perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ruusumaa runsastuu ihmeesti!

Palataan sivuhöpötysten jälkeen taas jäljille, kuin vanha ajokoira jäneksen perään. Ruusumaa on ylittänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat odotukset.  Uusia nuppuja posahtaa auki joka päivä, ja ruusumaa alkaa olla kukkea kuin mikä - heti ensimmäisenä vuotenaan!

Ruusumaan keskipenkkiä
Ruusumaan perältä


En odottanut tältä vuodelta oikeastaan kuin muutamaa näytekukkaa lajistaan, mutta nämä kaikista vesisateista huolimatta puskee nuppuryppäitä tosi piukkaan. Korkealle versot eivät kerinneet, kun niille tuli kiire kukkia. Köynnösruusujen tuet ovatkin vielä varsien tavoittamattomissa. Hyvin versot kuitenkin kukintojen painon kantavat.

'Henry Kelsey'

Olen päässyt jo leikkomaan ohi kukkineita. Joka toinen ilta saksien kanssa kierrän katkomassa terälehtensä pudottaneet. Se auttanee uusien nuppujen muodostusta. Ohje on, että katkaistaan ensimmäiseen täysilehdykkäiseen lehteen asti.

'Aspirin' kukkii aivan valtavasti usean kukan ryppäissä. Tämä on verrokkiruusuja. Upea!

Tummanpunaiset ruusutkin pääsivät vauhtiin. Väri on intensiivisempi kuin kuva toistaa. Pitäisi huoltaa kameran optiikka, mutta en raaskisi päiviksi luovuttaa kameraa puhdistukseen. Sitten syksymmällä, kun kasvit jo luovuttavat. Kirkkaassa auringonpaisteessa ei tule hyviä kuvia, mutta nyt ei vain ole vaihtoehtoja. Aurinko paistaa päivästä toiseen täydeltä terältään.

'Nicolas' kovassa auringossa kuvattuna.

'Morden Ruby' tuli jälkihankintana mukaan. Sen terälehdet ovat erikoisen hienosti pilkuttuneet. Aivan namunen!

 'Morden Ruby'

Vain yksi koko valikoimasta on vaivaisen näköinen. 'Morden Fireglow' ei tahdo jaksaa kasvaa kukkimisesta puhumattkaan. Toivottavasti tämä pahnan pohjimmainen vielä lunastaa toiveet.

'Morden Fireglow'
'Hope for Humanity' on ruusunkukka kauneimmillaan. Täydellinen muoto ja vahva väri puhuttelevat. Ja tietenkin tämän ruusun nimeäminen Kanadan Punaisen Ristin 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
 'Hope for Humanity' - pelkästään nimen vuoksi tämä pitää hankkia!

'Emily Carr' on voimakkaan punainen. Joskus näkee nimen kirjoituksen
'Emele Carr', en tiedä kumpi on oikea.

Ruusumaan menestyksen jälkeen iskee pieni huoli siitä, etten vain istuttanut niitä liian liki toisiaan. Välit on 80 sentistä metriin. No aika näyttää. Jännintähän on talvehtiminen - sehän loppuviimein ratkaisee tarvittavan tilankin.

Iloista viikonloppua!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Asiaton välipostaus kissa-aiheesta

Tämä postaus on ihan asiaton puutarhamaailmaan. Mutta kun Rauski-pentu sulostuttaa elämää, niin annetaan palstatila talon kissoille tämän kerran.

Nyt niitä katteja on taas seitsemän taloudessa. Vähemmälläkin tulisi toimeen, mutta kun pontevasti olin poikkiteloin kissan hankintaan, niin viimein luovutin ihan kyllä perustelluista syistä. Rauski tuli ja valloitti kaikkien sydämen.


Kaikki katit ovat maatiaisia, mutta suurin osa pitkävillaisia. Osa on myös monivarpaisia ja yksi töpöhäntäkin. Sekalainen seurakunta.  Vanhin on 16-vuotias Quu:


Talon vanha matami ja mahdottoman hyvä pyyntikissa. Tämä usein häipyy kesälomalle palaten sorsanpyynnin aikaan kotiin. Tällä hetkellä kahteen viikkoon ei ole havaintoja Quusta. Ehkä se tulee, ehkä ei. Vapaana olemisen kääntöpuoli on elämän arvaamattomuus.

