sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Ihmisarvoista elämää - myötätuulta, ilon pomppuja ja ruusu-unelmia!

Takana on työviikonloppu, enkä ole juuri blogeja vilkuilla. Olo on tyytyväinen, iloinen ja melkeinpä riehakas! Kaksi vuotta olin pois työelämästä, enkä suinkaan omasta valinnasta johtuen. Tuntuu kuin olisin palannut kotiin pitkän ja vaikean matkan jälkeen, monta vastoinkäymistä kokeneena. Nyt tuntuu niin hyvältä. Hymy ja nauru palasivat, ilo ja tulevaisuus löytyi! Tuntuu kuin vuoden vaihteessa olisi isosta kirjasta sivu kääntynyt, ja alkanut uusi luku jonka otsikko on: Tulevaisuus. Minulla on taas tulevaisuus!
Yhtä hymyä!

Töitä saan tehdä aluksi viikonloppuisin, myöhemmässä vaiheessa tilakysymysten ratkettua hoitoja pystyy tekemään  ihan milloin vain. Vielä pitää saada sanaa leviämään, että taas on tarjolla hoitoa ja helpotusta erilaisiin vaivoihin. Tästä se lumipalloefekti lähtee!

Asiakkaiden ilo ja odotus kosketti syvästi. Moni kertoi, ettei ole kahteen vuoteen käynyt missään hoidossa, kun ei vain osaa lähteä vieraan ihmisen luo. Hoitotyö on henkilökohtainen juttu hyvinkin. Tämä työ on niin ihmisläheistä (suorastaan ihan iholla :)) ja sisältää moninaisia luottamuksellisia ja henkisiä ulottuvuuksia. Olen kaivannut sitä - työtä ja auttamista ihmisten kanssa. Joidenkin keralla on kymmenvuotinen yhteinen historiakin. Siinä on eletty yhdessä monta myötä- ja vastamäkeä. Ystävystytty. On ihanaa palata takaisin - tuntuu jotenkin kuin kuolleista nousemiselle. Kuulostaa perin teatraaliselle, mutta siltä se nyt vain oikeasti tuntuu!

Nyt kun minulla ON tulevaisuus-niminen aspekti elämässä, niin jopa pyrkii unelmatkin lentoon. Ihan hurjaa oli käydä Tantaun sivuilla. Vaikka tuo on linkki, niin älä hitokseen klikkaa sitä! Online-Shop tarjoaa liian paljon kaikkea aivan ihanaa, jota utelias ja ruusuihin hurahtanut ihminen unelmoi. Luin koko tarjonnan yksi yö läpi. Korvissa kuului unelmien siipien suhina - tai sitten se oli kohonnut verenpaine 😎. (kannattaa katsoa ne hardiness kolmen tähden ruusut...)

Ihan pakko laittaa pieni pinkki herkku näkösälle - köynnösruusu Camelot . Ajatus mulla hyppi ja pomppi ensi kesän mahdollisiin suunnitelmiin. Kasvihuoneen edessä on viime talveen kuollut mansikkamaa, joka on edelleen mansikkakankaaseen peitettynä. Siihen olisi tosi kiva tehdä kaariportti, jonka molemmin puolin olisi yksi köynnösruusu ja yksi jalokärhö. Tuo Camelot olisi aivan oivallinen siihen!

Lisänä ajattelin matalia maanpeittoruusuja. Matalalla kasvustolla olisi puolensa. Ruusukummi Seija paljon kokeneempana opasti, että maanpeitot tekevät tiuhaan silmuja - paljon tiheämpään kuin muun tyyppiset ryhmäruusut. Ne on helpompoi suojata talvelta, koska ovat lamoavakasvuisia. Ryhmäruusuthan tarvitsevat joka tapauksessa hyvän talvisuojauksen - tyvimullitus ja lisäksi talvesta riippuen talvisuojaturvetta tai muuta katetta sekä havuja tai pakkaspeittoa ahavasuojaksi.

Syyskuussa 'Aspirin' - aina niin täynnä kukkia ja kesti sadetta uskomattomasti!
Ekan vuoden kokemus oli lumoava - mitähän ensi vuonna?
Ryhmäruusuihin kiinnostus lähti Tantaun ruusujen kokeilusta yhdessä kanadalaisten kanssa. Kolme lajiketta 'Aspirin', 'Baronesse' ja 'Rody' istutettiin kanukkien seuraan. JOS olisin järkevä ihminen, niin odottaisin että talvehtiiko nuo edes.  Kanadalaiset ovat lähtökohtaisesti kestävämpiä kuin ryhmäruusut. Talvehtimisen odote on niille paljon korkeampi, jos talvi on suotuisa. Mutta LUULEN (optimisti luulee aina aika paljon...) että ryhmäruusujen menestymiseenkin ON löydettävissä konsteja. Ilman syvään istutusta ja suojausta ne ei pärjää.  Tai ainakaan menesty pitkään ja runsaasti kukkivina.
'Baronesse' kukki hillitymmin ja välillä taukoakin pitäen - mutta oli hieno!

