Potilas

 Koiruus koki kovia, kun sen keskiviikkona hurautin pieneläinklinikalle. Nopean terveystarkastuksen jälkeen tuli piikki niskavilloihin, ja johan alkoi uni voittaa. Toista tunnin leikkauksen jälkeen oli sterilisaatio tehty, ja koira sai heräillä.

Tokkurainen toipilas

Rieko on nyt reilut kolme vuotias, eikä sitä tulla käyttämään jalostukseen. Juoksut sillä on harvakseltaan noin 8 kuukauden välein, mutta nyt nekin jäävät pois. Kohtutulehduksen riski poistuu, eikä nisäkasvaimiakaan pitäisi tulla.

Ei pönttöpää, vaan sukkapuku suojana.

Nyt pitää pukeutua Riekon mielestä tosi ahdistavaan sukkaan, joka estää koiraa nuolemasta leikkaushaavaa. Pari viikkoa pitää hissutella taluttimessa ilman spurtteja ja hyppyjä. Näyttäisi sekin käyvän hermoille. Koko homma ja elämän vauhdikkuuden muutos hissutteluksi näkyy nostavan stressitasoja, kun se ärhentelee kissoille hyvin ikävään tapaan. Soitin jo eläinlääkärille, että mahtaakohan koira olla kipeä kipulääkkeistä huolimatta. Koska kaikki elintoiminnot ovat normaalit, niin ongelma taitaa olla korvien välissä. Sitä vaan ahdistaa.

Näihin leikkeihin joutuu ensin toipumaan.

Niinpä toipuilemme rauhassa, ja eiköhän stressikin laske sitä mukaa kun päästään normaaliin elämään taas käsiksi reilun viikon päästä. Tulipahan homma nyt hoidettua kumminkin. Pitkään tätä jo suunnittelinkin.

Kaunis ilta meren rannalla.

Ensilumi käväisi nopeasti 22.10.2020, mutta suli nopeasti pois. Ihan märkää loskaa se kyllä oli, mutta vaadittava yksi senttiä aamulla klo 8 täyttyi. Positiivista oli myös talviaikaan siirtyminen, jolloin saa nukkua tavallaan tuntia pitempään. Aamusta on siis valoisampaa, mutta illasta nopeammin pimeää. Kunhan saan loput valkosipulit istutettua ja ruusut talvisuojatttua, niin kausi saa olla sitten osaltani valmis.

Iloa ja valoa viikkoosi!

On se uskottava

Onhan talvi toki kalenteriin kirjoitettuna. Lokakuu on loskaa ja lokaa. Marras on kuoleman kuukausi, jolloin luonto lopettaa kesäilynsä ja vetäytyy talven lepoon. Nyt lusitaan mielestäni ikävintä kuukautta koko kalenterissa. Laskussa on 4/30 selvitettyä päivää. Lasken oikeasti marraskuun päiviä nurinpäin, eli montako vielä jäljellä.

Lokakuun kolmas päivä näin...

Marraskuun toinen päivä lumihunnun alla.

Taisi virallinen ensilumi ennättää muutamia päiviä aiemmin, mutta en ottanut virallista sentin lukemaa ylös, kun aika nopsaa ehti sulaa pois. Ainakin 2.11.19 tuli kymmenisen senttiä lunta, joka kyllä painui kasaan lämpötilan noustessa ja sateen muututtua vedeksi.

Sinipallo-ohdakkeiden hattumuotia lumipyryssä.

Lumi sentään valaisee maisemaa. Päivän pituushan lyhenee nyt ihan hirveää vauhtia. Se pimeys marraskuussa onkin viheliäisin. Eihän joulukuu paranna tilannetta, mutta jostain syystä se on keveämpi kulkea. En ole edes jouluihmisiä, joten joulukaan ei tuo niitä positiivisia viboja. Mutta joulukuu on kuitenkin käännös kevääseen päin. Ehkä SE on se piristävä juttu.

Kuutamohortensia pitää kiinni kukistaan.

No ihan valitukseksihan tämä meni, joten kevennetään vähän kuvilla. Yksi hönö hullaantuu mistä tahansa. Vaikka lumesta.

Elämäniloa kelissä kuin kelissä. Lumi on tästä niin huippuhauskaa....

