maanantai 26. elokuuta 2019

Välipäivitys - ristus mikä krapula!

Ei tiennyt pieni koira, mitä päivä mukanaan tuokaan. Emäntä oli varannut ajan eläinlääkärille luustokuvia varten. Piti ottaa läpivalaisu lonkista, kyynärpäistä ja koko selästä. Ja sitä varten piti rauhoittaa koirapieni pysymään paikallaan röntgenissä.

Ai tän nimi on Dagen Efter? Karsea krapula ja sijainti penkin alla.

Miksi moinen vaiva ja raha? Koirahan on täysin terve, energinen ja nuori. No Rieko sattuu olemaan sellainen sporttimalli, joka liikkuu ja liikuttaa emäntäänsä melko kyytiä. Rotuna australianpaimenkoira on oikeastaan hyvinkin terve, mutta perinnöllisiä luustovikojakin löytyy jossain määrin. Siispä tarkastetaan ennen isompia rasituksia. Jos jotain luustollista heikkoutta löytyy, niin pystyy rasitusmäärän pitämään sopivalla tasolla. Jos taas ei löydy, niin sitten voi antaa palaa menemään vain.

 Ilme kertoo kyllä oleellisen. Viltti on lämmikkeeksi, kun rauhoitus
saattaa vaikuttaa lämmönsäätelyynkin.

Kuvaus on tavallaan myös kiitos kasvattajalle, joka haluaa kasvattaa terveitä sekä rodunomaisia ausseja. Ilman tietoa ja palautetta sekin olisi vaikeampaa. Toki koirien jalostus on haasteellinen laji kaikin tavoin, mutta jos edes muutaman röntgenkuvan verran saa taas faktaa tuossa monimutkaisessa lajissa. Koira itsessäänhän on ihan huippu tyyppi, mutta kasvattajalla on enemmänkin pitkäaikaisia tavoitteita. Tämä oli minun korteni siihen kekoon.

On vähän väsähtänyt olo..

Ilta on mennytkin toipuessa rauhoittamisen jälkivaikutuksista. Huomenna tuo hurtta on taas oma energinen itsensä. Ja varmasti nälkäinen! Aamuruoan ehti antaa, kun paastovaatimus on vähintään 8 tuntia ennnen toimenpiteitä. Iltaruokaa Rieko ei ole ollut vaillakaan, eikä ruokaa saa antaa ennen kuin koira on kokonaan herännyt.

Vielä pienet tirsat....


Jos ketä tahansa meistä röntgenillä tutkitaan, niin tuskin kovin montaa priimaa seasta löytyy. Oli kuvien anti mitä tahansa, niin Rieko on ehdottomasti ihan huippu koira. Kahden vuoden merkkipaalun kohdalla se rauhoittui enempi aikuisuuteen. Kumppanina se on mahdottoman erinomainen. Personal Trainer ja Ystävä.

Seuraavassa postauksessa palataan taas tutuille jutuille ruusuista ja muista syyskesän kukkijoista! Täällä nautitaan krapula loppuun hyvän asian puolesta.

22 kommenttia:

  1. Rieko on upea koira. Toivottavasti luustokin on ihan kunnossa. Paljon rapsutuksia krapulaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaa kohden Riesa tuntuu piristyvän. Rankka päivä tästä tuli, mutta odotellaan tuloksia. Ihan hirveesti ei herättänyt luottamusta nuoren eläinlääkärin neljä eri yritystä saada lonkkakuvat. Mutta parempi useasti, kunhan tulee hyvät. Tunti putkeen otettiin kuvia. Tuli jo itsellekin hiki!

      Poista
  2. Toivottavasti sieltä tulee hyvät arvosanat! Rieko on suloinen, pikaista toipumista tutkimuksen jälkivaikutuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan kohtuullisia arvosteluita. Tai jos huonommin menee, niin sitten tietää asettaa aktiviteetteja alemmas. Aika äkkiä nykyisen linjoja pitkin menevien tietojen mukaan tulee tuomiokin.

      Rieko piristyi kovasti illan mittaan, ja sai viimein iltaruokansakin. Nyt häntä heiluu entiseen malliin.

      Poista
  3. Nostan aina hattua kasvattajille, jotka kasvattavat terveitä koirarotuja. Järkyttävää, millaisia jo valmiiksi sairaita koirarotuja Suomessakin kasvatetaan. Riekolle toipumista. Onneksi krapula ei ollut sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australianpaimenkoira on sellainen tavallinen, ilman mitään äärimmäisyyksiin jalostettuja piirteitä. Perus paimenkoira, joka on aktiivinen liikkuja ja työkoira.

      Äärimmäisten ominaisuuksien jalostaminen (pullotavat silmät, lyhyt kuono tmv) on tosi ikävää. Arvostan kasvattajia, jotka priorisoivat koiran terveyden korkealle.

      Rieko toipui illan aikana entiselleen. Tänään on jatkettu normaaleja arkirutiineja lenkkeineen ja leikkeineen.

      Poista
  4. Tutun oloiset kuvat. Eläinten omistajana niihin samaistuu kyllä. Terveisiä ihanalle Riekolle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on pakko rauhoittaa, että tärkeät toimenpiteet voidaan suorittaa varmasti ja tehokkaasti. Pieni krapula ei ole turmioksi hyvän asian vuoksi.

