maanantai 11. joulukuuta 2017

Ei luista

Lumet tulivat marraskuun 13.-14. päivä, ja tämän valkoisen kuukauden aikana kelit ovat sahanneet tavanomaiseen tapaan nollan kahta puolta. Se tarkoittaa suomeksi, että onpahan pirskaleen liukasta suurimman osan aikaa. Joka pyryn jälkeen tulee suojakelit, jolloin kulkuväylistä tulee jäätiköitä.

Katon lumet liukumäessä.

Jos täällä onkin traktorimiehiä lumitöihin, niin kellään ei kuitenkaan ole omaa kalustoa liukkauden torjuntaan. Hilataan vain ne ojaan ajautuneet autot sitten takaisin tielle ja yritetään uudestaan edetä ojien välissä kieli keskellä suuta. Tänään naapurin emännän audi hilattiin traktorivoimin takaisin uralle. Se ei vain kääntynyt mutkassa, vaan päätyi kellistymään ojaan. Oma koreografia kumisaappain suoritettuna on useinkin ollut hyvien pisteiden väärtiä.

Kotitie ihan jäätiköllä.

Näin ollen eilen Joulupukilta saamani lahja oli enemmän kuin huikea parannus jokapäiväiseen liukasteluun Riekon kanssa lenkkeilessä.

Kaiken takana on koira. Tai siis syyllinen tarpeeseen.

Normaalisti en lähtisi ulos liukastelemaan ensikään, vaan hautautuisin suloisesti sohvalle. Vaan eihän se käy ensinkään laatuun, vaan ulos on mentävä kelillä kuin kelillä. Siksi nastakengät on toooosi nastat! Voi ihana Joulupukki, kun keksi pitävät vetimet etenemisen turvaamiseen!

16 nastaa per töppönen.
Tämä ei ole maksettu mainos, enkä mitään merkkiä mainosta. Mutta halpa henkivakuutus ja toivottavasti ehjät luut tässä on toiveena. Kieltämättä ensimmäinen testilenkki vakuutti. Hyvin pitää ihan silkalla jäällä, mutta kieltämättä pitävät melko isoa rotinaa kävellessä nastan painuessa jäähän. Lumella tai muuten pehmeämmällä alustalla kengät ovat sovinnollisen hiljaa.

Olin himpun vahingoniloinen, kun koira liukasteli - minä en :) Eli kahta en vaihda:

Mulla on pito, mutta Riekolla neliveto.

Kirjoita vielä Joulupukille, jos tämmöiset puuttuvat valikoimistasi. Ainakin täällä pohjoisempana rannikolla jäiset kelit on ihan vakiota syksyllä ja sitten keväällä. Välillä sydäntalvellakin. Kesällä onneksi vähemmässä määrin, ainakin toistaiseksi.

Sitä minä vain ihmettelen, että mitenkä sitä ei aiempina vuosina ole hoksannut nastakenkien tarvista? Olen pitänyt niitä vanhojen ihmisten tarpeistona. Köh köh.... (ripaus itseironiaa)

Leppoisaa viikon jatkumoa - tänne luvattiin taas vaihteeksi lumimyräkkää. Ensimmäiset näytteet satoivat jo, vaikka huomenna onkin se pahin sadepäivä.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulukuun tuokiokuvia meren rannasta

Eilen tassuttelimme Riekon kanssa meren rantaan katsomaan, miten myräkkä on nostellut vähiä jäitä rannalle. Se kaikkein valoisin aika on klo 12-12:30. Aurinko olikin häkellyttävän korkealla ja kirkkaana:

Valoa. Ja merivesi rantalepikossa asti.

No oikeasti päivä on kaksi hämärää vastakkain ja lopun aikaa pimeää. Siksi onkin juhlavaa päästä sen hämärän aikaan ulos lenkille. Lumesta näkee muiden kulkijoiden jäljet. Tänään näin metsälenkillä yksinäisen kauriin jälkiä seuraavat ilveksen jäljet. Elämä on taistelua, mutta kamalasti en sure jos ilves saa kauriin lopulta kiinni.

Kaunista.

Merivesi kävi +65 sentissä ja alkoi laskea. Huikeaa on meriveden vaihteluväli kelien mukaan. Välillä nuo rannat on pitkästi hiekkaa ja kiviä seassa. Sitten meri nousee hurjasti rantalepikkoon, josta normaaliin vesirajaan on matkaa kymmeniä metrejä.

