Luonto hiljenee

Lokakuu harppoo kohti loppupuoltaan vähenevän valon ja kylmenevien kelien keralla.  Loistava ruska vaihtuu hiljaiseen harmauteen. Kesän vauhdikkuuden jälkeen tulee selvästi hiljaisempi energia elämään. Se hiipuu ja pysähtelee.

Ruskan kontrasteja menneiltä viikoilta. Takana metsävaahtera ja edessä
purppuraheisiangervo 'Coppertina' (alias 'Mindia')

Töissä olen ällistyttänyt itsenikin siitä, kuinka paljon kasvukautena on saatu aikaan tosi pienellä porukalla! Käsillä on viimeinen puistosaneeraus ja uudistus - tehtynä on kolme kokonaan uutta puistoa ja yksi täysremontti hyvin historialliseen puistoon. Onneksi pinta-alat ovat olleet aika pieniä per puisto. Kesällä kun tuntui, ettei millään pääse suunniteltuihin kohteisiin käsiksi, kun kaikki aika menee kasteluun ja ylläpitoon. Syksyllä ollaan sitten repäisty ihan kunnolla vauhtia.

Huntukorpipaatsamaa (Rhamnus frangula) 'Fine Line' pääsi
julkisiin istutuksiin myös. Tämä on tosi mielenkiintoinen pensas!

Omassa puutarhassakin on ehtinyt nyt viikonloppuna vähän siivoilla. Maestro on ajellut keräävällä leikkurilla valtavat määrät lehtiä, jotka on kerätty katteeksi hyötymaalle, ja osa on kerätty ruusujen tyvimultauksen katteeksi. Minä en haravoi oikeastaan juuri yhtään, kun keräävä leikkuri hoitaa homman kätevästi.

Rieko on viettänyt maalaiselämää vapaana juosten ja merituulia haistellen.

Perennamaita en siivoa oikeastaan ollenkaan syksyllä. Ei ne varret kauniita ole, mutta eiköhän lumi pian peitä maisemaa. Perennan lehdet ja varret suojaavat penkkiä, ja keväällä ne lähtevät tosi helposti haravalla tai taittelemalla käsin. Nyt siivotessa jotuuu leikkaamaan ihan oikeasti saksilla tai raivaussahalla/pensasleikkurilla. Tunnustan olevani laiska tässä kohdin.

Eilistä harmautta ja tihkusadetta.

Syksyt on minulle lepäämisen aikaa. En mielestäni kärsi kaamosmasennuksesta, vaan syksy on toipumis- ja palautumisaikaa hektisestä kesästä. Silloin on lupa kääntyä sisäänpäin, nukkua ja huilata. Minua ei yhtään häiritse se, että näin on. Mielestäni se on ihan luonnollinen osa vuoden kiertoa, ja marraskuu menee huilatessa. Luonto laskeutuu talvilepoon - niin minäkin. Kuka sitä viitsii pimeässä ja kylmässä kummoisestikaan hihhuloida? Nautitaan vaan riittävästä hiilihydraattien määrästä, jotta rasvakerros kestää talven pakkaset...

Kuuraa tältä aamulta 'Playful Rokoko'n terälehdillä

Iloa ja valoa alkavaan viikkoosi! Kärsitkö kaamosmasennuksesta, vaiko vain talviunen tulosta?

Entä jos ei ole jouluihminen?

Vuoden pimein päivä odottaa vielä kohtaamista tuokion ajan. Sen perästä on Joulu, joka on vanhan fraasin mukaan juhlista jaloin. Entä jos ei olekaan jouluihminen?

Aurinkoa odotellessa.... kuvat tämän vuoden tammikuulta.

Onhan se ihan kerettiläistä tunnustaa, että ei ole Joulusta nauttiva ihminen. Olihan se kivaa, kun lasten pienenä ollessa näki heidän riemunsa ja odotuksen. Silloin Joululla oli tilapäisesti pieni funktio elämässäni. Nyt on kersat maailmalla, eikä enää tarvitse viritellä jouluhääräystä oikeastaan sen kummemmin.

Talvinen auringon pilkahdus kyllä sykähdyttää!

