lauantai 31. joulukuuta 2016

Mullistuksia elämässä

Ensin meinasin, etten tästä mitään kirjoita - mutta ehkä sittenkin. Iso mullistus tuli elämään Kelan kirjeen myötä. Siinä ilmoitettiin, että olet nyt sitten perustulokokeilun piirissä. 213 000 työttömän joukosta on arvottu 2000 kokeiluun. Melkoinen tuuri osua tuohon porukkaan.

Valoa elämään!

Lyhyt historia: olimme yhdessä Maestron kanssa hoitoalan yrittäjiä ja sen opettajia kymmenisen vuotta. Maestron terveyden vuoksi ay-muotoinen yrityksemme piti lopettaa, koska Maestro ei pystynyt täysipainoiseen työhön. Yhteiskunnallisen järjestelmän vuoksi minä en voi olla yrittäjänä, koska työttömyyspäivärahaa ei makseta mikäli on edes epäilys että työllistyy puolison yritykseen. Eli olisi pitänyt ottaa avioero. Tähän ei luonto taipunut. Siksipä olemme olleet työttöminä työnhakijoina, Maestro sitten viime helmikuusta alkaen sairaslomalla. Työkyvyttömyyseläkkeen paperit on pilkkimässä päätöstä. No eniveis - sangen kapealla elannolla on menty erilaisten kohtalon vastoinkäymisten jatkumossa.

Aika hyytynyttä.

Vuoden lopussa löytyi ukko.fi -palvelu eli laskutusfirma, jonka kautta ei ole yrittäjästatuksella vaan palkansaaja. Minä hommaan asiakkaat, tilat ja työt - rahaliikenne kulkee ukko.fi järjestelmän kautta. Tällä systeemillä olin suunnitellut aloittavani ensi viikolla. Palvelu hoitaa ennakonpidätykset, alvit, työnantajamaksut, kirjanpidon, oman siivunsa ja minulle palautuu sitten oma osuus. Käytännössä siis vajaa puolet laskutetusta. Tämä kelpaa TE-toimistollekin. Työttömyyskorvauksen lisäksi saa tienata 300 euroa ja sen jälkeen siirtyy sovitellulle päivärahalle. Se taas usein tietää viivästyksiä maksupäiviin.

Kuvat ovat menneiltä tammikuilta.

Perustulokokeilussa tilille tulee verottomana 560 euroa ja saa askaroida siihen päälle vapaasti vaikka täyspäiväisen työn. Minä saan hoitotilat käyttöön viikonlopuiksi entiseltä opiskelijaltamme (jep - tehtiin vuosia hierojakoulutusta Maestron kanssa) Asiakkaat ovat pahoitelleen kovasti pitkänkin hoitosuhteen katkeamista byrokratiaan, joten muutamat lähettämäni tekstarit entisille asiakkaille poiki välittömästi ajanvarauksia. Sana lähti kiertämään.

Tämmöinen 50+ työnhakija saa vapaasti lähetellä hakemuksia ja soitella yrityksiin - ei tärppää työnhaku ainakaan pohjanmaalla. Töitä ei vain ole. Mutta tällä konstilla saan tehdä sitä missä olen oikeasti hyvä ja mistä tykkään ihan tosissaan. Aivan valtavan hieno mahdollisuus! Ja osaltani perustulokokeilu poisti työllistymisen esteet. Pukkasihan nyt myötätuulta!

Sinne risukasaanhan se paistaa!

Olo on kuin puusta tipahtanut. En ole tottunut hyviin uutisiin, vaan nöyrästi leuka rintaan painaen olen taivaltanut kohti seuraavia vastoinkäymisiä.

Uteliaille - mikäkö olen... koulutettu hieroja, vyöhyke-, lymfa- ja fytoterapeutti. Tuo viimeinen on kasvilääkintää. Siis ihmisten hoitaja. Käytän hoitotyössä myös nivel- ja nikamakäsittelyjä, mutta jäsenkorjaajan titteliä en kehtaa käyttää. Mestarit on erikseen. Ammattiala on kuitenkin sellainen, että ei työllisty kuin yrittäjänä.



Että pukkasi nyt ihmeen hyvää Uutta Vuotta! En oikein itsekään käsitä. Toivotan tuurin tynkää sinunkin poluillesi - tuokoon Uusi Vuosi 2017 uusia tuulia ja mahdollisuuksia itse kullekin!

Minä lähden peittämään havuilla ruusumaani nyt kun on vielä plussalla. Ikäviä kelejä on tarjolla lämpötilan taas äkkiä sukeltaessa pahasti pakkaselle. Viime talven toisinto ei kuulosta kivalta.

35 kommenttia:

  1. Voiko parempaa uuden vuoden iloista yllätystä ollakaan, onnea Sinulle ja lämmin halaus! Viimein se aurinko alkoi paistamaan sinne risukasaan, josta silloin joskus kirjoitit! Kaikkea hyvää teille molemmille, enkeleitä, työniloa, voi että tuli hyvä mieli! Jos asuisin lähempänä niin tulisin sinulle hoitoon!