Pieniä loiskeita rannassa.
Pohjanlahden ranta on tosi matalaa, joten vähäisetkin merenpinnan muutokset siirtävät vesirajaa rutkasti. Tuota meren eloa on tosi antoisaa käydä katsomassa, eihän se ole kuin vajaa kilometrin päässä kotipihalta.

Aussi ja ulappa. Kuvaajakin vähän vinossa näköjään...
Jos kuva olisi suurempi, niin Hanhikiven ydinvoimalaitoksen rakennustyömaa näkyisi kuvassa. Se on kaksi senttiä vasemman laidan horisontin metsästä oikealle. Sinne ei ole linnuntietä kuin noin 8 km. En kauhean innoissani ole tuosta työmaasta, sen myönnän. Mutta hanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, joten minun pienillä mielipiteilläni ei ole suuressa kuvassa merkitystä.

Protesti-ilme narussa olemiseen. Ei päässyt uimaan jäiden sekaan, mikä potutti.

Iloista toista adventtia! Me kävimme juhlimassa isäni 79-vuotissynttäreitä. Vaari sai meidät läheiset vieraaksi, ja oli todella mukavaa olla yhdessä. Se kai paras lahja onkin - olla lämpimästi saman pöydän ympärillä!

Iloa ja valoa viikkoos sekä keveitä askelia poluillesi!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Maan järisi ja keli vihoitteli

Tulipa viime yönä koettua elämäni toinen maanjäristys. Puoli yhden aikaan kuului jaksottaista jyrinän tapaista ääntä ja talon nurkat natisivat tärinän keralla. Rieko singahti pediltään selvästi säikähtäneenä. Menimme ulos katsomaan, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Päättelimme sen olleen maanjäristyksen, mikä piakkoin olikin luettavissa uutispalstoilta. 3 magnitudia siellä kerrottiin voimakkuudeksi.

Pari vuotta aiemmin myös talviaikaan sattui lähempänä järistys, joka selvästi nosti kahteen kertaan taloa, ja astiat helisivät kaapissa ihan kunnolla. Oli aika villi tunne! Oletko sinä koskaan kokenut maanjäristystä?


Onneksi tuon kummempia järistyksiä ei ole vastaan tullut, mutta ei näitä mun kokemuksissani ole aiemmin ollut. Mikä lienee saanut ennen niin vakaan kallioperän silloin tällöin liikahtelemaan täälläkin?

Lisää lunta. Ryhmäruusumaan päällä on jo reilut 30 senttiä lumisuojaa.

Illalla alkoi lumisadekin, jota kesti tähän iltapäivään. Lunta tuli reilut 10 senttiä, mutta se tuli niin vihaisen tuulen kanssa, jotta kinostui sitten minne sattui. Päivällä piti lähteä kaupungilla käymään, mutta piti Maestro pyytää ajamaan traktorilla edellä ja linko alhaalla. Nelivetoauto menee kyllä mitä melkoisesta kinoksesta läpi, mutta kun vastassa oli 40 senttinen kinos juuri vinkkelimutkassa pihasta lähtiessä. Siihen ei saanut otettua vauhtiakaan. Mutta onneksi on Ursus.

Oma tie ja oma kalusto sen huoltamiseen. Kyllä pärjää!

Lumisateiden jälkeen täällä maalla isännät käynnistävät traktorinsa, ja lähtevät talkoilemaan teitä puhtaaksi kuka minkäkinlaisella kalustolla. Kaupunki hylkäsi meidät syrjässä asuvat, mutta yhteistyössä saadaan pidettyä kulkukelpoiset tiet myös naapureille.

Nyt on maailma taas niin puhtaan valkea! Iloa viikonloppuusi!

torstai 7. joulukuuta 2017

Hämärää kauneutta

Hiljalleen kuljemme vuoden pimeintä taitoskohtaa. Energiaa ei ole kovinkaan hurjasti, mutta sitäkin ansiokkaammin osaan nauttia rentoilusta. Ei ole pakko suorittaa mitään. Päivän "töiksi" riittää lenkkeily metsissä koiran kanssa pari-kolme kertaa päivässä ja lueskelu. Viihdettä ei sekään, vaan luen läpi Opetushallituksen kirjaa Viherproggis, joka on oppimateriaalia viheralan perustutkintoon. Tuttua asiaa sekin, mutta tarkistan vain olisiko jotain uutta seassa. Aina on hyvä kerratakin.

Joki välillä kohmettuu ja sitten taas sulaa. Kuvajaiset on kauniita!

