Päivän askareena ruusumaan talvisuojaus

Talviaikaan siirryttiin ja talvisuojaukset tulivat ajankohtaiseksi säätiedotusta seuraamalla. Yleensä arkojen puuvartisten juuristoaluetta suojaan vasta kun maa kohmettuu. Näin minimoidaan mahdollisia sienitauteja. Ennusteen mukaan mennään sujuvasti ja hiljalleen pikku pakkasille.

'Aspirin'in viimeiset kukat leikoin tänään viimein pois.

Ruusujen talvenkestävyyskokeen ohjeissa on talvisuojauksena tyvimullitus. Tarvitaan vain multaa, jota lapioidaan noin 10 litraa/ruusun juuristoalue. Minä en mittaillut, vaan lapioin 4-5 pistolapiollista multaa keoksi ruusun juurelle. Ensin putsasin katteena olevat lehdet pois. Jos oikein pedantti olisi, niin ruusun lehdet olisi voinut leikkoa ja viedä pois ruusumaasta. Näin torjutaan mm. mustalaikkutautia. Vaan kun ei ollut tauteja ja lehdet on vielä vihreet, niin saivatpahan olla paikallaan.

'Morden Belle' saa multasuojan juuristolleen ja versoilleen.

Multausmullan pitäisi olla hiekkapitoista. No mullahan on. Useamman kottikärryllisen kiikutin ruusumaan laidalle ja väkertelin kekoja ruusumaahan. Kauempaa näytti ihan siltä, kuin lauma hulluja myyriä olisi mellastanut.

Multakekoja ruusumaan täydeltä.

Näin yksinkertainen on fiinimpien ruusujen suojaus.  Juuristo on suojassa jo syvään istutuksen ansiosta ja nyt vain lisättiin versojen tyvelle multaa. Keväällä roudan sulettua levitellään multausmulta penkkiin leveämmälle, jolloin se korvaa talven mittaan painunutta kasvualustaa. Ihan kätevää!

Lähikuva suojatusta 'JP Connell'ista. Tulkoon talvi!

Nyt voitte sitten lopettaa lukemisen tähän, jos olitte tyytyväisiä esitykseen. Tarina ei kyllä pääty tähän, sillä rakastuin niin näihin ruusuihin ja haluan nähdä ne taas ensi keväänä.

Kattaminen on mun toinen luonto - ihan perustellusta ja kokemukseen pohjaavasta syystä. Useilla aremmilla puuvartisilla juuristo on se kaikkein aroin paleltumiselle. Siksikin katselen suopein silmin sääennusteita, joissa hitaasti aleneva lämpötilakäyrä näyttää päätyvän yö/päivä tasolla miinukselle. Ei paremmin voisi sujua talven tulo! Edellisvuoden lokakuun äkkipakkaset litimärkään maahan -25 ilman lumipeitettä oli tuhoisa muillekin kuin puuvartisille. Silti esim. magnoliat selvisivät - koska olivat sammalpeitteen suojaamia.

'JP Connell' mullattuna ja lehdin katettuna. Nyt on hyvä!

Tämä kuiva syksy on ollut hyvä lehtikatteella kattamiseen. Jos sateita olisi lojottanut niskaan, niin olisin vetänyt lehdet pois penkeistä ja korvannut keleistä riippuen esim. sammalilla. Vesisade tiivistää lehtikatteen märäksi, eristämättömäksi liiskaksi. Mutta nyt se onnistui.

Useampi tunti siinä meni, mutta valmista tuli.

Kanadanruusujen kestävyyskokeen ohjeissa sallitaan max viiden sentin kate. Multauksen lisäksi katetta on mulla vain 2-3 senttiä. Se riittää näihin olosuhteisiin. Jos kelit heittäytyvät nopeasti siperialaisiksi, niin minulla on tarvittaessa mahdollisuus vielä tukevoittaa kattamista. Toivottavasti ei tarvitse, vaan talvi tulee lempeästi. Sitten kun on lunta, niin pahemmatkaan pakkaset ei haittaa. Lumi suojaa parhaiten. Jos sitä vain saisi... täällä rannikolla lumettomuus tahtoo olla syystalven riesa. Meille lumet sataa vasta kevätpuoleen, mutta sitten sitä yleensä saadaankin kyllästykseen asti.

