keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Paskapuhetta

Nasahti pikku pakkaset, mutta -20 raja on rikkomatta. Ikävä viima kohmettaa hymyn naamalle ja nenänpää huutaa punaisena hoosiannaa. Mutta näistä selvitään - lykkään vain takkaan ja hellaan lisää puita. Kasveilla on noin 10 senttiä lunta ja lisänä muuta katetta. Pärjää nekin. Ulkoilla ei kehtaa kuin nopeasti pihan poikki kanalaan ja takaisin.

Tipi the Bird

Kanoista seuraa aasinsilta kompostointiin. Viime talven ongelmana oli jäätyvä lämpökompostori, koska kanoille viedään lähes kaikki keittiöjäte. Vain kahvin porot ja sitrusten kuoret menivät kompostointiin. Eihän sillä tahdo kompostori millään pysyä höyryissään.


Eri koon munnukoita. Valkea on maatiaisen ja ruskeat tehokanojen.

Tänä syksynä keksin viedä kompostoriin kanojen tuotokset - siis lanta, ei munat. Ne kerätään edelleen visusti talteen herkuttelua varten. Kukaan heltanheiluttaja ei onneksi vielä ole keksinyt alkaa hautomaan. Keväällä siihenkin puuhaan taitaa olla innokkaita tarjolla maatiaisista. Sangen hyvin tuo tusina kanaa munaa, varsinkin kun viime kevään nuorikot pitävät nyt sulkasatoa. Päivittäin on vähintään kuusi ja enintään 12 munaa pesissä.

Kompostori kiitti uudistetusta tarjoilusta ja pöhisi parhaansa mukaan. Keväällä tuotos taitaa olla melkoisen tuhtia tavaraa. Kanalasta kolataan paskalaudan päältä jätökset parin tai kolmen päivän välein, jolloin saa noin kuutisen litraa sitä ihtiään ja vähän kutterinpurua.

Hyvät pöhinät

Tänään kompostorille kipaistessa vastassa oli ylläri - se hiivatin kansi oli jäätynyt kiinni. Ilman hoitoa ja lisäruokintaa koko komposti jäätyy näillä keleillä sangen äkkiä. Pahus! Odotellaan lauhempia kelejä ja katsotaan mitä asialle olisi tehtävissä. Sangollisella paskaa voi saada vielä tilanteen pelastettua.

Näiden paskapuheiden jälkeen toivotan leppoisaa loppiaisen odotusta. Minä jo purin joulukoristeet pois. Kuusi odottaa vielä ulos kantamista. Yleensä leikon oksat pois ja vien jätesäkissä penkkien päälle. Ranka ja jalka poistetaan lopulta, ja joulunaika on vuodeksi taas lusittu. Tervetuloa kevään pitkä odotus!

19 kommenttia:

  1. Meillä jumahti kompostipönttö umpijäähän kun tilalle tuli ensimmäiset kanat. Sen jälkeen ei ole kompostoria käytetty juuri lainkaan, jotain keskenmenneitä haudontamunia olen sinne nakannut kun ovat semmoisia hajupommeja hajotessaan. Kompostorissa hajoavat aikanaan ja haisevat aikansa.

    Tymäkkää tavaraa saat kyllä, se on tuhannen varma. Tarkkana sitten annostelussa, tai saat meloonin kokoisia mansikoita :D

    Joulukuusi meillä päätyy aina hevosille, siitä riittää puuhaa ja purtavaa pitkäksi aikaa. Ponimies etenkin tykkää käyttää kuusenrankaa kävelykeppinään, retuuttaa sitä ympäri tarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tehdä varmaan kuin muidenkin tiivisteiden kanssa ja lantrata reilusti kompostin sisältöä ennen levitystä käyttöön.

      Meidän joulukuusi lepää nyt rauhassa silputtuna perennapenkin päälle.

      Poista
  2. Olipa vetävä otsikko, sehän suorastaan pakottaa katsomaan, että mistäs nyt tuulee ;)
    Nuo teidän kanat on sitten jotenkin niin söpöjä ja erittäin tuottelijaita kotieläimiä. Komeita munia.
    Kyllä niiden tuotoksilla mahtaa kukkasi kasvaa huimiin mittoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli on edelleen Siperiasta, mutta vaihtaa se sitten suuntaansa lämpimämmälle kantille.

      Kanat ja kukot on tosi hauskoja persoonallisuuksia monin tavoin. Ihan hauska harrastus tuokin.