Valo on satunnaista. Yleensä taivas on pilvessä, mutta joskus sieltä pilkistää aurinkokin. Se enää vaivoin jaksaa puiden latvojen yläpuolelle. Mutta joka päivä se taivaanrannan yli kurkistaa, joten kaamos ei ole täällä samaa kuin Lapissa. Mutta pimeää on. Päivällä se on vain harmaampaa.

Joki vaihtaa maisemaansa jokainen päivä.

Huomenna on taas maisema toisenlainen, kun luvattu lumi/räntäsade saapuu. Arvoitus on siinä, että montako senttiä syvässä kahlataan aamulla postilaatikolle.

Veteen kurottaja jäätyy hiljalleen

Joulua puhutellaan valon juhlana. Kaamosta kaadetaan urakalla kynttilöin, valosarjoin ja jopa kirkasvalolampuin. Onko pimeys lopulta niin surkeaakaan - se antaa suloisen vapautuksen käpertyä sohvan nurkkaan. Pölytkään eivät näy, ja voi keskittyä rauhassa joulusuunnitelmiin.

Kynttilöitä tuomassa valoa ja iloa.

Minä en joulukiireitä ota vastaan, vaan pikku hiljaa askaroin vaatimattomat puuhani. Olen vähikseen siivoillut nurkkaa kerrallaan aloilleen asettautuneiden roinien alta näkösälle. Jouluherkkujen teko sujuu vuosien rutiinilla. Aina kuitenkin kokeilen jotain uuttakin. Tässä suurena kimmokkeena on Esikoinen, joka on vegaani. Hän on kyllä sillä keittiötaiteen saralla paljon äitiään lahjakkaampi kokki. Uusia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä sitä kautta tulee kyllä.

Jouluomenoita. Noh, vähän kohmeisia juu.


Joulun jälkeen lisääntyvä valo saa aina aikaan pakottavaa tarvettta puuhailla. Pihalla ei ole vielä mitään tekemistä, joten pitää keksiä sijaistoimintoja. Pitenevät päivät vetävät ulos, joten onneksi on reipasta lenkkiseuraa omasta takaa! Sitä odotellessa rentoilen rauhassa :)

Iloa ja kaamoksen kaatoa sinnekin - reseptillä millä hyvänsä!

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Onnea Suomi!

Toivotan Suomelle onnea!

Minulle itsenäisyys on tärkeä asia, ja on hyvä että se on edustavasti esillä. Siksi nostin sen täällä blogissakin esille. Paljon on työtä tehtävänä, mutta tehdään jokainen osaltamme tätä hyväksi ja turvalliseksi paikaksi elää edelleenkin.

Suomen ainutlaatuisus kumpuaa täällä elävistä ihanista suomalaisista. Siitä ruusu meille kaikille:


Iloa ja valoa ainakin seuraavaksi sadaksi vuodeksi!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Talvisuojaa ruusuille

Talven tulo on ollut ansiokasta tänä vuonna. Yleensä talvi tulee tänne meren rannoille hiipien, sopivasti hiljalleen kylmeten. Se on oikein sopivaa puuvartisille. Äkkipakkasia ei tule, koska meri on lämmin. Kasveille jää aikaa sopeutua kylmyyteen alenevin astein. Sen suhteen on menty erittäin mallikelpoisesti syksyä ja alkutalvea. Lempeästi.

Meri on sula, vain rannoilla on jäätä. Sula meri hehkuu lämpövoimaa ilmastoon.

Meren rannoilla on tosi mukavaa seikkailla lyhenevissä päivissä. Siellä aina tuulee, vaikka meidän pihalla olisikin tyyntä. Rantapuusto vaimentaa tosi tehokkaasti merituulta. Mutta pihalta kuulee kyllä meren. Se pauhaa toisinaan enemmän tai vähemmän. Meren kuulee ja haistaa pihalla, se ON läsnä suurin kirjaimin, ja vetää puoleensa kulkijaa toistuvasti.

Säänkestävä turkki on tarpeen. Hihna sen takia, ettei hullu aussi mene uimaan.

Tänään oli harvainaisen tyyni ja jopa aurinkoinen keli. Pohdin kanadanruusujen koemaan äärellä ratkaisuja talvisuojauksen osalta. Mitä tekis? Tsekkasin sääennusteen. Näyttäisi putoavan pakkasille viikonlopun lyhyttä plussan ylitystä lukuun ottamatta. Sitä ennen sataisi lunta. Ratkaisuja kehiin:

Tyvimultaus oli lähes lumeton.

