Valokuvamuisti

Puutarhurin muisti on hassu juttu. Sitä luottaa aina niin vahvasti siihen, että muistaa mitä on istuttanut mihinkin. Kokemuksen myötä alkaakin vannoa nimisäleisiin. Nekin toisinaan katoavat mystisistä syistä.

Muscari latifolium. Helmililjoja on montaa lajiketta!

Blogi on oivallinen muistiinpanojen paikka ihan itseäkin varten. Vuosien saatossa siitä saattaa kerääntyä puutarhan kehityksen dokumentaatiokin. Valokuvaus on oikein hyvä liitännäisharrastus, jolla saa näkymät ja muistot talteen.

Pääsiäisen jälkeen mietitään, mihin istutetaan söpöt Tet-a-tet narsissit
jatkamaan eloaan ja nousemaan seuraavinakin vuosina maasta.

Syksisin iskee positiivinen ongelma, kun kevään kukkasipuleita on pussitolkulla, mutta on jo autuaasti unohtanut, missä voisi olla parinsadan sipulin kokoinen aukko perennapenkeissä. Varsinkin kun on jo useampaan otteeseen istuttanut kevään kukkasia - unohtaen tietenkin ihan autuaasti mitä ja mihin. Se on muka keväällä niin ihanaa löytää nousevia piippoja odottaen mitä niistä kehkeytyykään. Koska ei vain muista, mitä syksyllä tuli tuupattua mihinkin.

Ying-Yang -penkissa tulppaanit nousivat.

Tuossakin Ying-Yang- muotoon tehdyssä pionipenkissä nousi viime keväänä muutamat pussukalliset ylijäämätulppaaneita. Tänä syksynä istutin sekaan alliumeita ja narsisseja. Myöhemmin tungin vielä krookuksia ja helmililjoja. Luullakseni penkki on melkoisen komea keväästä syksyyn asti. Tämä kuva helpotti istutuksia, kun selvisi missä ne edellisvuotiset tulppaanit olivatkaan.

Kerrottuja tulppaaneja

Ensi vuonna pionit ovat entistä suurempia ja kukkivat runsaammin. Kukinta-aikaa aikaistetaan juuri kevätsipuleilla ja jatketaan sinne istutettujen punahattujen ja sinipallo-ohdakkeiden voimin. Reunuskasvina on erilaisia kurjenpolvia. Hitaasti kasvustot laajenevat, ja vasta parin vuoden päästä pääsee kuittaamaan sen tosiasiallisen loiston. Perennojen kanssa taimesta komeaan kasviin kestää muutamakin kasvukausi.

Ruusumaassa oli keväällä versovia ruusun rankoja ja vähän kerrottuja narsisseja.

Kanadanruusujen koemaa lähti vain kestävyyskokeen näkökulmasta. Visuaalisuus jäi ihan toisarvoiseen asemaan. Viime kesänä lähdin askartelemaan asiaan vähän parannusta. Ruusut ovat pääasia, mutta olin jättänyt turhankin suuret etäisyydet ruusupuskille. Väliin jäi paljon tilaa. En nääs tiennyt, kuinka suuriksi kanadanruusut yleensäkään kasvavat. Väleistä kuolikin joitakin ruusuja, joten ruusumaa oli harvan näköinen.

Kanadanruusujen sekaan istutin perennoja, lopulta tuupin lisää sipulikukkia.

Onneksi on tuo Särkän perennataimisto ihan naapurissa. Hankin sieltä tukun erilaisia iiriksiä, väriminttuja ja kurjenpolvia. Sekaan taisi päätyä (muistini mukaan!) jotain salviaa ja tädykkeitäkin. Valitsin lajeja, jotka pärjäävät auringossa ja hyvin lannoitetussa kasvumaassa. Haasteena on ruusujen huoltotoimet tyvimultauksineen. Ensi kesä näyttää kuinka onnistuin. Taas keväisestä kuvasta bongailin, että mihin saa vielä kevätsipuleita mahtumaan. Nyt siellä on paljon lisää, joten silmän iloa alkaa olla ruusumaastakin!

Näiden kuvien, tunnelmien ja keväisten aatosten myötä toivotan leppoisaa sunnuntaita. Jasmiina Ahdille tervetuloa lukijaksi blogiini! Muutama muukin uusi lukija on liittynyt, mutta en näe nimiä. Kaikille tasapuolisesti toivotan mukavia lukuhetkiä täällä!

