torstai 1. kesäkuuta 2017

Juhlaa!

Valmistujaisia on tiedossa monessa taloudessa - niin meilläkin. Esikoinen saa valkolakkinsa lauantaina ja olen lapsestani hyvin ylpeä!

Punainen sinivuokko kukoistaa - enemmänkin kukkia tarvittaisiin!
Juhlat tuottavat kovasti tohinaa - siivousta ja leipomista piisaa. Tällä kertaa olen jopa palkannut apua tarjoiluun ja tiskaamiseen. Näin saan itse ihan uudenlaisen mahdollisuuden vain viettää juhlia seurustellen! Normaalisti juhlat on kova urakka etukäteisvalmisteluja ja tarjoilua. Pääsen paljon helpommalla nyt. Esikoinen itse leipoo ja laittaa kaverina, joten puolta helpommalla mennään.

Jalokiurunkannus eli Corydalis nobilis on vasta nupulla.
On ihanaa saada taas yhteen iso porukka sukulaisia ja ystäviä! Kävin jo eilen illalla manaamassa kylmyyden riivaamia kukkiani kirittämään edes vähän aukinaisia kukkia. Kelit eivät helli edelleenkään. Riivatun kylmä kevät. Ei vain voi mitään.

Anemone parviflora (en tiedä nimeä suomeksi, mutta vuokko se on)
Samaan aikaan on esikoisen muuttopuuhat hetkeksi takaisin kotiin, joten tunnit käy vähiin vuorokaudessa. Huomisen pidän vapaata töistä, jotta saan tehtyä kaiken tarvittavan. Tai edes tärkeimmät osat. Sitten huokaistaan lauantai-iltana. Well Done.

Iloa päiviisi, lämpöjä odotellaan ensi viikolla viimeinkin!

22 kommenttia:

  1. Hyvä idea palkata apua juhliin. Oman pojan lakkiaiset olivat sellaista hässäkkää, etten paljon niistä edes muista.
    Kylmyydestä huolimatta toivotan mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apukäsiä tarvitaan, kun on paljon vieraita ja tarjoiluja! Näppäristä nuorista saa mukavasti apua ja he saavat ansaittua taskurahaa. Win-win.

      Juhlajärjestelyt ovat vakavasti vielä vaiheessa... yöstä taitaa tulla lyhyt.

      Poista
  2. Tuallaane punaane sinivuakko o hankintalistalla ollu jo kauvan. Kukinnat on tooosi palio myähäs.
    Hyvä, ettei tartte kaikkia itte teherä. Hommaa riittää kuitenki iha tarpeheksi. Onnittelut valakolakin johorosta ja ikimuistoosia juhulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkän perennataimistolta noita on ruukannut saada, Navettapiika. Ja siunauksellista on iloiset apukädet keittiössä! Kiitoksia onnitteluista!

      Poista
  3. Onnittelut valkolakista, hienosti klaarattu.
    Ja sinulle onnittelut järjen käytöstä, kun kerran on mahdollista, avun palkkaaminen on loistava teko.

    Täällä jännätään aamun ajokelejä, luntakin luvassa. Kasvihuoneessa kököttää aimo läjä istutettavaa ja sillä kummulla kaikki tuomani ruukut ja nyytit. Ihan umpihankeen en tohdi niitä tyrkätä.

    Tsemppiä loppuviikkoon ja ISOSTI ONNITTELUJA YLIOPPILAALLE !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi täällä ei tullut räntää aamusta, kuten ennusteessa uhkailtiin. Mikään ei nyt liiku kasvarista ulospäin. Ehkä kuitenkin ensi viikolla - ennätyksellisen myöhään!

      Poista
  4. Ai että on herkullisen näköinen tuo vaaleanpunainen sinivuokko...missähän niitä mahtaa olla kaupan vai onko luonnon oma risteymä?

    Olipa todella hieno asia, että saat apua juhlan aikana, jää sitä tekemistä siltikin. Lapsen valmistujaisjuhla on äidille ja isälle suuri asia!

    Parhaimmat onnittelut ylioppilaalle ja teille vanhemmille! Toivottavasti sää hellii, aurinko lämmittää ja tuuli laantuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkän perennataimistolla on noita punasia ja taitaa olla valkoisiakin sinivuokkoja.

      Tuuli saisi laantua, sillä viime yönä rysähti kaariportti maahan ja puitankin kaatui. Ilma vaihtui vilkkaasti. Sää ei helli, mutta sisällä tarkenee.

      Kiitoksia onnitteluista!

      Poista
  5. Onnea tosiaan täältä tuuliselta länsirannikoltakin!
    Ja onnea ruususeuran hallituksen uudelle jäsenelle. Luin Ruusunlehteä tuossa kun olimme pikku risteilyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista sinullekin, Ritavuoren juurella! Ruusunlehti on mukavaa matkaseuraa :)

      Poista
  6. Onnittelut ylioppilaalle ja koko perheelle. Apukädet juhlissa ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Apukädet olivat aivan oivalliset ja juhlat onnistuivat hienosti.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Vaalean vihreää, juhlista aletaan jo toipua :)

      Poista
  8. Onnea ylioppilaalle ja äidille myös! Ja hauskoja juhlia. Itse muistan kaikki ylioppilasjuhlat aina hikisinä, kun aurinko porottaa ja ihmisiä on paljon. Tänään ei varmaan tarvitse kuumuudesta kärsiä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se ollut aivan ihanaa pitää juhlat ulkona, mutta kelit eivät sitä sallineet. Hauskaa (tosin vähän tiivistä) oli sisällä. Puutarhakierros toki tehtiin.

      Poista
  9. Juhlat on jo juhlittu, mutta mukavaa on valmistella ja juhlia yhdessä. Puutarha olkoon taka-alalla ja annetaan päivän tärkeimmän henkilön loistaa! Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko - juhlat onnistuivat oikein hyvin. Viikonloppu oli hyvinkin tunnepitoinen. Ihan ainutkertainen päivä, joka oli upeaa kokea.

      Poista
  10. Onnea sinnekin ylpeille vanhemmille ja lakin saaneelle! Minä jotenkin nieleskelen aina noita juhlia. Niin monia oppilaita haluaisin muistaa, mutta kerran tei periaatepäätöksen, etten käy kenenkään minkäänlaisissa juhlissa. Mutta lämmin ajatus siellä aina mukana. Onhan se monen ihmisen välikäsi tuossa lakissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajilla on paljon kysyntää lakkiaisjuhlissa. Jokin rajanveto on tarpeellista. Kiitoksia onnitteluista, Leila!

      Poista
  11. Onnea uudelle ylioppilaalle ja vanhemmilleen. Ikimuistoista.

    Mukavaa alkanutta työviikkoa sinne ahkeralle puutarhurille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ikimuistoista tosiaankin, Nina. Valokuvat muistuttavat nuorista, kauniista ihmisistä - joilla on tulevaisuus edessään. Se koskettaa.

      Poista