sunnuntai 14. elokuuta 2016

Remonttihommia ruusuillakin

Ihan hassu termi "remontoiva" ruusu. On sitä itsekin tullut rakennettua ja remontoitua yhtä jos toistakin - taatusti vähemmän kukoistavana. Ruusutkin kuuluvat remontoivan, eli kukkivan uusiksi. Kanadalaiset- ja ryhmäruusut kuuluvat näihin remontti-reiskoihin. Ne tuottavat ahkerasti lisää kukkia pitkäksi aikaa. Rugosat eli kurtturuusutkin remontoivat pääkukintansa jälkeen hiljolleen.
'Aspirin' heinäkuun puolenvälin jälkeen
'Aspirin' olkoon tämän tarinan päähenkilö, koska se aloitti ihan ensimmäisenä kukintansa uusista taimista. Se oli Tantaun vahvajuurinen, heidän pantentoimaan istutusruukkuun istutettu virkeä taimi. Aspirin aloitti kukinnan heinäkuun eka viikolla kukkien valtavasti kolme viikkoa. Sitä mukaa kun kukinnot kuihtuivat, leikkelin niitä pois. Kukkia oli tertuissa, joten kun viimeinenkin ryppäästä oli ohi kukkinut leikkasin ensimmäiseen täysikokoiseen lehteen asti. Ruusu veti kaksi viikkoa henkeä kasvattaen uudet nuput. Nyt on niiden vuoro.
Uudet nuput valmiina loistoon!
Uusia, voimakkaita versoja nousee nuput latvoissaan.
Kukat, nuput ja uudet versot - jokainen vuorollaan

Kyllä on pitkäksi aikaa väriloistoa näiden ruusujen kanssa. Eipä tule mieleen yhtä  kiitollisia kukkijoita. Kesäkukilla saa kukkia yleensä koko kesäksi. Niitä pitää myös nyppiä ja lannoittaa ahkerasti. Minä en käytännössä ollenkaan harrasta kesäkukkia, niin nämä ruusut kyllä hoitavat tämän heinäkuusta syksyyn kukkimisen. Taimistoilta kesäkukat ostaen hintaakin tulee helposti yhden ruusumaan verran. Toiveissa kuitenkin on, että nämä ruusut jatkavat sitten tulevinakin vuosina entistä muhkeampina!
'Ingrid Bergman' ja sadetta saaneet kukat

Koitan tässä selvittää minkälaisia eroja on remontoinnissa. Se on melkoisen mahdotonta vielä näin ensimmäisenä vuonna istutuksesta. Tulevat vuodet tuovat lisää kokemusta vakiintuneesta kasvustosta. Yritän olla henkäisemättä perään "jos nämä talvehtii..." Se on kuitenkin mielessä aina. Mutta talveen olen jo varautunut hyvällä suunnittelulla. Keleille ei vain mahda mitään. Ne ovat mitä ovat.
Pienoinen 'Lambert Closse' ja iltauniltaan yllätetty Hattara

Viimeisenä 'Lambert Closse' jotka tulivat pienen pieninä paljasjuurisina risuina. Niin pieninä, että luulin nipussa olevan vain yhden. No niitä olikin kolme. Tästä ei vielä blogissa ole ollut kuvaa.
Jokaisen päivän ilona on kiertää vähintään kerran ruusumaata, leikkoa sieltä kukkineet pois ja metsästää mahdollisia rikkiksiä. Kate on kyllä hyvä, sillä se pitää maan myös niin kuohkeana että rikkikset lähtee pienellä nyhtäisyllä juurineen.
'Lambert Closse', 'Hattara' ja 'Nina Weibull'

Tänään oli harvinainen aurinkopäivä, mutta jatkossa on taas luvattu sateita. Oh my... riittäisi jo.

Kuvia klikkaamalla näet ne suurempina. Iloa tähänkin viikkoosi!

8 kommenttia:

  1. Muistan kun aloitin omaa pensasruusu harrastusta, törmäsin sanaan remontoiva ja olin ihan huuli pyöreenä! Se on hyvä ominaisuus, kukinta tuntuu jatkuvan koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska - kasvin koristearvoa nostaa suuresti pitkäikäinen kukinta. Näiden koeruusujen suhteen olen ollut hyvin yllättynyt, kuinka pienetkin taimet lykkäävät raivokkaasti nuppuja. Ja lisää tulee aina vain!

      Poista
  2. Lambert Closse on tavattoman ihana. Kukkii enemmän, kuin voimat antaisivat myöten. Ja Hattara ruusun vierellä niin ihana, että tekisi mieli täältä käsin häntä rapsuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Hattara suuresti rakastaa rapsutuksia!

      Poista
  3. Pitkä pinkki kukinta on ruusulle suuri plussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätään siihen vielä kauniin muotoiset ja hyvältä tuoksuvat kukat, niin onpa ruusua!

      Poista
  4. Odotan suurella mielenkiinnolla noita Tantaun yms. ryhmäruusuja tai pensaita varmaankin osa, miten ne täällä selviää. Onhan sinulla siunatun lämmin ja suojeltu paikka siellä! Minä kun olen ihastunut noihin löytöruusuihin, jotka ovat varman päällä. Nyt olen kerännyt lisää pimpinelloja ja suunnitellut niiden väliin noita sopivia perennoja peitteen kanssa, jotta tuo ruohonleikkuu helpottuisi. Flammentanz kasvaa nyt korkeutta ja sen kanssa jännään ensi talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kummasti toi elämään lisää jännitystä ja mielenkiintoa! Toivotan Flammarillesi menestystä, se on komea ilmestys kukkiessaan.

      Poista