Seuraava ikäjärjestyksessä on Welho alias Suttura, nyt 7-vuotias ikiteini

Hirveän pienoinen, töpöhäntäinen ja monivarpainen emäkatti. Mahdoton kehräämään ja käyttäytyy edelleenkin kuin pennut. Tästä seuraavasta kuvasta näkee monivarpaisuuden - jokin geenimutaatio se on. Meilläpäin näitä sanotaan laivakissoiksi.


Welho penikoi ainoan kerran 2010 ja ainoa eloon jäänyt pentu oli Vegara, joka tietenkin jäi sitten itselle - eihän sitä ainokaista voinut maailmalle saattaa.


Vegara on paljon emäänsä isompi tytär, pitkävilla ja monivarpainen. Myös komealla hännällä varustettu. Vesimyyräspecialisti, joka maineensa manttelin peri edesmenneeltä Nassikka-kollilta.


Hattara on syntynyt 2012 ja samaa sukukuntaa kuin nyt tämä uusi Rauski.
Ehkä sekopäisin koko kattailaumasta, sellainen hysteerikko. Matolääkkeen syöttäminen on yhtä tuskaa tälle panikoijalle, mutta aina siitä selvitään.

Hattara penikoi 2013 ja kotiin pentueesta jäivät kolli Puffle ja Nipa-neito:


Puffle - talon konsulttikolli. Täydellinen idiootti ja suloisuus samassa paketissa. Osasi kiivetä puuhun, vaan ei osannut alas. Kahdesti massiivinen, vuorokausia kestänyt "pelasta-kissa-puusta" operaatio tämän pöljän kanssa. Sittemmin oppi, eikä kiipeile puihin. Luojan kiitos! Kehräys on hirveällä volyymilla. Aivan sama saundi kuin betonimyllyssä.

Siskonsa Nipa alias Nipsu. Talon fiksu kissa. Jos velipoika jäikin ilman järjen valoa, niin tässä päässä sitä on tuplaten. Talon ainoa siisti kissa, eli sileäkarvainen


Nyt sitten karvaisen joukkion jatkona Rauski. Hyvin on sakki sopeutunut uuteen perheen lisään.

Se on taas menoa sohville ja ikkunaverhoille... mutta paljon naurua ja iloa pienen pöljäilyistä. Kukaan muu meillä ei ilahdu roskasta lattialla, kuin tämä pieni karvapallero!

Valoa ja iloa päivääsi! Palaan puutarha-aiheeseen jatkossa taas tukevasti.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Osa 3 eli Arbetorum - puita, pensaita ja ruusuja

Toiseksi viimeinen osio pihakierrosta on puulajipuiston yritelmä. Se on aloitettu 2010, kun viimeinenkin hevonen oli lähtenyt. Pohdin entisten tarhojen ja laidunmaiden kohtaloa. Ei ollut enää heinän syöjiä ja vanhat laitumet työnsivät heinää myyrien iloksi. Jonkinlainen hullu visio puulajipuistosta iskeytyi otsalohkoon ja lähdin sitä toteuttamaan. Tietenkin täysin rinnoin ja rytinällä, kuten minun tapaani kuuluu. Ruusumaa on yksi osa Arbetorumia. Kun puut joskus kasvavat, niin työnimi Arbetorum muuttuu arboretumiksi.

'Nicolas' - niin pieni ja täynnä kukkia!

On yksi lause, jolla saan Maestron huokaamaan syvään ja puhaltamaan pitkiä. Se lyhyydessään kuuluu: "Sain kuule hyvän idean!" Ajatella, miten vähästä miehen saa mulkoilemaan synkästi ja huokailemaan kyllästyneesti! Ehkä Maestro on saanut yliannostuksen vuosien varrella "Vaimon hyviä ideoita", jotka sitten tavalla tai toisella työllistävät Maestroa. Ehkä... en kiistä enkä kiellä. Puollustuksen puheenvuorona esitän kyllä, että ne ovat (ainakin jokin pieni osa) tosi hyviä ideoita! Ideoiden järkevyydestä voidaan sitten keskustella. Tai noh - jätetään se välistä  ja kurkistetaan kuvia.

