sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Minun kaupunkini - osa 1, joka on haaste sinullekin

Minun kaupunkini on Raahe - perämeren rannikon idyllinen helmi. Pieni on kaunista ja historia havisee sympaattisella tavalla. Aikakaudet jättävät kukin jälkensä, mutta vanha historia elää nykyisyyden rinnalla tarinoita tarjoten.

Raahen rantapuisto mereltä päin katsottuna. Upea punagraniittinen kivikirkko nousee
maisemasta. Se on valmistunut 1912, ja on ollut maamerkki ja majakka historiansa aikana.

Raahen perusti kreivi Pehr Brahe vuonna 1649. Lyhyt ja ytimekäs  kaupungin historiikki löytyy uteliaimmille täältä. Lyhyesti voidaan todeta, että Brahe muuttui suomalaisittain Raaheksi ja Pehr muotoon Pekka. Wikipedia tarjoaa oleelliset täsmätiedot Raahesta. Kuntaliitosten jälkeen alueen asukasluku on vaatimaton 35 000 henkeä. Siis pohjalainen pikkukaupunki, jonka ympärillä on paljon eloisia kyläalueita ja maaseutua.

Entisöity Pekkatori on kaupungin ydin ja monen kesäisen tapahtuman keskus.
Keskellä liikenneympyrää ja istutuksia on Pehr Brahen näköispatsas.
Ympärillä on viehättävä ja lähes alkuperäinen vanha puuraahe.
Raahe on meren rannalla, ja se painaa leimansa kaikkeen elämään. Merituulet puhaltavat tuttuun tapaan aina ja ikuisesti. Se on Raahen ominaisuus. Aina pusketaan joko myötä- tai vastatuuleen. Sivutuuli otetaan myös huomioon, mutta siinä on yleensä helppoa luovia eteenpäin.

Merellisyyttä kaikin tavoin - jopa liikenneympyröissä
 Raahen merellisyys näkyy joka suunnassa muuallakin, kuin välittömässä rannassa. Sisääntuloväylän liikenneympyrässäkin nojottaa ikivanha ankkuri alueen luodoille tyypillisen kasvuston kera. Rantakukkaa ja tyrnipensaita hiekassa. Harmittavasti hieno luotoinsallaatio on liikenneympyrä, jonka ohi ajetaan tähyillen muuta liikennettä, koska istutusten moniulotteisuus antaisi eväitä tarkempaankin tarkasteluun. Se jää nyt vain ohikulkumatkalle vilkauksena.

Myrsky ja meri. Energinen kohtaamispaikka.

Raahen sijainti meren rannassa tuo ihan omintaikeisen havainnointipaikan elämään. Rakastan merta, mutta mieluiten ihan rannalla seisten. Myrskyt ja tyrskyt on tehty kokeneempien ihmisten osaamiselle. Rakastan kulkemista meren rannoilla auringon laskuissa ja myrskyjen myräköissä.

Kotikaupunkiani rakastan rajoitta. Täällä on paljon hienoa ja vanhaa perinnettä. Se näkyy katukuvassakin. Mukana on myös uutta ja tuoretta hengen tuotosta.

Suomi täytti 100 vuotta. Raahessa on Itsenäisyyden puisto, jossa keskellä
seisoo Kekkosen näköispatsas. Ainoa maailmasssa. Kuva keväältä 2017.
Aikoinaan tuossa oli muotopuutarha, mutta se oli kuollut pois. Rakensin
sen uusiksi viime kesänä, ja olin ylpeä aikaansaannoksistani!
Viime kevään pestissä minulle annettiin pieni budjetti ja pyyntö hoitaa Raahen kaupungin viherasiat keskustan osalta kuntoon. Asetin fokuksen Itsenäisyyden puistoon Suomi 100 teeman mukaisesti. Suomen ja käsittääkseni maailman ainoa Kekkosen näköispatsas on Raahessa. Sen ympärillä on ollut muotopuutarha, mutta kaikki istutukset on jätetty puolikuolleelle nurmikolle. Ylläoleva kuva on kesäkuulta 2017 - näyttää ankealle. Suunnittelin ja toteutin siihen uudet kuviot.

