isolahden äärellä uimavetensä olomuodon muutosta.

Jäässä on. Ja kielletään menemästä heikoille jäille.

Iloinen kanssavipeltäjä Rieko nauttii vapaista metsälenkeistä, mutta uimahommat saa nyt jättää ensi kesän haaveisiin.  Lumi kyllä inspiroi hassua penikkaa kaikin tavoin.

Korvat tuppaavat olemaan eriparia, vaan ei se haittaa.

Nyt jännätään lumen pysyvyyttä - niin tervetullutta olisi hento lumipeite suojaamaan kasveja ennen kiljuvia pakkasia. Ehkä huomenna saan napsittua havuja isot kasat ruusumaiden äärelle. Talvisuojaturve laitetaan jäätyvään maahan ja ankkuroidaan paikalleen vaikkapa havuin.

Koiranheiden marjasatoa.

Iloa ja valoa viikkoosi. Toivottavasti lumi valaisee sinunkin polkujasi!

perjantai 10. marraskuuta 2017

Isänpäivän kynnyksellä

Viikonloppu on nyt edessä ja isänpäivän juhlittavana perheen Maestro ja myöskin Vaari siellä Oulunsalossa. Nyt on ollut tapetilla tyystin naurettavat keskustelut isänpäivän muuttamisesta läheisten päiväksi - ihan käsittämätöntä hyvän asian vesittämistä. Kaikki arvo ja kunnia isille, vaarelle, papoille ja ukeille!

Pärskäjuuret ovat mielestäni miehekkäitä kasveja. Nousevat
ryhdikkäinä, sotilaallisin vekein ja kylmää kaihtamatta.

Suomalainen mies pitäisi keiketi julistaa uhanalaiseksi lajiksi. Se näyttää olevan tavalla tai toisella vainottu, vaikka kuuluu ehdottomasti kotoperäisiin alkuperäislajeihin. Suomi on seonnut 100-vuotisen taipaleensa päätteeksi kaikkien uuskielisten höpötyksien ja sukupuolineutraalien vessojen ja liikennemerkkien myötä. Mutta romahtihan se Rooman valtakuntakin aikoinaan tapojen turmelukseen. Historia toistaa itseään, eikä mitään opita.

Havupuut yhdistetään kansanperinteessä miehisyyteen.

Tähän kuitenkin kiitos kaikille miehille ja iseille - olette mahdottoman hienoja. Parhaita maailmassa! Jurrikoita jörrejä ja pieruja päästeleviä äijiä. Onnea isänpäivän viikonloppuun kaikille ihanille miehille, isille ja papoille!

Minä vastaanotan huomenna täyslaidallisen lapsia kumppaneineen ruokapöydän ympärille. Onneksi sain tänään loput kukkasipulit maahan, ja vielä räätälöityä ruusumaan talvehtimista. Lisäsin tyvimullitusta ja vähän saksin versoja. Talvisuojaturpeen levitys odottaa maan jäätymistä. No tarjolla on vesisateita ties kuinka pitkään. Haluaisin lunta ja talvea tänne jo.

Mukavaa isänpäiväviikonloppua!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kun muna on kanaa viisaampi

Tähän on nyt tultu. Munat on kanaa viisampia. Bannerin päivitti Kuopus - kuvankäsittelyn ja muunkin tietokoneella vehtaamisen tuleva ammattilainen. Esikoinen on sukeltanut yliopiston mittaviin mahdollisuuksiin, ja oman elämänpolun opiskeluun. Jestas - äkkiäpä tämä kävi vaipanvaihdosta pesästä lentäviin poikasiin. No huh!

Oli sylissä pentuja - niinpä!

Syksy antoikin vähän siimaa, joten kelien puolesta sain upotettua vielä 80 valkosipulin kynttä uuteen penkkiin. Nyt saa mun puolestani olla valkosipulit. Vielä olis krookuksia ja narsisseja semmoiset 200 maahan tuupitttavaa.