Edellinen lumisade tuli tuulen kanssa. Se puhalsi kanadanruusujen koemaasta lumet vähiksi. Vastaavasti se kasasi ryhmäruusujen maahan kunnon kerroksen.  Talvisuojaturpeet olivat pinossa ruusumaiden vierellä. Päätin rustailla vähän pakkaspeittoa. Maa oli sulaa hangen alla. Siis kasasin tyvimultauksen päälle extrat talvisuojaturpeesta.

Turvetta ohjeen mukaan lisätään 20 senttiä. Minulla on alla tyvimultaus  20 senttiä,
joten lisäsin vain kymmenisen senttiä turvetta. En halua lunta siihen väliin,
koska se lopulta jäätyy hyytäväksi jääksi, joka pysyy keväällä tiukkana kakkuna.

Lumentulo ennen maan jäätymistä kieltämättä vähän yllätti. Lunta ei kannata jättää suojauksen väliin, vaikka ajattelisi sen suojaavan osaltaan. Lumen sulaessa vaihtelevissa syystalven keleissä voi tuottaa sitkeän jääkakun, joka ei ole hyvästä. Niinpä kasasin talviturvetta vain lumettomaan osaan tyvimultausta.

Turpeen ankkuroin paikalleen havuilla.





Rannikolla tuulee lähes aina, joten hain havuja pitämään turpeet paikollaan kovissakin tuulissa. Sinällään havut eivät mitään lämmitä, mutta turpeet pysyvät aloillaan ja satava lumi tarttuu paremmin havuihin. Siis ehkä vaivan väärtit paikoillaan.

Kahdelle köynnösruusulle tarjosin pakkaspeiton suojaa turpeen lisäyksen ohella.

Pientä askarointia harjoitin. Tosi kestävä pilariruusu JP Connell pärjäsi edellisestä talvesta ansiokkaasti. Sitä en suojannut tyvimultausta enempää. Hyvin kasvoi ja kukki. Kukat tosin on herkkiä sateelle, joten enempi ihailin hienoja nuppuja, jotka lopulta mätänivät sateisiin. Kasvuvoima oli kuitenkin erinomainen, joten odottelen josko kuivempia kesiä olis tarjolla tulevaisuudessa.

Pakkaspeiton sai ihana 'William Baffin' ja 'Morden Centennial'.  Upeasti kukkinut 'Henry Kelsey' jätettiin nyt ilman suojaa. Viime talvena suojattu ja suojaamaton HK menestyivät aivan yhtä hyvin. Jätetään siis nyt ilman suojausta, sillä ilmeisesti se ei sitä kummemmin tarvitse. Lopputulema on sitten talven ja ennen kaikkea kevään kulusta kiinni.

Paljon on vielä talviturvetta käyttämättä. Kaksi säkkiä sain tuhrattua suojauksiin. Mutta varattu arsenaali on pahanpäivän turvana. JOS kelit heittäytyvät yllättäen ihan hankaliksi, niin siinä on käsikassaraa taiteluun. Se ihan optimaalisin on lumi suojaamassa kasveja. Muuta ei tarvittaisi. Mutta kun lumi meren lämmössä ja vaihtelevissa ilmavirtauksissa on ihan sattumassa, niin on hyvä olla varustusta pahempiin keleihin. Säkit toki säilyvät seuraaviin vuosiin, jos tänä vuonna ei ole tarvista.

Kanadanruusu 'Campfire' - reilut kaksi kuukautta kukintaa ja paljon kukkia.
Mitä muuta ruusulta voisi toivoa?

Olin jotenkin tyytyväinen, kun sain edes joitain ruusuja testattavaksi talvisuojaturpeella. Saman lajin verrokit on viereisessä penkissä tyvimultauksella suojattuina. Ehkä tästä irtoaa jotain eroja, josta on hyötyä isommassa mittakaavassa. Jää nähtäväksi.

Iloa, valoa ja keveitä askelia kuutamon loisteessa! Katso illalla taivalle - superkuu valaisee nyt öitä! Ja suuresti tervetuloa lukijoiksi Ronja R, Sirkku Heinonen ja Rouva Viherrilli! Toivottavasti löydätte täältä jotain mielenkiintoista :)


sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kuusi kuvaa kesästä 2017

Taas sain kivan haasteen Kruunu Vuokolta  Puutarhan lumo-blogista. Haaste on peräisin Tuplasti terapiaa blogista. Vaikeus on valita kuusi kuvaa kurjasta kesästä 2017. Sen kylmyys oli ylivertainen. Välillä täällä Pohjanmaan rannikolla oli kuivaakin, mutta sitten juuri ryhmäruusujen kukkimisen aikaan alkoi sateet.  Että pieleen meni kesän suhteen säät, kasvukausi ja onnistumiset.