Rieko repi hillitöntä hauskuutta lumesta. No minä tietenkin tykkään, kun se pirullinen kuran tassuissa kantautuminen sisälle loppui ainakin vähäksi aikaa. Toisaalta naurattaa tämän karvatoverin vilpitön riemu:

Taimpurkki kalisee kivasti hampaissa kun sitä viskelee...

Hulluilla on halvat huvit, mutta Riekolla yleensä ilmaiset. No toki sitä katsoessa hymyilyttää väkisinkin, ja lumpallojen perässä sopii juosta ja hyppiä.

Rikkinäiseksi purtu taimipurkki on tosi kiva lelu. Ja näitähän riittäää!

Näyttäisi lumet pysyvän pakkasen turvin ainakin jonkin aikaa. Ruusuilla on hyvät olot talvisuojausten alla. Tyvimultaus ja viitisen senttiä lehtikatetta päällä turvaa niiden tulevaisuuden. Varsinkin jos lunta on edes tuo viiden sentin kerros lisänä ennen ikävämpiä pakkasia.

Sillä välin sisätiloissa - kissat taantuivat talvimoodiin. Lämmintä ja pehmeää on hyvä.

Jokainen askel marraskuuta on kohti voittoa! Tuleva kesä väijyy jo mielessä. Joulun tietämillä pidän pari viikkoa lomaa. Nukun siinä talviunet.

Kaamosta ja voimia sen kaatamiseen!

Ensilumi 25.10.2018 Merenrantakaupungissa

Voi ihanaa aamua! Tai oikeastaan koskaan herätyksen piipittäessä korvaan aamu ei tunnu ihanalta. En ole aamuihminen, vaan uninen ja puolipökertynyt ylöspunnertaja. Onneksi herätyskellon hommia jatkavat kissat ja koira, jotka ponnekkaasti kannustavat kömpimään lämpimien vällyjen alta kovaan maailmaan. Noustava on.

Tämä kaveri otti ensimmäisen lumisateen vastaan pystyssä päin.
Lakin lieri tosin oli jo lunta täynnä, ja lisää tuli kovan tuulen keralla.

Maa oli valkea ja lisää luntaräntää tuli rivakan tuulen keralla. Päiväkin valkeni aikanaan, lumivalkeana. Otin kameran mukaan töihin, sillä lumimyteri oli kyllä mukavaa nautittavaa. Ensilumi kirjataan Merenrantakaupunkiin 25.10. tänä vuonna.

Merenrantakaupungin vanha Pakkahuone eli nykyinen museo vuodelta 1848.
Mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen paikka, joka on avoinna ympäri vuoden.

Ajokelit oli perin sohjoiset, mutta autossa on nastarenkaat ja neliveto. Hyvin sujuu sutimatta eteneminen. Kaikki eivät olleet pysyneet tiellä, mutta isommilta onnettomuuksilta vältyttiin. Peltikorjaamoilla ja rengasliikkeillä on kiireiset ajat.

Tämä on värikuva oikeasti. Museorannassa ankkurissa on Fiia niminen kaksimastoinen
haruspurjekuunari. Näkyvyys on lumisateen ja sumun vuoksi aika olematon.

Rantatoria kierrellessä räntäsateessa - mutta onneksi autossa istuen - otin vielä muutamia kuvia lumisateisesta museorannasta. Täällä järjestetään useita tapahtumia vuoden kuluessa. Paikka on tosi upea - meren rannassa suurien puistoalueiden ympäröiminä. Keskustan kohdalta rannat on jätetty gryndereiden näppien ulottumattomiin varaten laajat puistoalueet kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Hienoa mielestäni! Nyt kaikilla Merenrantakaupunkilaisilla on yhteinen ja yhtäläinen näkymä ja kulkuoikeus meren rannalla. Koska meri ON.

Rantatori. Pakkahuone keskellä ja Ruiskuhuone eli vanha paloasema vasemmalla.
Siinä on nykyään kahvila, ravintola ja majoitustiloja. Kaikki lumisateen syleilyssä.