Kasvihuoneen nurkalta käännytään pihasta poispäin ja Arbetorum alkaa. Erilaisia katajia reunassa,
taustalla hohtaa Acer platanoides 'Drummondii', eli metsävaahteran kirjava muoto.
Ruusumaan kantti pilkottaa leikatun nurmen takarajalla.
Kirjometsävaahtera

Vyöhykkeen venytys on yksi tooosi hyvä idea mielestäni. Puuvartisille annetaan vyöhykesuosistuksia. Minä jo isokukkaisten kärhöjen kanssa totesin, että kyllähän nämä menestyy täällä vitosellakin kunhan istuttaa syvään. Silloin niiden suositus oli II tai III. Kärhöt innosti kokeilemaan muitakin kolmosen kasveja, sitten kakkosen ja sitten ihan mitä tahansa. Hulluudella ei ole rajaa, mutta hiljalleen kokemus karttuu. Viime talven jälkeen kaikki jalokärhöt joko nukkuvat tai ovat kuolleet. Kärhöpenkin ruumiinavaus on vielä suorittamatta.

Edelleen (kymmeniä kasveja teloittaneena) olen sitä mieltä, että vyöhykesuositukset ovat varovaisia arvauksia. Moniakaan ei ole testattu pohjoisessa. Minä olen ansiokkaasti tätä reikää täyttänyt ja istuttanut ihan hassuja yritelmiäkin. No viime talvi tappoi paljon sellaista, joka oli viihtynyt väärällä vyöhykkeellä vuosiakin. Aina tulee tappotalvia, eteläisempiin valtioihinkin.

Ruusumaa saa katteeksi ruohosilppua. Vehreetä aluksi, päivettyy sitten ruskeaksi.
Ei kovin kaunista, mutta ylen käytännöllistä!
Edelleen välikäytävä ja reunat on laittamatta...
Käännös 180 astetta joen suuntaan. Pieniä puskia siellä ja täällä
- eipä näytä paljon millekään yleiskuvana.

Sinne on istutettu mm. pieniä havuja ja saniaisia ryhmänä mansikkakankaaseen ja päällä on hiekka.
Ja näyttäis olevan kitkemättä tälle kesälle.

Oplopanax horridus eli pirunnuija. Pieni ja huomaamaton, mutta elossa.

Kasvit on ryhminä ja väliin jää paljon nurmialuetta. Ihan hullun paljon leikottavaa, mutta katetta syntyy keräävillä leikkureilla. Ja kun kuvaamaan alkaa, niin jossain vaiheessa ei vain saa rajattua romuja pois kuvasta. Oikealla ruma traktorimme Ursus. Sitä ei piilota mitenkään! Puutarhurin esteettisen silmän kiusana on myös autonraatoja ja lautatapuleita. 

Hopeavaahtera (Acer saccharinum), Heisiangervo (Physocarpus opulifolius) 'Jefam'
ja huonosti erottuvana likusterisyreeni (Syringa reticulata) 'Goden Eclipse'
'Golden Eclipse'n lehdet on kirjavat. Puska on viihtynyt aivan moitteetta ja kukkii joka vuosi

Joki kiertää tiluksiamme. Pitäisi taas tarttua raivuriin ja putsata heinät partaalta pois, että jokikin taas näkyisi. Pitkin rantaa on istutettu monenlaista puuta ja puskaa. Vesimyyrien mellastus tuottaa usein tuhoja, vaikka kissat uskollisesti niitä harventavatkin. Toinen tuholainen on myrskytuulet, mutta sille ei mitään mahda.
Jokipahanen on noiden vasemman reunan puskien takana.


Heisien osastoa. Viburnum sargentii eli rusoheisi piti leikata alas. Viereinen pieni puska on koiranheiden kääpiömuoto 'Kallion Pallo'. Tuolla nauhusten edessä on Magnolia kobus 'Vanha Rouva'. Se kärsi melko lailla viime talvesta.

Eteenpäin ja toinen pitkä puuvartisten istutusalue - Saharaksi kutsuttu,
koska on katettu mansikkakankaalla ja soralla.

Puskien väleissä on mm. kuunliljoja, joita täällä on kymmeniä erilaisia. Niitäkin innostuin keräämään, mutta hoksasin viimein ettei  niitä saa kaikkia kerättyä kuitenkaan.