Varhainen alku. Etualalla kesäkkukkia, sivuilla ruusuja ja perennoja, takana
havuja ja heiniä talvivihreyttä antamassa. Etualan kesäkukilla voidaan muuttaa
puiston ilmettä vuosittain halutulla tavalla. Olin tyytyväinen aikaansaannoksiin,
vaikka raha ei riittänytkään kiveysten tekemiseen kasvualustan kehyksiksi.
Pienellä panostuksella tuo puisto saatiin kasvamaan monivuotista elämää. Syksyllä istutin tuhatmäärin kevätsipuleita tuomaan kevääseen väriä sinivalkoisella teemalla. Se kun kuuluu puiston henkeen. Haluan saada tuon puiston kukkimaan keväästä syksyyn asti sinivalkoisin kukin.

Havuista ja heinistä asetelmat. Katjainen kansa oli Kekkosen takana, joten
pilarikataja 'Norrbacka'a  taustalle kera pesäkuusten ja tuivioiden. Seassa
rantavehnää raahelaiseen teemaan sopien. Väleihin laitoin helmihyasintteja.
Muutaman vuoden jälkeen tuo näyttää jo paljon tuuheammalle.
Olin todella iloinen päästessäni keväällä toteuttamaan kotikaupunkini kasvojen kohotusta. Vuosien hoitamattomuus oli ollut piikkinä lihassa ihan puutarhaharrastajan näkövinkkelistä asioita seuranneena. Raahen runsaat katupuut ovat olleet hoitamatta ja paljon muutakin on ollut oman onnensa nojassa. Viime kesänä koitin hoitaa keskustaa kuntoon ja suunnitella tulevia kiireellisiä toimenpiteitä. Paljon on tehtävää, mutta ideoita riittää! Saan jatkaa kotikaupunkini kunnostusta ensi huhtikuusta lähtien.

Kulmittain Itsenäisyyden puistoon on Kari Juva veistospuisto. Ensi kesän projekti.
 Rannassa on myös Kari Juvan veistospuisto. Se rakennettiin 2008, ja suunnitelmissa oli perennoin kehystää patsaat ja kulkuväylät. Ensi kesänä sinne vihdoin saadaan nuo mittavat ja runsaat perennaistutukset. Alastoman näköinen puisto saa vihdoinkin sisustusta kasveilla.

Kari Juva näyttää pitäneen hevosista ja naisista :) Tämä patsas on nimeltään
Tulenkantajat. Taustalla näkyy valmiiksi tehtyjä istutusalueita perennoille.

Tein kasvisuunnitelman valiten kestäviä, alansa peittäviä ja vähällä  hoidolla menestyviä perennoja massiivisina istutuksina. Ehdin ennen pakkasia istuttaa tuhansittain kevätkukkivia sipuleitakin. Ilolla odotan tämän projektin loppuun viemistä.

Keskustan Härkätorin istutusalueita. Puisto on ympäröity suurin sembramännyin.

Se haaste on seuraava:
Kerro sanoin ja kuvin omasta kotikaupungistasi tarjoten meille lukijoille turistimatka talvipäivien ratoksi. Kerro mistä sait haasteen, ja kuka laittoi haasteen kiertämään linkkaamalla http://kanadanruusut.blogspot.fi  Otsikoi postauksesi "Minun kaupunkini", että sen löytää blogien virrasta. Ota tästä haaste mukaasi vapaasti, jos haluat.

Iloa ja valoa tammikuun taittuessa helmikuuksi. Tässä pian mennään puolijuoksua kevättä kohti!

