keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Vihreää vauhtia

Hirmuinen lämpöaalto on hyökynyt Pohjanmaalla. Siitä onkin monta vuotta, että toukokuussa on hiottanut pienikin työntapainen liikehdintä. Otan ilolla vastaan nämäkin hikipisarat! Kevät hyökkäsi ihan hetkessä silmille. Se kaikkein paras hetki keväässä on mielestäni tämä:

Koivun silmut ilta-auringon valossa. Ihan parasta!
Monilajisen puulajipuistoni silmut poksahtelevat auki kiireessä. Voi silmujen kauneutta ja voi vauhtia! Joka päivä on täynnä ihmeitä.

Balkaninhevoskastanjan silmussa on kokoa ja näköä!
Minä koitan harppoa kevään perässä sen minkä kerkeän ja jaksan. Helteisten työpäivien jälkeen se ei aina ole hurjan paljoa. Kanat sentään saatiin kesäaikaan eilen illalla. Historiallisen varhain, sillä nyt tarkenee vähän sulkasatoisellakin höyhennyksellä.

Harvennut kanalaumamme saa täydennystä ensi kuun alkupuolella.
Meillä on talvikanala tallissa, ja kesätarha ulkona. Kanat kannetaan aina kauden vaihtuessa uuteen, perusteellisesti puhdistettuun residenssiin. Matkalla niskaan tiputetaan loislääkeliuos, jotta huolto olisi täydellinen. Kesäresidenssin seuraaminen on täällä suurta hupia ja viihdettä.

Varjonäkki eli Jeffersonia dubia on viehättävä kevään kukkija.
Kukkijoita putkahtelee nyt joka paikasta ihan häkellyttävää tahtia. Vuokot, esikot ja kiurunkannukset kera runsaiden kevätsipuleiden tuottaa silmälle iloa ja sydämelle riemua.

Kevään runsautta!
Anemone parviflora eli jokin vuokko tämäkin on.
Rieko on päässyt talutinlenkeistä vapaaseen vaellukseen. Kuumat kelit kyllä hyydyttävät aktiivista hulluutta. Hiottaa se koiraakin näköjään.

Rieko ja paksut pöksyt.
Nyt mennään intopiukkaa laukkaa kevään kanssa. Vihreässä on voimaa! Ruusumaan kevät on tuottanut paljon iloa, siitä seuraavaksi. Iloa ja valoa keväisiin päiviisi!

17 kommenttia:

  1. Vanha sanonta, että lämmin ei luita riko, on totta, mutta kyllä vauhti ihmisissä hidastuu, vaikka luonto saakin lämmöstä lisäpuhtia. On niin heleän vihreää, että pakahduttaa! Riekolle terkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinhelteiden jälkeen tuli viileämmät kelit, eli taas työt luistavat tosi rivakasti. Luonto on kiittänyt lämmöistä, mutta pian kaivattaisiin vettäkin. Maestro kantoi painevesiautomaatin toimintavalmiiksi rantaan, eli keinokastelulla ainakin selviää, jos taivas ei suo kostuketta.

      Poista
  2. Oikean talven jälkeen kunnon kesä!, toivottavasti ei tule pahaa takatalvea. Toivon vain, että ehtisi nauttimaan tästä kevään ihanuudesta töiden lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida tulla takatalvea, Gitta. Töiden lomassa minäkin koitan edistää omaa puutarhaani, mutta kyllä se käykin pienissä erissä. Puutarha on vain liian suuri, se on pakko myöntää.

      Poista
  3. Lämmintä on tosiaan ollut ihan huikean paljon ja sitä kaivattua aurinkoa!

    Silmut poksahtelevat todella sellaisella vauhdilla, ettei perässä tahdo pysyä. Nyt onneksi on ollut hiippailuaikaa vaikka kuinka :D. Mutta ajattelin, että onko märkää tulossa kun murkut pesivät innolla kasvariin ja muutenkin suojapaikkoihin, ennen ainakin vanha kansa niin sanoi!