Toki täälläkin lykätään pieni kinkku leivinuunin huomaan, sekä muutkin perinteiset jouluherkut laitetaan. Kuusen Maestro kuitenkin kantaa olohuoneen nurkkaan, ja joulukonjakkikin on vakio vuosien perinteillä. Äitini muutettua merenrantakaupunkiin, voimme hänet hakea myös joulun viettoon tänne. Hänkään ei ole jouluihmisiä, eli tämä vika voi olla joko geneettinen tai opittu. Syystä viis, lopputulos on sama. Mutta kaikki meistä ymmärtävät hyvän ruoan päälle, mikä onkin kivaa yhdessä nauttia.

Aurinkoa - sitä minä odotan!

Joulu tuo minulle kuitenkin vapaapäiviä, jolloin voin nukkua pitkään. Jonain vielä sopimatta olevana pyhänä nuoriso pyyhältää tänne, mikä onkin parasta joulussa - kokoontua jälleen yhteisen pöydän äärelle. Muutoin hiihtelen varmaan villasukat  jalassa erittäin epäasiallisesti pukeutuneena aina vuoden vaihteeseen asti.

Pilvisten päivien jälkeen aurinko olisi niin kultaa!

Minä herään taas eloon jossain tammikuun lopun tietämillä, kun valo selvästi lisääntyy. Helmikuun lopussa on jo ihan varma tieto siitä, että kevät saapuu! Sitten klikkaillaan vähän harkittuja ruusuhankintoja tulevan suven iloksi. Siitä se elämä taas virkoaakin!

Niin että leppoisaa kaamosaikaa kaikille. Tähän aikaan vuodesta ei vain pysty toivottamaan iloa ja valoa... mutta sujuvaa kaamosta sentään.

Kun marraskuu vie voimat

Monessa blogissa kirjoitetaan, kuinka ei ole ideoita eikä jaksa postailla juttuja. Jotkut miettivät lopettamista ihan kokonaan. Ei vain nappaa harrastaa kirjoittamista tai edes lukemista. Eikä ole aiheitakaan kirjoittaa. Turhautuuhan siinä!

Kaarisilta menneeltä marraskuulta. Nyt on mustaa ja piemää vain.

Tämä ilmiö toistuu muuten ihan joka marraskuu. Ajatelkaapa mitä sana marras tarkoittaa. Se on kuolemaa. Luonto "kuolee" asettuessaan talvilepoon. Kaikki kuihtuu ympäriltä, päivät pimenevät ja yöt pitenevät. Säätkin yleensä ovat harmaita, kylmiä ja kosteita. Luntakaan ei yleensä tule piristämään valoisuudellaan, vaan on vain rämmittävä aina vain vähemmän valon hämärässä.

Viime vuoden marraskuu oli luminen, mikä piristi kummasti. Nyt ei.

Luulisin suomalaisten pitkän sopeutumisen vahvoihin vuodenaikoihin ja myös syvenevään kaamokseen tuottavan jokusenkin geenimuunnoksen selviytyä näitä vahvoista muutoksista. Yhtä "rankka" muutos on kevätkin. Se tosin vie kohti elämän heräämistä, lisääntyvää valoa ja aktiivisuutta.

Marraskuulle pitää antaa taistelematta se minkä se ottaa joka tapauksessa. Energiat vain laskevat kuin lehmän häntä. Ihmiset käpertyvät taas talvipesiinsä lepäämään ja nukkumaan talviunta. Ehkä siinä sivussa vähän unelmoidaan keväästä ja heräämisestä, mutta pääsääntöisesti käännetään vain kylkeä parempia aikoja odotellessa.

Energiat on vain alaspäin, hiipuvia ja liikkumattomia.

Ystäväni Hirnakka on lanseerannut mielestäni aivan oivallisen selviytymisopin marraskuuhun. Se on ihan matemaattinen oivallus, että tänäänkin on marraskuuta selätetty 9/30 päivää. Tämä kaava on jysähtänyt ihan satasella minun tajuntaani. Marraskuu on siis lopulta vain 30 päivää lusittavaa. Horisontissa häämöttävässä joulukuussa kun on ihan erilaiset energiat siirtyä kohti talvipäivän seisausta ja joulua.