38 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä. Hienoa työtä olet kyllä tehnyt viime kesänä kaupungin kaunistamiseksi.
    Raahe onkin ollut hyvin vähän tunnettu kaupunki ja kaukana täältä nähtynä. Olisin sijoittanut sen paljon etelämmäksi, jos olis joku kysynyt.
    Nyt ei varsinaista asuinkaupunkia ole. Joensuu on ollut lähin kaupunki, jossa olen lapsesta lähtien käynyt. Kesä näyttää pääsenkö asumaan kaupunkiin ja mihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilie! Minäkin olen lukuisia kertoja muuttanut, mutta nyt olen niin Raaheen kotiutunut. Taitaa tulla 20 vuotta raahelaisena oloa. Tämä on vielä sellainen lintukoto.

      Poista
  2. Kiva postaus ja haaste! Paljonhan saitkin jo aikaiseksi viime kesänä. On harmillista, jos puistot ja puutarhat jäävät hoitamatta. Mitä kauemmin, sitä enemmän seuraavalla hoitajalla on hommaa. Raahe on aika tuntematon paikka, vaikka ei niin kaukana meiltäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkoon siis Raahekin tunnetuksi! Minulle tarjottiin hyvin resursseja, ja vapaus päättää mitä teen. Tein sitten ihan oman pään mukaan :) Tervetuloa joskus kurkkaamaan kotikaupunkiani!

      Poista
  3. Aika ankean näköistä on puistossa ennen sinun panostasi. Kunpa kunnat ja kaupungit panostaisivat enemmän ympäristön viihtyisyyteen ja varsinkin viherrakentamiseen. Se ei ole hukkaan heitettyä rahaa, kuten mm. Kotkan puistojen esimerkki on osoittanut.
    Kiva haaste, mutta ehkä näin puutarhaharrastajan näkökulmasta voisi olla mukavampi toteuttaa kesäaikaan. Tai ainakin kesäaiheisin kuvin. Voisin laittaa työlistalle eli kuvat kesäajalta ja toteutus sitten vaikka ensi talvena. Tosin en edes ole kaupunkiasukas, mutta eiköhän joka kunnasta jonkinlainen keskusta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työlistalle meni, toteutusajankohtasta en sano vielä mitään.

      Poista
    2. Viherrakentaminen ei ole edes kallista. Kiveykset yms. maksaa paljon enemmän, kuin vihreällä sisustaminen. Kotkan puistot ovat ihan oma lukunsa, ja isommilla kaupungeilla on kyllä upeita puistoja. Kaiken kunnossapitäminen kysyy kyllä resursseja ja ammattitaitoa.

      Kiva jos haasteeseen joskus tartut. Jokaisella on omanlainen näkökulma omiin kotinurkkiin, ja niistä olisi kiva lukea.

      Poista
  4. Kiitos Raahen esittelystä, en ole koskaan käynyt Raahessa. Aina tuntuu että täältä itäisen Suomen kulmilta on pitkä matka länsirannikolle.
    Haasteen otan mielelläni vastaan, Lahden kaupungista on paljon kertomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, Katja! Lahti puolestaan on minulle kaupunki, jonka ohi ajetaan matkalla Helsinkiin. Siellä voisi olla mielenkiintoista pysähtyä, jos tietäisi mitä sieltä etsii ja mitä on tarjolla.

      Poista
  5. Raahe on minun opiskelukaupunkini vuosien takaa. Pitäisikin verestää muistoja jonain kesäpäivänä.

    VastaaPoista
  6. Oi että, kyllä sinä olet ahertanut siellä. Hommaa näköjään riittää ja onneksi sinä saat jatkaa.

    En minäkään Raahea aiemmin ollut noteerannut, kiitos sinun, siitä on tullut paljon tutumpi ja jokavuotisen kevätreissun kohde.

    Oman kotikaupungin esittelen ihan mielelläni, kuvia vain on aika vähän. Pitää laittaa työlistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt sain viime kesänä vasta alulle, hurjasti on suunnitelmia mitä seuraavaksi. Mutta teen kohde ja puisto kerrallaan.

