Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. lokakuuta 2016

Metsä on minun kirkkoni

Syksyinen metsä on kaikille aisteille niin rentouttava kokemus. Pehmeä sammal ja neulaset joustavat pehmeästi, lehtopaikoissa maahan tippuneet lehdet kahisevat jaloissa. On muka hiljaista, mutta silti tuuli humisee puiden latvoissa ja linnut pitävät elämäänsä oksistossa. Äänimaailma sulautuu ympäristöön saumatta ja häiriöittä. Vain minä - kulkija - olen vierailija. Siis hiljaa ja häiritsemättä taivallan metsässä varoen kuivien oksien päälle astumista.
Oma metsä
Neulasten läpi siivilöytyvä valo on pehmeää - metsä on lempeän hämyisä näin syksyisin. Sielu lepää ja aika lakkaa kulumasta. Joku sanoisi kuusikkoa synkeäksi, mutta minulle se on suojaisa ja turvallinen. Tunnen polut ja osaan kulkea ne vaikka pimeässä ilman valoa.
Naavaa puiden oksilla
Tuoksut ovat maanläheisen kosteat ja täynnä hienoisia aromeja. Metsässä on helppo hengittää. Toisinaan raskain askelin ja taakka harteilla menen metsään, mutta usein keventyneenä sieltä palaan. Jotain ihmeellistä siellä tapahtuu poloiselle sielulle. Parantavaa.
Jäkälää ja luppoa
Säät ja vuodenajat kirjovat metsää omilla tavoillaan, siksi metsä onkin joka päivä erilainen. Tästä syystä varmaan lähes joka päivä käynkin metsässäni. Se kun on ihan puutarhani vieressä, joten jalat kuljettavat aamuisen pihakierroksen metsän kautta.
Haltijapuu
Metsä on luonnontilassa, eikä siihen kajota metsänhoidollisin toimenpitein. Vanhat kuuset ovat osin lahoja sisältä, mutta ne saavat kellistyä myrskyissä kun aika koittaa. Niistä on evästä monelle muulle eliölle pitkässä ravintoketjussa. Kaikelle on vain aikansa ja paikkansa. Laholle puullekin.

Tuulenkaato

Jättiläispuut ovat haltijapuita. Niiden äärellä tuntee pienuutensa ja kokee iättömyyden. Metsä on puut - ja puut on metsä. Jokainen yksilönä yhdessä muiden kanssa. Tunnen niistä jokaisen.

Naavakyynel
Metsäläisenä on mukava olla. Saa nauttia luonnon rauhasta ja täydellisestä irtaantumisesta. Jollain tavalla keho resonoi luonnon rytmien kanssa. Minä kuihtuisin ilman puutarhaa ja metsää - yleensä luontoa. Onneksi saan elää tämän kaiken ihanan keskellä!

Kepeitä askelia sinun poluillesi kohti loppuviikkoa! Minä lähden kuoppaamaan Korpikankaalta tilaamani sipulit, kunhan aamukohme hellittää. Oli tosi nopea toimitus.

maanantai 8. elokuuta 2016

Viimeinen virtuaalinen pihakierros - se osa, mitä ei yleensä näytetä

Viimeinen maisemapostaus koko isosta puutarhastamme kulminoituu siihen, mitä yleensä pihakierroksilla ei näytetä. Syynä on jo muutenkin harras tallustelu aika laajalla aluella. Mielestäni se paras osa on kuitenkin luonnon itsensä perustama PuuTarha - eli metsä.

Ikikuusikko. Harras paikka sielun levätä. Ja oksa, joka ei tyytynyt
olemaan oksa, vaan halusi latvaksi. Kurottaa omiin unelmiinsa.
Puolen hehtaarin vanha metsä, kuten Nalle Puhilla. Siellä on ihan omanlaisensa tunnelma. Helteellä se huokuu viileyttä ja sen vihreä sammal on pehmeä astua. Metsä on parantava ja voimaannuttava kokemus. Tämä metsä on ajasta ja arjesta irrallaan. Sinne on kannettu mukana monta maista murhetta, mutta tultu keveämmän taakan kanssa pois. Metsä parantaa.

Sammalta ja ketunleipää. Pehmeää ja vastustamatonta!
Pimeä ikikuusikko ei paljon valoa alas anna, joten aluskasvillisuus on sammalta, ketunleipää ja vähän varvikkoa. Niin pehmeää katsoa ja suloista astua. Neulaset ovat vuosisatojen saatossa hiljaa varisseet ja tehneet pehmeät polut astua.

