sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Turkkivero - hallitus leikkasi jälleen!

Juu näin vaalien alla raflaava otsikko ottakaa huumorin kannalta. Minä olen se hallitus ja kissoilla on takkuiset turkit.

Puffle on kuin vaahtokarkkia - suuri ja ilmava. Paljon villoja, eikä ihan vähää kissaakin.

Pitkävillaiset kissat ovat työläitä, varsinkin kun ne eivät suostu vapaaehtoisesti kammattaviksi. Äkäiseen kynsi- ja hammastarjontaan kyllästynyt hallitus ottaa ajoittain pakkokeinot käyttöön saksien muodossa.

Maton väri on tietenkin valittu kissan mukaan  :)

Pitkävillaisilla kateilla kasvaa muhkea leijonanharja, jonka yli sangen piikkinen kielikampa ei pääse kylki- ja vatsakarvoja setvimään. Leikkaan ennen vuoden vaihdetta leijonaharjan pois, sillä kissojen karvanlähtö alkaa heti alkuvuodesta.

Tästä kissasta on jo leikattu paljon turkkia lyhyemmäksi.


Sekään ei lopulta riitä, vaan saksien kanssa saa leikkoa villoja lyhytkarvaiseen muotoon. Koska kissat eivät ole vapaaehtoisia tähänkään puuhaan, niin leikkausjälki on kuin leikkuupuimurin kanssa tapelleella. Ihan kamala, mutta tarkoituksenmukainen.

Weteraanikissa Welho antaa parhaiten leikkoa takkujaan. Leikatut osat on
harmaanmustia ja koskemattomat paikat kiiltävän mustia. Eli kynitty kissa.


Turkki huopaantuu ja lopulta isot takkupallot kiristävät ihoa. Jos takut ovat isot ja ihan ihossa kiini, niin ainoa apu on mennä eläinlääkäriin ja nukutuksessa leikata koneella koko turkki pois. Tämmöisenkin operaation olen nähnyt, mutta omat kissat ovat menneet vielä kotisaksien voimin vähän kerrassaan takkuja setvien.

Saksittuja, huopaantuneita takkupalleroita.

Sen vain sanon, että ikinä enää ei tule taloon pitkävillakissoja! Nipsu ainoana siistinä lyhytvillana on ainoa vaivaton tällä sektorilla. On ne muuten mahdottoman mukavia kapistuksia, mutta tiheä, hento ja huopaantuva turkki on kyllä rasite kissalle itselleenkin.

Niin siisti! Mutta ei tämäkään ole silittämättä siisti. Joka päivä pitkää silitellä useaan kertaan.

Viikonloppuna heräsi taas toivo keväästä. Vettä on satanut, plussalla mennään yötä ja päivää, joten hanget vajuvat kovaa kyytiä. Raahasin tosi ison pelargoniaruukun kellarista sisälle. Ensin tarjosin kunnon kastelun, ja seuraavaksi tarjoillaan valoa. Valkoiset versonalut saavat alkaa vihertymään. Pitää vielä leikkoa sitä, kun kokoa on valmiiksi melkein puoli metriä monessa varressa. Äiti raportoi, että viisi tomaattia on itänyt. Kyllä tämä tästä kevääksi repeää - iloa ja valoa viikkosi!

P.S. Rauski ei ehtinyt kuviin, kun se juoksentelee ulkona. Se on ainoa vilkas näiden laiskojen lisäksi. Eiköhän kevät ja pälvipaikat virkistä tämän peräti laiskan kaartinkin jälleen.

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kaatoiko kissa taimikasvatukset?

Toveri Hirnakka kertoi blogitekstissään kissan kaataneen taimikasvatukset lattialle. Linkki tässä. Lupasin lähettää kuvat kissanpitävästä taimikasvatusratkaisusta. Tässä lupaamani:

Tämä tuholainen on nimeltään Tiuku

Äitini on iän ja sairauden vuoksi joutunut luopumaan koiristaan, jotka olivat nekin huomattavan vanhoja jo. Minä hankin hänen surua ja yksinäisyyttä helpottamaan kissanpennun. En arvannutkaan minkä sortin tuholainen tuli hankittua :D

