Kulotusta

Nyt tulee tulenarkaa tekstiä. Vappuaattona maailma valkeni vielä kauniina ja lämpimänä. Oli oikein sopiva aika ryhtyä kulotuspuuhiin, kun tuulikin oli ihan mitätöntä. Siispä netin kautta pelastuslaitoksen sivuille ilmoitus kulottamisesta.  Ja ei kun tulta jokirannan kuloheinäkunttaan.

Rautainen lehtiharava ja pari kastelukannua vettä sekä sytkäri.
Kannuja oli nopea täyttää suoraa jokivedellä.

Tuulisella ilmalla ei passaa kulottamaan alkaa. Tuli voi ryöstäytyä tosi nopeasti käsistä, varsinkin kun palaminen itsessään synnyttää vetoa tulelle. Minä aina sytytän yhdestä pisteestä, ja sammutan pian myötätuulen suunnasta tulirintaman. Annan palaa hitaasti vastatuuleen pinnistävän tulen. Sellainen ei pääse ryöstämään, kun polttoaine onkin tuulen suunnassa. Silloin kulo palaa myös pohjia myöten.

Viime vuonna tuulen vuoksi en saanut kulotettua läheskään kaikkia paikkoja - kuten tuo rantakaistale. Mieluusti kulotan, sillä se selkeästi vähentää punkkien ja myyrien suojapaikkoja. Molemmat saavat huutia. Rannasta ei leikata heinää, joten sinne on tarjolla runsaasti suojapaikkoja em. pirulaisille.

Tuli tekee nopeasti selvää ryönäpaikoista. Puiden tyvet haravalla putsaan heinästä,
ja kastelen kastelukannun avulla. Puu voi kuolla tulen liekkien nuolentaan.

Kulottamisessa maltti on sitä kuuluisaa valttia. On parempi edetä hitaasti ja turvallisesti, siten että homma ei pääse lähtemään lapasesta vaikka tuuli yllättänen yltyisikin puuskittaiseksi. Ja palamisen ala pidetään just niin pienenä, että saatavilla oleva henkilökunta ehtii sen sammuttaa kaikissa olosuhteissa saatavailla olevan sammutuskaluston voimin. Kastelukannut on se hätävara, mutta metallisen haravan selkäpuolella hutkimalla saa tulta sammuksiin. Hankalista paikoista voi saappain polkea sammuksiin.

Savua piisaa, varsinkin kun osa heinästä on kosteaa.

Kulottaminen on vahaa perinnettä ainakin täällä meilläpäin. Haja-asutusalueella tulen teko on sallittua, mutta taajamissa on eri säännöt. Toistuvasti kuitenkin lehdistä lukee, että tuli onkin karannut kulottajien hallinnasta.  Tämä on oikeasti taitolaji, jossa kokemus on kovaa valuuttaa. Tuli käyttäytyy tiettyjen sääntöjen mukaan, mutta olosuhteet ja niiden mahdolliset äkilliset muutokset vaikuttavat välillä ihan radikaalisti. Varovasti ja vähän kerrallaan kulottaen kuluu aikaa, mutta saa toivoton tuloksenkin.

Nopeasti ja vaarallisella tavalla siistiä rytöpaikkoihin.

Juuri kun olin lopettelemassa kulotusta hakien jo viimeisiä savuavia paikkoja soi puhelin. Päivystävä palomestari pelastuslaitokselta kyseli kulotukseni perään. Hän kysyi hyvin kohteliaasti, että tiedänkö voimassa olevan ruohikkopalovaroituksen? Juu en tiennyt, mutta kehuin että hyvin on ruohikko palanut. Ihan just suunnitelmien mukaan :D Kysyin että olenko tehnyt syntiä tai rikoksen, mutta kuulemma en. Ruohikkopalovaroitus ei kiellä avotulen tekoa. Mutta jos homma olisi karannut lapasesta, niin sitten olisi voinut laskua tulla palolaitoksen vierailusta.

En ole läheskään kaikkea tarvittavaa vielä kulottanut, eikä lähipäivinä tarvi haaveillakaan. Takatalvi tuiskuttaa lunta, joten voi olla että kevään kulotukset olivat nyt tuossa. Siinä oli kyllä se tärkein. Pelastuslaitos ei ollut sanktioita siis asettamassa, mutta talon kissat ovat heti vetäneet itsensä myyräpassiin kulotetuille alueille. Ne ovat muuten harmillisen nokisia tassuiltaan! En ottanut kuvaa, mutta perin valkoinen Hattara piti pestä ennen sisälle laskua. Oli se karmean nokinen ja märkä! Oli varmaan sukeltanut jokeen vesimyyräjahdissa, ja paluujäljet oli vissisti nokikentän läpi.

Jos jotain positiivista takatalvesta, niin se huuhtonee kulotuksen jäljet ravinnekiertoon.

Iloa ja valoa loppuviikkoosi!