Meren aallot yhäti vapaana

Meri on vielä lämmin - ei tule talvea rannikolle. Sääennusteet lupaavat kuka mitäkin. Tarjolla on lauha ja vetinen talvi, lumitalvi ja  pakkastalvi. Saa vissiin yliviivata tarpeettomat ihan oman valinnan mukaan. Sään ennustaminen pitkällä aikavälillä on varmasti haasteellinen laji. Mutta näin puutarhurina olisin kyllä innoissani, jos tuohon ennustamisen vaikeuteen keksittäisiin jotain edes suuntaa antavaa. Nyt pitää peukaloida näppituntumalla talvisuojauksia. Se menee vanhan kaavan mukaan: vara ei venettä kaada. Eli suojaan herkimmät omien, hyväksi havaittujen kaavojen mukaan. Suurimmat tuholaiset on rusakot (ei nähty tälle syksyä) ja kevät. Talvesta yleensä selviää, kun syksy olisi tämmöisesti optimaalisen hiljalleen kylmenevä.

Iäti käyvät meren aallot rantaan.

Iloista viikkoa sinulle - minä totuttelen leppoisampaan elämän rytmiin. Herään kyllä pirullisesti 05:45, mutta nukahdan uudestaan helposti. Ei tarvi nyt lähteä työmaalle. Ehkä tähän tottuu.

Hugs!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Minun puuni

Sain tämän ihanan haasteen Leila Kastellilta ja Kivipellon Sailalta. Todella mieluinen haaste, sillä olen niin kovasti puihin päin kallellaan. Voisi puhua ihan rakkaussuhteesta. Kaikkineen tällä tontilla on reilut 400 elossa olevaa, minun istuttamaa puuta tai pensasta. Erinäisiä kokeiluja on kuollutkin.

Yksi rakkauksistani on amerikanjalopähkinä (Juglans cinerea). Tämä sai
myrskytuulissa 2015 pahasti siipeensä, mutta versoi sitten tyvestä uudestaan.
Odotan taas kasvua isoksi puuksi. Eksotiikkaa pohjoiseen! Kestää kyllä talvet.

Ymmärrettävästi vaikeuksia on valita niistä yksi. En tätä kirjoittaessa tiedä vielä itsekään, mikä niistä olisi se merkittävin. Ehkä se kehkeytyy tässä kirjoitusta tehdessä.

Toinen vehmas ja eksoottinen on piikkiaralia (Aralia elata), jonka lehtien koko
on ihan huikea! Tämä tuo viidakkotunnelman - tosin hyvin piikkisen.


Aloin rakentamaan arboretumia 2010, kun hevosten lähdön jälkeen laitumet huusivat tyhjyyttään. Siitä se idea lähti...! Ja lähti tietenkin heti kerrasta lapasesta. Mopo keulien istuttelin yhtä jos toistakin. Alue ristittiin kuitenkin ensin Arbetorumiksi hieman kirjaimia viilaten. Puulajipuisto kun ei synny ihan muutamissa vuosissa. Innostuin myös kasvattamaan siemenestä puuvartisia. Siinä isona innostajana oli klorofylli.comin puuvartisten siemenketjukirjeet. Harrastus sai uuden ulottuvuuden kotikasvatuksesta. Ja onhan se jotenkin erityistä, kun on ihan siemenestä itse kasvatettu puu.

Arbetorumin runsautta. Takana hopeakuusi, kukassa likusterisyreeni
'Golden Eclipse', vierellään hopeavaahtera (Acer saccharum) ja edessä
päivänliljaa, pioneita ja enkeliperhoangervoja. Kuunliljan lehdetkin
kurottelevat kuvaan mukaan.


Lähtökohtaisesti olen todella altistunut pihlajien ja vaahteroiden lajikkeisiin. Näistä kahdesta suvusta löytyy lopulta se valinta. Pihlajia on alun kolmattakymmentä. Vaahteroita on parikymmentä erilaista. Niiden hienous on lehdissä ja syysväreissä. Pihlajat vielä extraavat upean kukinnan ja marjat syksyä värittämään.