Aika lailla selaamista vaati kuusi kuvaa tänä vuonna.  Mutta jaan tämän touko-syyskuun väliin. Sen pitäisi olla kasvukautta täällä. Toukokuu oli jäätävän kylmää. Välillä paistoi toki aurinkokin, mutta se kylmyys kävi luihin, ytimiin ja kasveihin!

Puhkeavat silmut ovat järisyttävintä kevässä. Kuinka pieneen ja kuivaan kuoreen on pakattu kaikki kasvuvoima.
Siellä on valmiina lehdet ja kukka-aiheetkin. Kuvassa Seljapihlaja (Sorbus sambucifolia) - se ensimmäinen keväässä.
Toukokuussa alkoi myös puolen vuoden työpesti Raahen kaupungilla puutarhahommissa. Se verotti oman puutarhan ylläpitoa kieltämättä. Ei vain jaksanut. Kelitkin olivat niin takkuisia - kesä ei vain millään tahtonut tulla tänne pohjan perukoille. Jotenkin kesä 2017 kuittaantui olemattomana kesänä.

Kesäkuu ei keleiltään pystynyt juuri toukokuuta parempaan. Siti kaksi highlightia oli - uuden ruusumaan valmistuminen ja istutus:

Paljon suunnittelua, töitä ja unelmia. Kooltaan pieni - 18 neliötä, mutta ihanan täynnä unelmia!

Talven suunnittelin ja pohdin Ruusukummin avustuksella ryhmäruusujen istutusta. Heti monta versiota istutussuunnitelmasta tehtiin. Lopulta löytyi se lopullinen versio, ja tilaus lähti Tantaulle, Kordesille ja kärhöt tilasin Westphalilta. Voi  kun kesä olisi suosinut uusien taimien juurtumista!

Toinen kesäkuun suuri juttu oli tietenkin Rieko the Riesa. Kylmä kasvukausi ei vaikuttanut tämän kasvuun ja kukoistukseen yhtään. Vuosien koiraton aika kuitaantui energisen australianpaimenkoiran saapumisella perheen elämään.

Ei tästä kyllä puutarhakoiraksi ole. Mutta muuten tosi kiva ja vauhdikas kapistus!

Heinäkuun alussa rhodot pistivät yllättäen ihan parastaan. Todella huikaisevan täydellinen kukinnan onnistuminen oli jonkinlainen lohtu. Koko kasvukausi oli 2-3 viikkoa myöhässä kylmän kevään ja alkukesän vuoksi, siksi rhodojen kukintakin oli vasta heinäkuussa.

Rhodojen kukinta täällä pohjoisessa riippuu talven pakkasminimistä. Nyt kaikki osa-alueet natsasivat, joten tarjolla oli
vuosikymmenen hienoin ja runsain kukinta. Viileät kelit jatkoivat kukinta-aikaa rutkasti. 'Haaga' ja 'Mikkeli' kukassa.
Tämä hassunkurja kesä hyödytti ihan ilmiselvästi myös lehtipuita. Ne kukkivat ja kasvoivat runsaina. Kaikki kukkivat puut pursuilivat kukintojaan. Se oli hienoa!

Kylmä kesä, mutta kyllä siinäkin kukittiin. Taustalla oleva likusterisyreeni 'Golden Eclipse' oli huikea!

Plussana kylmyyteen oli se, että mikään kukinta ei pikakelannut ohi. Päin vastoin kukinta-ajat olivat harvinaisen pitkiä alku- ja keskikesän kuivuudessa ja viileydessä.

Viimeinen kuva jää syyskuun ruusuille uudessa ruusumaassa. Siellä kasvoi monta uutta ruusurakkautta, joiden kanssa toivon pitempää suhdetta ihan tosissani.

Vasemmalla 'Pomponella' ja oikealla 'Baronesse'. Oli vaikeaa etsiä oikea kuva uusista ruusuista. Ne olivat ihania kaikki!

Eli puutarhassa se huikein juttu oli koko talven hautoa ryhmäruusujen istutusta, tilata ja saada taimet sekä laitella ruusumaa kasvukuntoon. Kylmän kesän huolsin ja hoivasin ruusumaata parhaan kykyni mukaan ja sainkin kukkia. Mutta jatkuvuuden takaaminen onkin toinen luku. Minun unelmat keskittyvät nimenomaan vyöhykkeen venyttämiseen näiden upeiden ruusujen menestymisen selvittämiseksi.