Miksi sitten nähdä työtä ja vaivaa, jos kerran onnistuminen on haasteellista ja epävarmaa? No jumankekka sentään - niiden kukkaloisto löi ihan lekalla takaraivoon - hillittömästi kukkia heinäkuusta lumen tuloon asti! Hengästytti katsoakin. Ihaillen. Ja himoiten... näitä tarvii saada lisää!!!!

Olen vyöhykkeenvenyttäjän dilemmassa... hirveä into ja hönkä olisi päällä. Samalla tietoisuus siitä, että voipi mennä metsään ja tulla vain paleltuneita raaskuja. Talvet voivat  yllättää ja monta muutakin "ole-nyt-järkevä-nainen-kerrankin" ajatusta. Silti ajatus askaroi... Ruusukummi Seijan niksi haketetusta kaislasta ruusujen talvisuojana on kokeilematta. Kaislaa kasvaa meren rannassa valtaisat määrät ja haketin on työkaluvarastossa. Kaisla ei ime vettä ja pysyy ilmavana suojana. Se pitää ilman muuta kokeilla! Nyt on testissä sammalet ruusujen suojana, mutta konsteja löytyisi lisääkin kokeiltavaksi. Pitää vain kokeilemalla löytää mitkä konstit tuottavat tulosta.


'Rody' oli kukintamaanikko, joka kesti sadetta erinomaisen hyvin.

Jos oikein kovasti tahtoo - suuntaa hyvän yrityksen ja kaiken saatavilla olevan tietotaidon sekä kokemuksen - voisi onnistuakin. Tai on ainakin yrittänyt 100%:n panoksella. On sekin riittänyt joidenkin sorttien osalta. Mutta innostus on kyllä semmoinen laji, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä hyvinkin elossa olevaksi. Minä retkahdin ihan totaalisesti ruusuihin viime kesän myötä. Tauti näyttää pahenevan ja leviävän. Uteliaisuus on kova - voisiko saada menestyvän ja kukkean ryhmäruusuistutuksen V-vyöhykkeelle?

Vielä yksi iloinen asia kirppuilee pinnan alla kuplien, mutta matkassa on yksi iso jarru. Kuopus (köh...köh...) on kaivannut koirakaveria monta vuotta.  Esikoinen koira-allergikkona on muuttanut pois kotoa, mutta Maestrolla on ollut jyrkän kielteinen kanta. Asetelmista 2-1 alamme pehmittämään koirallista elämää. Edesmenneet bordercolliet saavat seuraajan joko valkoisesta paimenkoirasta tai mudista. Elämässä tuntuu olevan nyt paljon hyviä asioita ja tulevaisuus tarjoaa näkymiä. Tunnen olevani oudosti elossa. Ai että se tuntuu hyvältä!!!!

Ruusuista arkiviikkoa jokaiselle blogistaniassa kulkevalle. Päivä oikeasti voi paistaa vaikka mihin risukasaan. Minä paistattelen täällä todella onnellisena monesta hyvästä asiasta.

18 kommenttia:

  1. Kauniita kaikki, vaikea olisi valita vain yksi tai kaksi. En lukenut sivuja tarkemmin mutta osaatko sanoa onko tuolla omajuurisia ruusuja? Minulla on toistaiseksi ehdoton edellytys oman puutarhan ruusuille että ovat omajuurisia, taidot ei vielä riitä muuhun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla omajuurisia, mutta keväällä blogissa tarjoillaan tietoa miten nämä Tantaun herkut on talvehtineet.

      Omajuurisia voi tilata Kordesilta http://www.kordes-rosen.com/gartenrosen kohdasta ReKord-rousen. Näitä itsekin ajattelin ihan vakavissaan kokeilla. Ruusukummini kertoi ekan kesän hyvistä kokemuksista omilla tiluksillaan. Uteliaisuutta pukkaa siis siihen suuntaan itselläkin.

      Poista
  2. Mukavaa ku elämä hymyylöö :) Nii se vaa on, että asioolla on tapana järiestyä, tavalla tai toisella. Onneksi sulla on ollu puutarha. Et oo keriinny tulla pitkähäntääsiihi täihi.
    Vilikaasin tuata Camelottia. Apua! Mikä ruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla jo usko loppui, Navettapiika. Ja puutarha piti minut järjissäni - luulisin. Ruusumaa oli myös mentaalinen projekti, jossa rakensin jotain tulevaisuutta. Sitä kun ei muuten enää nähnyt.

