Viimeinen virtuaalinen pihakierros - se osa, mitä ei yleensä näytetä

Viimeinen maisemapostaus koko isosta puutarhastamme kulminoituu siihen, mitä yleensä pihakierroksilla ei näytetä. Syynä on jo muutenkin harras tallustelu aika laajalla aluella. Mielestäni se paras osa on kuitenkin luonnon itsensä perustama PuuTarha - eli metsä.

Ikikuusikko. Harras paikka sielun levätä. Ja oksa, joka ei tyytynyt
olemaan oksa, vaan halusi latvaksi. Kurottaa omiin unelmiinsa.

Puolen hehtaarin vanha metsä, kuten Nalle Puhilla. Siellä on ihan omanlaisensa tunnelma. Helteellä se huokuu viileyttä ja sen vihreä sammal on pehmeä astua. Metsä on parantava ja voimaannuttava kokemus. Tämä metsä on ajasta ja arjesta irrallaan. Sinne on kannettu mukana monta maista murhetta, mutta tultu keveämmän taakan kanssa pois. Metsä parantaa.

Sammalta ja ketunleipää. Pehmeää ja vastustamatonta!

Pimeä ikikuusikko ei paljon valoa alas anna, joten aluskasvillisuus on sammalta, ketunleipää ja vähän varvikkoa. Niin pehmeää katsoa ja suloista astua. Neulaset ovat vuosisatojen saatossa hiljaa varisseet ja tehneet pehmeät polut astua.

Kun aika ja myrskyt kaatavat, niin elon kiertokulkuun saavat jäädä. Kuolleella puulla on merkityksensä metsälle, vaikka moni tarkka ihminen näkisi tuossa vähintäänkin haaskattua polttopuuta. Tämä on meidän oma suojelusmetsämme. Talousmetsät ovat jossain muualla - tämä on keidas. Kärppäniemen metsä on ajasta irrallaan, vailla tehokkuutta - tarjoten kodin monelle metsän eläimelle ja kasvustolle. Ja rauhan kaikille sieluille.

Naavaa ja luppoa löytyy monenlaista

Ikikuuset kantavat oksillaan naavaa ja luppoa. Se kertoo terveestä ilmasta. Naavaa on vaikeaa kuvata, enkä siihen panostanutkaan tätä kuvaa enempää. Sitä voi tulla katsomaan ihan itse. Pitkät "parrat" roikkuvat korkealla puissa.

Jokainen sellaisena kuin Luoja loi

Vanhat puut kasvavat persoonallisina kurottaen todella korkealle. Jokainen saa olla sellainen, kun on ajatellut kasvaa. Monirunkoisina, vänkkyrinä tai kuhmuisina. Elämän koettelemina.

Sammaleiset kivet, nuo hiisien asuinpaikat lepäävät metsän varjoissa.

Kivikot tarjoavat metsän pikkuväelle suojaa.

Jos metsä onkin vanha, niin kivet ovat ikuisia. Niitä on siirtolohkareina jääkauden jäljiltä ja kätten työnä pellosta kammettuina. Jäkälät ja sammalet niitä verhoavat lumoavasti.

Lumpeet, pohjolan lootukset avaavat kukinnot auringossa.

Metsä rajautuu yhdeltä osin jokeen, toiselta kantilta Isolahteen. Siellä on sielunrauhani paikka, rantakivellä istuen ja auringonlaskua tuijotellen.

Minun SielunRauhan paikka ja maailman ihanimmat auringolaskut

Venekin meillä on tuolla Isolahden rannassa, mutta jo rannalla istuen nämä maisemat vain niin puhdistavat sielua. Monta surua ja murhetta olen kantanut tähän maisemaan ja keveämmin askelin ajan päästä sieltä poistunut.

Rhodopuutarha

Tuonne metsän laitaan perustin alppiruusujen alueen 2014. Tilasin rhodokerhon kimppatilauksena Saksasta Hachmannin puutarhalta setin alppiruusuja. Talvi pahoinpiteli ne nyt niin pahoin, että en viitsi mainostaa tämän enempää. Toivon elpymistä. Mitään ei ihan vainaata ole, mutta tuleva talvi ratkaisee aika paljon. Minulla on taipumusta ylioptimistisuuteen taimivalinnoissa. Välillä tulee turpiin, mutta sitten yritetään taas uusiksi. Yhtä harrasta oli alppiruusumaan perustaminen, kuin ruusumaan tekeminen tänä vuonna. Toivottavasti ruusumaa pärjää paremmin ja alppiruusumaa toipuu!

Metsän lisäksi pellot ympäröivät pihaamme

Tämä sarja puutarhani kuvausta sisälsi ehkä eniten rakkautta. Metsä on käsin koskematon, meidän rakentamatta jättämä - silti ihan paras osa puutarhaamme. Sitä ei yleensä esitellä, koska jotenkin ajattelen ihmisten tulevan katsomaan puutarhaa. Sitä kukkaisaa - mutta tämä on mielestäni se paras osa. Mistäpä tietäisin, kuka kulkija onkin metsäläinen ja kuka osaisi ihastua ikimetsän siimenen valoista ja varjoista? Tällaisia paikkoja on vain harvassa - minulla etuoikeutena on sellainen täällä kotitontilla.

Keveitä askelia sinulle, missä ikinä kuljetkin!