Heitän tämän haasteen edelleen Tiiulle Puutarhahetki-blogiin, Ninalle Hahtuvan Heijastukseen ja  Sailalle Kivipellon Saila- blogiin. Toivottavasti nautitte yhtä rutkasti kuin minäkin tämän postauksen äärellä! Valikoi siis kuusi kuvaa viime kesältä. Vain kuusi. Kas siinä se haaste! Pistä haastetta eteenpäin.

Iloista adevettia - laitetaan kynttilötä palamaan. Kynttilät valaisevat kaamosta!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Eläinten oikeudet peruttu

SE on täällä. Perseilyikä, eli puberteettia pukkaa talon nuorimmalle vesalle. Kyllähän tätä tiesi odottaa, varsinkin sangen kovaluontoisen aussin ollessa kyseessä.

Ikää kaksi kuukautta. Eikös olekin söpö?

Kaikki alkoi kauriista, jotka kieltämättä terrorisoivat ympäristössä. Rieko painaa kuin kuuro hullu niiden perässä. Ensimmäisellä kertaa olin oikeastaan ihan hyvilläni - saivat perhanat kunnon lähdöt tontilta. Rieko alkoi vahtia tonttia kaikkien nelijalkaisten kulkijoiden osalta. Myös pikkulintuja ajettiin ruokintapaikalla. Se ei vain käy laatuun.

Neljä kuukautta ikää. Turkki märkänä uimamaisterilla, kuinkas muutenkaan...

Kaiken jahtaamisesta alkoi tulla agenda, eikä tänne-käskyä kuunneltu enää ollenkaan. Tultiin takaisin, kun muistettiin. Aika ottaa tiukka katsaus elämän realiteetteihin. Mutta Riekon kuulo on nykyään perin heikko, eikä ymmärrys yhtään sen parempi. Näin ollen Eläinten Oikeudet on täällä kavennettu. Vapaana juokseminen on vaihtunut tiukkoihin talutinlenkkeihin, myös metsissä. Uutena on myös kiskominen taluttimesta. Eteneminen loppuu juuri siihen, missä veto taluttimessa alkaa. Näin muutama kilometrin lenkkiin saa kulutettua paljon enempi aikaa.

Viisi kuukautta ja tietenkin uinnin jälkeen turkki märkänä.


Tottiksen harjoittelussa katsekontaktin ja huomion saamisessa on on nyt selvä katos. Ei vain pelitä. Mikä tahansa muu on kiinnotavampaa, vaikka herkuilla houkuttelisikin. Mutta ne palkittavat tilanteet on vain harvassa. Selvästi ensimmäinen juoksu on tulossa, ja ajatukset koiralla ihan levällään kaikissa ilmansuunnissa.

Kuusi kuukautta ikää ja toinen korva pyrkii jo pystyyn.


Lyhyt on koiran lapsuus, mutta tämä perseilyikä vaatii taas rajoja ja noh.. lisää selkeitä rajoja. Lisää aktivointia, lisää palkittavissa olevaa oikeaa käyttäytymistä ja lopun aikaa taluttimen hallinnassa. Fiksuna koirana Rieko ymmärtää, milloin ei oikeastaan mennyt ihan putkeen. Se puolestaan ei vaikuta kuitenkaan käyttäytymiseen. Turhauttavaa.

Melkein seitsemän kuukautta, ja toinen korva ojentelee omia aikojaan pystyyn.
Tuon murrosikäisen ilmeenkin tunnistaa, joka on kohdannut joskus samaa...

Eilen olin oikein iloinen, kun iltalenkillä Rieko löysi itsestään australianpaimenkoiran rotumääritelmän mukaisen "vieraita kohtaan pidättyväinen" ominaisuuden. Iltalenkillä kylänraitilla oli pari ennen kohtaamatonta isäntämiestä postilaatikoilla. Rieko heilautti häntää korvat lintallaan, mutta ei rynnännyt syliin. Oli metrien päästä pidättyväinen. Viimeinkin! Tuo epatto on pitänyt kytkeä taluttimeen, kun taloon tulee vieraita, sillä sen ylenpalttinen tervetuliaistoivotus ei vain lopu, vaan kiihtyy saamansa huomion mukaan eksponentiaalisesti. Meillä siis otetaan koira taluttimeen, kun tulee vieraita. Tervehtimisen jälkeen koira silmustetaan ovenripaan taluttimessa, tai laitetaan koiraportin taakse. Rieko on kaikkea muuta, kuin "pidättyväinen vieraita kohtaan". Riesaksi asti.

