torstai 27. joulukuuta 2018

Jouluhulinat ohi ja tilinpäätös odottaa

Joulusta on selvitty taas mukavin muistoin. Isossa pirtissä suuren pöydän äärelle mahtuu monta syöjää, joten Joulun vietto kokoaa meitä mukavasti yhteen. Yhdessä viihtyminen on jouluajan paras anti. Joululahjat ovat vuosien saatossa aina vain pienemmässä mittakaavassa, mutta yhdessä olon ilo sen kuin kasvaa vain.

Joulupäivän auringon paistetta.

Olen kiitollinen tämän vuoden päättymisestä. Yhtä vuoristorataa on eletty iloineen ja suruineen. Loppuvuosi oli suorastaan musertavaa, mutta nyt pilkottaa himpun valoa.

Vuoden pimeimpien päivien loistetta, eli aavistus valoa.

Kuvassa erottuva kaksihaarainen tammi on meidän ikuisuuspuu, jonka Tuula-ystävä antoi pienenä taimena hääpäivänämme. Se jo muistuttaa puuta 20-vuoden iässä. Tammea pidetään hidaskasvuisena, mutta se pätee ensimmäisiin vuosiin. Tuo tammi hujauttaa helposti metrin vuosikasvut tässä kiivaan kasvun ajassaan.

Hento lumihuntu satoi joulupäivänä.
Hyvillä mielin hyvästelen taas yhden kalenterin läpi elettynä. Äkkiä on 12 kuukautta, 52 viikkoa ja 365 päivää eletty. Taas on uudet kalenterit odottamassa aloitustaan, kuten niin monena muunakin joulukuun viimeisinä päivinä. Aina kiihtyvää tahtia.

Lumivalkea maisema on niin puhdas!

Vuodenvaihde on jotenkin tunteikasta aikaa. Aina pitää kelata läpi edellisen vuoden tapahtumat ja puhdistaa ajatukset menneen painolastista. Seuraavaan postaukseen teen tilinpäätöstä entisten vuosien tapaan. Siivotaan siis mennyt vuosi pois, että uusi saa alkaa.

Katajat suovat vihreää vehmautta maisemaan. Isoina näistä tulee komeita pilareita.

Tapaan vuoden vaihtuessa summata menneen vuoden tapahtumat ja annin ainakin muistojen tasolla. Vuoden vaihtuminen on eräänlainen nollapiste, josta alkaa taas uusi. Uusi aika, uudet mahdollisuudet ja uudet kujeet sekä unelmat.

Yksi ikuisuuden symboleja on vanha riihemme pellon laidalla.

Nyt minä lepään kuin karhu pesässä hetken aikaa. Tänään tervehdin yli 80-vuotiasta kampaajaystävääni muutamien tuntien ajan, joten päässä on tuoreet kiharat. Voin vakuuttaa, että kerran vuodessa kampaajaa tavatessa se on ihan yhtä juhlaa! Sen verran vanha ystäväni on antanut periksi kangistuneille sormilleen, että tämän ystäväyhteisön kampaajien juniorijäsen 63-vuotta auttoi rullien käärimisessä. Meillä oli yhdessä tosi hauskaa!

Sanoiko joku "hauskaa"? Tiedän mitä se on!

Mutta nyt toivotan levollisia päiviä koko loppuvuodeksi. Olkoon tulevat tuulet lempeitä, jotta purjeet pysyvät ehjinä ja purret pinnalla.

30 kommenttia:

  1. Uskomatonta, että tämäkin vuosi lähestyy jo maalisuoraansa. On ollut kieltämättä aikamoista rämpimistä ja tässä viime aikoina suoranaista raahautumista, päivästä toiseen sinnittelyä.

    Nämä välipäivät ovat minulle joutopäiviä. Olisi hyvää aikaa saattaa asioita finaaliin.
    Olisi. Jos.

    Kiitos valoisista kuvista ja riemusta Riekon kautta. Nauti pesäpäivistäsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku ahdas neulansilmä osui loppuvuodesta taas matkan varrelle, mutta kameli pusertui taas siitä läpi. Hengissä.

      Vedetään kuoma taas hetki henkeä, ja toivotaan jälleen kerran vähän helpompaa elämää. Tämä on tullut näköjään jo tavaksi. Leuka rintaan ja kohti seuraavia vastoinkäymisiä.

      Silti kevät tulee, ja tuo jälleen pienen rahtusen toivoa ja lämpöä!

      Poista
    2. Leuka rintaan ja nöyränä kohti uusia vastoinkäymisiä. Harvoin tässä on voittajafiiliksillä päässyt tuulettelemaan. Mutta ehkä vielä joskus. Ruusutilauksia odotellessa suunnittelen tulevia Tampesterin reissuja.

      Poista
  2. Mukavia vuoden loppupäiviä!
    Mietin lukiessani kirjoitustasi, että en muista summanneeni päättyvää vuotta juuri mitenkään, ties koska viimeksi. Tai en ehkä ikinä? Syksy on jotenkin sellaista luopumisen aikaa, luovutaan kukista ja puutarhasta, tähän aikaan sitä on jo elänyt "kuolleessa maailmassa" ikuisuuden. Sitä vain odottaa, että kevät alkaisi mahdollisimman pian, mielellään heti tammikuussa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Saila summata vuosi 2018 ytimekkääseen pakettiin. Se on yllättävän puhdistava operaatio ennen uusia unelmia vuodelle 2019.

