tiistai 31. lokakuuta 2017

Uusia ihmeitä - mitä on lumi?

Pienet eläinlapset kohtavaat kukin elämänsä ensimmäisen lumen. Se on aina yhtä hersyvän hauskaa seurattavaa! Viime vuonna nuorin kissamme Rauski pohti lumen olemusta marraskuussa.

Jäätävän jännää. Missä ruoho? Mitä nämä jäljet ovat?!?

Tänä vuonna lokakuun lopussa Rieko pohti samaa, mutta vauhti oli sulan kelin luokkaa:

Vauhtia nelivedolla pellon laidassa
Pellolla pitkän heinän seassa oli hyvä ottaa vauhtia. Tarkastelun sijaan testattiin ilmeisimmin ajo-ominaisuuksia lumessa. Nelivedolla pärjäsi ihan hyvin.

Hulluutta ja vauhdin hurmaa
Tämä hurtta ei paljoa kelejä oudoksu. Toki kuonoa työnnettiin lumeen ja tuhistiin sitten sieraimia puhtaaksi. Sitten jatkettiin juoksua.

Pennulle lähes kaikki äksöni on hauskaa. Lumi etenkin.

Australianpaimenkoirat ovat säänkestävää mallia. Turkki on tuuhea, eikä kylmä tunnu missään.

Oikea korva pyrkii pystyyn vasemman lupsottaessa leppoisasti.
Tämä on kaiken sään kestävä lenkkikaveri. Ulkotöihin kaverina siitä ei vielä oikein ole, kun se on niin pirullisen osaa ottava. Joka paikkaan ei tarvisi työntää kuonoa, käpäliä tai koko koiraa.  Aussi on aktiivisen ihmisen koira. Käytän ensin koiran lenkillä, ja sitten alan ulkotöille koiran huilatessa sisällä. Yeah. Se eroaa noin kolme vuotiaasta ihmislapsesta vain siten, että sen voi jättää sisälle omin päin. Tosin rajattuun tilaan. Onneksi tämä nuoruusvaihe on pikaiseen ohi. Riekosta tulee vielä todella hieno koira aikustuttuaan.

On se - paljon kaikkea.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Syystöitä ruusutarhassa ja ensilumi

Loppukiriä moni muukin lopettelee puutarhassaan. Tänään olin onnellinen, sillä sain ruusumaan tyvimultauksen tehtyä. Viikonloppu vilahti Helsingissä, joten se oli tehollisesta puutarhatyöajasta pois. Mutta Ruususeuraa sielläkin oli tarjolla - eli siis hyvässä seurassa olin.

'Henry Kelsey' olisi vain kukkinut. Napsin nyt kanadalaistenkin nuppulatvat pois.

Talvi ilmestyi Raaheen poissa ollessani, joten himppasen tuli kiirettä saada sulan maan aikana talvisuojausta ruusumaihin. Ratkaisin vähenevän valon dilemman tekemällä vain puoli päivää töitä, ja kotona nujakoin kiireimpiä syystöitä aina kuun nousuun asti.

Näitä jää taas niin kaipaamaan!


Vielä on istuttamatta pieni määrä kevätsipuleita ja 200 valkosipulin kynttä. Toivon kelien vielä menevän sen verran plussalle, että hommat onnistuvat.  Jos ei, niin maailma ei siihen kaadu. Jotenkin sielu nauttii lumen tuomasta valosta.

Joku toinenkin nauttii ensilumesta - elämänsä ensimmäisestä.
Siitä kuitenkin toinen tarina myöhemmin.


Säätiedotus lupaa ikäviä  pakkasia loppuviikoksi, joten kiirettä pitää maan jäätyessä.  Aloitin ruusujen leikkomisella lyhyemmiksi ja tyvimultauksella. Tänään sää oli suosiollinen, sillä aurinko paistoi ja lämpötila oli +1.

Uusi ruusumaani - pelkästään jaloruusuja. Niistä ei versot täällä talvehdi,
mutta suojauksella on tarkoitus varmistaa juurten talvehtiminen.