      Camelotin suhteen voin vähän jäähyä jakaa - se ei varmaankaan ilman suojaustoimia mene talven yli koko versojen mitalta. Mutta konsteja löytyy... vaatii vähän vaivaa syksyisin.

      Poista
  3. Navettapiika sen niin hyvin ja pistämättömästi sanoin ilmaisi. Mukavaa, että elämäsi taas hymyilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilen minäkin taas, Kruunu Vuokko! B-luokan kansalaisesta pääseminen taas itsekunnioitukseen ja mahdollisuuksien aukeneminen nostaa fiilikset korkealle. Meni kaksi vuotta lähes ilman hymyä tai naurua - pää valmiiksi painettuna odottamaan kohtalon sivalluksia. Nyt on onnellista olla!

      Poista
  4. Ihania uutisia! Onnea työelämään paluusta! Upeita ruusuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Tämmöiselle 50+ naiselle työllistyminen ei ole helppoa. Ammattitaitokin on siellä hoitotyön puolella, joka tässä tapauksessa tarkoittaa yrittäjyyttä. Se kun ei enää käynyt päinsä, niin löytyi porsaanreikää sentään laskutusyrityksen kautta tehdä. Työ on kuulkaa oikeasti tärkeää, kun näitä tuottavia vuosia olisi kuitenkin runsaasti edessäkin. Tunnen itseni onnekkaaksi!

      Poista
  5. Sielläpä tuntuu olevan monen muutoksen, ja hyvä sellaisen - hetki! On se ihanaa kun voi suunnitella ja odottaa uusia asioita elämään, olkoon se työtä, koira tai ruusuja. Innostuntutta kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko - vihdoin myötätuultakin ja sepä tuntuukin toooosi hyvälle!

      Taidan taas upota ruusujen maailmaan ja tutkia Kordesin valikoimaa... :)

      Poista
  6. Ihanaa tulevaisuutta sinne Sinun risukasaasi, kauan piti odottaa mutta viimein se onnen sivu kääntyi! Hieno juttu! Olisin niin onnellinen, jos täällä meidänkin suunnalla olisi joku, joka ottaisi vastaan viikonloppuna, viikolla on niin paljon kaikkea, ettei hoitoon oikein olisi mahdollista mennä. Mulla oli osteopaatti jolla kävin aika kauan, hyvä tosiaan, toivoin vain aina että oppisi pitämään kielenkannat hiukan kurissa - aina keskustelut eivät natsanneet joistakin aiheista.

    Tuo 'ole-nyt-järkevä-nainen-kerrankin' mitä se oikein tarkoittaa...tunnetko yhtään järkevää puutarhaihmistä...voi joku olla, mutta itse en ainakaan, aina on se lapsen usko ja toivo ja kasvi joka huumaa, vie mennessään, tosin sen opin kerrasta ettei Pirkanmaalla vuorikärhö talvehdi...jotain sentään olen oppinut :D Mutta yrittänyttä ei laiteta ja uskon pienilmastoihin!

    Tuo edellinen postaus oli vallan mainio, vai wunderbaumeja...täytyy kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia Saila! Järki ja järkevyys... mulla on jonkinmoinen slogan aiheesta: "Se mikä on järkevää, on yleensä tylsää ja se mikä on järjetöntä on yleensä älyttömän hauskaa!"

    Mulla on kans ihan vankkumaton usko pienilmastoon. Ja tietenkin se on täällä hurjan hyvä :) Ainakin parempi kuin naapurilla...

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa millainen fiilis sulla on! En ihmettele, että hehkutat, sillä siihen työhön sisältyy niin paljon.

    Tulin vain pikaisesti käväisemään, mutta täällähän alkoikin mennä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötäilosta, Pauliina! Soon niin mukavaa, kun on pitkästä aikaa iloja ja myötätuulta :)

      Poista
  9. Wau, olipa ihanaa lukea tällaista tekstiä! :)

    Täältä yksi ääni valkoiselle paimenkoiralle. Semmonen olis mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marra! Nyt tuli vielä tsekinpaimenkoira listoille mukaan. Harvinainen rotu, joten pentujen saatavuus voi olla hankalaa. Selvittelen...

      Poista
  10. Hyvä mieli tuli lukiessa, niin ne vain palaset loksahtelevat uusiin koloihinsa ja elämä siliää taas! Nauti nyt olostasi, kaiken hyvän olet ansainnut.

    Ja sen koiran ;-)

    VastaaPoista
  11. Toivotan myötätuulta Torpallekin! Tekin olisitte ansainneet jo vähän tyynempiä aikoja. Ja se koiran rotu vaihtui tsekinpaimenkoiraan, mutta pentujen saatavuus on hurjan rajallista.

    VastaaPoista