maanantai 5. joulukuuta 2016

Päivä paistaa risukasaan ja muita ilmiöitä

Tänään näin valon. Matalalta se viisti silmiini. Juuri sellainen suloinen kultainen valo, joka tuo toivoa ja lämpöä sieluun.

Sieltä se kurkistaa - kultainen aurinko!
Melkoisen lumimyräkän jälkeen paistoi tänään päivä puhtaalle hangelle. Reilut 10 senttiä tuli myrskytuulen kanssa. Tuuli lakaisi kinokset sopiviksi katsomiinsa paikkoihin. Jossain kohti oli 10 senttiä - toisaalla saapasvarsi ei riittänyt.

Piikkiaralian varsi sai hellän lumivuorauksen
Olipa hieno, suorastaan pysähtynyt hetki uuden lumen ja tuulettoman taivaan alla. Toden totta - kappale vanhaa, sinistä taivastakin näkyi! Jotenkin keväinen aavistus hiipi mieliin tinttien tirskuttaessa ja varpusten nahistellessa ruokintapaikalla.

Lumitaakan kuorruttamat oksat ja auringon valo olivat rauhallinen yhdistelmä.
Joskus olen pohtinut ja toivonut päivän paistavan joskus henkilökohtaiseen risukasaani. Pohdintani kuultiin ja toiveisiini vastattiin:

Siinä se on. Ei pidä marista enää :) Päivä paistaa risukasaan!
Tähän aikaan vuodesta valo on arvokasta - vaikka kiitävinä hetkinä. Niistä hetkistä kiittää ja iloitsee. Ne hetket todella tuovat toivoa ja antavat voimaa rahjustaa läpi kaamoksen. Valoisat hetket lupaavat kevään saapuvan, kaamoksen väistyvän ja kasvukauden häämöttävän pikaisesti taimipurkeissa ikkunoilla.

Siellä pellon laidan kuurakoivuissa se valo on!
Muutoin päiväni kului tien päällä iltaan asti. Läheiseni on saanut tuomion vakavan sairauden uusimisesta. Taas alkavat rankat hoidot. Kävin rohkaisemassa ja tuomassa edes rahtusen lämpöä ja valoa. Katsopa näitä kuvia uudestaan ja anna kultaisen valon päästä sisääsi. Sellainen parantaa. Ihmisellä pitää aina olla toivoa!

Aidan sisäpuolella - turvassa - minun toivoni Ruusumaa! Suuret kuuset
suojaavat pohjatuulilta. Haltijakuusia ovat.
Kohtalo jakaa korttejaan pahuksen epätasaisesti. Se on kaiketi luonnonlaki taikka karmaa - ties mitä... en tiedä. Mutta toivoa ei saa koskaan menettää. Se on kaikkein tärkeintä! Sen olen oppinut tässä vastoinkäymisten ikävän pitkässä jatkumossa. On vain tartuttava juuri tähän hetkeen - oikeasti meillä ei ole muuta. Ilon etsiminen jostain pienistä asioista voi pitää sieraimet juuri pinnan yläpuolella. Tänään minulle se oli tuo ihana kultainen valo ja unelmat keväästä sekä ruusuista.

Valo on siellä takana... näet sen kyllä! Ota valo sieluusi ja rakasta sitä!

Edesmenneen ystäväni sanoin: Siunuuta, pärjyytä, statusta ja potenssia! Ja kyllä - tämä ystäväni oli hurjan monipuolinen, vaikea ja omituinen lahjakkuus. Ja mies - kai arvasit :)

8 kommenttia:

  1. Ihana lukea näin toiveikkaita ja voimaannuttavia ajatuksia. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukava kun poikkeilet täällä!

      Poista
  2. Oikeassa olet, ilman toivoa ei ole mitään. Voimia läheisellesi. Aivan ihanat kuvat. - Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Sinulle, Anneli! Toivo on valo ja toisinpäin :)

      Poista
  3. Onpa teillä mahdottoman paljon lunta!

    Kyllä se vain niin on, että viimein se aurinko paistaa risukasaankin! Elämä on ylämäkeä ja alamäkeä vuoroin, välilä tasamaatakin. Sanotaan, että elämä koettelee vain sen verran kuin on voimia kantaa, en ole siitä ihan noin varma. Toisille annetaan joskus luvattomankin paljon kannettavaa...tai ainakin se siltä näyttää!

    Vakavan sairauden relapsi on niin surullinen asia kaikille, henkilölle itselleen eniten...sitä varmaan ehti jo toivoa että tauti on voiteettu ja sitten taas tiputetaan jäitä niskaan...se koettelee varmasti ja tarvitaan kaikki olkapäät ja tuet, lähellä olo, välittäminen, kuunteleminen, hetki aikaa! Voimia ja enkeleitä niin läheisellesi kuin teillekin häntä tukeville! Uskon että aurinko tosiaan paistaa risukasaankin, oikeasti!

    Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymisten kantokykyä minäkin ihmettelen. On sitä jaettu... runsaasti kaksi viimeistä vuotta. Mutta elossa ollaan, luojan kiitos!

      Syöpä on viimeisen päälle vittumainen tauti. Toiset siitä onneksi tokeentuvat, mutta minä hautasin oman sisareni kaksi vuotta sitten uusiutuneen ja siten tappavan taudinkuvan vuoksi. SE oli raskasta aikaa kaikin tavoin. Eniten suretti vanhat vanhempani, jotka jotuivat saattamaan hautaan esikoistyttärensä. Siinä järjestys on niin väärä. Lasten kuuluisi saattaa hautaan vanhempansa. Ei toisin päin. Mutta kun järjestystä ei vain voi itse päättää. Elämä menee niin kuin se menee.

      Auringon paiste risukasaan merkitsee minulle todella paljon. Josko sittenkin vähän helpommin hengittämistä... toivossa voi elää :)

      Poista
  4. Kaamoksen hämärässä todella loistaa kulta, kuten kerran ilmennit sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken kultainen valo tuo toivoa ja tulevaisuutta! Valon väläykset kaamoksessa on voimaannuttavaa valuuttaa. Niiden varassa vivutaan itsemme talvipäivän seisauksen ohi kohti piteneviä päiviä.

      Poista