Leikoin näistä lähes kaikki versot noin 40 sentin mittaan. Jotkut leikkovat lehdetkin pois, ettei mustalaikkutauti säily maassa. Minä en kerinnyt, eikä meillä mustalaikkua ole ollutkaan. Siispä versojen lyhentämisen jälkeen käynnistin kuljetuskaluston viereiseltä multakasalta.

Nainen, lapio ja kottikärryt. Aina nikottelmatta toimivan kombinaatio.

Onneksi multakasa oli sula, ja multa melkoisestaan kuivaa. Kasalta on matkaa ruusumaahan noin 10 metriä, joten ihan huikeasta suorituksesta ei ollut kyse. Useampi kottikärryllinen tuli kyllä juoksutettua.

Laitoin reilulla kädellä multausta. Ohje sanoo noin 10 litraa multaa/ruusu.
Muistin sentään, että ruusut olivat istuttaessa niin pieniä taimia, etten saanut niitä upotettua sinne suositeltuun 15-20 sentin syvyyteen. Suunnitelmissa oli lisätä multaa taimien kasvettua, mutta se oli unohtunut ihan autuaasti. Nyt siis multasin reilulla määrällä. Keväällä levittelen tuon multauksen penkkiin, niin ruusut alkavat olla oikeassa syvyydessä.

Köynnösruusu 'Camelot'in haluaisin säilyvän myös versoillaan, joten taivutin
sen maahan tiiliskiven avulla. Sulat versot taipuivat helposti. Lopulta lapioin
reilusti multaa tyvelle ja versojen päälle.

Tuota maahan taivuttamista kokeilen nyt sekä 'Camelot'illa että kanadanruusu 'Quadra'lla. Keväällä olen sitten tämänkin konstin testanneena. Kerron teille kuinka kävi.

Jaloruusujen tyvimultaus alkaa olla valmista. Ei tässä vielä kaikki...

Talvisuojaturpeet odottavat vielä säkeissään. Niiden levityksen jälkeen olisi
syytä talven pysyä pakkasen puolella.


Saatuani multaukset sekä jaloruusuille, että kanadanruusujen koemaahan menin kattamaan kuivaheinällä valkosipulipenkkejä. Osasta puuttui kate ja haaveilen vielä parin tai kolmen penkin istuttamista. Katoinpas valmiiksi kolme penkkiä, ettei maan lämpö karkaa ja maa pysyy sulana pienistä pakkasista huolimatta.

Kate pitää maan pitempään sulana, eikä siihen kova routa tulekaan. Se suojaa maata nopealta jäähtymiseltä, mikä taas on valkosipuleille (jos muillekin kasveille) mieleen. Hitaasti kylmenevä maa antaa kasveille aikaa kehittää pakkasensietoaan.

Tästä ajatuksesta sain ihan uuden elämyksen. Sieppasin kottikärryihin lastin kuivaheinäpaaleja, ja suuntasin ruusumaan äärelle. Myös tämä uusi ruusumaa on selvä kohopenkki. Viime talvena kanadanruusujen maasta kuoli nurkkapaikoilla olleet jaloruusut. Niille pääsi varmaankin kylmä penkin sivusta. Siispä vuorasin penkin sivut kuivaheinällä. Ele olisi tarpeeton, jos lunta tulisi edes 10 sentin verran. Vaan siihen ei täällä rannikolla voi luottaa. Harvoin sitä tulee ennen vuoden vaihdetta. Yhtä kokeiluahan tämä on ruusujen kanssa muutenkin. Kuvia ei tästä viimeisestä virityksestä ole, kun meni muutenkin kuutamohommiksi.

Rieko poseeraa hetken paikallaankin.

Kivi vierähti sydämeltäni, kun sai tyvimultauksen tehtyä kokonaan. Lopuille talvetuspuuhille on nyt aikaa. Työtkin loppuvat perjantaihin ja siirryn talviseisokille (not). Mutta edes vähän saa jossain välissä huilittuakin.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Valkosipulit maassa!

Vapaa-aika puutarhanhoitoon on todella niukkaa. Taas jäi vain yksi päivä viikosta, että saa paneutua puutarhan syystöihin. Tärkeimmäksi olin ajatellut valkosipulien istutuksen. Sitä varten piti jyrsimellä ryllätä tämän kesän pottumaa. Homma lähti hyvin käyntiin, mutta ikivanha jyrsin kuoli käsiini. Koko moottori halkesi. Oli muuten melko pamaus. Homma tyssäsi siihen. On se kumma, kun jyrsinkään ei kestä yli kolmea vuosikymmentä!