Olen söpöläinen puutarhakissa! Samettiruusut haisevat, joten saavat olla rauhassa.
Tiuku on tavallinen maatiaiskissa, mutta se on adhd ja hyperaktiivinen. Se on jo kolme vuotias, mutta ei vain rauhoitu. Aktiivisuutta riittää, ja erikoisalana on puutarhurointi. Se silppuaa ja repii kasveja - erityisesti nuput on sen tuholistan ykkösenä. Vain pahalta haisevat kukat - kuten pelargoniat - saavat olla rauhassa. Mullan viskely purkeista on myös mitä mainiointa viihdettä Tiukun mielestä, joten miten saada mahtumaan samaan huusholliin kissa ja taimikasvatukset?

Äitini rakastaa kesäkukkien kasvattamista, joten tähän tuholaisongelmaan piti paneutua. Maestro suosikkivävynä (ja ainoana vävynä siis) tarttui toimeen. Pohjana oli halpa minikasvihuone, jota tuunattiin vähän:

Muovihuppu pois ja nippusiteillä metalliverkkoa runkoon kiinni.
Katiska- ja muusta metalliverkon jämistä on tehty kissanpitävä suojus. Kastelua helpottaa ylös nousevat oviluukut tuossa etuseinässä. Taimet saa nejään tasoon. Ylimpänä parvekelaatikossa on itämässä äitini ikisuosikkeja astereita, seuraavalla hyllyllä on minun tomaatit ja paprikat, sitten on samettiruusut ja alataso on vielä vapaana.

Yrittänyttä ei laiteta! Saa yritää :)
Tämä keksintö on käytössä jo ainakin kolmatta kevättä. Sitä viritellään aina tarpeen mukaan, sillä Tiukulla on aikaa ja energiaa ratkoa visaista ongelmaansa päästä taimien kimppuun. Se ei hellitä, joten kilpavarustelu taimien turvaksi pitää muorinkin iskussa.

Sillä välin maalaiskissat viettävät talven kestävää siestaa kotona:

Talon vanhin katti Welho nukkuu jo korkean ikänsäkin vuoksi lähes koko päivän.

Nuoremmasta päästä White Trash porukan emäkissa on näköjään otellut jonkun toisen kanssa nenänpäästä päätellen:

Hattara

Hattaran tytär Nipsu on ainoa lyhytkarvainen. Muut ovatkin tähän aikaan vuodesta melko takkuisia. Koitan saksia takkuja pois, sillä nämä eivät suostu kammataviksi suurin surminkaan. Takkujen saksiminenkin on sangen hankalaa puuhaa.

Nipsu eli Nipa oikosenaan sohvalla.
Nipan veli Puffle oli jossain piilossa nukkumassa, ja Rauski ADHD viiletti ainoana ulkona. Meidän kissat huilivat koko talven laiskoina. Vetelehtimistä keskeyttää vain evästauot. Nuorin kissa Rauski on ainoa, jossa on vauhtia myös talvella. Sekin jättää kaiken kasvuston sisällä ihan rauhaan.

Siinäpä pieni tietopaketti kilpavarustelusta puutarhuri vs. kissa. Vähän surkuhupaisaa on se, että minä kelvoton taimikasvattaja omistan viisi kasvineutraalia kissaa, mutta äitini ainoa katti silppuaisi ansiokasta taimikasvatusta täystuhon lailla. Onneksi hänellä on näppärä vävy!

Lumisateen keskeltä kevään odotusta toivottelen! Iloa ei nyt repeä taas uudesta kymmensenttisestä lunta. Riitäisi jo.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Mistä hyvä elämä on tehty?

Nautin leppoisasta viikonlopusta. Ei ole mitään katastrofia päällä, eikä kukaan läheinen tarvitse instant apua. Minun elämän paras mahdollinen olotila on leppoisa viikonloppu, jossa siivoilen viikon jälkiä tiski- ja pyykkikoneen voimin.

Silmät on sielun peili. Öh... mitä tuosta voisi tulkita?