    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia taas Saila ihanista sanoistasi - ne tosiaan lämmittää mieltä! Uusi Vuosi tarjoaa nyt ihan uudenlaiset mahdollisuudet. Helpottaa ainaista vähin varoin kituuttamista.

      Poista
  2. Loistava ja iloinen uutinen aloittaa uusi vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan paras Uusi Vuosi piiiiitkiin aikoihin. Pitäisiköhän käydä ihan valkoviinipullo hakemassa...? Se voisi olla ihan hyvä idea! Minä en perusta niistä kuplajuomista.

      Poista
  3. Johan osuu hyvä tuuri oikiahan aikaha :) Ny onki mukava aloottaa uus vuasi. Onnia ja menestystä tulevalle vuarelle!
    Mäki kattoon kauhulla säätiarootusta. Ei oo lumista enää suajaksi. Auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tottunut hyviin tuureihin, mutta kyllä tästä selviää :)
      Kävin nakkomassa kuusen havuja ruusujen pälle. Painavat kuusenoksat kaatoivat ruusun versot hangen pintaa myöten. Voi kun tulisi edes pari senttiä lunta kuorruttamaan tuo viritys! Juurien uskon säilyvän hengissä, koska syvään istutus ja tyvimultaus pienen katteen kera.

      Poista
  4. Voi miten ihana uutinen! Onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu ja oikein hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  5. Ihana uutinen, tuli niin hyvä mieli puolestasi! Sanonta kyllä ne asiat järjestyy kun jaksaa odottaa, pitää sinunkin kohdallasi paikkansa. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi, se tuokoon paljon lisää ilonaiheita mukanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään piti kontaten taivaltaa, että jo mietti osaako harpaten pystyssä kulkea! Uusi vuosi on varmasti edeltäjäänsä parempi, hyvää parempaa vuottta sinullekin!

      Poista
  6. Saitpa hyviä uutisia Tita! Onnittelen sinua vilpittömästi. Jatkukoon hyvät tuurit, voinnit ja kasvut muutenkin tulevalle vuodelle 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska - samoin iloa, onnea ja valoa sinunkin uuteen vuoteen!

      Poista
  7. Onpa todella kiva kuulla välillä iloisia uutisia. Toivon sydämestäni sinulle onnea ja menestystä perustulon ja uuden työsaran parissa. Sailan sanoin, jos asuisin lähempänä, tulisin ilman muuta sinun hoitoosi.

    Kävin äsken laittamassa talvisuojaturvetta aroimmille kasveille. Mitä nyt yhdestä säkistä riitti. Hirvittää ensi viikoksi luvatut pakkaset, kun täällä ei ole yhtään lunta.

    Toivon sinulle ensi vuodeksi
    12 kuukautta Iloa,
    52 viikkoa ystävyyttä,
    365 päivää rakkautta,
    8 760 tuntia toteutuneita toiveita,
    525 600 minuuttia auringonpaistetta
    sekä 31.536.000 sekuntia onnea!

    Hyvää Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Peukutetaan sen puolesta, että kasvit kuitenkin selviävät. Olisipa ollut talvensuojaturvetta havujen alle...

      Poista
  8. Kyllä tuollaisten uutisten myötä on hyvä kääntää kalenterissa sivu uuteen vuoteen! Asioilla on tapana järjestyä ♥ Siispä Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Välillä ei jaksanut enää uskoa asioiden lutviintuvan, siitäkin syystä kahta suuremmalla riemulla otan myötäkäymiset vastaan! Samoin oikein hyvää uutta vuotta!

      Poista
  9. Nyt osui kyllä tuuri ja hyvät uutiset oikeaan osoitteeseen. Olen niin onnellinen puolestasi, oli jo aikakin valon paistaa!

    En tiedä minkä enne on se, että vuoden viimeisenä päivänä paistaa aurinko ihan oikeastikin taivaalta, toivottavasti paistetta riittää tulevillekin päiville.

    Vielä kerran, onnea ja myötätuulta rakas Ystävä! Kaikkea hyvää teidänkin torppaan ja paljon terveisiä meiltä kaikilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirnakka - vanha sotaratsu - selvittiin molemmat tästä vuodesta. Tuokoon tuleva vuosi sinullekin aurinkoa ja myötätuulta. Olet sen tosiaan ansainnut. Torpan väelle ja faunalle halaukset täältäkin!

      Poista
  10. Aivan mahtava uutinen! Itse yrittäjänä tiedän, että yrittäjän polku on välillä kovin kivinen, täynnä byrokratian järkäleitä. Onneksi saat jatkaa tuossa tärkeässä työssä, josta pidät!!