Tuurenpihlaja ei ehtinyt saada punaista syysväriään, kun pakkanen
ehti tiputtaa lehdet alas.


Pyytelin Maestroa apuun, ja hän haki naapurista traktorin ja sen perässä olevan leveän jyrsimen. Myllättiin sitten koko iso hyötymaa. Keväällä on kätevää aloittaa puutarhuroinnit, kun maa on jo syksyllä muokattu valmiiksi.

Syyshortensia jatkaa kukkimista kylmistä huolimatta. Tämä on niin kaunis!

Valkosipulien urakka on  nyt valmis. Reilut 500 kynttä on nyt maassa, mikä riittääkin omiin tarpeisiin. Vielä irroittelin parisataa kynttä, sillä jos maa ei jäädykään niin laitan vähän extraa. Jokaiselle ylimääräiselle valkosipulille on aina ollut ottajia.

Lyhyt kertaus, kuinka minä hoidan valkosipuleitani. Istutus kylmenevään maahan. Täällä Raahessa näyttäisi ajankohta olevan lokakuun puolenvälin jälkeen. Helpointa istutus on sulaan maahan, mutta onpa joskus talven yllättäessä nujakoitu rautakangenkin kanssa istutusta. Helpointa on peittää maa vaikka haravointijätteellä, jolloin se pysyy pitkään sulana pakkasissakin.

Reilun syvyinen vako, jonka pohjalle levitän palanutta hevosen lantaa sekä tuhkaa.

Aikansa meni lapioidessa jyrsimen jäljiltä penkit ja välikäytävät, mutta pehmeään maahan oli tosi helppo betonilapiolla tehdä lopulta pitkiä vakoja. Hevonpaskaa ja tuhkaa, sekä nyt uutena kokeiluna myös syyslannoitetta sekoitin vaon pohjamaahan. Siihen painoin kynnet reilun 10 sentin välein.

Tulevaisuuden toivot rivissä.

Sitten vain peitellään mullalla.
 
Viimeisenä katetaan penkit - minä käytän kuivaheinää. Välikäytävät muovitan.
Kesällä lisään tuoretta heinäsilppua niin rutkasti, ettei mitkään rikat kurkistele.

Näiltä osin homma siis selvä. Olo on tyytyväinen, ja yksi stressin aihe on pois. Ne loput pari sataa laitan maahan jos on keliä. Uskoisin olevan, sillä talvi harvoin tulee kovin äkkiä näille merenrantapaikoille.

Purppuraheisiangervo eli Physocarpus opulifolius 'Coppertina' - hieno ja kestävä.

Nyt taas kohti työviikkoa hyvällä sykkeellä. Sain edes jotain omassa puutarhassa valmiiksi. Viikolla voi jatkaa vaikka verkottamalla puuvartisia. Myyriä ei näyttäisi olevan, mutta rusakoita ja kauriita pyörii nurkissa.

Työviikko onkin tosi mukava, sillä paikallinen K-rauta lahjoitti koko kevätsipulien varastonsa kaupungille. Saan niillä keväisen kukkaisaa ilmettä Kari Juvan veistospuistoon runsain mitoin.

Iloa ja hymyä elämääsi!


lauantai 21. lokakuuta 2017

Kylmän jäätävä kosketus

Tämä aamu valkeni kuuraisena. Venytin ylösnousua, koska oli minulle harvinainen lepopäivä. Lopulta makuuhuoneen ikkunasta näkyvä kuurainen kauneus kutsui ulos.

Hondonvaahtera eli Acer shirasawanum kuuran pukemana.

Aina uskollinen kumppani Rieko kulki Canonin keralla aamukierroksella mukana.

Kuuraa ja elämäniloa samassa kuvassa.
 
Kuura oli kirjonut hienoa pitsiään kasvien lehdille. Oli kylmää ja kaunista. Yön pakkasminimi oli ollut  muutamassa pakkasasteessa. Maa hönkii vielä lämpöä, samoin meri tuossa ihan lähellä. Vielä ei tule talvi.