Viikonloppuisin kanakaverit saavat residenssin viikkosiivouksen, mutta tänään ekstrasin vaihtamalla munintapesien heinät uusiin ja rapsuttelin orret puhtaiksi puukolla. Kanat ovat kuin kissat siinä, että ne inspiroituvat kovasti kaikesta muutoksesta ja uudesta. Ihan tavallinen pehkujen lisäys ja kuivaheinän heittäminen kuopsutettavaksi sai tyytyväistä pulinaa aikaiseksi. Touhuava kana on tärkeä tehtävässään. On ne hauskoja :)

Lumisadetta australiaisen niskaan suomalaisessa talvessa.
Hyvä elämä minulle on ihan tosi keski-ikäistä tylsää arkea. Parasta ikinä on se, että mitään katastrofia ei ole ilmassa, vaan on ihan normi arkea. Roskisten tyhjääminen ja huushollin järjestäminen on minulle ihan tosi leppoisaa hommaa. Elämässä on ollut ihan riittävästi haasteita - en kaipaa arkeeni yhtään extratwistiä. Näin on hyvä - tylsä on ihanaa!

Lumikiituri


Rakastan ennakoitavaa elämää, jossa työviikko tehdään tavoitteellista ja tuloksellista duunia - viikonloppuna keskitytään oman elämän villakoirien jahtaukseen. Nukutaan pitkään ja ulkoillaan koiran kanssa, rapsutellaan kissoja ja saksitaan niistä takkuja. Tarjoillaan kanoille aktiviteetteja ja viihdytään kotoisasti Maestron kanssa. Viikonloppuna myös laitan hartaammin ruokaa jekutellen makuelämysten kirjossa tyydyttäviä lopputuloksia, vaikka sen eteen jonkun tunnin askaroisinkin.

Lunta on tullut taivaan täydeltä jälleen. Tänään auringonpaisteessa hiutaloi vielä vähän lisää.

Mistä palikoista sinun hyvä elämäsi on tehty? Vielä viimeisenä hyvänä kerron kylväneeni tomaatit tänään. Kuukalenterissa on siihen otollinen päivä. Olen ihan luuseri siemenkasvatuksessa, joten vien kylvökset vanhalle äitimuorilleni kasvatukseen. Näin varmistan sadon, koska itse olen tosi kehno saamaan siemenestä elinvoimaista taimea. Noloa tunnustaa, mutta näin se vain on kaikesta ahkerasta harjoittelusta huolimatta. Ei vain onnistu. Mutta heti kun taimen saa maahan, niin minäkin pärjään kasvatuksessa.

Talvimaiseman lumisateessa on jo puoli metriä lunta.


Iloa ja valoa viikonloppuusi! Lopuksi aivan upea dronella Antti Baasin kuvaama Raahe 2018 video.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Yksi vuosilusto lisää ja kevät teki stopin

Taas on ollut turbulenssia elämässä, joten on aika taas perjantain kunniaksi hiljentyä päivittämään blogia. Perjantai on sellainen huokaisun päivä, kun on saanut työviikon taas pakettiin. Oikeassa kädessä on pala turkinpippurisuklaata ja vasemmassa lasi valkoviiniä. Mielestäni olen ansainnut molemmat.

Rieko riiviö metsälenkillä inspiroituu milloin mistäkin.

Viikolla tuli yksi vuosilusto lisää. Ei tunnu missään, eikä aihetta juhlaan. Sunnuntaina tulee pieni osanottajien lähetystö, mutta keitellään sopat ja kahvit. Asia on sillä kuitattu.  Tai näkyi se vaatineen veronsa, sillä vuosipäivää seuraavana päivänä sain pahimman migreenikohtauksen varmaan 10 vuoteen. Oli pakko ilmoittaaa työpaikalle, että ei nyt vaan pysty eikä kykene. Klo 16 maissa yrittelin hontelosti ylös sängystä.

Katajamuumioita. Minäkin pidin huppua silmillä torstain.

Migreeni on niitä harvoja vaivoja, jotka helpottavat vuosien myötä. Tuli vähän yllätyksenä ihan petipäivä. No toivottavasti kestää taas 10 vuotta seuraavaan kaatomigreeniin. Minulla migis tulee sarjoittain keväällä ja syksyllä. Yhdistän sen matalalla paistavaan aurinkoon, sillä kohtauksen laukaisee yleensä valoärsyke. Yleensä selviän migreenistä tunnin näköhäiriöillä ja kohtuullisella säryllä. Nyt taisi oireilevilla poskionteloilla olla osuutta asiaan. Konttorilla on sisäilmaongelma ja entuudestaan olen altistunut rakennushomeille. Olisi kovaa valuuttaa päästä jo ulkotöille ulos puhtaaseen ilmaan raikastumaan poskionteloita myöten.

