sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Ruusuja ja rohtoja

Pensasruusut aloittelevat aivan yhtä aikaa kukintaansa. On ollut ihanat kelit pitkään - aurinkoa, lämpöä ja jokunen tosi toivottu sadekin. Pitkästä aikaa ruusujen kukinta pääsee oikein loistoonsa ilman piiskaavia vesisateita. On tätä odotettukin!

Nilsinruusu ehtii aina ensimmäisenä kukkaan. Se on ollut ryöppyävän runsas.

Tornionlaaksonruusu ehtii toisena. Viime vuonna kukat mätänivät nuppuihinsa.

Vanha kunnon Hansaruusu otti pronssimitalin aikaisuudessa. Aina niin helppo ja luotettava.

Ristinummen valtavat kukinnot ovat kauniina reilun kahden metrin korkeudessa.

'Ilo' on kolmatta kasvukautta ja ihan valtavan täynnä nuppuja!

Juhannusruusun ensimmäiset kukat aukesivat tänään.

'Katri Vala' aloittaa pitkää kestävää kukintaansa myös. Kukat ovat isoja!

Tälle kaunottarelle pitää keksiä vielä nimi... :)

'Luise Bugnet'in dramaattiset nuput aukeavat myös.

'Tove Jansson' tarjoaa räväkämpää punaa!

Vasta istutettu 'Wasagaming' avaa myös ensimmäistä nuppuaan!

Yllättäjä kanadanruusujen koemassa: 'Maidan's Blush' ehti ensin kukkaan!

Aiempina keväinä 'JP Connell' on ehtinyt ensin. Nyt nuppuillaan.

'Henry Kelsey' on ihan piukassa nuppuja. Tästä tulee hurjan upea ihan justiinsa!
Tämä kesä on siis ruusujen voittokulkua viimeinkin! Kaksi viimeistä sadekesää on olleet murheellisia ruusulle ja monelle muullekin. Nyt annetaan roppakaupalla iloa ja onnistumista.

Ilman aasinsiltoja otsikon "rohtoja" osioon. Omassa merenrantakaupungissa on ollut kunnon festivaalitunnelmaa monta päivää. Apteekkimuseot on harvassa, mutta täältä löytyy yksi lähes alkuperäisessä kunnossaan. Museo on kaksi kertaa vuodessa auki, joten nauttikaa kuvista:

Vanhassa kaupungissa Vanha Apteekki, joka sulki ovensa 1998. Näissä tiloissa
apteekki aloitti 1924. Huikea museo!!!

Vanhat lasipullot etiketteineen ovat tosi hienoja!
Kalusteet ovat alkuperäiset. Vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta.

Kassakone herättää kunnioitusta!

Tymäköitä rohtoja. Mustat etiketit tarkoittivat myrkyllisiä aineita.

Suorastaan murhaavan kokoinen mortteli.
Saimme valtavan hyvän ja asiantuntevan opastuksen museon kesätyöntekijältä. Useasti olen apteekissa vieraillut, jopa silloin kun se vielä oli apteekkikäytössä. Opastuksen avulla opin kovin paljon ihan uutta. Unohdin ottaa kuvat lääkevaraston ja lääkkeiden tekoon tarkoitetun huoneiden kalustuksesta. Siellä oli vaikka ja mitä jännää!

Onnea, jos jaksoit selata loppuun asti! Nyt nenä kohti työviikkoa - lomalaisille toivotan leppoisia lomapäiviä. Säitä ei voi moittia yhtään! Iloa, valoa etc.

18 kommenttia:

  1. Sullon ruusujen suhtehen tulos upia loppukesä.
    Ihanat lasipullot. Mukavaa tyäviikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuille on viimein tosi hyvät olosuhteet. Samoin pioneille, jotka aloittelevat hiljalleen. Kyllä on iloa nähdä kaiken kasvavan, kukoistavan ja kukkivan!!!!

      Poista
  2. Kauniita ruuja :) Ihana vanha apteekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusujen ilotulitus on vasta alussa. Lisää seuraa ihan solkenaan. Nuppujen määrästä hykertelen! Jos sää suovat, niin jopa on ruusuista elämää :)

      Poista
  3. Sinulla on kyllä upea ruusutarha. 'Maidan's Blush' on ihanan näköinen <3 Aurinkoista heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ruusutarhailu on vasta alussa. Laajennoksia on tekeillä, varsinkin pensasruusujen suuntaan. Muista onkin jo muikeat kattaukset!

      Poista
  4. Vau, aivan ihanaa ruusujen kukintaa.
    Hieno apteekki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut ilahduttavat nyt täysillä joka sortillaan. Tuo apteekkimuseo on ihan huikean hieno! Olen siellä aina tilaisuuden tullen käynytkin, mutta nyt opastuksen keralla se antoi hurjan paljon enemmän!

