Kyllä helpotti!

Ihan pakko kirjoittaa tännekin, kun juuttaan iso kivi vierähti juuri sydämeltä niin että iso kolina kävi. Äitini muutettua Merenrantakaupunkiin kuukausi sitten, hänen vuokra-asuntontonsa hoitolaitoksen yhteydessä ilmeni sisäilmaongelmaiseksi paikaksi. Oireiden ilmaantuessa piti nopeasti alkaa etsimään terveempää asuntoa. Kerran rakennushomeille tai muulle sisäilmaongelmalle altistunut ihminen ei koskaan parane altistuksesta. Oireet puskevat pahenevina päälle, kun altistus uusiutuu. Pahimmillaan altistus sekottaa koko immuunipuolustuksen.

Puun ja kuoren välissä kirjaimellisesti.

Itse sain työpaikan sisäilmaonglemista reuman, mutta olen onneksi siitä parantunut. Diagnoosi kuitenkin napsahti 2000-luvun alussa, ja tuomio lopun ikää syötävistä reumalääkkeistä. No en niitä koskaan aloittanutkaan, ja terveen kirjoissa ollaan onneksi. Vaan en itsekään pysty olemaan puolta tuntia pitempään altisteisessa paikassa. Yskiminen alkaa jo vartissa, ja ääni menee reilun tunnin kohdalla. Tiedän tosiaankin, miltä se tuntuu. Siitä toipuu, kun pääsee puhtaaseen ilmaan.

Taas kiitän suuresti sitä kohtalon Suurta Kättä, joka johdatti oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kiivaan etsinnän tuloksena löysimme äidilleni sellaisen asunnon, jonka ensimmäinen tuntu oli Rakkaus. En ole juurikaan harrastanut asuntoesittelyjä elämäni varrella. Mutta uskon kokemusteni perusteella jonkinlaiseen karmaan, joka liittyy niin esineisiin ja varsinkin paikkoihin. Mitä niiden äärellä on tapahtunut vuosien varrella, se jotenkin tarttuu tunnelmana kiinni siihen jäljelle jäävään materiaan. Ihan selittämätön tunne.

Prunus sargentii eli rusokirsikka ruskaantuu

Rakkaus on tunteena kaikkein voimakkain. Se voittaa helposti vihankin - mikä sekin on hurjan vahva tunne. Olen aina tuntenut sydämessäni, että rakkaus ei kuole - eikä se katoa edes kuoleman kautta. Rakkaus on tavallaan ikuista, ja se yhdistää meitä myös kuoleman rajan ylitse. Rakkaus myös jotenkin sitoutuu siihen ympäristöön, jossa se on elänyt. Se välittyy tunnelmana ja vahvana tunteena. Näin minä ainakin koen.

Äitini uusi asunto oli elämys ja kokemus. Siellä oli niin vahvasti Rakkaus läsnä, että kuultuani tarinat asian takaa olin ihan mykistynyt. Kunka voi vuosien rakkaus kiinnittyä paikkaan niin selvästi aistittavaksi!

'Henry Kelsey'n viimeiset kukat.

Oletko sinä koskaan kokenut moista - paikan karmaa? Rakkauden tai muun elämän jättämiä jälkiä, jotka voi tuntea vaikka tietämättä historiaa? Oikeasti olen niin hurjasti sydän täynnä tunteita, että kirjoitin tekstin, mutta etsin vain pari kuvaa viime vuodelta. Se saa nyt riittää.

Iloa ja valoa sekä rakkautta elämääsi!