Harvemmin nähty Taatanpihlaja eli Sorbus x thuringiaca
'Fastigiata' kukassa kesäkuussa.


Mielestäni ihan hienoin pihlaja on Sorbus commixta 'Dodong' eli Tuurenpihlaja. Olen aina sanonut, että jos minulla olisi vain pieni piha, johon sopii yksi puu - niin valinta olisi Tuurenpihlaja. Ehdottomasti. Tämä puu on "pohjolan palmu". Se versoo pirun aikaisin huolimatta kylmistä keväistä. Sen silmut aukeavat todella kauniina tarjoillen kukkanuppunsa näkyviin jo varhain. Eikä palellut pakkasiin. Ihan huikea huomattava se on räikeän syysvärinsäkin puolesta!

Kaikki lupaukset ovat edessä - versominen, kukinta, ruska ja marjat!
'Dodong' on upein pihlaja kokonaisarviosssa. Toki muitakin tooosi hienoja on, josta kuvalla esittelen vielä yhden, eli Sorbus aria 'Magnifica'n

Sorbus aria 'Magnifica' loistaa hopeisin lehdin. Tuntisitko
pihlajaksi? Virosta tämän toin, ja hyvin on viihtynyt.
Mutta vielä yksi ihan jäätävä ihanuus on sulohelmipihlaja (Sorbus prattii), jonka lehtien äärellä olen ihan myyty. Katsopas:

Niin söpön karvaiset silmut puhkeavat hiirenkorviksi! Liikkistä!

Heti hurjan monilehdykkäiset lehdet. Hieno!
Rakkauteni pihlajiin on vankkaa. Mutta nyt tulee the Puun valinta. Se menee kuitenkin vaahterolle - suurien tunteiden Acer platanoides 'Drummondii'lle

Kirjometsävaahtera 'Drummondii' on vienyt sydämeni jo aikoja sitten.

Tämä puu on hurjan merkityksellinen minulle. Sen hankin PääPuutarhurin ystävällisellä avustuksella 2010. Tätä lajia ei ollut saatavissa pohjoisesta noina vuosina. Se on metsävaahteran kirjavalehtinen lajike. Ihan yhtä kestävä, kuin tavallinen metsävaahterakin. Erona on paljon lievempi kasvuvoima. Tavallinen metsävaaherahan on mitä kasvuvoimaisin ekoina vuosikymmeninään. Tämä on hillitympi.

'Drummondii'n istutin kuolleen issikani haudalle. Siksikin se on niin voimakas muistopuu. Meillä istutetaaan merkkitapahtumiin aina puu tai pensas. Niitä on jo paljon - jokainen ladattu täyteen jotain merkittävää. Niistä jokainen on tärkeä, vaikka niitä ei nyt esitelläkään.

Kuva on vuodelta 2014. Puu on nyt rutkasti isompi. Mutta valontuoja - huomaatkos?
Tuo kirjometsävaahera on Valon Tuoja. Se valaisee paikkansa ihan suvereenisti. Vaaleat lehdet toistavat ja keskittävät valon. Valo on toivoa, joten tämä vaahtera on Toivon puu.

Lehtien puhkeaminen toukokuussa on perin vaaleaa. Keijukaisten vaahtera tämä on.

Ja kappas hassua sentään - Raahen kaupunkiin tekemissäni istutuksissa tänä vuonna kaksi 'Drummondii'ta sujahti yhteen puistoon. Edellisessä postauksessa mainitsemani Kari Juva veistospuiston suunnitelmissa on kaksi 'Drummondii'ta. Tuokoon ne valoa ja iloa kaikille ohi kulkeville!