Kuura, huurre ja ketku

Eilisen usva oli tänään tarttunut puiden oksiin huurteeksi. Taas oli maailma niin kaunis, mutta ihan eri tavalla kuin eilen. Aurinko koitti nousta puiden latvojen yli ja onnistui hetken paistamaan.

Pienen hetken auringon nousussa valo oli taas kultaa.

Aamun lenkkipolku kulkee tietä pitkin metsän siimekseen halki peltojen. Sinne on tallaantunut pieni polku. Metsässä on muitakin kulkijoita, joten siellä pääsee kulkemaan helpommin lumessa kahlaamatta. Parjattuja moottorikelkkailijoita minä puolestani kiitän. Heidän jälkiään pitkin pääsee muutkin kulkemaan kevein askelin.

Kotitietä kylille päin.

Pakkasta oli kuutisen astetta, joten lumi koitti narista kotoisasti töppösen alla. Narina oli vielä pehmeää, eikä kuten kovalla pakkasella terävää.

Tuuletonta, kaunista ja kylmää.

Aamulenkit metsässä on aina elämys. Minulle ja koiralle. Kissat koittavat pysyä visusti sisällä käyden vain pakollisen pissareissun ulkona. Uunin kylki on suosittu torkkupaikka. Ja kissa pystyy nukkumaan ihan ihmeelliset määrät vuorokautta.

Talviurheilu? Not!

Miten metsä voikin olla niin elämyksellinen? Taas ihailin naavapartoja, joiden määrä sen kuin lisääntyy. Pian jokainen metsä on satumetsä, kun siellä roikkuu suloisia naava- ja luppokasvustoja.

Naavakuuraa vai olisko tämä kuuranaavaa?

Huurre ja kuura eivät ole synonyymejä, sillä niiden syntytapa on eri. Mutta yhtä kaikki - kaunista on katsoa pieniä jääkiteitä puiden oksiin tarttuneena. Huurre on suurten tykkylumienkin syntymän takana. Ja siitähän on nyt Kainuussa ja Lapissa nautittu ongelmiin asti.

Huurretta pajussa.

Taas nautin hiljaisesta ja kauniista luonnosta. Se olisi ihan Zen, jos hihassa ei roikkuisi yksi intoa täynnä oleva aussi. Sen suurta hupia on juosta lujaa takaa ja kohdalla hypätä jättiloikka ylös kita auki. Yleensä se kolhaisee hampailla hihaani. En pidä siitä, mutta koirasta se on ehkä juuri siksi niin hauskaa. Haastaa leikkiin, mutta saa peräänsä vain ärräpäitä. Kai se on niistä onnellinen. Sillä on vähän kiero huumorintaju, mikä on yksi älykkyyden merkki.

Ketku

Toinenkin kestoärhennys meillä on, eli remmissä roikkuminen. Kun Riekon mielestä remmi rajoittaa liikaa häntä, niin se nappaa taluttimen äristen hampaisiinsa. Minä kiellän ja hetken aikaa nujakoidaan remmin hallinnasta. Hihitellen tänään lisäsin pätkän kettinkiä flexiin. Pure pirulainen sitä! Voittopiste  minulle. Loppui remmissä roikkuminen! Koiran ilme oli vähän hapan muuten niin ihanan potkurilenkin jälkeen. Minua hymyilytti :)

Hyviä potkuja sinulle kohti viikonloppua!

Usva

Huikea usva kietoi maailmaan pehmeään nuttuunsa. Päivä ei noussut eikä laskenut. Taianomainen harso peitti näkymät aamusta iltaan.

Hämärä usva.

Pieni pakkanen kutoi oksiin hennot jääkiteet ja tyyni tuuli antoi niiden koristaa puita. Kaikki oli pysähtynyt.

Lepän käpyjen koristeena pienet jääkiteet.

Sumu ja usva vaimentavat maailman äänet. Siksiköhän usvasta tulee kuin suojaava harso maailman ympärille? Linnutkaan eivät paljoa metelöineet, vain tilhien vaimea hopeisten tiukujen helinä kuului pihlajien latvoista. Se sointui saumattomasti usvan olemuksen kanssa.

Metsän ja taivaan raja katoaa hämärään.