Syyskimikki 'Brunette' kuuran kirjomin sävyin.

Syytyöt on kyllä tosi pahasti vaiheessa. Istutettavia valkosipulin kynsiä on ainakin 500. Enemmänkin, jos kelit vielä sallivat. Syyskiireitä pukkaa nyt varteenotettavalla tavalla. Ehdinkö kaiken?

Laavapihlaja eli Sorbus alnifolia

Ihan ensimmäistäkään haravanvetoa ei ole pihalla tehty. Lehtipuiden pudonneet lehdet lepäävät rauhassa pihalla. Nurmikin on jäänyt pitkäksi. Keräävällä leikkurilla tekisi ihmeitä, mutta kelit on olleet märät. Tunnen olevani taas hitosti syksystä jäljessä.

Kuura on kyllä kaunista - karhunputkella ja pihlajan runsaissa marjoissa.

Lenkkipolku Riekon kanssa vei Isolahden rantaan. Siellä riite veden pinnalla herätti ihmetystä pienessä koiralapsessa. Ei pulahanut uimaan, tosin kielsinkin menemästä.

Seisova vesi jäätyy nopeasti.

Sain vieraaksi tänään lähes koko lapsikatraan kumppaneineen. Vietettiin etuottoon kuopuksen 17-vuotissynttäreitä. Minä kun ensi viikonloppuna - se oikea synttäri - olen Suomen Ruususeuran hallituksen kokouksessa Helsingissä. Syötiin yhdessä, seurusteltiin, naurettiin ja halattiin sydämen kyllyydestä kutakin lajia.

Huntukorpipaatsama on ihan hassu kasvi. Sen lehdet näyttävät ihan
madonsyömille. Kuuraisina kuin variegaattoja. Hieno!

Kun nuorisoksi laskettava (alle 30-vuotiaita) poistuivat, käytin Riekon metsälenkillä. Sieltä palattuani yritin leikkoa keväällä istuttamistani jaloruusuista nuppuvarret pois. Tehtävä oli yhtä vaikea, kuin kanan lopettaminen. Ei onnistunut. Voi hirveä, kuinka paljon nuppuja olisi ollut jaloruusissani! Otin uutta vauhtia ottamalla lasin valkoviiniä. Ne nuput olisi vain viisasta käydä leikkomassa pois. Oikeasti.

'Pomponella' - tämän leikoin vaasiin sisälle.

Miten voikin olla sellainen teloittajan tunne, kun viimein sain itseni käskytettyä leikkomaan nuppuvarret poikki? Keräsin osan sisälle maljakkoon. Viisastahan on vinkata ruusulle, että hei nyt on vain tosi talven kynnyksellä elon kaari. Viisasta on siirtyä ajattelemaan juuria. Kukille ei vain ole enää mahdollisuuksia.

Kauniin ruusun terälehtiä kiertävä kuurareunus on korea.
Sain lopulta teloitettua kukkia piukassa olevat nuppuvarret. Tavoitteena on lisätä nyt tyvimultaus ja kaataa muutamat köynnösruusut maahan mullattaviksi. Vähän uusia talvetuskonsteja ajattelin kokeilla entisten, hyväksi havaittujen lisäksi. Kerron niistä täällä, kun asia on kuvattavan ajankohtainen.

Kuura kukittaa omat kuvionsa ruusujen kukkiin.

Kaksi kylmää yötä on takana, ja tänään on leudompaa. Maa ei ole jäätynyt yhtään, vaikka ilmassa onkin ollut pakkasta. Minä oikeasti tarvitsen aikalisää saadakseni ruusut asiallisesti talvilepoon. Töitä on kaksi täyttä työviikkoa jäljellä, ja sielläkin on rutosti tekemätöntä hommaa jäljellä. Loppukirin makua.

'Campfire' pakkasen nöyrryttämänä

Työmaalla on helvetinmoinen kevätsipulilasti istuttamatta ja ihan uuden kaupunginosan puuvartiset odottavat maahanpanijaisia. Muutakin pienempää askaretta on jonossa. Kesä loppuu yksinkertaisesti ihan kesken. Aina jää tekemätöntä hommaa, mutta viimeistään pakkanen laittaa stopin.