Tyytyväisenä aikaansaannoksiini jatkoin talvisuojausta kohti lopullista finaalia eli jyrsijäverkotusta. Tilanteen kartoituksessa paljastui ikävä totuus - olin ostanut vain puolet tarvittavasta verkkomäärästä! Mitenkähän olinkaan onnistunut töpeksimään yksinkertaisessa laskutoimituksessa noin?!? Tarvittava verkkomäärä on noin 32 metriä. Minulla on kuusi rullaa á 2,5 metriä. Jep jep... Homma jäi siis vaiheeseen, jossa koitan keksiä mistä nipistän tarvittavan summan rautakauppaan.

Siirsin kuitenkin hirret penkin viereltä ja kaivoin reunat jälleen suoriksi linjalangan avulla. Kesän rytinöissä suorakaiteen muoto on jostain kohdin vähän pullistunut ja toisaalla kaventunut. Ehkä saan Maestron avustuksella tuon reunuksenkin vielä kuntoon. Pohjatyöt on nyt tehty siihenkin.

Verkkoa tai ei, niin ruusut ovat nyt pakkaselta suojatut ja loppu on jossain muussa kädessä. Ruusumaan kausi sulkeutuu talvilepoon.

'Morden Centennial'

Näissä ihanissa kesänmuistoisissa kuvissa on mukava viivähtää ja nauttia. Toivottavasti nähdään keväällä! Osa ruusuista oli tehnyt hyvät silmut, mutta osassa ei  niitä ollut. Niiden versoille voinee heittää hyvästit, mutta nyt onkin satsattu juuriston talvehtimiseen.

Aamukuuraa ja juhlia ennen

Muualla Suomessa monin paikoin tupsautti ensilumet. Meillä pitää tyytyä kirpeiden aamujen kuurankukkiin. Kauniita nekin, mutta kyllä toivoisin jo lunta maailmaa valostuttamaan.

'Baronesse' ja jääkiteet

Oma fiiliksensä on tehdä aamukierrosta nousevan auringon säteissä katsellen luonnon vetäytymistä lepotilaan. Puutarhurikin voi pian huokaista ja huilia. Tai ainakin vaihtaa tehtäväkenttää, sillä tänään olen siivonnut raskaalla kädellä. Huomenna kuopus täyttää 16-vuotta, ja lauantaina tänne tulee väkeä sitä juhlistamaan.

Atsalea 'Ruususen Uni' ja kauniisti värittyneet lehdet

Koko kesänä en viitsi siivota sisällä pakollista ja aivan välttämätöntä enempää. Mukavampi puuhata ulkosalla. Tämä tarkoittaa sitä, että syksyllä vastassa on tavallista tanakampi askartelu sisäsiivojen eteen. Ehkä pitäisi puhua raivaamisesta, sillä kaikki vaakapinnat ovat mystisesti täyttyneet erilaisista sinne kuulumattomista tavaroista. No nyt on aika Feng Shui, kun reippaalla otteella kannoin talosta ulos sinne kuulumattomia tavaroita. Väistämättä remontin tarviskin tuumauttaa, mutta se helpottaa kun hieroo tyhjällä lompakolla otsaansa. Pirtin uusi lattiapinta on vuosien haaveilussa yhä edelleen.

Siilivalkokuusi (Picea glauca 'Echiniformis) ja syreenin lehdet

Havut tulevat nätisti esille syksyllä muiden kasvien tiputtaessa lehdet tai painuttua maan alle talvilepoon. Aina syksyllä totean, ettei havuja voi olla koskaan liikaa. Arvioiden silmäilen mihin niitä vielä voisi istuttaa. Ja voisiko niihin kietoa valosarjoja :)

Kartiovalkokuusi (Picea glauca 'Conica') kuuraisena

Jotkut heinätkin ruskaantuvat kivasti ja tulevat esiin uudella tavalla. Mustasara on viihtynyt kuivassa ja paahteessa. Sillä on kivat mustat tähkämäiset kukinnot kesäkuun lopussa. Ja on kestävä heinä.

Mustasara (Carex atrata) on tosi nätti myös syksyllä

Omat kanat ja niiden munat on ilo ja siunaus. Ainoa vika tosi tuoreissa munissa on se, että ne eivät tahdo millään vaahtoutua leipomuksiin. Raivokkaasti koitan vatkata täytekakkupohjiin muna-sokeriseosta. Saapa nähdä pitääkö huomenna käydä ostamassa munia kaupasta ihan tuon takia!

