lauantai 19. tammikuuta 2019

Kevättä ilmassa!

Keskellä sydäntalvea saa jo vihjeitä keväästä. Koiran kanssa tehty aamulenkki auringonnousun aikaan tarjosi upeita pastellisävyjä taivaalla.  Harmitti ihan vietävästi, ettei ollut edes kännykkää mukana, sillä nouseva aurinko sai kaveriksen hurjan vahvat halot molemmin puolin. Tosi voimakkaan väriset sateenkaaren pystysuorat pylväät olisivat olleet tosi kuvaukselliset.

Silmuihin on pakattu kevään koodi odottamaan aikaansa.
Olen nauttinut vapaista viikonlopuista. Tämä on järjestyksessä kolmas viikonloppu, jossa ei ole etukäteen tehtyä ohjelmaa. Äitiä käytin päivystyksessä tänään, mutta siihen ei mennyt kauaa aikaa. Nyt on minullakin jokin pieni talvilepo, mikä tuleekin tarpeeseen. Aivan ihanaa!

Tammitammi, eli tammikuisen tammen silmut.

Ihminen tarvitsee joskus tyhjäkäyntiaikaa, jotta elpyy, toipuu koettelemuksista ja löytää taas luovuuden. Luovuus kuolee aikatauluihin ja suorittamiseen - se tarvitsee hetken löysää aikaa herätäkseen. Ihminen voi paineen alla olla tehokas ja suorittava - mutta harvemmin luova. Siihen tarvitaan aivojen joutilaisuutta, joka täyttyy sitten uusilla ideoilla.

Lunta ja pakkasta molempia ihan passelisti

Lehtien otsikoiden lupaamat hirmupakkaset eivät ole näyttäytyneet Merenrantakaupungissa. Talven minimi on edelleen -18,5, mikä on ihan naurettava lukema. Menee varmaankin uusiksi tässä lähiviikkojen aikana. Perinteisesti pahimmat pakkaset ovat tulleet tammikuun lopun ja helmikuun aikana. Silloin on yleensä luntakin kasvien suojana. Sitten päivät lämpenevät auringon voimasta.

Ruusut multauksen ja lumen suojissa.

Ruusut ovat nyt hyvässä suojassa, ja olen optimistinen niiden selviämisen suhteen. Pian annan itselleni luvan unelmoida vähän uushankintoja ryhmäruusujen osalta. Jotain pientä entisten parsimista ja jotain uusia lajikkeita kokeiluun.  Hankien ja pakkasten keskeltä on lohduttavaa paeta ruusunjalostajien upeille sivuille. Siinä on tosin riskinsä, mutta lompakon tilaa tutkimalla varmaankin pysyy tosi maltillisena.

Tammitaivas on pastellia.
Valitettavasti paras kuvausaika meni ohi koiran kanssa lenkkeillessä, mutta tammikuun värit ovat pastellia. Aurinko näyttäytyessään on ihanasti kultaa. Värit ovat sydäntalvessa vähinä, joten katse on nostettava kengän kärjistä ylös taivaalle. Siellä ne värit ovat.

Rauski ei pelkää lunta tai pakkasia.

Kissat ovat suurimmalta osaltaan linnoittautuneet sisälle. Rauski nuorimpana on levoton sielu, joka ei kaihda kylmää tai märkää. Se on aina menossa tai tulossa. Koiraa se provosoi ja toinen valopää provosoituu heti. Eli vauhtia piisaa sitten sisälläkin. Matot on aina mytyssä.

Vekara 13-vee arvostaa lämpimiä paikkoja.

Tuo takan tiilipinta on pian historiaa. Jolupukki kuuli toiveita ja toi maalipöntön. Pienten korjausmuurausten jälkeen pääsen sutimaan itseä jo tympäännyttävän tiilipinnan maalin alle piiloon. Pirtin ison leivinuuni-puuhella kompleksin maalasin pari vuotta sitten. Oli hyvä uudistus, jota nyt sitten jatketaan olohuoneen puolelle.

Kohti kevättä! Lisääntyvää valoa ja iloa elämääsi :D

21 kommenttia:

  1. Muutaman kerran olen kuullut jo linnunlaulua ja aurinko on saanut veden tippumaan räystäältä. Kevät on täällä ennen kuin huomaammekaan.

    Suloiset kissat! Aurinkoista sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai valkenikin aurinkoisena. Tosin pakkasennätys lyötiin uusiin lukemiin -21,9. Aamulenkki koiran kanssa sujui lyhennettyä reittiä. Kumpikin tarjettiin.