Huikea 'Baronese' kuuran kuvioimana.

Iloa syksyiseen viikonloppuusi ja valoa polkusi tielle!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

First Killing Frost ja leimukimara

First Killing Frost eli ensimmäinen pakkasyö oli täällä. Mittarin mukaan -0,1. Auton lasit olivat kevyessä kuurassa, kun 6:40 käänsin auton keulan kohti työpaikkaa. Alla on kesätassut, mutta tien pinta ei ollut jäässä.

Hopeavaahteran ja purppuraheisiangervo 'Jefam'in lehdet kuuraisella nurmella.
Aamulla lähtiessä oli pimeää, joten kuva on lokakuulta 2014

Kuura ja kylmä kuuluvat lokakuuhun. Toisaalta minun syystyöni on niin pahasti vaiheessa, että pohdin intensiiviseti mistä saisi enemmän aikaa pihatöille. Työt loppuvat 3.11, mutta onko sen jälkeen minkälaiset kelit? Viitisen sataa valkosipulin kynttä jonottaa maahanpanijaisia. Ruusumaat pitää leikkoa ja talvisuojata. Puiden verkotuksetkin on tekemättä ja kasvihuone pitäisi talviteloittaa. Päivänvalon lyheneminen sujuu sikamaisen sukkelaan.

Kuuraa 'Baronesse'n nupussa

Marraskuun alkupäivistä alkaen minulla on runsaasti aikaa. Toivon optimistisesti lämpimän meren pitävän vielä kipakat pakkaset sisämaan puolella. Sille olisi nyt tarvista. Merivesi kuitenkin on vielä +7 asteista Raahen kohdalla.

Palataan sitten askel taakse päin ja muistelukseen leimujen loistosta. Lupasin näistä lajikkeista postauksen, vaikka kaikista ei ole kuvaa. Ne ehtivät ränsistymään, ennen kuin kaivelin kameran esille. No jotain otoksia sentään:

'Peacoc Cherry Red' on runsas- ja suurikukkainen.

Hirnakka kyseli rehellisen punaista leimua. Muistelen sun koriin Särkän perennataimistolla sujuttaneeni tätä sorttia. Tällä on myös tukeva varsi, joka pitää puskan pystyssä tuulella ja sateellakin.  Taustalla 'Bengt Schalin'

Lähikuvaa 'Peacoc Cherry Red'
Kuvan punainen väri toistuu mielestäni aika hyvin. Ripaus aniliinia löytyy.

'Bengt Schallin' kukkii kaksivärisenä.

'Bengt Scahlin', mutta kuva valehtelee. Se on oikeasti
sinisempi. Runsaskukkainen kuitenkin.
Kiiltoleimu 'Mäntsälä' kukki runsaana ja pysyy pystyssä.

Valkoiset leimut on jotenkin suosikkejani. Täpläleimun kukintojen koko voi olla ihan häkellyttävä.  Ja valkoinen väri aina kirkastaan vieruskavereiden värejä.

'Osmo Heikinheimo'n väri on selvästi siniseen taittuva.
'Bright Eyes' on hempeä.
Sitten se leimujen kuningatar, joka miellyttää minua kaikkein eniten:

Syreenifloxi. En tiedä sille muuta nimeä, mutta tätä lisää Särkän Perenntaimisto.
Se on vanha kanta, jossa kukinnot heiluvat reilun metrin varren päässä kukkien
pienin, runsain ja pitkäkestoisin kukin hennon lilana.
Vielä viimeisenä pieni otos leimujen herkästä kauneudesta, suoranaisesta veistoksellisuudesta juuri ennen kuin sen kaikki nuput aukeavat:

Peacoc Cherry Red
Lupsakkaa loppuviikkoa! Varaudu talveen ja liukkaisiin.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Kanadanruusujen syksy

Lokakuuta mennään ihan hurjaa tahtia. Huomenna saavutetaan kuun puoliväli. Vielä ei ole edes halla puraissut herkimpiä, mutta syksyinen ränsistyminen on kyllä jo täällä.