Keltajapaninangervo (Spiraea japonica 'Golden Princess')

Kesäaika päättyy tulevana viikonloppuna. Tulee sitten pimeä tuntia aiemmin. Tosi typerää tuo kellojen kääntely kahdesti vuodessa! Mutta meillä juhlitaan - ensin siivotaan ja leivotaan täystehoisesti. Sitten viihdytään rakkaiden ihmisten seurassa.

Hauskaa loppuviikkoa - pysy lämpimänä!

Pakollinen uusinta ts. pakkotoisto

Juu ei tullut  mitään - omatunto ei antanut rauhaa edellisen postauksen kehnoista kuvista. Hävetti suorastaan ja kuvasin alueen tänään. Siis uusintana tuleva projekti paremmilla kuvilla:

Portinvartijakoivu. Sukua haltijapuille siis.

Tää oli jotenkin hauska juttu, mutta 18 vuotta täällä asuneena hoksasin tämän kivikon vasta reilut viisi vuotta sitten (!). Muistan oikein hyvin kun istuin jokirannassa illalla mustarastaan konserttia kuuntelemassa viinilasin kanssa ja vilkaisin taakseni. Jotenkin äkkinäisesti tajusin, että tuossahan on KIVIKKO! Ja kyllä - se on ollut päivittäin siinä varmaan satoja vuosia. En vain ollut NÄHNYT sitä. Tai siis olin nähnyt, mutta en jotenkin älynnyt sen olevan puutarhalle mahdollisuus. Ne oli vain kiviä jotka ovat läjässä mahtikoivun alla. Yhdellä silmäyksellä ne olivatkin KIVIÄ, jotka tarjoavat mahdollisuuksia. Suuren löydön äärellä tunsin itseni jotenkin samalla kertaa typerykseksi ja idiootiksi :) Ehkä hivenen lieventävä asiantila on se, että ensin tuosta edestä poistettiin hevosten pystyyn teloittamat kuuset joita oli sakeasti. Peittivät näkyvyyttä kivikkoon. Aluehan oli hevosten talvitarha.

Se on oikeastaan loiva kivirinne. Klikkaa kuvat isommiksi!

Jäkäläisiä kiviä reilut kaksi metriä levästi
Sulohelmipihlaja on tuossa edessä verkkoon
paketoituna rusakoiden varalta.

Tein siis löydön ihan omalta pihaltani. Jännää. Ihminen arkiintuu siihen, mikä on päivittäin ympärillä. Joskus sattumalta näkeekin siis jotenkin uusin silmin ympäristöään. Pitäisiköhän useammin kokeilla valkoviiniä mustarastaanlaululla eri kulmissa tonttia?

Pieni on kaunista, kivet ovat pääosassa.

Jokunen vuosi sitten sain Toveri Horsman kautta liettualaisia pikkuhavuja hyvin minimaallisella hinnalla. Kuvassa vasemmalta lähtien pilarikataja 'Green Pencil', sitten Särkän poistoista sinikataja 'Fjällblå', liettualainen kuusi 'Dundanga' ja Särkän poistolaarin pilarisinikuusi 'Iseli Fastigiata'. Puolukkaa kasvaa itekseen kivien välissä ja joitakin heiniä olen istuttanut kivien koloon myös.

'Fjällblå', 'Dundanga' ja 'Iseli Fastigiata'

Ideana on nimenomaan nuo jäkäläiset kivet. Koivu tiputtaa massiivisen lehtimääränsä kivien päälle, joten sinne maatuu muhevaa lehtimultaa. Nyt kun aurinko pääsee tuonne porottamaan estoitta, niin luonnonheinät ovat alkaneet vallata alaa. Silloin ei näy enää kivet! Niinpä ruovin kivien välejä puhtaaksi mullasta ja heinäturppaista.

Kivikon laitaa olen ajatellut siistiä latomalla kiviä. Siihen alalaitaan sopisivat jotkin maksaruohot ja ehkä neilikatkin. Päivä paahtaa ja vesi on vähissä koivunkin vuoksi.

Aloitin reunan siistimistä kiveämällä, mutta paljon on vielä
kivien pyöritystä jäljellä.

Jos saisi nuo reunukset laitettua, niin keväällä voisi suunnitella istutuksia silleen hyvin maltillisesti. Kivipuutarha meillä pursua kasveja turhankin rehevästi, joten ajattelin pitää täällä kivikossa minimalistisen linjan. Jostain hiivatin syystä mehitähdet eivät ole tykänneet olla tuolla.