      Ihanaa ystäväni, että poikkeat täällä pohjan perillä! Meillä on useampi vastavierailu tekemättä...

      Joensuusta on kiva kuulla sun tarinaa. Kuvia voi lainata myös netistä, kun lähteen mainitsee.

      Poista
    2. Hahaa, tänään kaiken kiireen keskellä ajelin kaupungilla ja pysähdyin räpsimään kuvia suosikkikohteistani talviasussa. Huomenna näppään pari kuvaa lisää ja yksi ilta-ajelu pitää tehdä, sitten se postaus on tekstiä vaille valmis.

      Ihana saada teidät tänne, monta kertaa :D

      Poista
    3. Jahas... jotain kivaa taas odottaa :) Hirnakan näppis on luova ja tarjoilee elämyksiä!

      Poista
    4. Jeppisjee, haaste on hoidettu! Iltakuvat latasin netistä -ja monta muutakin. Kiitti, oli kiva haaste.

      Poista
    5. Painun tutkailemaan antia!

      Poista
  7. Raahe on minulle aika outo pikkukaupunki. Lähinnä sen läpi on ajettu Ouluun mennessä.
    Paljon kohennusta sait aikaan kaupungin puistojen ilmeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kannattaa harkita pikaista pysähdystä vaikka kaffeelle. Pekkatorin laidalla on upeasti entisöity Langin kartano kahvilana. Suosittelen! Rannassa vastaavasti vanha Ruiskuhuone on kahvilakäytössä.

      Poista
  8. Jotenki tuntuus, että pitääs käyrä Raaheski, joku kesä. Kotua ei kylläkää kesääsin malttaasi millää lähtiä mihinkää, eikä isännällä ainakaa oo oikee aikaakaa. Pohojaasen suunta tuntuu aina jotenki takaperooselta....Sori :) Aina tuloo lähärettyä etelähänpäi. Nykki olis kunkkarit Rovaniämellä, muttei taireta lähtiä.
    Ens kesänä pitää pitää silimät auki ja kuvata kotokuntaaki, eiku kaupunkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitänpäs sulle ihan tosi kuumottavan matkailukohteen Raahessa, ihan 8-tien varressa: Särkän perennataimisto. Yksi koko Suomen hienoimpia taimistoja, jonka valikoima varsinkin perennoissa on hengästyttävä. Vilkase http://sarkanperennataimisto.fi
      Heidän näytepuutarhansa on iso, monilajinen, nimilaputettu ja huikea. Särkkä on puutarhaharrastajille lähinnä pyhiinvaelluskohteen väärti. En kehu yhtään turhaa :)

      Poista
    2. No et kyllä turhaa kehu. Oon käväässy siälä pikapikaa, ku oltihin Oulun kunkkariis. Sen sivuulla roikun tämän tästä :)

      Poista
    3. Kun tulet käymään Särkällä, niin poikkea meilläkin. Puutarhani on nelisen kilometriä Särkkää etelämpänä, vain kilometri 8-tieltä poikkeamista meren puolelle.

      Poista
    4. Särkkä on niin mahtava ! Ja lissee ihastusta Titan tiluksilta, siinä kaksi hienoa kohdetta, kannattaa kääntää se auton nokka pohjoiseen!

      Poista
  9. Raahe alkaa hiljalleen olla tuttu paikka...siitä mennään pohjoista kohti ja ilmeisimmin sieltä meidän neidoille on yksi mieskin löytynyt...hyvä paikka siis ilman muuta! Viime kesänä käytiin Raahessa grillillä...namia oli, tarpeeksi epäterveellistä. Mutta se Särkkä, jotenkin siinä tuo isännän kaasujalka alkaa painamaan ja minun kurkkutorvesta kirkuminen kuulua, josko joskus sinne pääsen tai vasiten tulen, ehkä piankin! Pekkapuistolla täytyy isäntää sinne houkutella :D