Tämän kesän kunkku on 'Henry Kelsey'

Koeruusumaassa kasvoi vahvoin varsin ja täysin nuppulatvoin useita lajikkeita. Minähän vasta opettelen tuntemaan näiden ruusujen tapoja, eli tämä ruusujen tuntemus ja osaaminen on vasta alussa.  'Henry Kelsey' talvehti hyvin, ja ilmeisesti viime vuonna ehti tehdä siis juuttaan vahvat juuret. Kasvu oli tosi voimakasta ja kukinta aivan hurjan runsasta. Edelleen nuppuja riittää, mutta pian on aika katkoa latvat ja toivottaa hyvää talvea. Kukat kestivät sadetta myös varsin hyvin. Annan arvosanan "Paras kanadanruusu 2017"

Kanadanruusu 'Campfire' lokakuussa.

Iloisena yllättäjänä oli viime syksynä pienenä taimena istuttamani 'Campfire', joka nousi maan rajasta kukkien pitkään. Kukat muuttavat väriään kukinnan edistyessä, joten tämä on tosi herkullinen seurattava.

Melkein epätodellisen näköinen 'Campfire' - kukat keltaisesta pinkin kautta valkoiseen.

Kiitän Ruusukummiani tästä lahjasta - siitä on ollut tosi paljon iloa! Uskoakseni ensi kesänä talvehtimisen onnistuessa tämä on tuplasti suurempi. Tänä vuonna kukat heiluivat noin puolen metrin korkeudessa.

'William Baffin' kukki korkeana koko loppukesän

Toinen erityisen kunniamaininnan saa 'William Baffin', joka kasvoi myös tuplasti korkeammaksi, vaikka aloittikin maan rajasta. Kukinta on ollut runsasta ja pitkäaikaista. Oikeastaan jatkuvaa heinäkuun lopusta lähtien.

'Quadra'a pidetään varmana talvehtijana ja kukkijana. Niin on täälläkin.

 'Quadra' nousi edellisiä heikommin varsin, mutta ylsi kuitenkin kukkimaan näyttävästi. Kukinnassa oli kuitenkin pieni tauko syyskuussa, joten tämä kukki kahteen kertaan. Kukkii muuten edelleenkin. Pidän tämän kukkamuodosta ja mehevän punaisesta väristä.

Jotain pettymyksiäkin oli, sillä muutamat lajikkeet tekivät vain hentoja varsia ja pieniä kukkia. Koitan oppia hoitamaan ja talvisuojaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Talven ja tulevan kevään säille emme voi mitään, mutta ainakaan ensi keväänä en tosiaankaan pura talvisuojausta liian aikaisin pois.

Tasan vuosi sitten otettu kuva kuuraisesta ruususta.


Talvisuojaukseen olen varustautunut uudella kokeilulla hankkimalla talvisuojaturvetta 15 säkkiä. Kunhan kelit kylmenevät, niin leikon ruusuja vähän matalammaksi Ruusukummin ohjeiden mukaan. Silloin ne on helpompi talvisuojata. Köynnösruusuista leikon nuppuvarret pois, mutta muut lyhennän noin 40 senttisiksi. Sitten rojautan tyvimullituksen, lisään talvisuojaturpeen ja lopulta heitän maanerotuskankaan penkin päälle suojaamaan vesisateelta. Tätä varten pitää odottaa kelien viilenemistä, sillä tarkoitus ei ole tehdä homeiden valtakuntaa suojaisiin olosuhteisiin.

Viime vuonna lumi tuli ja pysyi marraskuussa.

Päivitän tännekin tulevia talvisuojauksia, kunhan ne ovat ajankohtaisia. Aion kokeilla myös maahan kaatamista joidenkin köynnösruusujen osalta. Talvivalkosipulit pitäisi saada maahan ennen sitä. Tässä käy päivät vähiin, mutta paljonhan riippuu säistä. Hyvällä lykyllä saan huomenna kunnostettua osan talvivalkosipulien penkeistä. Olkoon säiden haltija armollinen siihen puuhaan!

Iloa puuhillesi syyspuutarhassa! Ja tervetuloa lukijoksi Pihapiiantontilla, Ulla Kinnunen ja Maatiaiskanasen elämää - toivottavasti löydätte jotain kiinnostavaa tästä blogista :)