Joki ja uusi pionimaa on tuolla taustalla.

Tämmöinen projeti olisi siis käsillä - rakenteiden varovaista nujakointia ja keväällä vähän istutuksia. Aika helppo suunnitelma toteuttaa siis.

Kurkataan vielä lopuksi ruusumaahan. Se enimmäkseen odottaa talven tuloa, mutta ruskaantumista ei ole nähtävillä ollenkaan. Hyvät ruskan värit vaativat kuivuutta ja maan köyhyyttä. Ruusumaa ei tunnista kumpaakaan ja siksi vihertää edelleen iloisesti.

Stad-by tilassa kunnes kylmenee kelit.

Hankkimani jyrsijäverkot odottavat tuossa välikäytävällä. Niitäkään ei kannata asentaa ennen kuin on tyvimullituksen tehnyt. Se vastaavasti odottaa maan kohmettumista. Eli odotellaanpas vain edelleenkin.

'Aspirin' jatkaa vain

Ryhmäruusuihin kuuluva 'Aspirin' sai pitää pari kukkalatvaa. En raaskinut... siinä se yrittää kukahdella, aika liikkis! Tuo lajike ansaitsee Huikein Kukkija-tittelin yhdessä 'Bonica'n kanssa.

Vuodenaikakuvia ja tarinoita

Ei nyt hurjasti innosta kuvaaminen, kun kaikki alkaa hiljalleen ränsistyä ja rapistua. Rappioromantiikka ei oikein jaksa innostaa, ja vähän sellainen luovuttamisen henki on. Loka-marraskuu on välikausikuukausia, jolloin syksy loppuu ja talven tuloa odotellaan. Yleensä odotellaan pitkästi ja kyllästymiseen asti lumen tuloa. Vuodenaikakuvat ovat nyt jotenkin väsähtäneitä ja masentuneita:

Helianthus 'Lemon Queen' - melkein ehdittiin kukkia!

Lopen uupuneet

Viimeinen yksinäinen

Sitten tarinoita osioon:
Askaroin viimeisiä istutuksia, kun löysinkin vielä muutamia istuttamattomia taimpurkkeja. Niistä puuttui nimilappuja, joten pieniä yllätyksiä on tiedossa. Askaroin luonnonkivikossa Abetorumin perukalla. Siellä jäkäläiset ja sammaleiset kivet ovat pääosissa. Joitankin havuja olen kiven koloihin istutellut, mutta tarkoitus on pitääkin tuo alue kivien valtakuntana.

Taustan kivikossa askaroin tänään

Kuusikon kaaduttua valon edestä alkoivat heinät ja puolukat vallata kivikkoa. Kitkin niitä pois, että kivet näkyisivät paremmin - kivet ovat vain niin hienoja! Tuo kivimaa on ollut enempi oman onnensa nojassa, mutta tänään askaroin sinne pari kivettyä istutusallasta ja tuupin vähän taimia maahan. Alueen kehittämiseenkin visiot kypsyivät.  Kivikko on ollut sellainen stand-by tilainen "tekee kun jaksaa ja innostuu" -projekti ilman dead-linea. Vois vaikka innostuakin.

Portinvartijakoivu hallitsee

Ihan hiivatin huono heinäkuinen kuva tuossa yllä, mutta kivikkoa hallitseva vanha laho koivu on portinvartijana. Tuosta eteenpäin on Kärppäniemenä tunnettu kuusikko, ja kivikko on porttina sinne. Siksi portinvartija nimitys. Koivun lehdet maatuvat kivien kolohin, ja niihin juurtuva heinät, puolukat ja oravanmarjat. Kaivelin kivien koloja puhtaaksi mullasta.

Vihma 'Cyni'llä on oma kolonsa kivien keskellä

Paikka on kuiva ja hyvin aurinkoinen. Siellä voisi kokeilla erilaisia neilikoita ja kivikon maksaruohoja. Mehitähdet eivät ole tykänneet olla tuolla, niitä olen sinne monasti istuttanut.

Kivien latomisessa olen mahdottoman huono, mutta jotenkin meditatiivista hommaa se kyllä on. Ehkä opin vielä kiveyksen tekemisen. Taitolaji se on. Maestro meillä on mestari siinä, minä teen semisekundaa - mutta siitäkin onnellisena :D

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja keveitä askelia poluillesi!

