sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Suomen Ruususeuran Ruusunlehti ja remontin räiskettä

Perjantaina se oli postilootassa, Ruususeuran hieno jäsenlehti Ruusunlehti. Ja samat på Ruotsi, koska lehti on selvästi tasapuolisen kaksikielinen. Harrastuspohjalta työstetttynä tuo lehti on erinomaisesti tehty ja toimitettu.

Taas paljon mielenkiintoista asiaa!
Olin niin uppoutunut vapaahetkinäni Suomalaiseen ruusukirjaan, että vasta eilen illalla luin Ruusunlehden.  Lukunautinto taas! Kannessa komeilee vuoden ruusu 2017, eli Juhannusruusu. Eipä parempaa valintaa olisi voinut tehdä Suomen 100-vuotisjuhlavuodelle.

Takakannessa oli vuosikokouskutsu 25.3.2017 klo 12:30 Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nähdäänkö siellä - minä kun ajattelin lähteä kans? Siellä tapaa toisia aktiiveja ja homman kruunaa ylipuutarhuri Pertti Pehkosen tarinat Kaisaniemen ruusuista sekä esittelykierros kasvihuoneisiin. Se on kurkistus kesään!

Onpa tässä ollut ruusuista aikaa. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Huushollissamme raivoaa remontti. Tarkoitus oli saada vanhan lankkulattian päälle jotain vähemmän tikkuista. Päädyimme vinyylikorkkiin. Ensin eteinen sai lattian, mutta ovet, listat ja seinät näyttivät sitten todella aikansa eläneiltä. Maalasin ne. Samaa vauhtia maalasin vessan seinätkin.

Uusi lattia ja maalatut seinät. Nuo ovet...!
Hioin ovet, sitten oli pohjamaalin vuoro. Rauski tietenkin on aina mukana tutkimassa.

Valkoiset ovet antavat valoisemman vaikutelman.
Listat, helat sun muut vermeet asennettuna. Valmista näiltä osin.

Samalla maalasin naulakon ja kynnykset. Eteinen on nyt ihan uudessa, valoisammassa lookissa. Työ etenee pirttiin, jossa ensin tehdään lattia. Revin tänään jalkalistat pois ja raahasin huonekaluja. Selvisi heti, että pakko maalata seinät pirtistäkin. Ja keittiökaapit... voit taivas! Tässä riittää askaretta kevättalveksi. Remontit tahtoo levitä, tuttu juttu ja osasin odottaa. Näissä merkeissä jatketaan, eli elämää katastrofin keskellä:

Pirtin pöytä... nnggghhh! Sorkkarauta ja monta muuta jäi pois kuvasta.
Toivotan järjestyksellistä elämää ja tuloksekasta alkavaa viikkoa. Minä haaveilen ruusujen lisäksi vähän kärhöistä ja isosti remontin loppuun saattamisesta!

20 kommenttia:

  1. Huh, näyttääpä tutulta hommalta! Meillä tehtiin pinnat uusiksi aikalailla tasan vuosi sitten. Meilläkin lattiamateriaaliksi valikoitui vinyylikorkki ja on ollut ihan nappivalinta! Tsemppiä sinne rempan keskelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu vertaistuesta! Tää on ihan kaameta tuppuroida hirveän sekasotkun keskellä. Ja jos kasaan työkalut johinkin yhteen paikkaa, niin ne on Maestron mielestä hukassa. No tästä selvitään ajallaan ja sitten on kiitollinen mieli.

      Poista
  2. Tuan touhun kans tuloo keväkki vastahan äkkiempää :)Ja kummasti ne rempat paisuu, ku pulla taikina. Kaiken sekametelin keskellä pitää muistaa lopputuloksen ihanuus, ku saa uurenverooset paikat.
    Miästen lokiikka on joskus ihimeellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääse aika tulemaan pitkäksi, Navettapiika! Remonttia on mukava tehdä, kun keväällä on esikoisen ylioppilasjuhlatkin. Suku ja ystävät kokoontuvat, joten on mukavaa uusituissa tiloissa juhlia.

      Poista
  3. Tuttua, maalaat yhden paikan ja sitten vasta siinä vieressä näyttääkin kulahtaneelta. Parempi kuitenkin rempata kerralla enemmän ja pitää sen jälkeen pitkä tauko.
    En ole vielä ehtinyt Ruusunlehden loppusivulle. Kasvitieteellinen ja ruusuesittely kuulostaa hyvältä, mutta mahtuuko aikatauluun? Täytyy miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Between. Tässä pirtin puolella piisaakin askarointia, jätän sovulla olohuoneen ja kamarit vielä entiselleen.

      Olisipa kivaa nähdä elävin silmin, vaikka Kaisaniemessä!

      Poista
  4. Siis meinaatko oikeasti tälläytyä isolle kirkolle kokoustamaan? Tälle isot aplodit, hyvähyvä!