      Meillä täällä pohjoisempana tippuviin räystäisiin on viikkoja aikaa. Mutta tulee kevät tännekin jossain ajassa!

      Poista
  2. Ihana on kun vähän on aurinkokin joinakin päivinä pilkahtanut esiin. Sieltä se Kevät tulee:) Ihana tuo kissa ja mikä turkki sillä onkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa ja pakkasta - semmoiset kevättalvet täällä monasti on. Taitaa nyt pari viikkoa mennä pakkasia pidellessä, mutta auringon mahti kasvaa päivä päivältä.

      Poista
  3. Ihanan satumaiset talvimaisemat! Minä olen myös ihan hurmaantunut tästä tammikuusta. Välillä on himmeää pakkasusvaa ja nyt paistaa jo aurinko jopa hetken poskea lämmittäen! Hyvää vappan viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se on ihana hetki, kun tuntee ulkona auringon säteiden lämmittävän! Siitä tulee aina tosi hyvälle tuulelle, sillä se kertoo auringon mahdin kasvavan hiljalleen. Lopulta talven ote kirpoaa :D

      Poista
  4. Allekirjoitan täysin sen, että luovuus kaipaa tilaa ja kiireettömyyttä. Toivottavasti vietät mukavia lepohetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sangen leppoisaa viikonloppua tässä onkin vietetty. Iltalenkillä ihailin valtavan kokoista, kultaista kuuta. Sen valovoima oli lähes häikäisevä :D

      Poista
  5. Laiskuus on luova tila, se on mun motto !
    Täälläkin on ihan talviset tunnelmat, pakkasta rapsakat parikymmentä ja kuulaan kirkas päivä. Valo muuttuu koko ajan ja juuri nyt alkavat iltapäivän pastellisävyt vahvistua, kaunista. Seisoin pitkä tovin tilusten takalaidalla ja nautin pehmeästä hiljaisuudesta, oli niin puhdasta ja turvallista.

    Kattikansalaiset ovat niin mainioita, etenkin tuo Rauskin pöhkö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppahousut piti kaivella esille, että tarkeni koiran kanssa ulkoilulenkit kiertää. Ja villainen kaulahuivi on niin ihana suojaamassa naamaa. Toisaalta vähän reipas 20 pakkasastetta ei tunnu sikseenkään kylmältä, kun on aivan tyyntä. Kuukaudessa pitäisi pahimmat pakkaset olla takana, kyllä tämä aika kärvistellään aina jotenkin läpi.

      Poista
  6. Marras- ja joulukuun jälkeen tammikuu tuntuu aivan mahtavalta. Pimeys on väistynyt kirkkaan kuulaisiin pakkaspäiviin ja päivät pitenevät hetki hetkeltä. Helmi-maaliskuussa siihen alkaakin jo kyllästyä :D Onneksi silloin on kevätkylvöt ja koulinnat jo käsillä. Meilläkin olisi muuten tarvetta uunikompleksin maalaamiselle: edellisen asukkaan valitsema possunpunainen ei oikein hivele omaa sisustussilmääni... Muhkeat turkit kissoilla! Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nautin talvesta, mutta helmikuun lopulla olen yleensä tosi kyllästynyt siihen :D Monasti tosin maalis- ja osin huhtikuukin menee hankia potkiessa. Silloin toivoo kovimmin kevään tuloa!

      Kissat koittavat viihtyä sisällä ja mahdollisimman lämpimissä paikoissa. Tooooosi laiskan näköistä elämää niillä.

      Poista
  7. Tuntuu, että kovassa paineessa suorituskykykin madaltuu, jollei aivoilla ja kropalla ole välillä lepotaukoja. Kummasti jaksaa tehdä ja touhuta, kun suo itselleen metsälenkit.

    Sääuutisointi on mennyt jo ihan hölmöksi. Alituiseen ollaan ennustamassa ennen näkemättömiä myräköitä ja arktisia pakkasjaksoja. Sitten pyryttää puoli päivää ja sen jälkeen on -12 astetta. Olen pettynyt, minua on huijattu. Johan sitä kerran 20 vuoteen voisi kunnon myräkkää seurata ja kokea ne arktiset pakkasjaksot. Jotka tosin vielä 80-luvulla oli ihan tavallisia suomalaisia talvisääilmiöitä.

    Teillä uunien "valkaisu" edistyy hyvää tahtia. Meillä ei ole päästy edes alkuun. Hämäläinen mies on hankala saada käyntiin. Osaan minä itsekin, mutta yhteistaloudessa on saatava hyväksyntä toiselta osapuolelta. Kerropa hyviä vinkkejä, miten meinaat suojata nuo takkaluukut.