Talvihorros lähestyy

Talvirenkaiden vaihto on ehdottomasti talveen valmistautumista. Semmoinen operaatio pyöräytettiin omaan ja pojan autoon, joten nyt saa liukkaat tulla. Sääennusteessa veikkailtiin keskiviikoksi mahdollista lumisadetta monin paikoin.

Isolahti tänään harmaana

Olen saatellut puutarhaa talvilepoon. Tänään nostin maa-artisokat ja siivosin raivaussahalla niiden heinittyneen kasvualustan. Siirrän istukkaita parempaan penkkiin. Myyräkin mellastaa pitkässä artisokkapenkissä, joten aika uusia sekin. En ole antanut anteeksi, että viime talvena myyrä söi noin 100 valkosipulin istukaskynttä * MURRR * Lähtee sen pesäpaikka ja heinien suoma suoja!

Päivän metsäkierroksella seuraa tarjosivat kaksi mutiaiskissaamme Vekara ja Rauski:

Vekara, villi metsän peto - omasta mielestään.

Minäkin poseeraan kiven päällä, tuumaa Rauski.

Vähänkö jännää metsässä pienen kissan mielestä!

Kolme kissoistamme kuuluu Mutiaisiin eli mustiin kissoihin. Kolme on White Trash porukkaa, eli valkokirjavia. En tiedä onko kissat värirasisteja, mutta nämä kaksi sakkia ei sekaannu keskenään. Kulkevat omissa porukoissaan. Paitsi pentu Rauski, joka koittaa hyökätä milloin kenenkin niskaan.

Monenlaista siivottavaa on talven alla. Käärin harsoja pakettiin ja talletin katon alle suojaan. Työkaluja keräilen kulkiessani myöskin talvisuojiin. Ruukkuja, ämpäreitä ja kaikkea mahdollista sälää kulkeutuu kesän mittaan koko tontille. Niitä saa haalia talteen ja koittaa löytää kaikki. Tyhjiä taimilaatikoitakin löytyy vaikka miten paljon eri puolilta. Niillä kun voi kantaa monia juttuja tai kerätä niihin asioita. Talveksi koitan kasata niitä suvereenisti johonkin järkevään paikkaan. Kesällä ne leviävät kyllä jotenkin ihan omia aikojaan pitkin tonttia.

Vielä löytyy askarointikohteita varmaan niin pitkään, että maa jäätyy. Jäljellä olisi puolikkaaseen penkkiin valkosipulin kynsiä, lämpökompostori pitäisi tyhjätä ja kitkemistä piisaa edelleenkin. Hyötymaa alkaa olla hyvässä kuosissa, mutta sielläkin voisi vielä talikkoa heilutella niin paljon kuin jaksaa. Kevään työmäärästä sekin olisi pois. Teen jos huvittaa - ei ole pakko jos ei jaksa.

Mukavaa viikonloppua kaikille - nyt lämpimästi päälle kun kelit kylmenee!

Talvivalkosipulin kasvattaminen

Ei taas kuulu mitenkään ruusuhin, mutta koska saan kerta toisensa jälkeen neuvoa tätä talvivalkkareiden kasvatusta niin tällään tänne koko episodin. Ties vaikka sinäkin joskus innostuisit kasvattamaan omat, mehevät ja maukkaat valkosipulit!

Ihan parhaita niin keittiössä kuin lääkkeenä!

Ensin tarvitaan tietenkin istukaskynsiä. Niitä saa joskus Maatiaisesta tai muilta toimijoilta. Ja tietenkin niiltä jotka kasvattavat valkkareita. Etsivä löytää. Valkkareita on kahta sorttia - talvivalkosipulia eli ns. hardneck ja kesävalkosiplia, jonka pystyy vaikka letittämään koska siinä on ruohomainen varsi. Minä olen myynyt sieluni talvivalkosipuleille, koska sen satoisuus on ihan toisessa universumissa. Valtavan hyvä, aromikas ja runsas sato on tavoiteltavan arvoista. Lisäksi viljely on tosi vaivatonta, kun niksit osaa.

Juuri nyt on aika istutella talvivalkosipulin kynnet. Laitan ne kylmenevään maahan lokakuussa. Etelämpänä laittelevat jo aiemmin maahan, mutta siellä ei varmaan ole niin tappavaa kasvaa leudon syksyn aikana maan pinnalle asti. Lumen tulosta riippuen se on täällä erittäin huono vaihtoehto. Siksi myöhäinen istutus. Säätiedoista katson milloin lämpötila alkaa tippua nollan kieppeille, eli lokakuun 20. päivän tietämissä näin usein käy. Istukkaiksi laitetaan kaikkein suurimmat kynnet.