Sumu, usva, utu, auer - ja vielä raahelaisten hylkeen pieru. Kaikissa on jotain sävyeroa, jossa sumu on sankin näköeste. Ja tuon hylkeen pierun oikean nimi on kai merisavu. Tuttu ilmiö täällä.

Vuosien tauon jälkeen käynnistin potkurin. Sitten mentiin!

Innostuinpas varastosta kaivelemaan esille vanhan kunnon kulkupelin, eli potkukelkan. Sille ei ole ollut vuosiin käyttöä, mutta se on ollut hyvässä tallessa katon alla. Hyvin luisti, eikä Riekokaan saanut mitään hepulia. Yllättävästi se juosta teputti sievästi vierellä. Sen ei ole tarkoituskaan vetää, vaikka luulen että minulta löytyisi sopivat valjaat sille vetohommiinkin. Ne vain on täysikasvuisten koirien harrastuksia, joten olkoon vielä.

Maestro tuunasi potkuriin jopa valot, joten iltalenkki pimeässä olikin häikäisevän hauskaa. Taas nastakengät osoittivat käyttökelpoisuutensa - olipa pitävää potkaista vauhtia! Tiet täällä on enempi tai vieläkin enempi jäisiä. Hiekoitusta ei ole - siis luistavat kelit tosiaankin! Mitenkäs teillä - onko potkukelkka käytössä? Vuosien tauon jälkeen minulla oli todella hauskaa potkutella pitkin kylän raitteja :) Tämä ei tosiaankaan jää tähän!

Pitkästi ja leveästi

Pyörähdettiin meren rannassa. Uutta jäätä oli tullut lähes silmän kantamattomiin asti. Ohutta se vielä on, joten ei lähdetty kovinkaan pitkästi jäätä pitkin. Ei huvittaisi kastella lahkeitaan. Hukkumisesta ei ole vaaraa, kun täällä meri on tosi pitkästi tosi matalaa.

Aurinkoa ja tuulta

Seuraan aina meren jäätymistä niin rannalta katsoen, kuin ilmatieteen laitoksen sivuiltakin. Siellä on päivittäin päivittyvä jääkartta. Nyt on viimein alkanut meren jäätyminen, joten pian päästään viilettämään jäitä pitkin.

Kivet kukkivat.

Kevättalvessa mukavia ovat aurinkopäivät ja kantohanget. Koko syyspuoli onkin tullut kahlattua hangessa, mikä kieltämättä treenaa reisilihaksia. Mutta kantohangella voi viilettää vaikka potkurilla. Se pitääkin kaivella esiin varastosta ja katsoa, minkälaisen hepulin koira siitä saa.

Jää rakentelee taidetta. Noiden alla on isot kivet, joten jää "kukkii".

Kevään ensirusketus on kivointa ottaa jäillä kulkien. Pian tarvitaan aurinkolasitkin. Olen näköjään ihan optimisti :) Tänään kun oli aamusta mystinen sumu, ja puut on pakkaskuurassa. Hivenen harmaata, mutta muutama pirteä pakkasaste.

Jääkansi rauhoittaa merta. On se ollutkin levoton koko syyspuolen.

Meren äärellä sielu aina rauhoittuu. Siellä on mukavaa olla kaikkina vuodenaikoina.

Mukavaa viikon jatkumoa! Aiheeseen liittyen on ilo toivottaa Liplatus mukaan lukijaksi ;)

Lux Raahe ja hupsis

Valo on taas luonamme. Aurinko tosiaankin kurkkii taivaanrannan yli hitaasti pitenevissä päivissä. Nyt tulee jo viisi minuuttia enemmän valoisan aikaa vuorokaudessa. Tahti kiihtyy kevättä kohti mennessä. Tänään valoa riittää 4 h 35 min täällä Raahessa.

Lux Raahe tapahtuma täällä pohjoisessa :)

Valo vaikuttaa ainakin minuun voimakkaasti. Se tuo iloa ja valoa sieluun asti. On tosi mukavaa vaellella metsiä ja rantoja auringon paistaessa edes matalalta puiden latvuksien takaa. Joka päivä se kipuaa kuitenkin laajemman kaaren taivaalla.

Kultaista Valoa!

