Ilman koiraa

Rieko the Riesa on ollut ilonamme puolitoista vuotta. Monen koirattoman vuoden jälkeen kuopuksen usean vuoden piinallinen painostus onnistui viimein, joten Juhannuksena 2017 Rieko asettautui kissalauman komentajaksi.

Pieni, söpö täystuho.

Aiemmin bordercollieta omistaneena toivoin käyttökoiraa, joka olisi pikkuisen vähemmän kuin bortsu. Australianpaimenkoira voisi olla... no ei ollut yhtään "vähemmän".  Bortsu ja aussi on hyvin samantyyppisiä, mutta aussi on ehkä hivenen kovapäisempi. Bortsun ehdoton miellyttämisen halu on jotain ainutlaatuista. Sitä ei ainakaan tällä meidän aussilla ole ollenkaan yhtä rajattomasti.

Aikuinen Rieko - edelleen vauhdissa!

Kuopus lopetti koulunsa, kun ala ei ollutkaan "hänen juttunsa". Vaikeaa se onkin ysiluokkalaisena tietää, miksi isona alkaisi, joten pari vuotta meni selvittää valinnan osuvuutta. Nyt on harkinta ja haku päällä, mutta arkipäivät onkin joutilaisuutta. Kuopus pyysi saada Riekon kaverikseen omalle kämpälleen, että arki pysyisi aikataulussa ja tulisi tehtyä muutakin kuin tuijotettua juutuupia. Siis koira herättämään, kiskomaan ulos lenkille ja seuraksi.

Nämä kotoisat lenkkipolut vaihtuivat cityelämään.

Rieko muutti sitten Merenrantakaupungin keskustan kerrostaloon ainakin arkipäiviksi. No kolmen päivän päästä flunssa iski Kuopukseen, joten tänään hain Riekon takaisin kotiin. Sillä välin talon kissat olivat heittäytyneet vallan kalifeiksi, kun poliisiosasto oli häipynyt. Tätyy tunnustaa, että kissojen solidaarisuus ei kanna kovinkaan pitkälle. Ne jakavat toki ruoan samalta lautaselta keskenään, mutta muutoin niillä ei ole rippustakaan solidaarisuutta. Ne ovat aitoja opportunisteja - paatuneita sellaisia. Yksikään niistä ei kaivannut koiraa, vaan olivat heti kuin ellun kanat hyppimässä pöydille. Rieko ruukasi komentaa niitä ääneen, jos menivät pöydille. Tämän se teki toki silkasta kateudesta, kun itse ei yltänyt...

Tammikuista aamuaurinkoa

Kuopus pyysi Riekoa hakiessani, että saisi sen takaisin kun tervehtyy. Lupasin. Meillä eletään niin maalaisoloissa, että varmaan on koirallekin hyväksi olla välillä sivistyksen keskellä. Lenkkipolun uutistarjontakin on tuhannesti monipuolisempaa, kun meidän harvaankuljetulla kylänraitilla, vaikka kaupungissa ei pääsekään vapaana juoksemaan.  Tänään vedettiinkin sitten kotona mukava irtojuoksulenkki napakassa -21 asteen pakkasessa.

Lumileikit on koiran iloja.

Niin että meillä on nyt ainakin jonkin aikaa osa-aikakoira. Rieko on osin Kuopuksen seuralaisena kaupungissa ja osin kotona. Hyvin näytäisi koira sopeutuvan vaihtuviin olosuhteisiin - onhan kummassakin päässä oman lauman jäsenet. Yllättävän helposti Rieko sopeutui myös kerrostalon portaisiin ja rapusta kantautuviin ääniin. Se ei edes hauku ovikelloa, mikä minusta on ihme, sillä niin äkäisen älämölön se nostaa, kun joku ajaa täällä kotona autolla pihaan.

Kylmää ja kaunista.

Pakkaset jatkuvat tasaista tahtia. Jotenkin talven kuva muistuttaa vuoden takaista. Silloinkin tammikuun loppu ja helmikuu olivat pakkaskuukausia. Lunta oli kyllä silloin enempi, mutta kyllä nämäkin hanget piisaavat hyvin. Lisää sataa ihan varmasti koko maaliskuun. Kesän hillittömissä helteissä melkein uskoikin ilmaston lämpenemiseen, muta kyllä näissä talvissa on taas ollut ihan vanhanaikaista meininkiä - eli lunta ja pakkasta. Voisiko heittää hienoisen toiveen, että kun on taas perinteinen pakkastalvi, niin olisi myös perinteinen aurinkokesä? Tosin lisätoiveena esittäisin, että kesällä olisi kiva jos sataisi ainakin kolmen viikon välein kunnolla. Ja helteiden määrässä voisi kohtuullistaa viime vuotisesta. Kunnon lämpösumma on tosi jees ruusuille ja kärhöille, mutta puutarhurin itsensä pitäisi säilyttää työkyky. Siihen vaaditaan ajoittaista sadetta ja alle +25 asteen lämpöjäkin.

Mutta hei - tammikuu on viikossa selätetty! Iloa ja valoa koko loppukuuhun!