Kuitataan ensilumi nähdyksi ja koetuksi. Nyt se mielestäni voi sulaa pois, että pääsen jatkamaan kesken jääneitä puuhiani puutarhassa ja töissä. Vielä on istutettavaa ja siistittävää. Ehkä näistä työkuvioistakin tulee pikapuoliin tolkkua. Kuun vaihde kun ei ole kaukanakaan.

Iloa ja valoa loppuviikkoosi - ensilumi moninkertaisti valoisuuden taas. Lumi on mielestäni tosi jees, koska valo. Sitä pieni ihminen kaipaa kaamoksen painaessa tiukkenevalla tahdilla.

Uusia ihmeitä - mitä on lumi?

Pienet eläinlapset kohtavaat kukin elämänsä ensimmäisen lumen. Se on aina yhtä hersyvän hauskaa seurattavaa! Viime vuonna nuorin kissamme Rauski pohti lumen olemusta marraskuussa.

Jäätävän jännää. Missä ruoho? Mitä nämä jäljet ovat?!?

Tänä vuonna lokakuun lopussa Rieko pohti samaa, mutta vauhti oli sulan kelin luokkaa:

Vauhtia nelivedolla pellon laidassa

Pellolla pitkän heinän seassa oli hyvä ottaa vauhtia. Tarkastelun sijaan testattiin ilmeisimmin ajo-ominaisuuksia lumessa. Nelivedolla pärjäsi ihan hyvin.

Hulluutta ja vauhdin hurmaa

Tämä hurtta ei paljoa kelejä oudoksu. Toki kuonoa työnnettiin lumeen ja tuhistiin sitten sieraimia puhtaaksi. Sitten jatkettiin juoksua.

Pennulle lähes kaikki äksöni on hauskaa. Lumi etenkin.

Australianpaimenkoirat ovat säänkestävää mallia. Turkki on tuuhea, eikä kylmä tunnu missään.

Oikea korva pyrkii pystyyn vasemman lupsottaessa leppoisasti.

Tämä on kaiken sään kestävä lenkkikaveri. Ulkotöihin kaverina siitä ei vielä oikein ole, kun se on niin pirullisen osaa ottava. Joka paikkaan ei tarvisi työntää kuonoa, käpäliä tai koko koiraa.  Aussi on aktiivisen ihmisen koira. Käytän ensin koiran lenkillä, ja sitten alan ulkotöille koiran huilatessa sisällä. Yeah. Se eroaa noin kolme vuotiaasta ihmislapsesta vain siten, että sen voi jättää sisälle omin päin. Tosin rajattuun tilaan. Onneksi tämä nuoruusvaihe on pikaiseen ohi. Riekosta tulee vielä todella hieno koira aikustuttuaan.

On se - paljon kaikkea.

Syystöitä ruusutarhassa ja ensilumi

Loppukiriä moni muukin lopettelee puutarhassaan. Tänään olin onnellinen, sillä sain ruusumaan tyvimultauksen tehtyä. Viikonloppu vilahti Helsingissä, joten se oli tehollisesta puutarhatyöajasta pois. Mutta Ruususeuraa sielläkin oli tarjolla - eli siis hyvässä seurassa olin.

'Henry Kelsey' olisi vain kukkinut. Napsin nyt kanadalaistenkin nuppulatvat pois.

Talvi ilmestyi Raaheen poissa ollessani, joten himppasen tuli kiirettä saada sulan maan aikana talvisuojausta ruusumaihin. Ratkaisin vähenevän valon dilemman tekemällä vain puoli päivää töitä, ja kotona nujakoin kiireimpiä syystöitä aina kuun nousuun asti.

Näitä jää taas niin kaipaamaan!

Vielä on istuttamatta pieni määrä kevätsipuleita ja 200 valkosipulin kynttä. Toivon kelien vielä menevän sen verran plussalle, että hommat onnistuvat.  Jos ei, niin maailma ei siihen kaadu. Jotenkin sielu nauttii lumen tuomasta valosta.

Joku toinenkin nauttii ensilumesta - elämänsä ensimmäisestä.
Siitä kuitenkin toinen tarina myöhemmin.

Säätiedotus lupaa ikäviä  pakkasia loppuviikoksi, joten kiirettä pitää maan jäätyessä.  Aloitin ruusujen leikkomisella lyhyemmiksi ja tyvimultauksella. Tänään sää oli suosiollinen, sillä aurinko paistoi ja lämpötila oli +1.