Kun aika ja myrskyt kaatavat, niin elon kiertokulkuun saavat jäädä. Kuolleella puulla on merkityksensä metsälle, vaikka moni tarkka ihminen näkisi tuossa vähintäänkin haaskattua polttopuuta. Tämä on meidän oma suojelusmetsämme. Talousmetsät ovat jossain muualla - tämä on keidas. Kärppäniemen metsä on ajasta irrallaan, vailla tehokkuutta - tarjoten kodin monelle metsän eläimelle ja kasvustolle. Ja rauhan kaikille sieluille.

Naavaa ja luppoa löytyy monenlaista
Ikikuuset kantavat oksillaan naavaa ja luppoa. Se kertoo terveestä ilmasta. Naavaa on vaikeaa kuvata, enkä siihen panostanutkaan tätä kuvaa enempää. Sitä voi tulla katsomaan ihan itse. Pitkät "parrat" roikkuvat korkealla puissa.

Jokainen sellaisena kuin Luoja loi
Vanhat puut kasvavat persoonallisina kurottaen todella korkealle. Jokainen saa olla sellainen, kun on ajatellut kasvaa. Monirunkoisina, vänkkyrinä tai kuhmuisina. Elämän koettelemina.
Sammaleiset kivet, nuo hiisien asuinpaikat lepäävät metsän varjoissa.
Kivikot tarjoavat metsän pikkuväelle suojaa.
Jos metsä onkin vanha, niin kivet ovat ikuisia. Niitä on siirtolohkareina jääkauden jäljiltä ja kätten työnä pellosta kammettuina. Jäkälät ja sammalet niitä verhoavat lumoavasti.
Lumpeet, pohjolan lootukset avaavat kukinnot auringossa.
Metsä rajautuu yhdeltä osin jokeen, toiselta kantilta Isolahteen. Siellä on sielunrauhani paikka, rantakivellä istuen ja auringonlaskua tuijotellen.

Minun SielunRauhan paikka ja maailman ihanimmat auringolaskut
Venekin meillä on tuolla Isolahden rannassa, mutta jo rannalla istuen nämä maisemat vain niin puhdistavat sielua. Monta surua ja murhetta olen kantanut tähän maisemaan ja keveämmin askelin ajan päästä sieltä poistunut.
Rhodopuutarha
Tuonne metsän laitaan perustin alppiruusujen alueen 2014. Tilasin rhodokerhon kimppatilauksena Saksasta Hachmannin puutarhalta setin alppiruusuja. Talvi pahoinpiteli ne nyt niin pahoin, että en viitsi mainostaa tämän enempää. Toivon elpymistä. Mitään ei ihan vainaata ole, mutta tuleva talvi ratkaisee aika paljon. Minulla on taipumusta ylioptimistisuuteen taimivalinnoissa. Välillä tulee turpiin, mutta sitten yritetään taas uusiksi. Yhtä harrasta oli alppiruusumaan perustaminen, kuin ruusumaan tekeminen tänä vuonna. Toivottavasti ruusumaa pärjää paremmin ja alppiruusumaa toipuu!
Metsän lisäksi pellot ympäröivät pihaamme

Tämä sarja puutarhani kuvausta sisälsi ehkä eniten rakkautta. Metsä on käsin koskematon, meidän rakentamatta jättämä - silti ihan paras osa puutarhaamme. Sitä ei yleensä esitellä, koska jotenkin ajattelen ihmisten tulevan katsomaan puutarhaa. Sitä kukkaisaa - mutta tämä on mielestäni se paras osa. Mistäpä tietäisin, kuka kulkija onkin metsäläinen ja kuka osaisi ihastua ikimetsän siimenen valoista ja varjoista? Tällaisia paikkoja on vain harvassa - minulla etuoikeutena on sellainen täällä kotitontilla.

Keveitä askelia sinulle, missä ikinä kuljetkin!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Toiveiden täyttymys, lisää ruusuja ja lannoituspähkäilyä

Eilisen kaatosateen myrryttämän mielen kanssa lähdin illalla lahden rantaan iltaruskoa bongaamaan. Väripaletti oli lähinnä kultainen.
Lahden rantaan kulku käy ikikuusikon läpi. Siellä jätttiläiskuusten alla sammalmatolla kulkiessa mieli rauhoittuu aina. Veden äärellä on mukava istua rantakivellä ja antaa ajatuksien vain kellua. Hiljaisuutta ja rauhaa.
Täysin tyyni sää peilasi taivaan yksityiskohtia myöten veteen. Todellisuudessa hiljaisuus ei ollut täydellinen. Pirunmoinen ininäkonsertti oli jatkuva, eikä kyseessä suinkaan ole tinnitus. Pohjalainen nahka on tottunut sääskiin, joten ne eivät juurikaan häiritse. Kaupunkilaiset kyllä kuvailevat helvetillisiä kokemuksia siinä, missä itse ei juuri edes huomaa sääskiä. Sääsket ovat siis hyvinkin henkilökohtainen kokemus. Miten olisi hieno kehäpäätelmä: Minä pidän kesästä. Kesällä on aina sääskiä. Siispä pidän sääskistä :D