Aussienergiaa. Koira on tyytyäinen kun saa juosta vapaana hajujen perässä, järsiä,
jahdata, paimentaa ja keskustella. Tällä hassulla on uskomattoman laaja ääniskaala.

Kevättä meinasi tunkea jo kovaa kyytiä kelien puolesta. Rännit lorisivat auringon paisteessa plussa-asteilla, mutta talvi otti otteen jälleen. Nyt pyryttää ihan talviseen malliin, ja pakkasta on ihan talvilukemia. Olisikin kevät ollut ihan liian varhain kalenterin mukaan. Hullu puutarhuri kyllä nyökytteli kevään auringolle, en voi kiistää yhtään. Mutta liian varhainen kevät tarkoittaa väistämättä takatalvea. Notta paree näin, vaikka maaliskuu kuulemma rankataan kevätkuukausiin. No ei meillä. Hyvä jos huhtikuu tuntuu keväälle ainakaan alkukuusta.

Järsiminen on perustarpeita.
Eli vielä parkkeerataan stand-by tilassa kevättä odotellen. Haksahdin paikallisessa Prismassa Altari- liljoihin. Minulla on niitä entuudestaan, mutta taantuneessa kasvustossa. Nämä ovat erinomaisen haisevia orient-liljoja.

'Altari' lilja. Kuva lainattu JC Raulston Arboretum sivustolta.

Alkuperäinen kasvusto kärsi mittavasti tappotalvesta 2016. Vieläkään eivät ole toipuneet täydellisesti, joten istutan muualle uusia. Kukka on todella järkyttävän iso ja yhdessä varressa on ihan julmetusti kukkia. Miinuspuolena mainittakoon ihan kamala halvan hajuveden lemu, mitä kaunis lilja levittää ympäristöönsä erityisesti ilta-ajan tyynellä kelillä. Siis ei tosiaankaan tuoksu vaan lemu. Kamala. Että voikin kauniissa ja upean suuressa liljassa olla moinen ominaislöyhkä! Kannattaa siis katsoa vain kauempaa. Ostin silti.

Iloa ja valoa viikonloppuuusi! Päivä on jo toosi pitkä. Maaliskuu tuo mukanaan kevätpäivän tasauksenkin. Kaikki kiva on edessä!

tiistai 19. helmikuuta 2019

Kevättalven parhaat eli rusinat pullasta

Pakko psyykata itseään, jotta jaksaa tämän pitkän ja kivisen taipaleen lumen sulamiseen asti. Eli poimitaan kevättalvesta ns. rusinat pullasta. Mikä on parasta kevättalvessa?

Jäisen meren taakse laskee voimanlähde aurinko. Kaunista! Rannalle
nostettu laituri odotaa kevättä sekin.

Kun on koko talviajan suurinpiirtein pölyttynyt sisällä, niin kevättalven hangille on todella ihanaa lähteä tuulettamaan päätä ja kroppaa. VALO on taas läsnä elämässä, eli suorastaan näkee eteensä. Jopa aamulla ja illallakin. Pimeän talven jälkeen se tuntuu tooosi hienolle. Taskulampun saakin jättää pois matkasta.

Lumi, jää ja aurinko. Visuaalisia elämyksiä, joista nauttii! Viimeinkin värejä!


Värien palaaminen ensin taivaalle on nautinto visualistille. Sitä auringonlaskun aikaan suuntaa helposti meren rantaan meren yli lännelle auringonlaskuun tähyten. Vuodenkierrossa auringonlaskuissa on huikeita vaihteluita. Kevättalvella nautitaan usein tosi oransseja värejä, jolle sinertävät hanget tuovat vinhaa kontrastia. Rannan puut tarjoavat oman veistoksellisen panoksensa näkymiin.

Kovia kestäneet puut ovat meren rannan tuulissa muotoutuneet.

