sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Virtuaalinen pihakierros - osa 2

Tuli vähän taukoa blogiin, kun piti keskittyä oleelliseen. Aika jatkaa pihakierrosta kohti hyötymaata. Oman ruoan viljely on meille tosi tärkeä juttu. Ei oleellisesti rahan vuoksi, vaan onnea luomulaadun lähiruoasta omasta maasta. Sato omilta tiluksilta on tuhannesti maukkaampaa ja taatusti tuoretta.
Talon päädystä aukeaa avarat maisemat. Tulotie jää nyt oikealle.
Hyötymaa alkaa tuosta liljojen ja pioneiden takaa.

Viljelyn perusperiaatteet on katteiden käyttö, lannoitus lanta- ja puutarhakompostina sekä myrkyttömyys. Kiertoviljely on helppo toteuttaa, koska kasvimaan koko on kolmisen aaria. Eniten meillä on perunaa - kesä- ja talvilajikkeita. Tänä vuonna on Timoa, Siikliä, Annabellaa, Van Goghia ja Pitoa. Erinomainen maakellari takaa säilyvyyden. Myös porkkanat talvehtivat erinomaisesti siellä. Punajuuri oli vanhaa siementä, eikä itänyt. Pöh. Toiste en samaa virhettä tee. Lantun ja nauriin jätin kyvämättä, koska kaalikoit. Niitä oli hitokseen paljon.

Kesäkuiset potut katteessa. Tiivis kattaminen estää rikkojen kasvun ja maan kuorettumisen.
Multaaminenkin on tarpeetonta. Maatuessaan kate ruokkii kastemadot ja lannoittaa.

Valkosipulia on melkoisen paljon myös. Talvivalkosipuleiden lajikkeet ovat Alexandra ja Russian Giant. Sitä riittää vähän myös tuttujen herkutteluun. Kelta- ja punasipulia viljelen myös joka vuosi täyttämään vähintään oman tarpeen.

Hyötymaan toiselta kantilta kohti taloa kuvaten. Valkosipuleissa on
kurjenkaulat, jotka on nyt leikottu ja pestoa piisaa!


Herneitä ja papuja kasvaa oma penkillinen ja valikoima erilaisia kaaleja lymyää harson alla. Yrttejä on monenlaisia, ja niistä kuivattelen mausteita ruoanlaiton iloksi. Salatteja on tietenkin moninaisia sortteja. Kesäisin on helppoa olla kasvisruoalla, ja mikä ilo on aloittaa ruoan laitto keräämällä oman maan antimia!

Toiselta kantilta - pottuja tulee hyvin! Välikäytävät on mansikkakankaalla,
joka helpottaa mahdottoman paljon taistelussa rikkoja vastaan.

Kasvihuone tarjoaa vuosittain vaihtuvaa tarjontaa, mutta joka vuosi siellä on tomaattia, chiliä ja viiniköynnös Zilga. Väleihin tungen tukuttain basilikan eri sortteja. Pesto on vain ihan vastustamatonta!

Kasvihuoneen vierellä on viime talvena lähes kuollut mansikkamaa. Takana aukeaa iso marjatarha. Musta-, puna- ja valkoherukkaa, vattuja ja kirsikkapuita sekä karviaisia useammansorttisia. Omavaraista ylenängeten. Metsän marjat on vielä heti kävelymatkan päässä.

Pienikin kasvihuone on iso ilo. Sadepäivinä siellä on mukava istuksia ja jahdata varkaita.

Osa kaksi käsitti siis hyötymaan ja seuraava osa on ruusumaan aluetta, eli puulajipuiston osa. Sitä kutsutaan Arbetorumiksi. Arboretum siitä tulee sitten joskus isona. Puuvartiset on yksi suuri innostukseni ja siinä ennen kaikkea vyöhykkeen venytys. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti. No kokemusta kertyy vuosi vuodelta. Voin monelta osalta todeta oman suunnattoman optimismin suureellisesti ohjaavan älyttömyyksiäni. Siitäpä seuraava tunnustuksellinen postaus. Ja ne ruusut taas vihdoin!

Elä päiväsi täysillä! Meillä ei ole mitään muuta kuin tämä päivä ja tämä hetki. Tartu siihen. 

12 kommenttia:

  1. Vau! on siinä kasvimaalla kokua. Ei oo laiskurin hommaa tua, vaikka olis kuinka palio katetta. Nuarempana kans haaveelin omavaraastalouresta, mutta sitte koristekasvit vei mennessään. Enkä oo mikää kokkikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaalla käydään jatkuvasti taistelua herruudesta. Rikat on vikkeliä. Turhan vikkeliä kasvamaan.

      Poista
  2. Komeat on tilukset! Mä oon vasta viime vuosina innostunut tuosta hyötyviljelystä ja varsin pienimuotoistahan se meillä on. Tänä vuonna laitettiin eka kertaa pottuja ja komeat on ainakin varret :)Porkkanaa ja tomaattia löytyy myös pieniä määriä sekä valko-, puna- ja mustaherukkapensaat. Niin ja muutama mansikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienetkin viljelyt tuottavat iloa ja hyötyä. Sadonkorjuun iloja odotellessa!

      Poista
  3. Onpas kaikkea herkkua tarjolla, ei tartte kaupan vihannestiskillä poiketa! Mullakin muutama valkosipuli kasvamassa ja käsitinkö oikein, että valkosipulin kukkavarsista voi tehdä pestoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, Gitta - kurjenkauloista saa hyvää pestoa. Laitan reseptin näkösälle. Niitä voi myös pakastaa.

      Poista
  4. Mahtava kasvimaa, tuosta saa varmasti jo hyvin satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin yleensä tulee satoa, kyllä tässä jo omissa eväissä ollaan.

      Poista
  5. Mahtavat maan antimet. Korvaamaton lisä ruokapöytään. Minäkin viihdyn kasvihuoneessa. Se on pieni muovikasvari, mutta tomaattien varkaita napsiessa voi antaa ajatustensa lentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätään vielä omat maukkaat munat, niin eipä kaupasta tarvi paljon muuta kuin ehtaa voita.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää ja varmasti myös maistuu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kurjenkello, minä niin tykkään siitä ihmeestä mikä on siemenestä satoon.

      Poista