perjantai 3. toukokuuta 2019

Takatalvi on tosissaan!

Aamulla ensimmäinen vilkaisu ulos ikkunasta oli hyytävä, vaikka ei yllätys. Säätieto lupasi ankaran takatalven mittavan tuiskun ja myrskyn merkeissä. Hyvin tiesivät. Maa oli valkoinen. Autossa tietenkin kesätassut alla.

Semmoset reilut 15 senttiä alkaa olla...

Hyvin Subaru luisteli työmatkat mennen ja tullen, mutta kuului pelti rytisevän kaupungissa. Ei kesätassuilla autot pysähdy ensinkään erinomaisesti vaikkapa risteyksiin. Enempi peräänajoja ja tieltä suistumisia täälläpäin - ilman henkilövahinkoja onneksi.

Joki ja kinoksia

Pikkulinnut olivat ihan onnettomina, joten ruokinta aloitettiin uudestaan. Toin kaupasta auringonkukan kuorittuja siemeniä, pähkinöitä ja talipötkön. Kyllä alkoi käydä hurja ruuhka lintulaudoilla! Säälitti katsoa, kun melkein jalkapatikassa tirpat saapuivat syömään. Tuuli oli pahimmillaan 19 m/sek, eli ei siinä enää tintit pysy lennossa kuin ihan pienin ja matalin pyrähdyksin.

Sakeaan kuusikkoonkin mahtui satamaan lunta, kun sitä oli tarjolla
tuhannen lujaa vakasuoraa tarjoiltuna.

Ilma oli ns. koiranilma, joten kerroin Riekolle ettei pitkää lenkkiä tehdä tänään. Kiersimme Kärppäniemen metsän, heittelimme keppiä pellolla ja lopulta annoin koiralle hervottoman kokoisen naudan putkiluun kotona. Jäystäköön sitä illan. Järsiminen kummasti rauhoittaa vilkkaampaakin koiraa.

Lumisade, koira ja keppileikit pellolla.

Jospa pienet linnut, perhoset, pörriäiset ja versonneet kasvit selviäisivät tästä koettelemuksesta! Muutama pakkasyö on edessä, mutta nyt toisaalta lumi suojaa kasveja. Linnulle täällä on taas baari auki. Minä lämmittelen puuhellan ja takan avulla huushollia. Tämmöinen toukokuun alku tällä kertaa.

Lämpöä ja iloa viikonloppuusi!

18 kommenttia:

  1. Eivät ole vuodet todellakaan veljeksiä. Viime vuonna kesä alkoi vappuna ja nyt saatiin sitten suurimpaan osaan maata kunnon takatalvi. Meillä ei onneksi ole satanut lunta, mutta hyvin koleaa on muutoin.
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän täydellisempää takatalvea en nyt vähällä kummalla muista. Vappuna hommattiin ulkona T-paitakeleillä, ja nyt kaivelin toppahousut ja -takin koiran ulkoilutusta varten. Pipo ja hanskat löytyivät myös ihan kätevästi vielä. Ainoa tarpeellinen puutarhahoitoväline olis lumikola. Se on jo kesäsäilöön vietynä, joten sulattakoon Luoja lumensa ihmisen kolaamatta.

      Poista
  2. Onpa karua katseltavaa ja luettavaa, ei oikein toukokuun heleään aikaan sopivaa - mutta näillä mennään mitä on! Olipa melkoinen myteri siellä teillä, kuulin siitä vähän toisaaltakin! Onneksi vain pelti rytisi, eikä vahinkoa tullut ihmisille! Baarin jatkoaikaa meilläkin vietetään, lunta ei tullut paljoa - kaikki mikä tuli niin vaakasuunnassa sekin. Ensi yön pitäisi olla tosi kylmä, josko sitten alkaisi lauhtumaan, toivottavasti! Leivinuuni täälläkin lämmittää!

    Lämpöä sinnekin ja kiviä taskuun, ettei tuuli vie mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasin tätä odottaa, sillä Pohjanmaa on armoton ja perin hidas keväässään johtuen myös jäisestä merestä. Tosin takatalven intensiteetti kyllä veti sanattomaksi. Edes talvella ei tullut 20 senttiä lunta yhdellä pyryttämisellä! Toivottavasti tämä oli viimeinen talven kuolonkouristus, ja kesä voi vihdoin astella estradille.