    Parhaimmat onnittelut kun pääsit läpi siitä kokeesta! Nokialta Kurun suuntaan linnuntietä kymmenisen kilometriä, junastakin voit vilkuttaa, rata menee tuosta ihan läheltä ohi :D kun kotiin päin olet menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ilmeisimmin olette poikenneet Tori-grillillä. Siellä on hyvät sapuskat. Särkällä on ihan must käydä. On sen väärti. Lahjo isäntä jollain tehokkaalla, sillä valikoimat on todella laajat. Käy ensin Särkän sivuilla, mutta siellä on paljon sellaistakin mitä ei listoilla ole pienen määrän vuoksi. Ja näytepuutarhassa on syynättävää toviksi aikaa myös, jos aikataulu antaa periksi.

      Nokian reissu jäi tällä haavaa ainoaksi, mutta hampaan koloon jäi Hatanpään arboretum. Se oli lumen alla. Haluaisin nähdä sen kasvukaudella. Mitä muuta Tampereen seudun puutarhaturistille voisi suositella?

      Poista
  10. Ei oo tullu Raahessa käytyy! Ois siellä käyntikohe se Särkän perennataimisto, postin kautta oon sieltä tilannu. Työ ol semmonen jotta ei kesäaikaan paljon tullu reissuttuu. Nyt paremmin joutas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkkä on käymisen väärti paikka. Mullakin loppui puutarhamatkailu, kun koko kesän on vain töissä. Harmi sinänsä.

      Poista
  11. Vau, olen vaikuttunut, miten hienoksi olet Raahen nurkkia ehostanut. Muutos on valtava. Tosiaan, perennoilla saa aika edullisesti kauneutta moniksi vuosiksi.
    Saako haasteessa esitellä kunnan vai pitääkö nimenomaan olla kaupunki? Jos tässä kevään mittaan vastaisi haasteeseen:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunta käy tietenkin ihan yhtä hyvin. Bloggaajien kotiseutujen antia olisi kiva matkailla näytöltä käsin. Suomi kun on hyvin monipuolisesti kaunis maa.

      Poista
  12. Raahe on kuvien perusteella juuri sellainen viihtyisä kaupunki, jossa voisi viihtyä, sopivasti historiaa ja kulttuuria ja kaunista vehreyttä. On loistava ajatus esitellä omaa kotikaupunkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko - olisi kiva lukea minkälaisin silmin omia kotiseutujasi katselet :)

      Poista
  13. Kiitos Tita! Täällä on kyllä paljon kuvattavaa, ja vielä enemmän kuntaliitoksen jälkeen. Mutta taidan odottaa kevättä ja kesää tämänkin haasteen kanssa. Nyt ollaan oikein kunnon lumituiskun kourissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän lähti kuin nuorelta mieheltä - ennen aikojaan :D :D

      Kesään on aikaa, ja vastata voi kun on sellainen hetki. Ilolla odotan eri pitäjien esittelyjä!

      Poista
  14. Katsotaanpa saisinko omalta kotikylältäni juttua aikaaan. Sinä olit tehnyt hienon esittelyn Raahesta. Ihan tekisi mieli siellä käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva tutustua sinun silmin kotikulmiisi. Ja tervetuloa Raaheen, jos kulun varteen osuu. Tämä on viehättävä, merellinen kesäkaupunki.

      Poista
  15. MInunkin kaupunkini on Raahe. :) Kivoja kuvia sinulla olikin täällä.
    Juuri kirjoitin postauksen Kukka ja kaali -blogin Pauliiinan haasteeseen. Haasteet ovat kivoja. :)

    https://tauvonpaikka.blogspot.fi/2018/02/vanhan-saunan-nelja-vuodenaikaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että kävit ilmiantamassa itsesi täällä, Kaisu! Kipaisen tutkimaan tauvonpaikkaasi. Olinkin jo miettinyt, että täytyyhän raahelaisia bloggaajia olla muitakin kuin minä ja Ruusumuori.

      Poista