      Poista
  3. Meillä oli viime talvena ekan kerran kompostori käytössä. Ja kyllähän se jäätyi vaikka tavaraa viedään joka päivä. Meillä ei ole eristetty malli. Viime talvena se ei ollut ongelma koska kompostorissa oli reilusti tilaa mutta nyt sitä on täytetty yhtä ja samaa pönttöä 1,5 vuotta niin alkaa tulla kansi vastaan kun sisältö on jäätynyt. Pitäisi hankkia ensi keväänä toinen astia jota täyttäisi ensimmäisen täytyttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei talven yli tahdo sulana pysyä kuin lämpöeristetyt mallit ainakaan täällä pohjoisessa. Ja nekin vaativat ensin tietyn massan lämmetäksen ja sitten liian täynnäkään eivät käy hyvin. Siinä puolivälissä on optimaalinen lahoamisen tilanne. Ja ainahan sitä kompostia pitää käännellä, että happi riittää palamiseen.

      Poista
  4. Me puutarhaharrastajat arvostamme kananpaskaa, huippu tuotetta. Meillä on lämpökompostori pöhissyt melko mukavasti, sillä lumiseen aikaan keräämme lumieristeen sen ympärille. Nyt teimme pakkaspeitosta ja pressusta suojakuoren, luntahan meillä juurikaan ole. Minä haaveilen kesäkanalasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvaa lannoitetta on kananpaska. Sen typpipitoisuus on sellaista, että kasvattaa vihreetä ihan silmittömästi mutta kukinnan kustannuksella. Siksi lisään aina tuhkaa mukaan, koska se tuo fosforia, kalsiumia ja kaliumia tasapainottamaan lannoitusta.

      Kesäkanoista se meilläkin alkoi. Varaudu heti kättelyssä, ettei niistä syksyllä raaski luopua :)

      Poista
  5. Kanankakassa on voimaa ja siihen luotetaan täälläkin ilman muuta. Vien kesäkanalan tuotokset kompostiin, talvikanalan orren alla mulla on turve, johon kakit sekoitan ja keväällä roudaan koko komeuden pehkuineen päivineen vielä kasvimaalle kompostoitumaan vuodeksi, sitten on valmista valkosipulia varten voimapatteri! Mulla ei ole lämpökompostoria, mutta kananvahvistuksen kanssa vanha vihreä biolanini pysyy sulana ja toimii, ihme kyllä!

    Koita pysyä pirtissä ettet jäädy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on oikeastaan leppoisammat kelit kuin muualla Suomessa. Talven pakkasennätys kirjattiin viime yönä -22,5 ja nyt lauhtuu hyvää kyytiä. Tuulikin asettui, joten ulkona on ihan kivaa liikkua.

      Poista
  6. Nuasta isoommista munista saat kuahkiat kaakut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh - meillä on aina liian tuoreet munat, ne kun ei vaahtoudu ollenkaan yhtä hyvin kuin vähän vanhemmat. Mutta aikansa vispaamalla nekin vaahtoutuu, kun ei hätiköi.

      Kotikanalan munat ovat aivan eri makuisia kuin kaupasta ostetut. Niissä on maku! Vähän samanlainen ero kuin ite kasvatetut tomaatit vs. kaupan tomaatit.

      Poista
  7. Sinun ei sitten keväällä tarvitse Biolanin säkkejä kotiin kantaa, kun lannoitetta löytyy omasta takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pitkälti luottanut kompostoituihin lantakasoihin. Niistä suosikkini on hevosenlantakomposti, jonka osalta on jo kaupat ensi kevään osalta lyöty lukkoon. Kananpaska sopii typpisyöpöille lehtikasveille, kuten kaalit, purjo ja jossain määrin valkosipulikin.

      Poista
  8. Sattuipa hauskasti: minä juuri viime yönä, kun havahduin hetkeksi hereille, haaveilin ostavani toisen lämpökompostorin kun kanalan tuotos ei mahdu nykyiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, vielä yksi toivomus. Laittaisitko blogiisi tunnisteet. Olisi helpompi etsiä kanajuttuja. Olet ehkä kanoista saattanut joskus kirjoittaa. Olisi kiva tutustua teidän kanalan väkeen :)

      Poista
    2. Tunnisteet... tuotakaan en ole käyttänyt. Sitä siis oikeasti tarvitaan. Kiitoksia toiveesta, lisätään toteutukseen!

      Poista
    3. Jess! Nyt pääsen lukemaan ne kanalajutut :) Kiitos pikaisesta toteutuksesta! Nyt ne varmaan oli vielä vaivattomia lisätä kun juttuja ei ole monelta vuodelta.

      Poista
    4. Lisäilen tunnnisteita hiljolleen kerjetessäni. Kiitti hyvästä vinkistä!

      Poista