lauantai 13. elokuuta 2016

Märät jutut, eli tarinaa ruusujen sateen kestosta

Luoja rankaisi toisellakin vesimärällä kesällä. Tämä kesä on ollut kuitenkin rahtusen edeltäjäänsä lämpimämpi. Kokosin hajatelmia ruusumaan kukkien sateenkestosta, sillä niissä on selviä eroja. Heinäsilppukate on ollut siitä hyvä, että se estää mullan roiskumisen terälehtiin. Monet kukinnot  painuvat raskaina maata vasten. Siitä yksi plussapiste katteelle.

Ryhmäruusu 'Bonica'
Bonicat saavat aivan erityismaininnan kestäessään sateen pieksämisen. Versot jaksavat pysyä pystyssä, eikä kukat mätäne nuppuihinsa. Nämä kukkivat erinomaisesti vaaleanpunaisena vaahtona, vaikka kelit eivät tosiaankaan suosi.

Kanadanruusu 'Nicolas'
Kanadalaiset yleensä ottaen kestävät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sadetta uskomattoman hyvin. Kuvan 'Nicolas' on kasvanut leveäksi puskaksi, joka on tosi täynnä suuria, vahvanpunaisia kukkia. Sateenkesto on hyvä niin versoilla kuin kukillakin.

'Morden Ruby'
Kaikkein heikoin märkyyden sieto on kanadalaisella 'Morden Ruby'llä. Sen todella kauniit, pilkkuiset terälehdet mätänevät tiiviissä kukassa kykenemättä aukeamaan. Tämmöiset kukinnot saa vain leikkoa pois ja toivoa uusien aukeavan kuivemmissa olosuhteissa.

'Hope for Humanity'
Tällä ruusulla on todella suuret, ylöspäin avautuvat kukinnot. Ne keräävät hyvin vettä. Nuo kaksi surkean näköistä kukkaa on yli-ikäisiä, mutta uudemmatkin ovat sateen pieksämiä. Ylös sateeseen katsovat kukat pärjäävät heikommin kuin sateessa alaspäin kääntyvät. Sinänsä loogista. Sama näyttäisi olevan ryhmis 'Nina Weibull'illakin. 'Ingrid Bergman' on vasta nupulla, toivottavasti sateet tokenee edes pariksi päiväksi. Olisi mukava nähdä sen tummapunainen sametti!

'Morden Blush'
Monasti vaaleat kukinnot ovat herkempiä vähintääkin pilkuttumaan kosteissa olosuhteissa. Hyvin kerrotut kukat ovat ymmärrettävästi herkempiä pitämään vesisateen märkyyttä lukuisten terälehtiensä välissä.  'Morden Blush' tiuhaan kerrottuna vaaleana kuuluu sinne heikoimmin sateessa pärjääviin, vaikka kääntääkin kukinnon alassuin sateessa. Uloimmat terälehdet tahtovat  mädäntyä ruskeaksi liiskaksi. Olen jopa koittanut kuoria niitä, mutta ei se auta kun taivaasta lojottaa lisää vettä.

'Prairie Joy'
'Prairie Joy' on kerrottu vaaleahko, mutta pärjää oikein hyvin sateessa likoamisessa. On näissä melko lailla eroja eri lajikkeiden välillä!

Ryhmäruusu 'Rody'
Ryhmäruusuihin kuuluva 'Rody' on ollut todella runsaasti kukkiva ja sateen kestävä. Yksittäiset kukat ovat myös pitkä-ikäisiä. Siinäkin on tosi paljon eroja, kuinka kauan yksittäinen kukka jaksaa kukoistaa.
Kaksi 'Rody'ä ja yksi Hattara
'Rody't leviävät pitkin maata, kukkivat runsaana ja pitkään. Uusia nuppuja tulee koko ajan. Häkellyttävää! En oikein osannut varautua heti ekana vuonna tämmöiseen tykitykseen ruusujen kanssa. Yllätyin ja hämmästyin ihan tosissaan.

'Luise Bugnet'
Yksi lyhytikäisimmistä kukkijoista on 'Luise Bugnet'. Kaunis punerva nuppu aukeaa hennon punarantuisena, vartuu valkoiseksi ja melkein saman tein varisee pois. Tämäkin kestää sadetta yllättävän hyvin.