    Reipasta remppaviikkoa ja muutenkin mukavia asioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirnakka ainoana tietää, kuinka hitaasti minä tiluksilta lähden. Tosi harvoin poistun komentopaikaltani. No samalla vois morjenstaa vantaalaistunutta poikaakin. Hän sai sieltä töitä ja muutti sinne kauas.

      Koitan järjestää kyytejä sinne syrjäiseen Helsinkiin. Norwegianilla olis halpa menolento, vaan paluu olisi kallista. Mutta voisihan yöpyä pojan luona soffalla ja seuraavana päivänä palata. Maestro olisi sen aikaa ilman autoa, mistä taas tulisi järjestelyjä. Katsotaan kuinka onnistuu...

      Poista
  5. Valkoiseksi maalatut ovat näyttävät todella tyylikkäiltä! Tsemppiä remonttirutistukseen! Nimimerkillä remontoimme jo ehkä viidettä vuotta taloamme, aina vaan tulee kaikkea muuta väliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on remontointi jo elämäntapana, Piparminttu! On teillä hiton hyvät hermot! Minä tahtoisin nopeasti valmista ja tavarat taas omille paikoilleen. Maestro tekee aivan tuhannen priimaa työtä tarkasti. Millin tarkasti. Eli siis hitaasti, mutta hyvin.

      Poista
  6. Remontti viettelee niin mielen kuin rahapussinkin, tsemppiä!

    Arvaa että kiljahdin riemusta, upean kirjoituksen Ruusunlehteen olit kirjoittanut, luin sen jo kerran ja luen vielä uudelleen, yritän olla hurmioitumatta...tuo vuosikokouskin kiinnostaisi, täytyy katsastaa aikataulu, isäntä ei oikein tykkää kun aina olen liesussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hitokseen kivaa nähdä elävin silmin, Saila! Punastelen täällä kiitoksistasi, lämmitti mieltä!

      Remontti itse toteutettuna on toistaiseksi pysynyt hyvin maltillisessa budjetissa. Suurin summa tuli lahjakortteina, kun pyysin joulumuistamiset mieluiten Bauhausin lahjakortteina. Ei kukkia eikä viinipulloja tai muutakaan. Siinä tuli katettua lattiamateriaalit. Maalejakin oli varastossa valmiina, mutta jotain on pitänyt ostaakin. Meillä eletään muutenkin hyvin pienellä budjetilla ja oman käden taitoihin luotetaan hyvin pitkälle. Työ maksaa kaikkein eniten, vaikka rakennustarvikkeetkin on mielestäni melko suolaisen hintaisia. Kivaa kuitenkin saada uusia pintoja huusholliin!

      Poista
  7. Hyvälle näyttää ja paljon valoisammalle. Siihen tosiaan saa varautua, kun alkaa yhtä paikkaa kunnostamaan, niin viereiset seinät ja pinnat alkaa näyttämään niin nuhruisilta, että ne on PAKKO kunnostaa siinä samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä se juuri menee, Maatuska. Vaan mikäpä se on askarrella kevättä odottaessa. Kivasti uusituu kotipesäkin samalla!

      Poista
  8. Todella hyvältä näyttävä ja raikas muutos. Niinhän se usein remontoitaessa tahtoo käydä, että se aina pakkaa laajenemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piipahduksesta, Kruunu Vuokko. Remontti jatkuu vanhan pirtin ehostuksena - siihen päivät kuluvat vilkkaasti. Ei ehdi edes päivityksiä puuhata tänne. Vaan kummoisia ei kuulukaan - räntäsateita ja märkiä kelejä vain.

      Poista
  9. HURAAA TITA!! IHASTELIN KOVASTI HUOMATESSANI RUUSUNLEHDESSÄ SINUN UPEAN SELONTEON RUUSUHARRASTUKSESTASI!!!
    Siis kiitän ahkeruuttasi ja uskallustasi. Mutta olethan hyvä kirjoittamaan, kirjoittatyyppiä tosiaan! Ja olisi hieno juttu, jos joku edustaisi pohjoisen ruusunkasvattajia tuolla etelässä myös. Lähde ihmeessä mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leila - lähden matkaan. Samalla tulee tullattua pojan uusi kämppä Vantalla. Hän sai töitä siltä kanttia Suomea.

      Poista
  10. Kaunis ja valoisa lopputulos, kiva tuo seinien sävy! Kun on remonttiprojekti käynnissä, niin varmaan kevätkin tuntuu tulevan nopeammin. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu - kuva valehtelee seinien oikean sävyn. Se on kyllä kevään vihreä, joten kevät täällä edistyy kyllä hyvää kyytiä :) Nyt on näpit aika lailla sidottu remonttiin ja vielä kuntavaaliehdokkuuteenkin. Päivitykset täällä harvenevat, mutta ruusuisia asioita ei kamalasti olekaan.

      Poista