Kiitän saamastani hienosta haasteesta, ja välitän sen edelleen Hirnakalle, Cherille ja Maatiaiskanasen elämää -blogeille. Jos joku muukin tuntee asian omakseen, niin voi poimia tästä mukaansa!

perjantai 3. marraskuuta 2017

Haikeena ja helpottuneena, eli sekalaisia tunteita

Tänään oli viimeinen työpäivä Raahen kaupungilla. Olo on tosi haikea, mutta samalla helpottunut. Sain mitä ihanimman kesäduunin koristaa kukkasin omaa kotikaupunkiani. Sain siistiä katupuita, istuttaa uusia kaupunginosia ja peruskorjata hunigolla olleita puistoja. Sain istuttaa kesäkukkia,  hoitaa ja huoltaa niitä koko kesän. Sain suunnitella uusia istutuksia ja toteuttaa niitä. Sain viilettää koko kesän parhaaksi näkemälläni tavalla, ja työn jälki sai rutkasti kiitoksia kaupunkilaisilta. Oli kuulkaa vietävän hieno kesä!

Ruusuja ihanalle kesätyöpaikalleni!

Kiitoksia esitän Raahen kaupungin suuntaan. Sain oman pienen budjetin ja vapaat kädet tehdä sillä positiivista kaupunkikuvaa. Silmät loistaen priorisoin tärkeimpiä kohteita, ja kävin niiden kimppuun suurella ilolla. Tiedättehän - kun intohimolla tekee - syntyy jälkeäkin. Oi että nautin!

Itsenäisyydenpuisto kesäkuussa 2017
Ensimmäisenä iskin talikkoni Itsenäisyyden puistoon. Siellä on Suomen (ja varmaan koko maailman) ainoa Urho Kekkosen näköispatsas. Aikoinaan tuossa on ollut muotopuutarha, mutta jäljellä oli pahoin ränsistynyt aronia-aidanne ja huonosti voivat nurmikaistaleet muotopuutarhan tilalla. Ankeaa.

Puiston toisella puolella on kunnian arvoisa Raatihuone. Ja töissä kaivurin
ohjaimissa oikea helmi. Osaava mies puutarhahommiin ja hiivatin hyvät vehkeet!
Minä pyllistelin puistossa vuoroin Kekkoselle ja vuoroin kaupunginjohtajalle ;)

Kaivettiin muotopuutarhan jäänteet esille, tuotiin uusi multa ja laitettiin käytävät kuntoon. Tein istutussuunnitelman, jonka sain toteuttaa. Nyt se kasvaa ja tuuhistuu vuosien varrella

Takana on havuryhmä pilarikatajaa (katajainen kansa seisoi presidentin takana)
tuiviota, pesäkuusia ja rantavehnää keventämässä. Havut tuovat myös talvivihreyttä.
Sivuilla on sinivalkoiset perennaryhmät ja edessä kesäkukkia sinivalkoisin,
vuosittain vaihtuvin teemoin.
Patsaan ympärille istutin koivuangervo 'Island'ia, ja syskyllä tungin rutkasti narsisseja, helmililjaa ja tulppaaneja sekä laukkoja tuomaan kevääseen väriä. Olisikohan jopa 15-20 vuotta siitä, kun aiemmin Raahessa olisi istutettu kevätsipuleita? Olin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Yksi keskeinen puisto on potkaistu taas kukkeaan eloon!

Seuraava suurempi projekti on Kari Juvan veistospuisto. Se on perustettu taiteilijan huomattavalla lahjoituksella, ja Raahen oman suuren taiteilijan Jari Janssonin ahkeralla myötävaikutuksella. Patsaat tulivat ja taiteilija itse toivoi niiden kehystämistä perennoin. Tuli säästövuodet, eikä asia edennyt. Veistospuisto on aivan Itsenäisyydenpuiston vieressä, joten koko kesän mulkoilin Rantakadun toiselle puolelle. Tuo puisto pitäisi saada istuttaa!

Hienoja taideteoksia, mutta niitä kehystävä kasvillisuus huutaa puuttumistaan!
Taustalla samainen Raatihuone, kuin aiemmassakin kuvassa - eri vinkkelistä.