      Yksi vanhan kansan mies ennusti tämän takatalven linnuista. Ei kuulemma linnut olleet vielä pesiä tehneet, joten takatalvea pukkaa. Sitten kun linnut alkaa hautomapuuhiin, on vissisti kesä. En tiedä uskoisko? Kovin lintubaarin aukeneminen uudelleen herätti suosiota. Tuli hyvä mieli, että tirpoillakin on haasteellisissa oloissa evästä tarjolla.

      Poista
  3. Kiva on katsella kuviasi ja lukea postausta! Samat on kelit täällä ja miettee minullakin lumipyryn keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli ruokottoman paljon, mutta jospa se tässä sulaisi ja veisi pölyt ilmasta mennessään. Mukava kun piipahdit blogissa!

      Poista
  4. Voi jumankekka, meillä alakoo hässäkkä oikee kunnolla just enne iltanavettaa. Ny o jo runsas kynmmenesenttiä ja lisää tuloo taivahan täyreltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tätä lystiä ikävä kyllä piisas teillekin asti! Kyllä pudotteli lunta enempi kuin talvisina pyryinä. En sitte haravoi viikonloppuna, ja toivon kasvien selviävän kylmäkuurista.

      Poista
  5. Kyllä nyt luontoa koetellaan! Teillä onkin ihan reippaasti lunta, meillä ei ollenkaan. Kylmää on ja satanut on täälläkin, mutta sulanut heti pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä hirveän yllätyksellistä ole. Varhainen kevät tuo kaverinaan pyräyksen takatalvea noin yleensä. Aurinko sulattaa jo kovaa kyytiä kinoksia, mutta aamulenkki koiran kanssa sujui kyllä nietoksessa tarpoen. Linnut riemuitsivat laulusta päätellen myrskyn loppumista.

      Poista
  6. Hiihtämään täällä tänään pääsis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi sulaa jo hyvää vauhtia! Ehkä tästä selvittiin säikäyksellä.

      Poista
  7. On kyllä lohduton näky ulkona, mutta sulaa se! Täällä paistaa nyt aurinko ja monta astetta plussalla. Toivottavasti kaikki pintaan ehtineet kukkien alut selviää hyvin. Pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin aurinko alkoi heti aamusta tehokkaaseen kevään edistämiseen. Näkymä ei enää ole yhtä lohduton!

      Poista
  8. Huh, onhan tuota teilläkin, vielä hurjan tuulen kera. Täälläkin tuuli, mutta ei nyt ihan noin paljoa. Luulin jo, että oltaisiin voiton puolella kun tänään meni monta astetta plussalle ja nietokset alkoivat lumisateesta huolimatta painua ihan silmissä. Aurinkokin näyttäytyi melkein tunnin ajan. Väärässä taisin olla, sillä nyt sataa taas oikein isoja rukkasia. Jos jotain positiivista pitää tästä etsiä, niin saavatpahan kylmäkäsiteltävät kylvökseni vielä hetken aikaa lumihoitoa :D On kyllä aika harvinainen sää toukokuuksi. Toivottavasti kääntyy pian takaisin kauniiksi kevätsääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on päivä ollut yhtä auringon paistetta, ja eilinen alkaa olla vain ikävä muisto. Varjopaikoissa on edelleen lunta, mutta kyllä se on sulanut vauhdilla muualta.

      Kaunista kevätsäätä minäkin toivon!

      Poista
  9. Aikamoinen näky. Lunta tuli meilläkin,mutta murto-osa tuosta. Sää on mitä on, eikä sille mitään voi. Se ehkä hetken ärsyttää,mutta paras puskea vain eteenpäin. Linnuille laitoin pähkinöitä, kun ilmestyivät joukolla ajat sitten tyhjentyneisiin rokintapaikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näky pysäytti heti aamu-uniset sieluni sopukat. Onneksi tänään aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ihan täydellä terällään. Suurin osa lumesta suli pois, mutta varjopaikkoihin jäi vielä lunta.

      Pari kylmää yötä, ja sitten alkaa taas elämä hymyillä!

      Poista