Vähän surullinen naava.

Joulu on varmaan kehittynyt keskitalven kaatajaksi. Päivät alkavat pidetä ja siis enegiat nousta kohti kevättalvea - huolimatta siitä, että kipakoin talvi on siinä vielä edessä. Silti Toivo nousee joka päivä päivien pidetessä aluksi vain minuutteja!

Meri jäätyy yleensä toosi hiljalleen. Nyt merivesi on ennätyslämmintä, joten
en odota talven saapumista ainakaan tässä kuussa. Josko joulukuusakaan.

Onko lukijoissa ketään marraskuun fanittajaa, vai jaatteko ajatuksia marraskuun kohmeisesta otteesta luovuuteen ja jaksamiseen?

Marraskuussa ei ole kovin pajoa rääpyä toivottaa iloa ja valoa, mutta miten olisi pärjäystä vain?

Vihapuhetta marraskuulle

Iloni töiden jatkumisesta hykerryttää hyvän aikaa. Töissä nyt suunnittelen ensi kesän kesäkukkaistutuksia, mikä on puolestaan täysin verrattoman valloittavaa puuhaa. Selailen tukkujen tarjonnan runsaasti kuvitettuja katalogeja, ja piirtelen istutuskarttoja puistojen kesäkukien istutusalueisiin. Luon silmieni eteen kiinnostavia insallaatioita, jotka vaihtavat kasvukauden kuluessa näkymäänsä. Se on innovatiivista taidetta, jossa on ihastuttava ripaus intohimoa mukana!

Jäätynyt

Ilosta ja hykerryksestä huolimatta edessä on yksi kalenterini vihatuimmista asioista eli marraskuu. Yksinkertaisesti inhoan sitä sydämeni pohjasta. Täysillä. Satasella. Ja vielä parit superlatiivit päälle keksi ite-menetelmällä.

Physocarpus opulifolius 'Coppertina'

Marraskuu on viheliäinen alati vähenevässä valossaan, kylmyydessään, ja märissä mustissa keleissä. Marraskuun mahdollisuudet on vain toivoa voimia kahlata sen läpi joulukuuhun. No en ole jouluihmisiäkään, joten vain talvipäivän seisaus on hiljainen voimapiste kohti kevättä. Herään eloon keskimäärin synttärieni tienoilla helmikuun lopussa. Siitä se elämä taas alkaa!

Syyskimikki 'Brunette'

Siis leuka rintaan, ja kohti synkkenevää marraskuuta.Joka vuosi tästä on kuitenkin aina selvitty. Nyt kyllä marraskuun seuralaisena on ennen kokematon hymynkare suupielessä...

Kynttilän liekin lempeää valoa ja rahtunen iloa mukaasi - mistä ikinä sitä irtoaakaan :D

Juhlan jälkeen on arki

Iloinen sukutapaaminen sai hyvän syyn kuopuksen täysi-ikäistymisestä. Oli todella mukavaa kokoontua yhteen kaikki kolme sukupolvea, syödä hyvin ja nauttia viimein täytekakkukahvit.

Kimppu kaunille nuorelle naiselle. Ruusuja tietenkin!

Ekan kerran gluteenittomana versiona leivoin - onnistui se!

Koska elämä on aina vain jokseenkin hektistä, niin tänään lomapäivänäni lainattiin pakettiauto, johon kuormattiin kuopuksen yksiön sisältö ajaen se muutaman kilometrin päähän uuteen osoitteeseen. Ongelmainen naapurusto on yleensä koko talon riesa. Katsoimme viisaimmaksi äänestää jaloilla, ja muuttaa rauhallisempaan taloyhtiöön eri kantille kaupunkia.

Luonto jatkaa kaunista kuuralla koristautumista.