Uusi ruusumaani - pelkästään jaloruusuja. Niistä ei versot täällä talvehdi,
mutta suojauksella on tarkoitus varmistaa juurten talvehtiminen.

Leikoin näistä lähes kaikki versot noin 40 sentin mittaan. Jotkut leikkovat lehdetkin pois, ettei mustalaikkutauti säily maassa. Minä en kerinnyt, eikä meillä mustalaikkua ole ollutkaan. Siispä versojen lyhentämisen jälkeen käynnistin kuljetuskaluston viereiseltä multakasalta.

Nainen, lapio ja kottikärryt. Aina nikottelmatta toimivan kombinaatio.

Onneksi multakasa oli sula, ja multa melkoisestaan kuivaa. Kasalta on matkaa ruusumaahan noin 10 metriä, joten ihan huikeasta suorituksesta ei ollut kyse. Useampi kottikärryllinen tuli kyllä juoksutettua.

Laitoin reilulla kädellä multausta. Ohje sanoo noin 10 litraa multaa/ruusu.

Muistin sentään, että ruusut olivat istuttaessa niin pieniä taimia, etten saanut niitä upotettua sinne suositeltuun 15-20 sentin syvyyteen. Suunnitelmissa oli lisätä multaa taimien kasvettua, mutta se oli unohtunut ihan autuaasti. Nyt siis multasin reilulla määrällä. Keväällä levittelen tuon multauksen penkkiin, niin ruusut alkavat olla oikeassa syvyydessä.

Köynnösruusu 'Camelot'in haluaisin säilyvän myös versoillaan, joten taivutin
sen maahan tiiliskiven avulla. Sulat versot taipuivat helposti. Lopulta lapioin
reilusti multaa tyvelle ja versojen päälle.

Tuota maahan taivuttamista kokeilen nyt sekä 'Camelot'illa että kanadanruusu 'Quadra'lla. Keväällä olen sitten tämänkin konstin testanneena. Kerron teille kuinka kävi.

Jaloruusujen tyvimultaus alkaa olla valmista. Ei tässä vielä kaikki...

Talvisuojaturpeet odottavat vielä säkeissään. Niiden levityksen jälkeen olisi
syytä talven pysyä pakkasen puolella.

Saatuani multaukset sekä jaloruusuille, että kanadanruusujen koemaahan menin kattamaan kuivaheinällä valkosipulipenkkejä. Osasta puuttui kate ja haaveilen vielä parin tai kolmen penkin istuttamista. Katoinpas valmiiksi kolme penkkiä, ettei maan lämpö karkaa ja maa pysyy sulana pienistä pakkasista huolimatta.

Kate pitää maan pitempään sulana, eikä siihen kova routa tulekaan. Se suojaa maata nopealta jäähtymiseltä, mikä taas on valkosipuleille (jos muillekin kasveille) mieleen. Hitaasti kylmenevä maa antaa kasveille aikaa kehittää pakkasensietoaan.

Tästä ajatuksesta sain ihan uuden elämyksen. Sieppasin kottikärryihin lastin kuivaheinäpaaleja, ja suuntasin ruusumaan äärelle. Myös tämä uusi ruusumaa on selvä kohopenkki. Viime talvena kanadanruusujen maasta kuoli nurkkapaikoilla olleet jaloruusut. Niille pääsi varmaankin kylmä penkin sivusta. Siispä vuorasin penkin sivut kuivaheinällä. Ele olisi tarpeeton, jos lunta tulisi edes 10 sentin verran. Vaan siihen ei täällä rannikolla voi luottaa. Harvoin sitä tulee ennen vuoden vaihdetta. Yhtä kokeiluahan tämä on ruusujen kanssa muutenkin. Kuvia ei tästä viimeisestä virityksestä ole, kun meni muutenkin kuutamohommiksi.

Rieko poseeraa hetken paikallaankin.

Kivi vierähti sydämeltäni, kun sai tyvimultauksen tehtyä kokonaan. Lopuille talvetuspuuhille on nyt aikaa. Työtkin loppuvat perjantaihin ja siirryn talviseisokille (not). Mutta edes vähän saa jossain välissä huilittuakin.