tiistai 10. lokakuuta 2017

Väriä elämässä

Syksyssä rakastan sen maanläheisiä värejä. Ruska pukee puut koreimpiinsa ennen luovuttamista. Auringon pilkistäessä värit vielä syttyvät täyteen loistoon.

Rusokirsikalla (Prunus sargentii) on matkaa vielä täyspunaiseen asuunsa.
Mutta näitä liukuvärejä vihreästä punaiseen keltaisen kautta ihailen!

Minulla on puutarhassani useita loistavia syyskuosien kasveja. Ruska on yksi tärkeä ominaisuus, jolla pihaani valitsen uusia kasveja. Olkoonkin, että ruskan aika on joinakin vuosina lyhyt.

Balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) tuo lehtiruotinsa
hienosti esille ruskaantuessaan. Lehdet ovat kooltaankin vaikuttavat.
Nyt jostain syystä on tosi loistelias ruskavuosi. Onko tämä kompensaatiota kurjasta kesästä, mutta nautin kaikesta huolimatta värimaailmasta.

Tataarivaahtera 'Hot Wings' (Acer tataricum) loistaa kauas.
Tämäkin päätyy kirkuvan punaiseksi pikapuolin.



Hot Wings indeed.
Minun lempisuvut puuvartisissa on vaahterat ja pihlajat. Molemmat loistavat syksyisin erityisen hienoina - pihlajilla myös monenväriset marjat tuovat väriä. Marjasato on tänä vuonna ylimaallisen runsas. Ilmeinen ylitarjonta pitää marjat puussa, sillä niitä syöviä lintuja on satoon nähden vähän. Ensimmäistäkään tilheä ei ole vielä näkynyt.

Pihlajan satoa ja vaahteran keltaisuutta rinnakkain.


Pihlajilla ruska kestää sangen pitkään. Nyt vasta pihlajat kääntyvät vähitellen eri punertavan sävyihin. Viime vuonna istutin laavapihlajan (Sorbus alnifolia) ja siinä on odotettavissa hieno ruska. Tänään tämmöisenä:

Olisitko lehdestä tunnistanut pihlajaksi? Juuri monimuotoisuus tekee tästä
sorbusten suvusta niin mielenkiintoisen!

Nämä olivat pieniä makupaloja sen satunnaisen reitin varrelta, mitä satuin kiertämään kameran kanssa. Paljon jäi kuvia ottamattakin. Mutta vielä ruskan loistoon yhtyvät ruohovartisetkin:

Saniaiset pukeutuvat keltaiseen. Se on niin kaunista
vasten kartiovalkokuusen vihreyttä.

Paljon upeita sävyjä tulee mm. pioneihin, mutta varsinkin enkeliperhoangervo osaa ottaa punaisen sävyt tyylikkäästi esille

Enkeliperhoangervo eli Gillenia trifoliata taustanaan
päivänliljaa, joka sekin osaa ruskaantua sievästi.

Syksy on täynnä kauneutta. Mielestäni kesä täyttyy syksyksi kaikessa runsaudessaan. Sitten voidaan luovuttaa kuuralle ja lumelle maailma joiksikin kuukausiksi. Silloin puutarhuri ja luonto lepäävät.

Iloa, valoa etc. polkusi keveille askelille!

14 kommenttia:

  1. Ruska on ollut tosi upea, kaunis kompensaatio raskaille pilville ja iankaikkiselle sateelle! Vaahteroissa ja pihlajissa on ollut upeat tulenlieskamaiset värit tosiaankin! Toivottavasti kuura ja pakkanen ei vielä meitä saavuttaisi!

    Iloa ja valoa myös sinun elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen vielä vahvasti syksyn jatkuvan - merivesi on lämmintä. Ja mulla valkosipulit istuttamatta ynnä ruusut talvisuojaamatta. Mutta ruskan väreistä nauttii!

      Poista
  2. Ruska on tosiaankin ollut tänä syksynä upeaa katseltavaa. Vuosiin en ole nähnyt sellaista vaahteranlehtien ilotulitusta, jollaisia meidänkin pihaan päivittäin alas leijuu. Kunpa saisimme muutaman aurinkoisen päivän ennen lehtien putoamista, jotta värit pääsisivät loistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahan pudonneet vaahteran lehdet ovat kuin aurinkoja. Aurinko pilkisti tänään työmatkalla kotiin, mutta se oli kiitävä hetki vain.

      Poista
  3. Onneksi sentään on ruska. Täällä meillä lähes yhtenäinen sade on rummuttanut kattoa jo monta päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateesta on varmaan itse kukanenkin saanut tarpeekseen. Vaan ei päästä valitsemaan - tai noh, ainahan voi olla sisälläkin.

      Poista
  4. Mun laavapihlaja otti ja kuoli, uusi olisi saatava. Olen samaa mieltä, ruska on ollut nyt hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laavapihlajaa on vaikeaa löytää. Omani löysin Vakka-Taimesta, tuosta harrastajan aarrepaikasta.

      Poista
  5. Kiva ruska on ollut täälläkin, vaahterat ovat aina niin upeita. Toki ainainen sade ja harmaat pilvet laimentavat ruskan hehkua mutta silloin kun aurinko vähän pilkistää, ruskavärit leimahtavat liekkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kameraan saa talteen muistoja upeista väreistä. Sitä aurinkoa tosiaan kaipaisi edes pieninä annoksina.

      Poista
  6. Jep, syksy on täynnä kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Pirjo! Ja haikeaa luopumista toisaalta. Vaan emme me jaksaisi ainaista kesää (ja puurtamista pihalla!)

      Poista
  7. Ruska ja kiulukat ovat kuin toinen kukinta-aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin! Varsinkin rugosat tekevät muhkeita kiulukoita.

      Poista