Useimmat kanadalaiset pärjäävät sateissa sangen hyvin. Isokukkainen 'Morden Centennial' on myös siellä hyvin pärjäävien luokassa. Suuret kukkaryppäät tosin roikkuvat melko alhaalla, mutta käyn hellästi ravistelemassa niitä sateen jälkeen.

Kaikki kuvat on otettu tänään vesisateen välissä. Taivas tarjosi ilmaiseksi kastelua 11,2 milliä. Pari edellistä päivää on tullut neljän milliä per päivä. Taidan kerätä vesiletkut pois, ei tämä kesä enää kastelulaitteistoa tarvitse. Tulipahan investoitua tulevien vuosien varalle sekin.

Iloa ja valoa vesisateiden keskelle!

PeeÄääs: Tipi the Bird panttaa tietoa uusista kuoriutujista siipiensä suojassa. Luulin kuulleeni piipitystä duettona, mutta kaksi munaa näkyy olevan ehjinä:

10 kommenttia:

  1. Tämähän oli hyvää ja hyödyllistä tietoa ruusuista! Kyllä meitä on muistettu sateella, ei ole tarvinnut kastella taivasalla olevia kasveja varmaan kertaakaan.
    Mua niin harmittaa, kun oma Prairie Joyni kuoli, nyyh! Siinä oli/on todella ihanat kukat. Onneksi ehdin ikuistaa sen useampaan kuvaan.
    Olen samaa mieltä Louise Bugnetista, kehittyy, avautuu ja varisee nopeassa tahdissa, mutta saa sen anteeksi kun on niin suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maatuska vierailusta! Minulla on ihan kaikki ruusuista uuden oppimista, kokeilua ja uteliasta vertailua.

      Toisaalta olen hämmästellyt, miksi aiemmin en ole uskaltanut/osannut kokeilla näitä hienosti remontoivia ruusuja. Luulin niitä tosi vaikeiksi, mutta olen yllättynyt iloisesti. Talvihan se sitten näyttää, miten tämä homma sujukaan jatkossa.

      Poista
  2. Oon joskus ajatellu hankkia Luise Bugnetin, mutten tairakkaa. On nii palio muita parempia. Hyvä ku kokeelet, nii sitte ku hankinta on mulla kohoralla, nii täälä on faktaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luise Been hienouksia on värin vaihto nupusta aukinaiseen kukkaan. Se kukki pari kukkaa heinäkuussa ja leikoin ne pois. Nyt on uusia nuppuja tulossa lisää, mutta todessa voi sanoa että on niitä runsaskukkaisempiakin. Mutta tykkään Luisesta, se täydentää ruususettiä mukavasti! Julkaisen joskus syksymmällä suosikkilistaani.

      Poista
  3. Tämä Suomen vihreä talvi on sateisena versiona varsin viheliäinen.
    Onneksi edes ruusut jaksavat pysyä optimisteina.

    Kiitos kuvista ja analyyseista, mietin jo laitanko jonkun sadekatoksen omilleni... ankkurikin olisi tarpeen etteivät huuhtoudu rinnettä alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. Sitä aina toivorikkaana kohtaa aurinkoisen päivän (kuten tänään) ja tsekkaa sitten sääennusteen. Se katos voisi olla hyödykäs... :P Seuraava sateeton päivä on oletettavasti torstai. Tuomio voi vielä muuttua Hovissa.

      Poista
  4. Kauniita ovat sadepisaroiden allakin :) Tälle vuotta olen yrittänyt valamonruusua hävittää ja miettinyt siihen tilalle jotain muuta ruusua, mitä ehdottaisit? Jotain ei leviävää, ei kovin korkeaa (max.80cm) ja väreinä vaaleanpunainen tai valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lambert Closse tai Bonica? Olen huono suosittelemaan, kun ei mulla ole pitempää kokemusta ruusuista kuin tältä kesältä vain. Talvehtimistietous puuttuu multa kokonaan. Vielä.

      Poista
  5. Näin tekee sateet! Minulle on Joy&Kahilan Sointu ja Sävel, jotka eivät ole moksiskaan sateesta. Kuten ei heidän Ilo-ruusukaan. Mutta jopa rugosa-ruusut siitä kärsivät. Presidentti Kekkonen aina vain pää pystyssä ja komeana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään testataan vielä tuulenkestoakin. Repii rivakasti pohjoistuulta.

      Poista