Kierros päättyy Kärppäniemen metsikön portille, vanhan koivun juurelle. Sen tyvellä on ikivanha, jäkälöitynyt kivikko. Sinne kivien väleihin olen tuuppinut havuja, pieniä pihlajia ja heiniä.
On siellä pieni vihma 'Cyni'
Tämä postaus oli puuduttavan pitkä, onnittelut jos jaksoit lukea loppuun asti! Viimeinen osio puutarhakierrosta on rhodomaa, luonnontilaiset metsäalueet ja rantamaat.

Minä pakoilen hellettä ja siirryn vauvanhoitoon, koska eilen taloon tuli Rauski <3
Rauski - seitsemäs kissa tähän talouteen...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Virtuaalinen pihakierros - osa 2

Tuli vähän taukoa blogiin, kun piti keskittyä oleelliseen. Aika jatkaa pihakierrosta kohti hyötymaata. Oman ruoan viljely on meille tosi tärkeä juttu. Ei oleellisesti rahan vuoksi, vaan onnea luomulaadun lähiruoasta omasta maasta. Sato omilta tiluksilta on tuhannesti maukkaampaa ja taatusti tuoretta.
Talon päädystä aukeaa avarat maisemat. Tulotie jää nyt oikealle.
Hyötymaa alkaa tuosta liljojen ja pioneiden takaa.

Viljelyn perusperiaatteet on katteiden käyttö, lannoitus lanta- ja puutarhakompostina sekä myrkyttömyys. Kiertoviljely on helppo toteuttaa, koska kasvimaan koko on kolmisen aaria. Eniten meillä on perunaa - kesä- ja talvilajikkeita. Tänä vuonna on Timoa, Siikliä, Annabellaa, Van Goghia ja Pitoa. Erinomainen maakellari takaa säilyvyyden. Myös porkkanat talvehtivat erinomaisesti siellä. Punajuuri oli vanhaa siementä, eikä itänyt. Pöh. Toiste en samaa virhettä tee. Lantun ja nauriin jätin kyvämättä, koska kaalikoit. Niitä oli hitokseen paljon.

Kesäkuiset potut katteessa. Tiivis kattaminen estää rikkojen kasvun ja maan kuorettumisen.
Multaaminenkin on tarpeetonta. Maatuessaan kate ruokkii kastemadot ja lannoittaa.

Valkosipulia on melkoisen paljon myös. Talvivalkosipuleiden lajikkeet ovat Alexandra ja Russian Giant. Sitä riittää vähän myös tuttujen herkutteluun. Kelta- ja punasipulia viljelen myös joka vuosi täyttämään vähintään oman tarpeen.

Hyötymaan toiselta kantilta kohti taloa kuvaten. Valkosipuleissa on
kurjenkaulat, jotka on nyt leikottu ja pestoa piisaa!


Herneitä ja papuja kasvaa oma penkillinen ja valikoima erilaisia kaaleja lymyää harson alla. Yrttejä on monenlaisia, ja niistä kuivattelen mausteita ruoanlaiton iloksi. Salatteja on tietenkin moninaisia sortteja. Kesäisin on helppoa olla kasvisruoalla, ja mikä ilo on aloittaa ruoan laitto keräämällä oman maan antimia!

Toiselta kantilta - pottuja tulee hyvin! Välikäytävät on mansikkakankaalla,
joka helpottaa mahdottoman paljon taistelussa rikkoja vastaan.

Kasvihuone tarjoaa vuosittain vaihtuvaa tarjontaa, mutta joka vuosi siellä on tomaattia, chiliä ja viiniköynnös Zilga. Väleihin tungen tukuttain basilikan eri sortteja. Pesto on vain ihan vastustamatonta!

Kasvihuoneen vierellä on viime talvena lähes kuollut mansikkamaa. Takana aukeaa iso marjatarha. Musta-, puna- ja valkoherukkaa, vattuja ja kirsikkapuita sekä karviaisia useammansorttisia. Omavaraista ylenängeten. Metsän marjat on vielä heti kävelymatkan päässä.

Pienikin kasvihuone on iso ilo. Sadepäivinä siellä on mukava istuksia ja jahdata varkaita.