    Tuo varjonäkki on ihana! Hankintalistalle menee!!

    Ihanaa, että kanat teillä pääsivät jo ulos, meillä odotellaan vielä pari viikkoa.

    Rapsutukset Riekolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurahaiset on erehtyneet toistuvasti jo monta vuotta minun nähdäkseni. Aivan samoin kun pihlajat ovat oppineet valehtelemaan kahden taakan kannosta.

      Varjonäkkiä voi olla haasteellista löytää, mutta onnea etsintään. Se ei kuki kovin pitkää aikaa, mutta on tosi hieno noustessaan ihan punaisena tosi varhain.

      Kanala on täysin katettu, joten pääsevät ulos heti kun sää sallii. No olisihan se sallinut jo vähän aiemmin, mutta Maestro hifisteli vielä vähän sisustuksen ja muiden rakenteiden kanssa. Nyt on kotkoilla kelpo kesäasunto viihtyä.

      Poista
  4. Tuo koivun pikkulehtien väri ilta-aurigossa on ihan parhautta, kuin sataisi kullanvihreitä hentoja pisaroita.

    Kyllä on tarjennut, päivällä ja illalla. Joutuu vähän miettimään missä ja mitä milloinkin värkkäilee. Kyseenalaiseksi onneksi vuohenputkea kasvaa kaikkialla, aina voi siirtyä kitkemään varjon puolelle.

    Voihan kanaset, kohta heltta tutisee kun uudet rouvat astuvat residenssiin. Sitä odotellessa, hyvää vointia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kevään ihan paras hetki on hiirenkorvien läpi siivilöityvä ilta-aurinko. Pajon on muitakin upeita elämyksiä, mutta tuo on vain paras.

      Meillä kelit viileni heti hurjasti, mutta viihdyn oikeasti viileässä. Kuumassa työnteosta tulee yhtä tuskaa.

      Uusia kanoja odotetaan kovasti! Mutta älä ihmeessä tuo uutta kukonräähkää! Varaa sitten tuokio aikaa ilman kiirettä - olisi kiva vaihtaa pitkän kaavan mukaan kuulumisia.

      Poista
    2. Kyllä minä yösijan toivossa sinne ajelen :D

      Poista
    3. Juu juu, mutta ettei kiireellä seuraavaan etappiin :)

      Poista
  5. Varjonäkki on hauskan näköinen kasvi. Riemuisia hellepäiviä Riekolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjonäkki on vähän harvinaisempia kevätkukkijoita. Ainakin Särkän perennataimistolla on niitä ollut joskus myynnissä. Kukinnan jälkeen koristeelliset lehdet antavat kaunistusta puutarhalle myös.

      Rieko on jo päässyt kahlaamaan narun päässä, mutta uintireissuille saa vedet vielä lämmetä.

      Poista
  6. Säät ovatkin nyt hellineet tasapuolisesti koko Suomea ja kasvit kasvavat sellaisella vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä.
    Mukavaa loppuviikkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhti on hurja! Huominen meneekin Ruukissa puutarhmessuilla - voi kun kiva nähdä taas iso nippu tuttuja.

      Poista
  7. Liian kuumoo on ollu. Varjonäkki on kaunis kevätkukkija. Tännekkin koivut tul lehteen ykskaks, hiirenkorvalla ei oikein olleetkaan. Kiirettä pittää puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille hiirenkorvat tulee viimeksi, kun meri pitää viileänä tämän rantakaistaleen. Mutta perässä tullaan kaikessa kasvussakin!

      Poista
  8. Kyllä on ollut hienoja ja lämpimiä kelejä toukokuussa. Välillä ihan hirvittänyt noiden koirien puolesta, kun niin kuumaa keliä ollut. Kasvit ovat kyllä tykänneet ja kasvaneet :)

    VastaaPoista