    Mainioita pörrökissoja. Rauski varsinkin. Voisi melkeinpä kuvitella sen saaneen sähköiskun, kun korvissakin karvat sojottaa joka suuntaan. Herkullinen otus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauskilla on oikeasti ihan aina "bad-hair-day". Se on hilpeän hupaisan näköinen, kun pienet korvatkin jäävät sojottavien karvojen piiloon. No on se aika omituinen muutenkin, joten kuva vastaa koko kissaa kaikin tavoin.

      Uunin luukut suojaan perinteisellä, helpolla ja halvalla tavalla, eli maalarinteipillä. Nyt pahimman pakkaskauden aikana on varmaan himpun haasteellista, kun takkaa lämmitetään joka päivä. Vaan hellittää nämä pakkaset vielä! Maestro ensin muuraa vähän, eikä se pintojen pesukaan suju ihan hetkessä. Jokunen steariinitahrakin on siellä kiusana.

      Talvet 1987 ja 1988 olivat tiukkoja pakkastalvia. Ei ole niitä ikävä, ja toivon etteivät moiset toistu hyvään aikaan. Ei ole kivaa, kun viikko toisensa jälkeen on enempi kuin -30 astetta kuivaa pakkasta. Muistan kuinka autokin oli niin kohmeessa, että ykköseltä kakkoselle vaihtaessa auto ehti jo pysähtyä.

      Jos ilmaston muutos tuottaa vähän leppeämpiä talvia tänne, niin en pane hanttiin. Ainahan säät ovat muuttuneet, mutta viime talvena oli kivasti vanhanaikainen talvi - lunta ja pakkasta (kohtuudella), ja niin näyttäisi tämäkin talvi sujuvan. Minulle passaa hyvin.

      Poista
  8. Täällä on nyt pakkasta -28, tämän talven ennätys. Olisi saanut satumaisia lumikuorrutteisia kuvia, jos olisi ulos tarennut mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa pakkasissa sitä helposti valitsee sisällä pysymisen. Kamerakaan ei tykkää kiljuvista pakkasista.

      Meillä koira lähti ilolla lenkille, mutta nilkutti vähän alkumatkasta. Sitten rivakka liike näytti pitävän sen lämpimänä, eikä se suostunut kääntymään kotiin kun kysyin sen paluuhalukkuutta pirtin lämpimään.

      Koira näyttää lyhyemmistä lenkeistä huolimatta toimivan kuin kissatkin - eli nukuskelee kaikessa rauhassa. Oletin sen riehuvan sisällä, kun lenkillä ei saa kaikkea tarmoa purettua. Ehkä se aikuistuu ja rauhoittuu viimein!

      Poista
  9. Täällä meillä on ollut parina viime päivänä ihanan aurinkoista, joten kevättä on jo rinnassa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko herättää horrostavat puutarhurit! Ei siihen oikeasti kovin montaa auringonsädettä tarvita :D

      Poista
  10. Kaunis on luonto nyt. Pakkastakin riittävästi. Mielenpiällä on tuolla muatilalla konneet, kun kaikki on niin jäykkee kovilla ilimoilla.
    Meillä rapattiin antiikkilaastilla leivinuuni, silloin kun rakennettiin. Luukun yläpuolelta on vähän tummunu, valakasta pitäs meilläkin,
    Eilen kun kässäpiiristä tulin, näin auringon haloilmiön ja tänäuamuna verikuun. Muistiin kirjataan nuo tapahtumat. Pekka on kirjannu siät, työt ja erikoisemmat tapahtumat jo yl neljäkymmentä vuotta. Kaikki Peltopirkan ja maatalouskalenterit on tallessa, missä merkinnät. Niitä tutkaillaan ussiisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko timakoita pakkasia on tälläkin. Töissä -20 alkaa olla rajana, että lähteekö koneet töhin vai ei. Lämpimästä hallista ajettavat lähtevät -25 asteeseen, mutta ne kylmemmissä oloissa olevat hajottavat hydrauliikkaansa väkisin töihin väännettäessä. Ei kannata särkeä koneita, jos ei ole ihan pakko.

      Muutama viikko menee pakkasia pidellessä, mutta kevät tulee kuitenkin taas niiden jälkeen!

      Poista
  11. Lunta ja pakkasta piisaa just nyt. Sopivasti molempia.

    VastaaPoista