Osa kaksi käsitti siis hyötymaan ja seuraava osa on ruusumaan aluetta, eli puulajipuiston osa. Sitä kutsutaan Arbetorumiksi. Arboretum siitä tulee sitten joskus isona. Puuvartiset on yksi suuri innostukseni ja siinä ennen kaikkea vyöhykkeen venytys. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti. No kokemusta kertyy vuosi vuodelta. Voin monelta osalta todeta oman suunnattoman optimismin suureellisesti ohjaavan älyttömyyksiäni. Siitäpä seuraava tunnustuksellinen postaus. Ja ne ruusut taas vihdoin!

Elä päiväsi täysillä! Meillä ei ole mitään muuta kuin tämä päivä ja tämä hetki. Tartu siihen. 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Virtuaalinen pihakierros, tule mukaan!

Pari kuukautta olen täällä jo kirjoitellut ja kuvia laittanut, mutta eipä ole juurikaan yleiskuvia tullut laitettua. Tule siis mukaan pihakierrokselle puutarhaamme! Tänään on virtuaalisesti Avoimet Puutarhat -päivä täällä. Tämä on osa 1, sillä puutarha on niin laaja ettei hullukaan jaksa kirjoittaa tai lukea koko pihan esittelyä.

Tämä vanha tiluksemme on V-vyöhykkeen merenrannan tuntumassa Raahessa. Asumme pistotien päässä, eikä naapureihin ole näköyhteyttä. Siis täysin omassa rauhassa - asia jota arvostan tosi paljon. Kuvat on tältä päivältä, sateen jälkeen. En saanut kierrosta loppuun, kun iski ukonilma ja vielä rankempi sade. Vuorokaudessa jälleen 27 mm vettä. Kiitti vaan taas, Esteri!


Tässä osassa tullaan tulotietä pitkin ja kierretään vain talo. Tie päättyy pihaamme. Tien vierustalle olen istutellut kaikenlaisia jämätaimia Särkän perennataimiston syyspoistoista vuosien varrella. Lähimpänä taloa kasvaa valikoima pensasruusuja. Tie on myös rajalla ja sen vasemmalle puolelle jää naapurin lehmälaitumet. Maisema on maalaisidylliä parhimmillaan!


Edellisen kuvan tien mutkasta kuvattu pitkä paraatipenkiksi kutsuttu istutusalue. Se on aika varjoisa ja aukeaa pohjoista kohti. Talo ja suuret kuuset varjostavat. Paraatipenkki koki myös mittavimmat talvituhot ja on kalpea haamu entisestä loistosta.


Keisarinkruunut ja päivänliljat talvehtivat sentään. Liljat tuovat hehkullaan vähän väriä tähän aikaan. Ne kestävät hyvin myös sadetta, mikä kirjataan taas suurien plussien joukkoon. Liljakukkoja ei onneksi ole näkynyt.

Jatketaanpa matkaa tulotien suuntaisesti eteenpäin kohti jokea:


Rajalla on leveä polku, jonka lehmihaanpuoleisen sivustan olen istuttanut pensailla ja alansa peittävillä perennoilla Woodlandiksi. Sitä ei juurikaan hoideta. Maa on tuolla kosteaa, ravinteikasta lehtomaata - ja luonnollisesti sangen varjoinen.


Varsinainen koristepuutarha on rinteessä rajautuen jokeen. Kuvassa oikealla on lännenhemlokki (Tsuga heterophylla). Sateesta johtuen alimmassa kohdassa oleva käytävä on veden vallassa. Riittäisi kovastikin jo tämä vesiaiheiden itsestään syntyminen. Tuo punainen mökkänä on maakellarin päälle rakennettu vaja. Kellariin on kulku joen puolelta. Ota tuo punainen vaja kiintopisteeksesi, niin ymmärrät kuinka kierrämme sitä myötäpäivän suuntaan.


Maestro on vuosien saatossa kivennyt luonnonkivillä kivipuutarhan. Minulle jää istutus ja huolto.


Silta johtaa joen yli ja siitä pääsee meren rannalle. Matkaa on suoraa tietä noin 800 metriä. Pahimmat meren tuulet onneksi vaimenee metsien myötä, mutta yleensä täällä tuulee runsaasti.

Tricyrtis latifolia eli keltakonnanlilja hehkuu hienosti limen värisenä Woodlandissa.