Valon määrän lisääntyminen ajaa liikkeelle ulos. Päivisin lämpötilat nousevat, sillä aurinko lämmittää aina himpun verran enemmän. Öisin voi olla kylmääkin. Ulkona liikkuessa tarkkailee hanakasti edes orastavia kevään merkkejä. Hankien kasaan painuminen saa hymyn huulille (kunnes tulee seuraava pyry...)

Rieko nauttii hetkestä ja lumesta. Tältä oppii sitä hetkessä elämistä.

Hankea on paksusti, mutta aina kaikki on sulaneet Juhannukseen mennessä. Kevätaurinko muistutti havujen suojaamisesta. Sunnuntain aurinkopäivä sai liikettä niveliin, ja laitoin varjostuksen aurinkoisimpien paikkojen katajille sekä kartiovalkokuusille. Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, jolloin oli ihana aurinkopäivä.

'Norrbacka' katajat saivat suojaa paahteelta. Ja yksi kiintiöaussi kaivelee hankea.

Erityisesti mieltä ilahduttaa pihan tietämillä urheasti talvehtineiden tirppojen sävellykset ja sanoitukset. Ne ovat alkaneet vislailla keväisiä soundeja muistinsa kätköistä. Aluksi varovasti ja tapaillen tuttua säveltään, mutta jo hetken päästä ne ottavat tukevan haara-asennon oksalla kajauttaen sydämensä kyllyydestä mahtilaulujaan keväälle ja rakkaudelle.

Hömpät on käsikesyjä - tykkäävät siis paljon pähkinöistä.

Kotoisista kissoista ja koirastakin näkee kevään energioiden nousun. Kaikki kissamme ovat leikattuja, mutta johan niidenkin talvipulleaan olemukseen tulee levottomuutta ja pyrkyä ulos. Meillä kissat saavat vapaasti kulkea myös ulos, joten talven makaaminen ja syöminen kaivannee vähän aktiviteetin lisäämistä. Kieltämättä ne ovat lähes kaikki melkoisen läskejä, joten tervemenoa heillekin vähän tuulettamaan turkkeja talven pölyistä.

Rieko ei ehdi pölyttymään, vaan vauhtia piisaa edelleenkin.

Rieko on ihana personal trainer, joka vie säässä kuin säässä lenkille ulos. Sen elämänilo on mukaansa tempaavaa. Huhtikuun lopussa täyttyy kaksi vuotta, joten eiköhän se pikku hiljaa ala rauhoittumaan. Aussi on tuhannen energinen tättähäärä ihan rotuominaisuuksiltaankin, mutta yleensä ne tasoittuvat vähän ikää myöten. Paino sanalla vähän.

Mä olen ihan rauhallissti tässä kameran sulkimen räpsäyksen ajan...

Vieläkään keväiset unelmat tai suunnitelmat eivät ole päässeet yllättämään minua. Eipä ole kiirekään, sillä mennään nyt vasta varhaisissa kevättalven hetkissä. Vanhastaan tiedän, että kevätinspiraation hyökyaalto on pidättelemätön luonnonvoima, jota ei voi sitten estää kun sen aika on. Minä herään kevääseen sitten suoraa pälvipaikkojen myötä.

Eräänlainen vesikoira. Vesi kelpaa muodossa missä tahansa.

Maailman surkeimpana siemenkasvattajana en edes yritä kylvää yhtään mitään. Äidilleni vien muutaman tomaatin siemenen, sillä muori osaa nämä jutut. Ja kasvihuoneeseeni mahtuu taimia. Tulee se kevät näinkin!

Mikä on sinun kevättalvessa ne parhaat jutut?

Iloa, valoa etc!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Kevättä ilmassa, hitto vieköön!

Helmikuun puoliväli on ohitettu, ja tunnistan elämän merkkejä talviunisessa itsessäni. Olisko  Föhn-tuulen tuomat lämmöt ja energiat herättelemässä kevääseen?

Joki suli. Suloinen veden lirinä piristää pihan äänimaailmaa.

Lumet rysähtelivät peltikatolta, joki päästi ohuen jääkantensa alavirtaan, ja pikkutirpat harjoittelivat varovasti keväisiä laulujaan. Ilmassa oli aavistus meren tuoksua. Lienee tuulen mukanaan tuomaa. Ulkona aisti muutoksen. Pysähtynyt talvi alkoi muuntua virtaavaksi kevääksi. Ihan vain aavistus, mutta tarpeeksi selvä ero.