      Poista
  3. Oikein hienoja vuoden lopun päiviä! Niin sitä tulee väsättyä kalentereiden kanssa, entistä ja uutta. tärkeita ovat mullekkin. Toivottavasti uusi vuosi tuo niitä uusia ja kivoja asioita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo vuosia toivonut tylsää, tapahtumatonta, arkista ja tasaista elämää. Se tuntuisi niin tosi hienolle, jos tuollainen realisoituisi joskus. Tarjolla on ollut tosi hienoja ja antoisia juttuja, joiden vastapainona on synkkiä ja surullisia asioita. Mutta aina tapahtuu hirveästi asioita ympärillä. Hyvä jos vauhdissa jotenkin mukana pysyy.

      Poista
  4. Ikävää, jos sinulla on ollut murheita tänä vuonna. Sellaista se elämä välillä on. Jospa ensi vuosi olisi valoisampi. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ollut ilojakin, ja oikeastaan valtaosaltaan niitä. Kaksi viimeisintä kuukautta haluan unohtaa pois, ja toivon niiden katoavan Manalan syvään kaivoon.

      Tulevaan vuoteen suhtaudun kuitenkin valoisan toiveikkaasti. Pian on aika listata tulevan kasvukauden haaveet ja unelmat näkösälle.

      Poista
  5. Kiitos, samaa toivon sinulle, rauhaa ja rakkautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhaa ja rakkautta on tosi kaunis toivotus, kiitos siitä!

      Poista
  6. Päivät vilistävät nopeasti. Siksi koetan nauttia jokaisesta☺vaikka on päiviä, joiden ei olisi sarastusta tarvinnut nähdäkään.
    Voimia ja puuhakkaita uusia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kuluu kiihtyvää tahtia, ja vuodetkin suorastaan vilisevät silmissä. Ja minä olen kuitenkin elämän ruuhkavuodet ohittanut jo.

      Kaveri pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Siinä voisi olla ideaa itse kullekin.

      Poista
  7. Minulla on samanmoiset ajatukset uuden vuoden alkamisen suhteen! Mennyt kääritään sivuun ja uutta odotetaan toiveikkaana.
    Niin usein huomaan postauksissasi samanlaista mielentilaa ja ajatuksia kuin itselläni on ;) On niin mukava tulla tänne blogiisi vierailulle!
    Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samoin ajattelen sinun blogistasi, vaikka nyt en pariin kuukauteen ole juuri kommentoinut missään. Postausten tahtikin alkoi jähmettyä loppuvuottta kohti.

      Mutta Uusi Vuosi tuo uuden alun, johon sijoitetaan tietenkin pikkuisen toiveita ja haaveita. Pitää vielä tarkemmin pohtia, mitä sopii toivoa :D

      Poista
  8. Vuosi on vierähtänyt todella nopeasti ja monen moista on mahtunut sekaan. Toivotaan sinulle vähän valoisampaa ja seesteisempää ensi vuotta <3 Riemukas Rieko varmasti tuo koko suurella koiran sydämellään iloa elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta. Niin monta vuotta on ollut erilaista turbulenssia, että tasaisen elämän toivominen voi olla kuun kurotelua taivaalta. Otsikot sentään vaihtuvat :D

      Rieko on riemu ja riesa samassa paketissa, mutta on se ihana ja tärkeä!

      Poista
  9. Jaa-a, elämä tuo ja elämä vie. Parempaa tulevaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Tämäkin vuosi oli ihan mahtava, miinustettuna pari viimeistä kuukautta. Muilta osin voi vain olla kiitollinen!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  10. Semmoista se on. Iloa ja surua. Toivotan sinulla hyvää alkavaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämää on ilot ja surut. Pitkässä juoksussa niiden toivoo olevan tasapainossa noin suurin piirtein. No onneksi on. Välillä ylämäkeä ja toisinaan mukavaa myötälettä.

      Uusi vuosi on minulle aina uusia mahdollisuuksia!

      Poista
  11. Menneen vuoden yhteenveto ja uuden pohtiminen ovat ihan parasta tekemistä vuoden viimeisinä päivinä. Koen yhtä lailla, että vuoden vaihtuminen antaa tilaa jollekin uudelle. Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  12. Vuotta on ihan himpun verran jäljellä, joten uusien ajatusten ja aikojen haaveilu saakin alkaa.

    VastaaPoista
  13. Hetki on vielä tätä vuotta jäljellä, pian vain muisto - kaunistuva hiljalleet surut ja ikävät asiat painuen unholaan. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle toivon sinulle - työtä, uusia haasteita, terveyttä ja iloisia yllätyksiä - lempeää talvea ruusuille! Haaveilun aika on käsillä, uuden odotus! Ihanaa loppuvuotta kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, olipa kauniit toivotukset! Samoin Sinulle ajatuksissani lähetän kaikkea hyvää!

      Poista
  14. Elämään kai kuuluu niin ilon, kuin surunkin päiviä. Toivon tulevaan vuoteesi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi vuosi on mielestäni taas uusia mahdollisuuksia. Pahoista paikoista koitetaan aina rämpiä yli, jotta voisi taas nauttia hyvistä hetkistä!

      Poista
  15. Muutama päivä vielä tätä vuotta. Iloa ja onnea tulevalle vuodelle toivon siulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä vuosi alkaa olla lopussa ja valmiiksi taputeltu. Iloa ja onnea toivotan sinnekin päin!

      Poista