Polku johtaa sillalle. Joki on elämän suoni ja mahdollistaa runsasmuotoisen elämän. Se on kuin Niili - välillä tulvien se tuo paljon ravinteita. Jokivarsi onkin rehevää lehtoa. Joessa on kaloja ja saukkoja. Vesilinnuille se tarjoaa myös elinympäristön. Joen solinaa rakastan!


Sillalta kuva kellarille päin. Tuossa pikku läntillä on omenapuulehto. Vesi on nyt tosi korkealla ja tulvan vuoksi aivan ruskeaa. Joesta pumppaamme (silloin kun vielä oli kuivia aikoja...) tarvittavan kasteluveden. Joki kiertää tiluksiame ja on myös rajana.


Sillalta käännytään takaisin puutarhaan. Kokonaiskuvaa ei mitenkään saa, mutta nyt oikealle puolelle jää Woodland. Istutuksia piisaa, mutta viime talven perennakuolemat jätti kamalan paljon aukkoja.


Sillan pielessä ihan joen partaalla kasvaa kolmimetriseksi kasvanut Aralia elata eli pirunkeppi. Tai kai se oikeasti on piikkiaralia. Hyvin on viihtynyt ja kasvaa melkoista vauhtia. Eilen löysin sieltä juurelta pari juurivesaakin.


Sillan pielen kiveystä ja istutuksia. Kivet on pääsääntöisesti omalta tontilta. Joskus meren rannasta on ollut pakko tuoda jotain hienoja kiviä, mutta enin osa löytyy omalta tontilta.


Meillä satoi sitten vähän liikaa... Kivipengerrystä kellarin ympärillä. Tuo iso puska keskellä kivikkoa on Eleutherococcus sessiliflorus eli kiinanaralehti. Samaa sukua kuin pirunkeppikin. Puska on viihtynyt erittäin hyvin jo kuutisen vuotta. Ikinä siitä ei palellu oksan kärjetkään.


Kellarin päädyssä on uusin osa kiveystä. Se valmistui tänä keväänä. Minä haluaisin kaataa nuo koivut tuosta, mutta Maestrolle se ei vain käy. Tuo pieni punainen ja pahasti perstunut koppero on painevesiautomaatin suoja. Tuossa on kastelujärjestelmämme pumppuvoima. Tosi tarpeeton tänä(kin) kesänä. Letkut on osin kaivettu maahan.



Käännös toiseen suuntaan ja vastassa on vanha talli vuodelta 1799. Siinä on remontti kesken, kun pelimerkit pääsi loppumaan. Osa pihalajakokoelmaani kasvaa tuossa. Sekin suku oli kerran keräilyn kohteena. Joen ranta on tuosta eteenpäin hyvin alavaa eli vesijättömaata, joka tulvii ajoittain. Sinne olen istuttanut pajulajeja, tuomia etc. märkää kestäviä puskia.


Vanha talomme on peräisin jostain 1800-luvun loppupuolelta. Talo on luonnollisesti hirsistä tehty, mutta lautavuorauksella. Kaikki on luonnollisesti vähän vinksallaan. Humala kiipeilee oven molemmin puolin, 'Haaga' ja 'StMichel' rhodot sekä suomentatar on tuo iso vehree puska keskellä. Tällä paikalla on todella pitkä ja mielenkiintoinen historia, mutta lyhyesti sanoen tämä on aina ollut turvapaikka. Täällä on ihan omanlaisensa henki, jonka helposti aistii.


Lopulta Gargoyle kannon nokassa ja ruusupuskat. Yhteisessä pöpelikössä on juhannusruusu, Tornionlaaksonruusu ja punalehtiruusu. Taustalla häämöttää entinen navetta, joka rempattiin aikoinaan hevosten talliksi ja nyt se palvelee kanalana. Ynnä romuvarastona.

No niin - melkein puolet puutarhasta on nyt kierretty. Ei ehditty edes ruusumaan laidalle, mutta teen joskus osan 2. Nyt hipsin jatkamaan uppopumpun vahtimista. Puutarhani meinaa kelluu kirjaimellisesti.  Viimeisenä kuvana selfie. Seison kivipuutarhassani...


Iloista alkuviikkoa - viimeinkin on luvattu kuivempaa keliä! Jos haluat katsoa kuvat suurempina, niin klikkaa jotain kuvaa ja selaa isommassa koossa.

Tuulikki ja Piparminttu - tervetuloa lukijoiksi!!