Joka päivä rahtusen enemmän valoa.

Päivä pitenee kiihtyvää tahtia, vaikka hiljalleen vaatimattomat seitsemän minuuttia päivässä. Mutta viikossa se onkin jo tunnin verran lisää valoisaa aikaa. Vauhti kiihtyy koko ajan, joten reilun kuukauden päästä ollaan jo tasoissa yön ja päivän välillä.

Lumikellot on kevään ihmeitä, joita odotan kovasti.
Nyt alkaa aika, jossa saa pidellä kiinni hatustaan vauhdin lisääntyessä. Sen tuntee omassa energiamäärässään, joka nousee valon määrän myötä. Ei tämä vanha kone kiihdy nollasta sataan kovinkaan nopeaa, mutta alkaa vähitellen päästä vauhtiin - ainakin ajatuksissa.

Minusta on aina yhtä merkillistä, kuinka paljon vuodenajat vaikuttavatkaan elämään. Oma vuoteni menee suurin piirtein siten, että marraskuusta helmikuun loppuun vietän talviunta. Mikään ei oikein kiinnosta ja unta tarvitsee paljon. Ideat on vähissä ja elämää raahustetaan päivästä toiseen ilman suuria odotuksia. Syön mielellään ja paljon, joten lihon päätyen vihaamaan vatsaläskejäni. Silti en viitsi tehdä asialle mitään.


Kaikki pysähtyy ja jäätyy.

Helmikuusta eteenpäin elämä virtaa jälleen talvikohmeuden jälkeen. Hiljalleen ja kiihtyvää vauhtia ideat alkavat pulppuilla ja suorastaan patoutua kevätvirran lailla. Unta tarvitsee vähemmän ja aktiivisuustaso nousee - paino puolestaan laskee suurin piirtein tekemättä mitään. Kärsimättömyys lisääntyy, koska pihalle ei pääse tekemään lumen vuoksi paljon mitään. Sijaistoimintoina rakentelen, remontoin ja ideoin.

Ryhmäruusujen maakin syntyi talvisen unelmaideoinnin jälkeen. Yhden talven
yli selvisi monta ryhmistä, kuten kuvan 'Dolomiti'. Jatkoa odotan jännässä!


Kausi repeä heti kun hanget sulavat. Kulotan, haravoin ja aloitan kevään projekteja. Virtaa on kuin pienessä pitäjässä, sillä tehtävääkin on tosi paljon. Elämä siirtyy ulos puuhaamaan. Ruokaakin laittelen mieluiten pihagrillissä, koska samalla voi vaikka kitkeä lähiympäristöä. Puutarhassani on vallalla hetken illuusio siitä, että tänä vuonna kaikki pysyy ojennuksessa ja hallinnasssa. Aktiivikautena paino laskee koko ajan. Kesä- ja talvikauden painoero on noin kahdeksan kiloa.

Kuka syömään ehtii, kun on niin paljon ihailtavaa puutarhassa?!
Kuvassa punainen sinivuokko.

Kesän kuluessa kukat kukkivat ja kukoistavat, kitken ja kastelen, sekä korjaan lopulta satoa. Vähitellen alkaa taas homma karkaamaan lapasesta - yhden nurkan kitkettyä toiset ehtivät jälleen rehottaa. Aika ei riitäkään kaiken työstämiseen. Joidenkin kohteiden osalta luovutan, koska ei vain kerkeä - luonto ehtii voimallisesti edelleni. Itselleni tärkeät kohteet pysyvät kuitenkin kuosissa, mutta reuna-alueiden suhteen on pakko luovuttaa jälleen kerran. "Ensi vuonna uudella tarmolla" päätän joka vuosi.

Loppukesän runsaus pursuaa kukkien lisäksi myös rikoissa ikävä kyllä.

Syyskesästä aika kuluu sadonkorjuuseen, mutta silloin myös saan usein jotain pieniä unelmaprojekteja tehtyä loppuun. Viime kesänä se oli pensasruusujen istutuksia, enkä tulevalle kaudelle ole vielä rakentanut suunnitelmia. Paljon on täysin loppuun vietyjä projekteja tekemättä, joten niistä nyt ensin voisi valita toteutettavat.