    Minun vainuni sanoo, että vuodesta on tulossa oikein hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sulla on vihikoiran vainu, Pauliina! Keveämmät saappaat olisi kenelle tahansa helpommat saapastella eteenpäin. Loistavaa uutta vuotta 2017!

      Poista
  11. Mahtavaa, onnea ja myötätuulta tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea tälle vuodelle 2017! Toivottavasti leipä levenee ja asiakkaita löytyy.
    Kyllä uusia tuulia ja vähän onnea tännekin mahtuisi tänä uutena vuotena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie visiitistä ja kommentista! Kymmenellä tekstarilla entisille asiakkaille täyttyi ensi pyhän ajanvaraukset. Toivotan sullekin kovasti positiivisia myötätuulia. Minä odottelin omia myötätuulia reilut kaksi vuotta - sinnikkyyslaji siis. Voimia Sinulle ja toivottavasti nopeampaa aikataulua :D

      Poista
  13. Mahtavia uutisia! :)

    Mutta mua rupesi nyt hämäämään fytoterapeutti. Nimittäin mulla on ollut jostain syystä käsitys, ettei fytoterapeuttina voi toimia ellei ole pohjalla lääkärin koulutus. Mihinkähän mä tän nyt sotken... Kun mulla oli itsellä "hullut kasvikerääjän vuoteni" jolloin sai ponikin yrttejä kuppiinsa ja meikäläinen itse kaikenlaista pöperöä luonnosta ja asia kiinnosti kovin paljon, mutta sitten kun selvittelin opiskelumahdollisuuksia, niin homma kaatui siihen, että en voisi käytännössä mitään kasvilääkintää kenellekään duunailla kun en ole pohja-ammatilta lääkäri. Sulla kun ei oo listassa sitä lekuria, niin voiko siis toimia alan yrittäjänä pelkällä fytoterapeuttina koulutuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotket nyt johonkin, josta en saa kiinni. Fytonomi ja fytoterapeutti on luontaisalan koulutuksia. Siis yrttilääkintää ja näitä täydentäviä hoitoja. Ei lääkäri kusekaan siihen suuntaan.

      Ja oman issikkani alkavan kesäihottuman hoidin nokkosen, valkosipulin ja tyrnirouheen jaksottaisella kuureilla täydentäen sitä ulkoisesti kehäkukka&kamomilla&laventeli ja tyrniöljystä tekemälläni öljyseoksella. Yksi kesä piti vain ötökkäloimea pitää. On niillä yrteillä tehoa! Tyrnirouheen käyttö rehun seassa pisti vain niin hitosti energiaa hevoseen, että ei tahtonut käsissä pysyä :D

      Poista
  14. Hieno homma että välillä onnistaakin 😊 mielenkiintoiselta kuulostaa tuo fytoterapeutti, en oo ennen siihen törmännytkään.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija käynnistä ja kommentista! Fytoterapeutteja ei kovin paljoa Suomessa ole. Fytonomeja on enempi - se tutkinto on monella luontaistuotekaupan koulutetulla myyjällä.

      Poista
  15. Mahtavaa kuulla näin hyviä uutisia heti vuoden alkuun! :)
    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu - oikein loistavaa uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  16. Onnea iloisesta yllätyksestä. Arpa osui oikeaan kohteeseen.

    On ollut ilo seurata kuinka huolella olet ruusumaata perustanut ja hoitanut. Varmasti se selviää paremmin kuin moni eteläisempi yritys.
    Itse en ole käynyt paikassani sitten syyskuun, joten on kyllä arvoitus, miten koeruusut selviävät ensimmäisestä talvesta. Lunta kuulemma on ollut marraskuusta lähtien ainakin jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätysarpa tuli kyllä kohdalle. Minä en KOSKAAN voit mitään arpajaisista. Ihan pöllämystynyt olo kerrassaan. Mutta erinomaisen hyvä näin - hoitovastaanotto aukeaa perjantaina.

      Saako kysyä, että missäpäin sulla on koeruusut?

      Poista
    2. Polvijärvellä, kuuluu IV/V vyöhykkeeseen. Fyllissä vaikutan Gwertynä vaikkakin useimmiten äänettä seurailen näitä saitteja. Sinuakin näkee molemmissa virtuaalisesti. Kerran muistaakseni Nuppulassa oikeastikin olemme tavanneet.

      Poista
    3. Ai sie oot Gwerty! Nuppulaan en ole koskaan onnistunut pääsemään, niin joku muu paikka sen on täytynyt olla. Mutta iloinen huiskutus suuntaasi!

      Poista
  17. Olen lueskellut vanhempia postauksiasi... Onnea, hienoa, että pääset tekemään sitä, mistä tykkäät ja mitä ihmiset tarvitsevat! En tiedä, mihin itse säntäisin hädissäni, jos oma hermoratahierojani joutuisi lopettamaan byrokraattisisista syistä. On sekin kyllä aivan kamalaa.

    VastaaPoista