Tärkeintä tässä oli nyt se, että olipa yksi päivä ettei satanut kaatamalla! Aloitin heti herättyä kaffien jälkeen kitkemisen. Sitä piisasi, sillä vesiheinä nimensä (öh.. pihatähtimö) mukaan nauttii kosteista keleistä. Kitkin ja harasin tuntikausia. Selvää jälkeä syntyi mukavasti. Istuttelin loput paikkotaimet talventappamien tilalle. Edelleen jäi runsaasti tyhjää tilaa. Talvi oli murhaava.

Martagon 'Gaybird'. Hmmm... mitähän nimeäjä on ajatellut tai tarkoittanut?

Onneksi varjoliljat selvisivät talvesta! Niitäkin tuli kerättyä ja tilailtua ulkomaita myöten. Moni varmaan tunnistaa "keräile ne kaikki" hullutuksen puutarhanhoidossakin? Mulla on ollut pionikuumetta, hostamaniaa, kärhökutkaa ja monta muutakin asiaan kuuluvaa vaivaa. Lääkityksen, eli kymmenien hankintojen jälkeen olen todennut että kaikkia ei vain saa kerättyä. Ainakaan näillä varoilla.

Ruusumaa tuottaa iloa. Sitä on tosi mukava päivittäin seurata - pullistuvia nuppuja, aukeavia kukkia ja niiden värien sekä muotojen muuttumista. Hehkuvimmat punaiset paljastavat jo väriä, mutta yksikään ei ole auki. Jännitän!

John Davis täysin auki. Tätä ei voi sanoa miehekkääksi nimestä huolimatta. 
Kaunis toki! Kuin morsian...

Asettelin loput uudet ruusutuet paikoilleen kaikkein rotevimmin kasvaville. Eihän ruusut yllä vielä kehikkoonsa, mutta alle tukikorkeuden ne kantavatkin itsensä oikein hyvin. Toivossa eletään, että ne tuosta kasvavat.

Olen kuin Liisa Ihmemaassa näiden ruusujen kanssa. Joka päivä löydän ja opin uutta. Nyt pähkäilen lisälannoituksen tarpeen kanssa. Pitäisikö vaiko eikö? Muiden puuvartisten kanssa olen pitänyt kaksi vuotta ilman mitään lannoitusta, että talvenkestävyys ei kärsi. En halua piiskata ruusujani huikeaan kukintaan ekana vuonna, kun sen pitäisi olla hyvän juurtumisen vuosi. Vanha kokemus puuvartisista lajeista kertoo, että kolmantena kasvukautena alkaa hyvä kasvu. Siihen asti ne juurtuu. Siispä turvaan ensi kuussa vain syyslannoitukseen. Pikaista iloa ja kukoistusta voi seurata tuho. Hyvät juuret ovat kasville se tärkein, kun nyt on runsaasti panostettu kasvualustaan ja muihin hyvinvointitekijöihin. Kuten hyvään kastelujärjestelmään * sarkastista naurua *

Kunhan kasvit ovat juurtuneet ja (toivottavasti) onnistuneesti talvehtineet, niin ropsauttelen seuraavalla kasvukaudella sitten lisälannoitusta. Yksikään taimi ei näytä näivettyneeltä tai vaalealehtiselle. Ei ole myöskään mustalaikkutautia näkynyt. Toivottavasti en pääse tutustumaan tuohon vaivaan ollenkaan!

Yllättynyt olen myös siitä, että mitään tuholaisia ei ole näkynyt. Edes kirvoja muutamaan yksittäispanosta lukuun ottamatta. Keväinen tuulentuoma kirvapilvi ohitti Raahen, mutta olen kuullut ikäviä kauhutarinoita miljardien kirvojen laskeumista.

Kaunis on myös Morden Centennial

Seuraavaksi alan opetella ruusujen leikkaamista. Nyt selviää kukkineiden kukintojen poistolla, mutta keväällä pitää osata oikeaoppinen leikkaaminen. Kanadanruusujen kestävyyskokeen kotisivuilla on hyvät ja helposti ymmärrettävät ohjeet. Pohjalaisetkin tajuavat :D