      Poista
  5. Voisinpa kirjoittaa pitkän paasauksen aiheesta koirankasvatus mutta tyydyn kuitenkin vain lausumaan sinulle kiitokset kahdesta asiasta.

    Ensinnäkin kiitos kun ostit koirasi vastuullisesti, vastuulliselta kasvattajalta.

    Toiseksi, kiitos kun kuvautit Riekon. Kuvien tulokset antavat valtavasti tärkeää tietoa sekä kasvattajalle, että tuleville kasvattajille jotta tulevaisuudessakin myös aussi on ns.perusterve ja käyttökuntoinen koirarotu. Siitähän hyötyvät loppupeleissä kaikki, pennunostajat saavat kestävärakenteisia koiria ja rotu voi hyvin.

    Niin moni rotu on heikossa hapessa kun pentuja on teetetty ilman oikeisiin, tutkittuihin faktoihin perustuvaa tietoa eikä ole suostuttu näkemään sitä perustotuutta, ettei jokaisesta, omistajalleen varmasti rakkaasta karvaturrista, ole jalostusyksilöksi.

    Joten kaikkien vastuullisten koirankasvattajien puolesta kiitos sinulle kun toimit vastuullisen koiranomistajan tavoin.

    Nyt sitten sitä juustoa sinne krapulastaan elpyneen kitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amen. Tuohon ei voi lisätä mitään.

      Eilinen on muisto vain, ja arki on jatkunut normaaleilla aktiviteeteilla. Ruokakin maistuu tutun vauhdikkaasti.

      Poista
  6. Riekolle rapsutukset! Karolla tuo sama oli muutama vuosi sitten. Ja ihan samasta syystä otettiin lonkka- ja kyynärkuvat; kasvattajalle arvokasta informaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvattajalle ja itselle myös - kummatkin voittavat oli tulos sitten mitä tahansa. Muutaman tunnin koettelemus koiralle, ja lompakossa pieni lovi. Tosin siihenkin olin varautunut etukäteen.

      Poista
  7. Riekolla on kyllä todella hyvä ja vastuullinen koti. Toivottavasti kuvien tulokset ovat rauhoittavaa katseltavaa, vaikka hyvä ystävä Rieko varmasti on tuloksista huolimatta.
    Rapsutuksia minultakin krapulasta toipuvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin paljon hyvä kumppani ja kaveri, että mieluiten tiedän mikä on tilanne. Tuloksia saa jonkin aikaa odotella.

      Poista
  8. Ihana Rieko 🐾

    Ihan mahtavia puutarhanäkymiä edellisessä postauksessa 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rieko on tosi kiva kaveri - alkaa olla jo nuoren höntin kasvu viisaaksi käynnissä.

      Puutarhanäkymät paranevat vain syksyä kohti. Nautin!

      Poista
  9. Toivottavasti luusto on kunnossa! Rapsutuksia Riekolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jännässä odotamme! Oli lausunto mitä tahansa, niin se ei lisää eikä vähennä kaverin arvoa meidän kesken. Arvot kun on siellä sielun puolella.

      Poista
  10. Toivotaan, jotta luusto on kunnossa. Miulla on muisto, austraalianpaimenkoirasta. Työkoirakshan se on jalostettu, karjoo paimentamaan ja kulettelemaan. Lammastilalla se ol tehtävissä ja iäntäkään ei piästäny, lampaa ol tiiviinä ryhmänä ja tottelivat koiroo ja sinne mänivät, minne pitikin. Ol tehtävänsä tasalla ja ei voinu kuin ihailla! Sinnuu paimentaa ja ohjailoo Rieko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaukset tulivat yllättävän äkkiä. Selkä on jokaista nikamaa myöten terve, samoin kyynärpäät. Lonkat on lausunnolla B/C, eli toinen lonkka on terve ja toinen rajatapaus. Ei aiheuta mitään ongelmia käytön suhteen. Voimme jatkaa harrastuksia ihan hyvällä sykkeellä ja vauhdilla.

      Aussit on älykkäitä ja osaavat punoa omia ratkaisuja itsenäisesti pulmatilanteissa. Ne on työkoiria, jotka paimentavat karjaa. Karja taas reagoi eri tilanteisiin eri tavalla, jolloin ongelmanratkaisukyky on koiralla tosi tärkeä. Ehkä juuri tästä kyvystä johtuen meillä ei ole enää ikinä pöydällä tai tasoilla mitään syötäväksi kelpaavaa. Rieko kun ratkoo ongelmia luovalla tavalla...

      Poista
  11. Meinasin kysyä, että mimmoisina kuvat lähtivät k-liittoon, mutta saitkin jo tiedon☺
    Joo, jalostuksen kannalta tosi tärkeää ettei tarvitse korvakuulolla mennä eteenpäin. Ja itsellekin hyvä tietää.
    Ei kun lisää viiletystä👍

    VastaaPoista
  12. Hieno homma, että tsekkaillaan ja rodusta pidetään huolta. Ei muuta kuin tsemppiä teille!

    VastaaPoista