Viimeinkin viime kesänä istutin puutarhaani 'Ritausma' ruusun!

Syys-lokakuun aikan tulee viimeinen tehopiikki, jossa puristetaan loput projetit kasaan - koska talvi painaa päälle. Kausi paketoidaan lokakuussa valkosipulien ja kevätkukkijoiden istutuksella. Sitten iskee talvikooma, jota kestää helmikuun loppuun. Sitten aloitetaan vuodenkierto jälleen uudestaan.

Sato varastoidaan maakellariin pitkän talven iloksi ja hyöydyksi.


Siinähän se taas heilahti yksi vuosi elämästä :) Sujuuko sinunkin vuotesi yhtä ennakoitavasti samaa latua?

lauantai 9. helmikuuta 2019

Kevään kaipuu!

Sain ihanan haasteen kahdestakin suunnasta - Anneli A Pihakuiskaajan matkassa ja Minna Hiidenkiven puutarhasta heittivät tämmöisen ihanan unelmahaasteen. Tähän tartun mieluusti näin lauantai-illan ilona! Haasteen on keksinyt ja tuupannut liikkeelle Tiiu Puutarhahetki-blogista.

Töissä perjantaina plarasin kevätsipulien tukkukuvastoa, sillä keväinen kukkaloisto kaupungissa on helpoiten ja edullisimmin hoidettu syksyllä istutettavin kukkasipulein. Ihan itsekseni hekottelin, kuinka hassua on se, että tämmöisestä vielä maksetaan palkaakin! Olen kymmenet vuodet tehnyt tuota oman plantaasin mittakaavassa ihan ilmaiseksi ja iloiten sittenkin.

Merenrantakaupunkin kevättä tahdittaa omalla hyisellä tavallaan jäinen meri. Keväät eivät tule äkkiä eikä lämpiminä. Meillä keväät on kituliaita, pitkiä ja kylmiä. Kylmyys hönkii pitkälle kesäkuuhun asti. Oikeasti kesä alkaa täällä vasta juhannuksen tietämillä.

Maaliskuinen iltarusko meren hyisellä rannalla.

 Mutta kevään suuret ja ihanat kohokohdat minulle ovat kuvin ja sanoin tässä:


1. Kulotus

Kulotus on ihan parasta varhaisessa keväässä!

Minun kevääni alkaa sytkärin keralla. Lumen alta paljastuvat kuloheinikot saavat kipinää ohi kulkiessa. Kulotuksesta on monta hyötyä, sillä myyrien kätköpaikat paljastuvat kissoille. Yksi tärkeä pointti on punkkien kuolema. Kulottaminen selvästi vähentää pirullisten punkkien esiintymistä omalla tontilla.

Ei palanut riihi tuollakaan kulotuskerralla.

Kulotus vaatii osaamista, taitoa ja lopulta tuuriakin. Sitä ei voi ikinä tehdä liian suurella varovaisuudella, sillä tuli on loistava renki mutta kehno isäntä. Kulotus lienee myös katoavaa kansanperinnettä, mutta täällä vielä osataan.

2. Piipat

Siis oikeasti - mikä onkaan suloisempaa kuin pienet penkkipunnertajat keväisessä puutarhassa?

Punakolmilehden pirteät piipat nousevat jo jäiden ja lumen keskeltä.
Jokainen pieni ja sinnikäs verso tuottaa ihan järjettömästi iloa. Keväällä kun kasvukausi hiljalleen alkaa, niin on ihan pakko kiertää monta kertaa päivässä pihalla tarkkaillen uusia nousijoita. Jokaista tervehdin riemulla!

Pionin piippa uhmaa kylmää. Eräänlainen elämäntahdon symboli.


3. Silmut ja hiirenkorvat

Tuurenpihlaja 'Dodong' on niitä ensimmäisiä!

Koska olen vakavasti puihin päin kallellaan, niin turpoavat silmut ovat kuin lahja, joka avataan hiljalleen. Ehkä sykädyttävin silmupullistelija on Tuurenpihlaja, joka aloittaa perin varhain - yöpakkastenkin aikaan jo. On sillä melkoiset pakkasnesteet ja kevään tahto! Kärkisilmut paljastavat vähän kerrassaan sisällä olevan kukkanupunkin.