Neljä kuukautta kuopus ehti asua omillaan, mutta pahus vieköön mitä menoa "rauhallinen sijainti" pitikään sisällään! Minä olin lähinnä sydän kylmänä pelosta, että jotain sattuu. Joskus sattuu huonoa tuuria, mutta kokemusta kertyy näköjään. Uusi asunto on ihanan valoisa ja tosi siisti kerrostalokaksio ihan kuopuksen opiskelupaikan vieressä. Turhan suuri se on yksin asuvalle, mutta ei ollut mahdollisuutta valita pienempää.

Punahattu onkin lumimyssy.

Voi tätä muuttojen rumpaamista! Äitini muutti syskuussa Raaheen - sisäilmongelmaiseen asuntoon. Kuukauden päästä veivattiin häntä uuteen kotiin. Nyt kuopus naapuruston takia eri osoitteeseen. Jospa nyt alkaisi olla asiat kohdillaan, että voisivat kaikki rauhoittua elämään tasaista arkea vain.

Melkein ehdin kukkia!

Tavallisen - vaikka tylsänkin - arjen koen elämän luksuksena, jota on harvoin tarjolla. Olen kaivannut sitä monta vuotta! Minusta parasta elämää on se, että oikeastaan mitään mainittavaa ei tapahdu. Sellaiset päivät, jotka kuluvat arkisissa askareissa ilman jäätäviä huolia, murheita tai isoja ponnistuksia.

Jäisiä kyyneliä koivun oksilla.

Nyt hiljaa toivon varjelusta kaikille läheisilleni. Haasteita piisaa heillä jokaisella. Me olemme jokin apu- ja tukipiste monelle.  Onneksi kaikille on löytynyt helppiä aina tarvittaessa. Isoissa elämän ja kuoleman asioissa voimme olla vain rinnalla kulkijoita ja hiljaisia tukijoita. On asioita, jotka on vain otettava vastaan ja elettävä niiden kanssa. Koska niille ei pieni ihminen voi mitään.

Rakas joki niin kauniina!

Hetkessä eläminen on taito, jonka oppii viimeistään silloin kun ei yksinkertaisesti näe tulevaisuutta. Olen tämän oppiläksyn käynyt jo vuosia sitten läpi. Nyt minulla on jälleen tulevaisuus, mutta silti elän hyvin vahvasti vain tätä hetkeä. Se ei sulje pois tulevaisuuden suunnittelua, vaan antaa paljon voimavaroja keskittyä juuri tällä hetkellä käsillä oleviin asioihin.

Paljon on nämäkin koivun oksat nähneet vuosien varrella.

Kuukauden vaihtuminen on pian edessä. Marraskuu ei ole suosikkini niin mitenkään päin. Mutta aina senkin läpi on rämmitty. Ehkä tällä viikolla pystyn kertomaan hyviä uutisiakin, kunhan asiasta on mustaa valkoisella :D

Siis iloa ja valoa syvenevään kaamokseen vaikka kynttilöiden liekeillä!

Hämärää kauneutta

Hiljalleen kuljemme vuoden pimeintä taitoskohtaa. Energiaa ei ole kovinkaan hurjasti, mutta sitäkin ansiokkaammin osaan nauttia rentoilusta. Ei ole pakko suorittaa mitään. Päivän "töiksi" riittää lenkkeily metsissä koiran kanssa pari-kolme kertaa päivässä ja lueskelu. Viihdettä ei sekään, vaan luen läpi Opetushallituksen kirjaa Viherproggis, joka on oppimateriaalia viheralan perustutkintoon. Tuttua asiaa sekin, mutta tarkistan vain olisiko jotain uutta seassa. Aina on hyvä kerratakin.

Joki välillä kohmettuu ja sitten taas sulaa. Kuvajaiset on kauniita!

Valo on satunnaista. Yleensä taivas on pilvessä, mutta joskus sieltä pilkistää aurinkokin. Se enää vaivoin jaksaa puiden latvojen yläpuolelle. Mutta joka päivä se taivaanrannan yli kurkistaa, joten kaamos ei ole täällä samaa kuin Lapissa. Mutta pimeää on. Päivällä se on vain harmaampaa.

Joki vaihtaa maisemaansa jokainen päivä.

