perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tylsällä viilalla ja vähän asiaakin kuvista

Tämä blogi rakentuu hiljalleen kuosiinsa. Blogger ei ole mikään monimutkainen alusta, tätä osaa rustata ihan terveen järjen ja uteliaan kokeilun varassa. No onhan se vähän kuin sileällä viilalla kihnuttaisi, mutta hyvä yritys pyhittää aika paljon vähäistä osaamista.

Ajattelin linkittää tuohon oikealle puolelle hyvejä blogeja ja kyselisinkin josko muillakin kokeeseen liittyvällä olisi blogia? Haluaisin sinut linkkilistalle, sillä se toisi meitä tutuiksi keskenämme ja edistäisi tiedon ja kokemusten välitystä. Laita meiliä tai käytä kommenttilootaa. Rohkeasti!

Sitten se ilmoitusasia, eli ruusujen kuvat olen luvalla lainannut projektin kotisivulta, ja siellähän kuvat ovat Koskisen Jorman ottamia ja copyrightillä. Tuo yläpalkin upea kuvakin on Jorman ottama. Siinä oli alun pitäen lisättynä kuvaan upotettuna (c) Jorma Koskinen, mutta siinähän tuli sekaannuksia - Jorma joutui heti epäilyksen alaiseksi bloginpitäjänä :D Koska tekstini on yleensä jos nyt ei ihan älyvapaata, niin kuitenkin suhteellisen kaukana tanakasta ja tasokkaasta asiallisuudesta, niin ei saa asettaa syyttömiä epäilyksenalaisiksi!
'Morden Snowbeauty' (c) Jorma Koskinen

Jorma on ottanut aivan ihania ruusukuvia, joiden kohdalla ei voi kuin hiljaa vetää henkeä haltioituneena. Itsekin harrastan kuvausta, mutta ruusuista ei minulla ole vielä yhtään otosta - varsinkaan kanadalaisista. Tilanne korjautuu... korjautuu kyllä! 

Eilen illalla vietin taas aikaa Blomqvistin ja Oulujoen taimiston sivuilla haltioituen ruusukuvista(kin). Kauppilaankin yritin tilausta, mutta rekisteröityminen ei jostain syystä onnistunut. Vielä.  Eli vähän lisää ruusuja hyvin viritetty sormeni klikkaili.
'John Davis' (c) Jorma Koskinen

Pohjola kuittaa "Kevät Viikossa" ilmiön. Lumi on sulanut valtaisaa vauhtia ja tulvavedet alkavat nousta vesistöissä. Soratiet on kelirikolla ja kumisaappaat ainoa järkevä vaihtoehto. No Gore-tex varsilenkkarit menevät myös, mutta rouhea pohjakuvio sisältää noin puoli kiloa rapaa per jalkine.

Vielä loppuun kuva puronkokoisesta joestamme vuonna 2012 - kun oli viimeisin erinomaisen tulviva kevät:
Kelluva puutarha!

Iloista viikonloppua ja nautintoja pihapuuhissa! Välttele rasitusvammoja :D

 

2 kommenttia:

  1. Jahas, sitä ollaan päädytty blogilistalle. No ihan ok se on, kävijöille voipi olla vaan pettymys kun puutarhajuttuja siellä on hyvin harvakseltaan. Muuta jorinaa milloin mistäkin.

    Tuskin maltan odottaa kuviasi ruusuista. Sulla on taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät muutkin blogilinkit on tavallaan palvelua blogin lukijoille, sillä niistä saa helpon ponnahduslaudan kun haluaa lueskella erilaisia juttuja.

      Yritin käydä laittamassa merkkikepit tulevan ruusumaan merkeiksi, mutta maa on kovasti roudassa vielä. Ei vielä... ehkä huomenna.

      Poista