      Poista
  5. Onpa siellä ruusut kukkeena, niin paljon kaunista katseltavaa. Viehättävä apteekkimuseo. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä niin sielu nauttii! Apteekkimuseo on tosi hieno!

      Poista
  6. Onpa sinulle tapahtunut pienellä aikaa niin paljon! Luin maratoonina useamman postauksen, kun tänne blogistaniaan en vaan ole ehtinyt. Olipa se tyttäresi täräys kuitenkin melkoinen ja tosi outoa että niin pian sittenkin hänet pois sairaalasta päästettiin. Kaikkea hyvää hänelle ja teille vanhemmille! Kompressiomurtuma on tuttu juttu ja toivottavasti ne paranevat oikein hyvin!

    Vai myyrä tuli kaupantekijäisinä :D.

    Ihania ruusuja sinulla jälleen! Tuo 'Ristinummi' on ilman muuta lemppari ja löytyy nyt meiltäkin oikein paraatipaikalta, kunnes kasvaa ja nousee sinne yli kahteen metriin. Sen kukka on niin kaunis! No kauniita ovat muutkin tietenkin ja tuoksut - ne hurmaavat!

    Ihana paikka tuo apteekkimuseo! Ajattelin, että taidan olla kohta itsekin museokamaa, juurikin tuollainen oli kotikylän apteekki purkkeineen, pulloineen ja tuoksuineen. Siellä oli lapsena juhlallista ja jännittävää käydä.

    Iloa ja valoa sinullekin ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun elämä on sellaista, että aina sattuu ja tapahtuu. Se tylsä ja harmaa arki on kaikkein tavoiteltavin olotila, jota arvostan hurjan paljon! Sitä kun yleensä on kovin rajallisesti tarjolla. Se, ettei tapahtu mitään erikoista, on aivan loistokasta.

      Pensasruusut ovat tänä vuonna tosi upeita - ihan hurjasti on nuppuja, ja kukinta näyttää kestävän sangen hyvin. Ei yhtään vattukärsäkästä, eikä nuppuunsa mätäneviä kukintoja! Nautin!

      Muistan lapsuuden apteekkireissulta sellaisen hartaan ja vakavankin tunnelman apteekeissa. Ihan parasta oli, jos sai muutaman pennin maksavia Apteekkarin salmiakkeja sellaisessa valkoisessa, pienessä paperipussissa. Sieltä oli kiva rapistella suuhun vinoruudun mallisia, väkeviä salmiakkeja :D

      Poista
  7. Onnea, ruususi voivat hyvin!
    Minulla ilmeisesti kuivuus vaivasi vaikka olen kastellut, suurimman osan kukinta jäi (pääkukinta on jo ohi😦) vaatimattomaksi ja monet eivät ole aukaisseet ainoata kukkaa. Kaksi edellistä vuotta, joita sinä manasit,olivat täällä normaaleja.
    Ensi vuonna paremmat kujeet, toivon🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet on erilaisia kovastikin, ja Suomi on pirun pitkä maa. Kaksi edellistä vuotta mädättivät niin pioneiden kuin ruusujenkin kukintoja. Se todella järsii puutarhurin sielua. Nyt on kompensaatiovuosi täällä pohjoisilla rantamailla. Nautin!

      Poista
  8. Voi vinha mikä ruusuvuosi onkaan luvassa ! Elämä voisi olla todellista ruusuilla tanssimista. Ilo päkisti yhden kukan auki täälläkin, suorittamastasi leikkauksesta huolimatta, kaunis on ja istuu tukevasti ihan mukavalla paikalla, Tornedalin vieressä.

    Apteekkimuseo on hieno. Aina näemmä oppii uutta, nyt ainakin sen, että myrkyillä on ollut musta etiketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin ihan tarkoituksella yhden verson nipistämättä, että antaa mallikukan. Laitan kuvia emopensaasta, kunhan se avaa sadat nuppunsa! Ilosta on iloa sitten siellä ja täällä.

      Apteekkimuseossa oli kaikkea jännää. Se hyvin vanha peräpuikontekokone oli aika puhutteleva... :D

      Poista
  9. Ompa huikea ruusunkukkien määrä! Mielenkiintoinen tuo apteekkarimuseo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näyttäisi olevan oikea ruusujen vuosi. Toki muutakin kukkii, mutta säät suosivat nyt. Siitä olen kiitollinen!

      Apteekeillakin on historiansa. Hyvin mielenkiintoinen sellainen. Museossa tajuaa sen valtavan kehityksen, mitä on tapahtunut viimeisen sandankin vuoden aikana.

      Poista