Nostaessa isoja en putsaa, kun ne menee pikaiseen maahan uudestaan.

Valkosipuli vaatii runsaan lannoituksen. Laitan palanutta lantakompostia syvän istutusvaon pohjalle hyvän kerroksen.

Suosin hevonpeetä, mutta lehmäntuotoskin on hyvää tarkoitukseen.

Tuhka on toinen välttämättöyys, sillä se neutralisoi turvekuivikkeisen lannan happamuuta tuoden myös fosfori ja kaliumlisän muiden hivenien lisäksi. Valkosipulit vaativat runsasta lannoitusta, mutta ph:lle ne eivät käsittääkseni kuitenkaan ole ranttuja.

Puhdasta puuntuhkaa sekoitan lantakompostiin.

Lannan ja tuhkan sotken kevyesti sekaisin ja ropsautan ohuen kerroksen multaa päälle. Aika asetella toisistaan irroitetut kynnet riviin. Kynsien etäisyys on 10-15 sentin välillä.

Siellä ne odottaa ensi kevättä!

Kuvasta näkee täällä vallitsevan maalajin. Hiekkamultamaata on. Sanovat valkosipulin tykkäävän savimaasta, mutta hyvin se kasvaa hiekkamaallakin kunhan lannoitus on rehvakas. Savimaa pidättää vettä ja ravinteita paljon tehokkaammin, joten sellaisilla ei tarvitse varmaankaan yhtä äkäistä lannoitusta.

Lopulta vako peitetään mullalla.
Kynsien päälle tulee noin 10 senttiä multaa.

Viimeistelynä katan valkosipulipenkit tallilta haetuilla huonoilla heinäpaaleilla. Ne ovat yleensä ilmaisia, koska ovat jätettä talleilla. Ylivuotiset ja homehtuneet paalit siis käyvät oikein hyvin tähän tarkoitukseen.

Katettua maata - valmista talveen!

Sitten odotetaan vain kevättä ja versojen nousua! Kuivaheinä ei ole mikään kovin tiivis kate, joten heti kun mahdollista saada ruoholeikkuusilppua niin laitan sitä visusteeksi. Samalla se antaa hyvän typpilisän ja estää rikkojen kasvua. Valkosipuli ei tykkää kilpailusta. Lisään ruohosilpppua useita kertoja kesässä ja kitken läpi pyrkivät rikat. Samoin kastelusta on huolehdittava varsinkin alkukesästä ja poutakausina.

Kesällä huoltotoimenpiteenä katkotaan kukintovarret eli  ns. kurjenkaulat heti kun ne ilmestyvät. Niiden katkominen lisää sipulin kokoa selvästi. Kukintovarsi tuottaa itusilmuja, eli pieniä valkosipulin alkuja.

Valkosipulin itusilmuja elokuussa.

Itusilmuistakin voi lisätä valkosipuleita, mutta idusta isoon valkosipuliin kestää useamman kasvukauden. Minä säännönmukaisesti hukkaan kylvämäni itusilmut, joten jatkan isojen valkosipulien kynsistä jakamista. Yksi kynsi tuottaa silloin yhden sipulin.

Valkosipulit alkavat kellastuttaa lehtien kärkiä jo kesäkuun lopussa, mutta uusiakin kasvaa. Se kuuluu asiaan, kuten kaikilla alliumeilla. Elokuun toisen tai kolmannen viikon lopulla on aika nostaa sipulit kuivamaan. Isoimmat lajitellaan istukkaiksi ja pienimmät syödään.

Satoa putsattuna ja kuivamassa.

Olen istuttanut nyt parin päivän aikana 476 kynttä ja vielä 135 kynttä odottaa maahanpanijaisia. Sitten on taas tulevaisuus turvattu valkosipulin osalta. Iso osahan niistä menee takaisin maahan istukkaina. Mutta ilman en enää osaisi olla - omat valkosipulit hakkaa menen ja tullen espanjalaiset tai kiinalaiset tuontiversiot.