Pystykorva, pahus vieköön!

Paljon vähäpätöisempi riesa on oikean korvan erektiohalukkuus. Vasen on sievä ruusukorva, kuten rotumääritelmä asian hyväsyy. Vaan tuo oikea tahtoo pomppia pystyyn. Soitin kasvattajalle ohjeita varten  ja vielä juutuupista etsin liimausohjeita. Mutta kunnollista ja turvallista liimaa ei vain saanut. Myrkytöntä maitoliimaa löysin HalpaHallista, mutta eihän se pitänyt ensinkään. Siihen kosahti sekin yritys. Pystykorvaisuus on kuitenkin näyttelyissä vakava virhe. Tarkoitus olisi Rieko käyttää edes joitakin kertoja koirien missikilpailuissa arviota varten. Yrittänen seuraavan kerran teippien kanssa.

Tää on niin paljon kaikkea...

Kuten kesän ja syksyn kuvista huomaatte, niin kovin äkkiä kasvaa koiranpentu. Voisin sanoa, että onneksi äkkiä. Tämä nykyinen teiniversio kovapäisestä koirasta on haasteellista aikaa. Eli kun näet nallenpehmoisen australianpaimenkoiran, niin tiedä että siellä on timantin kova työkoira turhan söpöön kuoreen pakattuna. Se vaatii paljon omistajaltaan.

Iloa viikonloppuusi - tämä kaamos kulkee kohti syvyyttään kääntyäkseen kevääseen ajan kulkiessa eteenpäin vakaata tahtiaan.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Haasteena huhtikuu

Aika moni meistä varmaan haluaisi skipta tavalla tai toisella jotakin talvikuukausia välistä pois. Minun listalla on marraskuu, josta päästäänkin tuota pikaa erilleen. Se on taas kohta lusittu loppuun. Joulukuussa on oma fiiliksensä, puuhansa ynnä paljon juhlavia pyhiä.

Joulu ja vuosi loppuvat valoin, värein ja pamauksin.


Tammikuu voi olla tuskallisen pitkä ja joskus muinoin pirullisten pakkasten kurittama. Helmikuusta pääsee vähällä, kun se on lyhyempi muita. Päiväkin jo mukavasti pitenee, ja ensimmäiset puutarha-ajatuksetkin alkavat hyrrätä mielessä.

Helmikuussa lisääntyvä valo virittää taas tulevan kasvukauden unelmille siivet.

Maaliskuussa ollaan kevään kynnyksellä. Etelässä se on kevätkuukausi, mutta täällä pohjoisessa se saattaa olla talven lumisateisin kuu. Just kun kevättä odotat, niin talvea tunkee taivaalta niin pirkuleesti. Haikeana katselet netistä blogikavereiden lumikellojen ja krookusten kuvia. Aidon kateellisena.

Sulamisen ja jäätymisen taistelua. Alkukuusta voi olla talvi ja loppukuusta kevät.
Maaliskuu on aina arvoitus. Mutta täällä rannikolla taatusti aina kylmää.

Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Siis kas näin täällä - juurikin huhtikuussa!

Muuttolinnut tuovat kevään!
Lintulauta täyttyy uusista tulijoista maaliskuusta pitäen. Lajeja bongaillaan hartaasti ja merkitään ylös, milloin on nähty ensimmäiset paluumuuttajat. Linturuuan menekki on suurimmillaan, kun talvisten tirppojen lisäksi ruokinnalle tulee väsyneitä paluumuuttajia. On ne sissejä! Kevään kulusta riippuen pesintä alkaa nopeammin tai hitaammin. Ensin pitää valloittaa reviiri ja puoliso! Ilma on täynnä linnunlaulua 💕

Kulottamalla siistiä, ja samalla myyrät ynnä punkit saavat kuumaa kyytiä.

Aivan ehdoton kevään kohokohta on rätisevät liekit kuloheinässä! Tarvitaan vain tyyntä ilmaa ja kuivaa heinää. Siitä se kevät lähtee, kun kulotetuista paikoista heti pilkistää vihreät versot! Tuli siistii äkkiä, ja jäljelle jäänyt tuhka lannoittaa maan. Tulen kanssa tuuskatessa pieni jännitysmomentti pitää varovaisena. Tuli on hyvä renki, mutta perin kehno isäntä.