Oikeasti todella upeat veistokset nököttävät harmillisen tylsällä nurmialueella. Se ei kutsu sisään puistoon tutustumaan. Nyt syksyllä tuo samainen velhonäppikaivurikuski Janne ja oikea kätensä "Villen" kuski Pena pistivät pyynnöstä ranttaliksi kaivaen ja mullaten istutusalueet jokaisen patsaan ympärille. Minä tein suunnitelman kasveista - ja keväällä istutetaan! Tämä on vain niin parasta - rakentaa viihtyisiä viherkeitaita kaupunkilaisten iloksi! Reilut 700 perennaa ja syksyllä istutetut 3500 sipulia kukittavat tätä puistoa vielä hienosti!

Neito Karjalan - tämän kuvan voisi omistaa kyllä Hirnakalle!
Patsaat ovat upeita - nautin niiden teemasta  kovin. Taiteilija on selvästi tykännyt naisista :) Ja hevoset ovat minullekin rakkaita. Hyvin alkuvoimaisia teoksia ovat - niitä on ollut kiva katsella ja miettiä, mitkä kasvit toistavat teoksen sanoman muotokieltä. Huikean antoisa kokemus laatia juuri oikeat kasvit tukemaan teoksen tunnelmaa.

Flamenco - tämä teos haluaa kehyksikseen punaisia ruusuja.
Istutan kanadanruusu 'Henry Kelsey'tä. Ja koska tanssja on
selvästi raskaana, niin vaaleanpunainen 'Sointu' tulee viereen
komppaamaan mielikuvitusmatkaa teoksen sisimpään.
Olkoon se siis tyttölapsi :)
Millenium MM2000 on tämän teoksen nimi. Tarjolla juurelleen
on yhtä dramaattista syyskimikki Brunettea ja limeä kirjopuntarpäätä.
Kehyksenä punalehtistä heisiangervoa 'Coppertina'
Suunnitelman puiston istutuksiin olen tehtyt. Vihreää valoa näytetään ensi kesän istutuksillekin kustannuslaskelmien jälkeen.Olen siitä hyvin onnellinen!

Työsuhteeni Raahen kaupunkiin alkaa näillä näkymin taas 16.4.2018. Tämän väliajan käytän opiskelemalla puistopuutarhuriksi Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen opinnoissa. Näyttötutkintoihin perustuvassa opiskelussa tunnistetaan osaaminen käytännön töiden kautta näyttötutkinnon perusteiden mukaisesti. Opiskelu perustuu osaamiseen, eikä luennoilla istuttuihin tunteihin eli kertyviin opintoviikkoihin. Tykkään tästä järjestelmästä!

Perhe

Asioilla on kääntöpuolensakin - tietenkin. Oma puutarha jäi minimaalliselle hoidolle. Sain kuitenkin uuden ruusumaan tehtyä, samoin elvytettyä kuolleen kärhöseinän. Hyötymaa kärsi kaikkein eniten, mutta syynä oli sikasurkea kesä. Ihan turhaa olisi ollut maissin avomaakasvatus - toki moni muukin. Hyötymaa kantoi valkosipuli- ja perunasadon. Siinä oikeasti kaikki. Kasvihuone tuotti tomaatteja ja chilejä. Ei ole paljoa varastoitavaa talveksi.

Täysikuun taikaa alkaa olla taas. Katso ja nauti!
Nyt minä orientoidun hetkeksi huokaisemaan. Laitan loput valkosipulin kynnet maahan, samoin kevätkukkasipulit. Sitten vähän huilaan - ehkä pari päivää. Tauon jälkeen naputtelen määrätietoisesti opiskeluni vaatimat dokumentit. Ja elämä huilaa eteenpäin taas myötätuulessa leppoisasti luovien.

Kevät on täällä äkkiämpää kuin marraskuun pimeydessä arvaisikaan. Minä vietän talven horroksessa, unelmissa ja penikan koulutuksessa. Hyvä suunnitelma mielestäni. Päivä kerrallaan edeten.

Iloa ja valoa poluillesi!