Huomenna on taas maisema toisenlainen, kun luvattu lumi/räntäsade saapuu. Arvoitus on siinä, että montako senttiä syvässä kahlataan aamulla postilaatikolle.

Veteen kurottaja jäätyy hiljalleen

Joulua puhutellaan valon juhlana. Kaamosta kaadetaan urakalla kynttilöin, valosarjoin ja jopa kirkasvalolampuin. Onko pimeys lopulta niin surkeaakaan - se antaa suloisen vapautuksen käpertyä sohvan nurkkaan. Pölytkään eivät näy, ja voi keskittyä rauhassa joulusuunnitelmiin.

Kynttilöitä tuomassa valoa ja iloa.

Minä en joulukiireitä ota vastaan, vaan pikku hiljaa askaroin vaatimattomat puuhani. Olen vähikseen siivoillut nurkkaa kerrallaan aloilleen asettautuneiden roinien alta näkösälle. Jouluherkkujen teko sujuu vuosien rutiinilla. Aina kuitenkin kokeilen jotain uuttakin. Tässä suurena kimmokkeena on Esikoinen, joka on vegaani. Hän on kyllä sillä keittiötaiteen saralla paljon äitiään lahjakkaampi kokki. Uusia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä sitä kautta tulee kyllä.

Jouluomenoita. Noh, vähän kohmeisia juu.

Joulun jälkeen lisääntyvä valo saa aina aikaan pakottavaa tarvettta puuhailla. Pihalla ei ole vielä mitään tekemistä, joten pitää keksiä sijaistoimintoja. Pitenevät päivät vetävät ulos, joten onneksi on reipasta lenkkiseuraa omasta takaa! Sitä odotellessa rentoilen rauhassa :)

Iloa ja kaamoksen kaatoa sinnekin - reseptillä millä hyvänsä!

Lumen lumo

Oi mikä ihana aamu oli herätä ja nähdä makuuhuoneen ikkunasta uusi, puhdas lumi puutarhassa! Reilut kymmenen senttiä uutta lunta tuli yön aikana. Maisema oli postikorttimaisen kaunis, kun lumi oli tarttunut puiden oksiin.

Lumen painamat oksat kaartuvat kauniisti joen ylle.

Kuljemme kohti syvintä kaamosta, jonka valottomuus kieltämättä rasittaa. Tämäkään päivä ei oikeastaan valjennut ollenkaan. Hento hämärä kietoi maisemaa syliinsä kahden pimeän välissä. Toisaalta hämärä rauhoittaa, sillä pihalla ei juurikaan mitään viitsi puuhata. Lumityötkin jätin tekemättä, ottakoon Maestro traktorin ja pukatkoon jos katsoo aiheelliseksi. Nelivetoautolla pääsee ihan sujuvasti paksummassakin hangessa, eikä meillä kuljeta pikkukengissä ensinkään.

Saukoille sulaa uimavettä

Lumen tulossa tykkään siitä, että näen jälkiä. Puutarhan yölliset hiippailijat jättävät merkkinsä hankeen. Rusakot näyttävät pysyttelevän pihapiirin rajamailla tulematta vielä puutarhaani. Myyrät pysyvät puolestaan nyt hangen alla myyräntöitään tehden. Niiden sukukunta kyllä väheni kesän aikana radikaalisti, ja kissat olivat suorastaan työttöminä syksyllä niiden osalta. Hyvä niin, en kaipaa pienten jyrsijöiden hampaiden jälkiä taimiini!

Työtön Rauski elämänsä ensimmäisillä lumilla.

Lumessa on lumoa, mutta harmaudesta en osaa kiitellä. Valottomuus on vähän kuin toivottomuutta ihan konkreettisesti. Sitä vastaan pitää käydä valoin ja värein. Talven aikana katoaa niiden mukana myös tuoksut luonnossa. Tai noh - tuoksuuhan lumikin, mutta se on lämpötilojen ja kosteuden vaihtelun tuoksuja. Ei silleen oikeasti tuoksuja. Talvi on minimalistista aikaa - jonkinlaista kituuttamista säästöliekillä.

Kurtturuusu harmaassa maisemassa

Millä konstein sinä selätät kaamosta?