perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kiivaan keskikesän tuokiot - hauskaa Juhannusta!

Kesä repesi kerrasta, vaikka nytkin on villasukkakelit juhannusaatossa. Luonnossa tapahtuu kaikki niin hurjan nopeasti. Pikavilkaisu kuluneen ajan highlighteihin:

Toveri Siili on ollut ilonamme iltaisin. Kiva veijari!

Siilin tuhinat kuuluvat iltaiseen äänimaisemaan. Se asustaa talomme alla. Erään iltayönä nähtiin kuitenkin seuraavaa:

Menossa siilien pitkäveteiset lemmenpuuhat.

Jopa löytyi paikalle sulhanenkin. Morsio oli vastahakoinen. Homma jatkui varmaan hamaaan aamuun asti, joten toivotaan sulhon sinnikkyyden poikivan siilivauvoja iloksemme.

Suuri onni ja riemu koitti tämän lastin myötä:

Lavallinen palanutta, turvekuivikkeista hevosen lantaa!

Voi onnea - jokunen kuutio hyvää paskaa! Tämä teki onnelliseksi. Toiset naiset vaativat koruja, kalliita lahjoja ja matkoja - minä onnellistuin pitkäksi aikaa kuormalla ehtaa paskaa.

Siinäpä sitä - koko vuoden tarvis kerta kippauksella.

Uusi ruusumaa sai höystönsä, entiseen lannoitus tuli samaa rataa ja moneen muuhunkin kohteeseen on levitetty lantakerros. Käytän sitä katteena, joka lannoittaa ja pitää maan kuohkeana.

Nyt vietetään kuitenkin Juhannusta, grilli jo lämpiää ja herkkuja on moneen lähtöön. Ihan hiljaa vain kotona hissutellen ollaan koko sakki, mutta huomenna Subaru starttaa etelän turneelle. Seuraava päivitys varmaankin sisältää vauvakuvia. Eli hauvakuvia.

Pihlaja 'Magnifica'
Hauskaa Juhannusta itse kullekin täällä piipahtajalle!




16 kommenttia:

  1. Ehkä me puutarhahörhöt ollaan vähän erilaisia naisia. Kyllä minullekin kultasormuksen sijaan kelpaisi samanlainen paskakuorma.
    Siipien kosiomenot ovat hidasta, mutta sitäkin äänekkäämpää puuhaa. Varsinkin, jos paikalle sattuu kaksi urosta neitoa piirittämään. Tuhinaa ja murinaa kerrassaan. Harmi, ettei meillä ole siilejä näkynyt kahteen vuoteen.
    Niitä hauvavauvakuvia odotellessa toivotan hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskakuorma on ihan parasta rakkauden osoitusta minun mielestäni. Maestro masinoi laina-auton ja kuormaukset. Piti vain ajaa paikalle ja purkaa kotona kuorma kippaamalla. Kyllä nyt on taas hyvät eväät puutarhuroida!

      Hauvanhakumatka on minun kesäni lomamatka tälle vuotta. Paljon ajoa ja istumista autossa, mutta ehdottomasti vaivan väärti. Pitkän ajan elämänkumppani on lähdössä uuteen kotiinsa.

      Poista
  2. Oi, nytkö se koitti se hauvavauvan hakureissu? Oikein ihanaa ja pennunhöngän hajuista viikonlopun jatkoa teille <3
    Leppoisaa Juhannusta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt se on edessä! Pennun kutsumanimestä on käyty tiukkaa aivomyrskyä koko kaartin kesken. Valmista ei ole tullut vielä, mutta tapaus pitää nähdä ensin nimen sinetöimistä varten. Se virallinen nimi on Golden Oldie's Enjoy the Silence. Väännä siitä sitten...

      Poista
  3. Waude! Jokaisen puutarhaharrastajan unelma: lantakuorma. Minä saan hääpäivälahjaksi soraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorakuormakin on hieno lahja! Meille eniten tarpeeseen oli lantakuorma. Mies masinoi kuljetuksen - minä oli jo sopinut hakupaikan.

      Poista
  4. Hyvää juhannuksen jatkoa! Lantakuorma - ihanaa! Minun syntymäpäivälahjani pari vuotta sitten oli kivikuorma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soraa, kiviä ja lantaa - me puutarhaharrastajat ollaan helppoja lahjottavia!

      Poista
  5. Suloisia siilejä! Kovasti olen niitä puutarhaani odottanut, jättänyt risukasoja talveksi, mutta ei niitä vain näy. Lantakuorma on arvokas lahja!
    Mukavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilit oli pois täältäkin monta vuotta. Kivoja ja hyödykkäitä puutarhassa! Juhannus jatkuikin oikein ihanissa merkeissä - seuraavassa postauksessa siitä!

      Poista
  6. Minä haaveilen kuormasta kunnon metsänpohjamultaa, sitä kun on harvoin tarjolla! Puutarhaharrastajan haaveet on ihan oma lukunsa:) Olen kyllä hieman kade tuosta sun "kultakuormasta"...
    Ihanaa Juhannuspäivää sinne ja mukavaa reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsämultapohja taitaa kuulua rhdoille? Reissu sujui oikein hyvin, vaikka raskasta olikin ajaa 1200 kilometriä. Mutta ehdottomasti vaivan väärti!

      Poista
  7. Melkoista taitaa olla siilien lemmenleikki, varmasti aika piikikästä - uskoisin :D

    Oi miten ihanan lahjan olet saanut, voiko siitä lahja paremmaksi muuttua ja toisaalta kuorman anti kannustaa ihanat ruususi kukkaan, joka lisää lahjan arvon lähes korvaamattomaksi!

    Oi, hauvavauva, ihanuus! Laitatkos pian kuvia pikkuisesta :D

    Mukavaa Juhannuksen jatkoa, pysyttele lämpimänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut kiittävät hevonpaskasta, samoin perennatkin. Muille en tarjoilekaan. Kuvia pikkuisesta hurrikaanista on uudessa postauksessa.

      Poista
  8. Hyvää juhannusta. Täälläkin on rouva joka ilostuu enemmän kuormasta hevonpotkua kuin kuormasta koruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä hiivattia me koruilla? Lantakuorma on osoitus ymmärtävästä rakkaudesta :)

      Poista