Kokeile joskus, jos saat tilaisuuden - kannattaa. Valkosipuli on keittiötaiteen perusvärkkejä ja samalla erinomaisen hyvä tuki terveydelle. Koukkuun siihen jää :D

Syksystä

 

Tervaleppä kumartaa yli rannan kivisen

Kohta lehden viimeisenkin aika tullut on

Työnnän veteen soutuveneen

Lähden soutamaan

Syksyiselle järvelle verkot kokemaan

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa

Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa

Järvi menee riitteeseen

Metsä hiljenee

Pian luontoäiti vetää lumipeiton korvilleen.

Kuulakkaassa ilmassa

Jo talven tulon aavistan

Ei saaliistakaan väliä kun koen tunnelman

Kylmä vesi kohmeeseen jos sormet saanut on

Eipä haittaa rannalle teen pienen nuotion

Ei syksy ole surua...

Ei syksy ole surua eikä kuolemaa

Pitkän kesän jälkeen luonto levon saa

Jänis tekee jälkiään

Järven peittää jää

Luontoäiti peiton alla kääntää kylkeään.

Mikko Perkoila

Runo on kaunis ja halusin sen jakaa kanssanne. Koitan saada ahkeroitua syystöiden listan läpi, mutta paljon siellä on vielä tekemättömiä puuhia. Perimätiedon mukaan talvi ei tule ennen kuin merivesi on noussut kolmasti rantalepikkoon. Eli kolme syysmyrskyä tarvitaan. Vielä ei ole ollut ensimmäistäkään.

Pimeneviin iltoihin toivotan sinulle kynttilänvaloa ja lämpöä!

Jäätyneet ruusut usvassa

Niin vain kelit hiljalleen kylmenevät. Onneksi hiljalleen, ettei iske äkkipakkaset. Siitä eivät kasvit tykkää, vaan haluavat hiljalleen siirtyä talviasetuksille. Eilinen aamu oli kaunis ja kuurainen. Yöllä oli -1,8 pakkasella, eli vähän kohmeista ja kuuraista oli aamulla.

Näkyvyys oli pehmoinen

Auringon noustessa nousi myös vankka usva. Maailma oli niin kaunis! Satumainen fiilis kulki mukana pihakierroksella. Aamun tuoksut olivat sekoitus kirpeää ja kosteaa.

Usvaa ja kuuraa

Usvan läpi nouseva aurinko valaisi heijastuksellaan maailmaa. Tosi hienon näköistä. Kesti useita tunteja, että usva viimein haihtui.

Joki kuin sadusta.

Ruusumaalla jututin jäätyneitä ruusuja. Hyvästien jätön aika alkaa olla, vaikka kovasti nämä vielä pinnistäisivät. Pelkkä elämäntahto ei riitä, kylmyys hiipii ja talvikin tulee.

'Ingrid Bergman'in viimeiset kukat

Jos ilmastomme olisi ystävällisempi, niin kuinkahan hiton pitkään nämä ruusut kukkisivatkaan?

'Bonica'

Jäätyneet terälehdet olivat niin kauniita - ja niin hauraita! Kuvaa kilikkaamalla saat suuremmat kuvat.

Tämä oli vähällä ehtiä taas uusintaan!

Keväisistä lehdettömistä taimista yhteinen matka kulki maahanpanijaisten jälkeen kasvun ihmeeseen, huikeaan kukintaan ja nyt jäätymiseen. Ympyrä sulkeutuu taas keväällä uuden kasvun myötä.

Kuuraruusun kumarrus. Encore ensi keväänä!

Syksy on toisaalta haikeaa luopumista, toisaalta siinä on juuri aamun kaltaisia hienoja hetkiä. Ruskan värejä rakastan, samoin kirpakoita kelejäkin. Kuura on kaunista ja sitä kuvaan mieluusti. Se on herkkä elementti, joka sulaa nopeasti auringon säteisiin.

Sorbus himalaica eli "himalajanpihlaja"

Pitäisi nyt viimein käydä leikkomassa ruusujen latvojen nuput pois. Samalla voi vähän lyhentää versojakin, jos haluaa. Keväällähän nämä leikataan noin kolmannes verson pituudelta. Jos siis verso on hengissä! Odotettavissa on, että ainakin osa lähtee uudestaan maan alta asti. No kevät näyttää sitten tapansa. Tässä on vielä monta kuukautta syksyä ja talvea välissä.

Viimeinen lehti hevoskastanjassa.

 Astu polkuasi pystyssä päin. Äläkä liukastele - aamuisin kuura voi yllättää! Minä alan reistata ikkunoiden pesua.