Siellä se on - mahtikukka nupussaan!
Puiden silmuja ja hiirenkorvia on meillä ihan tolkuttoman runsas väri- ja mallivalikoima. Lumodun niistä ihan joka vuosi kerta toisensa jälkeen. Kevään ihmeitä!


Kirjometsävaahtera 'Drummondii' ja punapähkinä 'Fuscorubra'

3. Kevään ekat kukkijat

Huhtikuu on ihan ihmeellinen kuukausi. Monasti sen alkupuoli on hankien potkimista, mutta loppukuusta onkin jo ihan kevättä parhaimmillaan.

Punakolmilehden upeat kukat ovat todella mykistävän hienoja!


Töissä piti tehdä lomasuunnitelmia. Mulla on pitkästä aikaa kesällä oikeasti lomaa! Työn luonteen vuoksi en pysty pitämään lomaani kuin viikon pätkissä, mutta huhtikuulle varasin peräti kahdeksan lomapäivää. Lisänä on viikonloput ja pääsiäisvapaat. Toivon saavani laittaa omaakin puutarhaa.

Suloiset narsissit muiden sipulikukkien ohella piristävät kevään!
Tuttujen ja vakiintuneiden penkkipunnertajien lisäksi yllätän itseni vuosittain sipulikukilla. Joka syksy niitä kuoppaan enemmän tai vähemmän, mutta aina talven aikana unohdan syksyllä kohmeisin sormin pimenevissä illoissa askaroimani istutukset. Siispä keväällä on vastassa iloisia yllätyksiä!

<3 kaksin!


4. Grillauskausi

Vappuna on aina tavoitetilana aloitaa grillauskausi. Se on todella yhtä juhlaa, johon yleensä kokoonnutaan isommallakin porukalla. Joskus on kyllä grillattu hirveässä räntäsateessa, mutta suomalaisella sisulla ja toppahaalareissa kyllä onnistuu!

Grillin antimet maistuvat ihan kaikille!
Tämmöiselle äiti-ihmiselle elämänmittainen keittiössä seisominen ruoanlaiton merkeissä ei ole mitään juhlaa, vaan ihan perusarkea. Ruoanlaitosta tulee tosi mukavaa, kun sen voi askaroida ulkosalla nopeasti grillissä. Samalla voi siemailla vaikka valkoviinilaisillisen ja kuunnella lintujen laulua. Ja ruoka on aina herkullista ja maistuvaa joka makuun. Kuvan valikoimassa oli tarjolla vegaaanille ja lihansyöjillle jokaiselle maistuvaa ruokaa (juu makkarat on ns. valemakkaroita ilman lihaa). Lisukkeita ei ole kuvattu, mutta varmasti kaikille tuli vatsa enempi kuin täyteen.

Näitä vihreäksi räjähtäviä maisemia me kaikki kaipaamme jo!

Tämmöisistä kuvista ja teksteistä on minun kevään rakkaat palikat tehty. Olen vielä ihan talvikohmeessa, joten yhtään suunnitelmaa tai unelmaa en ole vielä saanut oman puutarhan eteen tehtyä. Ehkä unelmageneraattori käy työaikana niin kierroksilla, ettei siitä jää kotioloihin mitään jämiä. No perinteisesti herään talvihorroksesta helmikuun lopun tietämillä.

Saniaisilla on hyvin tyylikkäitä tapoja nousta maasta. Tämä on Onoclea sensibilis
eli helmisaniaisen verso ylönsnousemuksen  äärellä.



Lopuksi haasteen säännöt:


-kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Tiiu Puutarhahetki -blogista)
-tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään
-voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki

Esikot on kevään kukkia.


Heitän haasteen seuraaville ihananille blogeille: Hirnakalle Hirnakan Torppaan ja Metsätontun ruusutarhaan Ruusumuorille sekä SariW:n Sarinpuutarha-blogeihin.

Iloa ja valoa viikonloppuusi. Hiljalleen kaiken lumisateen keskellä siirrymme hivuttamalla kohti kevättä. Toivottavasti kuvista oli pieni pilkahdus kevättä sinunkin sieluusi!