Tulva on seurausta lumien sulamisesta.

Yleensä huhtikuussa lumet sulavat vauhdilla, jolloin vettä on vähän joka paikassa. Kivaa on rakennella sulavesistä puroja. Siinä hommassa vanhakin nuortuu, ellei peräti taannu lapsen asteelle :)


Kevään ihanin piippa on kylmänkukan karvaiset nuput!
Kaikki karvaiset nousijat ovat niitä  suloisimpia.



Siivoan vasta keväällä perennamaat edellisvuotisista roippeista. Se siivoaminen on kivaa! Alta paljastuu puhdas multa, josta satunnaiset rikat on helppo kiskaista pois. Ja mitä sieltä nouseekaan!!! Maailman ihanimmat piipat, nuo odotetut elämän pilkistykset! Voi sitä aivojumppaa, että mitähän mulla tässä kasvoikaan - kuka on tuo urhea penkkipunnertaja?

Silmut on ihmeitä, jotka on pakattu pieneen ja kestävään kuoreen.
Niiden turpoaminen ja avautuminen on kevään järistyttäviä huippuhetkiä.

Silmut yleensä turpoaa ja varhaisimmat puhkeavat hiirenkorvalle jo huhtikuussa. Suurin osa silmuista puhkeaa vasta toukokuussa. Mutta ne varhaisimmat yritteliäät ovat ihmeitä kerrassaan. Minä kierrän joka päivä puutarhaa keväällä kuin löytöretkeilijä. Ja joka päivä löydän uusia ihmeitä, tapaan vanhoja tuttuja ja nautin keväästä!

Minä laitan tämän haasteen kiertämään aloittaen Pihakuiskaajan puutarhan Annelista, Nettimartan pihapiirin Nettimartasta ja Navettapiian Puuhamaan Navettapiiasta. Olkaa hyvä, tarttukaa ja kertokaa kevään kohokohtanne. Näitä postauksia lukiessa talven pimeys saa siivet, ja unelmat kantavat taas kevääseen asti!

Iloa ja valoa etc. vanhan tavan mukaan :)

lauantai 25. marraskuuta 2017

Sinvalkoinen haaste

Mikä onkaan sinivalkoisinta - minulle se on taivas.

Pilvet kuin joutsenten aura

Navettapiika muisti minua mukavalla haasteella, joka onkin kiertänyt jo monta blogia. Lähtöjään haaste on Tiiu/Puutarhahetki-blogista. Vietin aikaa tutkien kuvavarastojani, ja tokihan sininen ja valkoinen sieltä löytyivät runsaina.

Taivaan sinen sävyt vaihtelevat ilmojen ja vuodenaikojen mukaan.

Aina yhtä odotetut muuttajat keväisellä taivaalla.

Gentiana hexaphylla
Kukista sinisen ja valkoisen säyissä tulee heti mieleen katkerot, eli gentianat. Niiden sävyt ovat täydelliset, kukat upeta ja myöhäisen kesän kaunistajia. Lajikkeita on runsaasti, valitsin esille valkoista sinisillä raidoilla ja vastoinpäin sinistä valkoisilla raidoilla.

Syyskatkero ja ohotanmarunaa


Syyskatkero 'Drake's Strain Alba' on harvinaisuus.

Kellokukissakin on paljon sinisen sävyjä, mutta tämä Armeniankello on kyllä vaatimattomuudessan upea. Sitä on vain vaikea saada viihtymään.

Armeniankello eli Campanula tridentata


Talvi on Suomelle kovin ominainen vuodenaika, jolloin väreinä on sinisen ja harmaan sävyistä lumenvalkeaan. Talvi on jotenkin suomalaisuuden ytimessä.



Ja tämä postaus ei ole täydellinen, ilman taivaan kuvastajaa merta

Meri kuvastaa taivaan sävyt.
Myrskyllä rannassa tuntee voiman ja energian!

Sininen ja valkoinen oli kiva haaste, ja toivoisin ainakin Ruusumuori Leilan ja Hirnakan ottavan tästä pohdittavaa mukaansa. Se kolmas haastettu voit olla sinä. Ilahduta meitä kertomalla sinun siniset ja valkoiset ajatuksesi Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi!

Haasteen säännöt:
1. Kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
2. Tee postaus, jossa sininen ja valkoinen on pääroolissa.
3. Haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan.
4. Käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista haaste -postauksen kommenttikenttään.


Näihin tunnelmiin, näihin muistoihin!