Tammikuusssa rakastun kultaiseen valoon. Siinä on ihan erityinen kellertävä sävy, joka muuttuu kevään kuluessa hopeaiseen ja sitten kirkkauteen. Mutta tammikuun aurinko on lämmittävää kultaa.

Auringon säteet hangella.

Yöllä loisavat tähdet ja kuu. Kuu nousi viime yönä selällään. Se tietää kansanperinteen mukaan, että tulossa on kylmää ja pakkasia. No ennusteet näyttävät pikkupakkasia tänne nurkille. Siitä länsirannikkoa riepottaneesta myrskystä ei tällä ollut mitään havaintoja. Ohi meni.

Pienet timantit hangella.

Nyt härkäviikoilla odotellaan Heikinpäivää (19.1), jolloin talvenselkä katkeaa ja siirrytään kevätpuolelle. Lunta tänään mittasin tikulla useasta paikasta, ja keskiarvoksi tuli noin 30 senttiä. Maa oli ainakin ruusumaiden kohdalta hangen alla sulaa.

Sitten se hupsista. Kellekkäs muulle, kun Riekolle. Koitin ottaa kuvia auringon säteistä jokirannassa, kun kuulin jään räsäyksen. Arvasin heti mitä oli tapahtunut. Koiraa kun ei näkynyt missään.

Jää kesti hetken verran.

Niin piti mennä ohutta jäätä pitkin... ja sinne mulahtaa. Kotiväki jakoi kritiikkiä, että otin kriisin hetkellä kuvan, enkä noukkinut koiraa jäistä. No kamera oli kädessä, mutta en ehtinyt tarkentaa. Ja lopulta Rieko pääsi omin avuin kuitenkin ylös penkalle. Ottikohan opikseen? Not. Sen muisti on kyllä kehittynyt, mutta lyhyt se on edelleen.

Kaverit painii, vaikka koossa on epäsuhtaa. Kissalla on neljässä tassussa itsesuojelupiikit.
Niillä saa jarrutettua turhan kovaa menoa kummasti.

Nyt lähden nauttimaan merenrannan maisemista, joten iloa ja sitä valoa toivotan sinunkin poluillesi!

Haasteena vain neljä kuvaa.

Navettapiika heitti haasteen, johon onkin tosi kiva vastata. Loppiaisen jälkeen ei ole jouluhätinöitä, eikä oikein mitään muutakaan. Ei siis edes jutun juurta blogiin.  Siispä haasteeseen, jonka säännöt:

"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina, ehkä samasta paikasta. Tiedän, että neljä kuvaa on aika rajallinen, voisiko siis olla neljä tunnelmaa ja kuvia tietenkin enemmän...

Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. Haasteen voi toteuttaa "varjohaasteena" eli neljä kuvaa kissan vuodesta. Puutarhakissan omistajat voivat halutessaan yhdistää haasteet.

Mukaan voi siis haastaa neljä blogiystävää - tai kuinka monta haluaa.

Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä." 

Talvesta aloitetaan. Kissakaveriksi valitsin talon kuudesta kissasta kolli Pufflen. Se on tavattoman komea, mutta ihan blondi. Siis aika yksinkertainen. Toisaalta tuo on liian julma tuomio, sillä Puffle osaa olla sosiaalisesti hyvin ymmärtäväinen ja fiksu. Siitä todisteet viimeisissä kuvissa. Ensin vuodenaikoja Pufflen kanssa talvesta aloittaen:

Yhden kerran Pufflen suojaväri on kohillaan.

Tämä blogi syntyi ruusuista, mutta vuodenaikakuvat ovatkin rinteessä olevasta kivipuutarhasta. Siellä on suurin määrä perennoja. Sen talvi on hiljainen ja rauhallinen:

Kivipuutarha on hiljainen ja kerää hiljalleen rinteeseensä lunta.

Keväälläkin Pufflen turkki on muhkea!

Takapurjeessa on kokoa!

Kevät on ihmisen ja kissojen parasta aikaa. Kissat havahtuvat talvitorkuiltaan ja puutarhankin herää eloon. Keväällä vuorokaudesta loppuu aina tunnit kesken. Niin paljon on puuhattavaa! Niin myös kissoilla, jotka ahkeraan pyytävät pelloilta myyriä.

Keväällä kivipuutarhassa näkee ne lukemattomat ladotut kivetkin.

Kesä on runsauden aikaa! Kissat häviävät pitkiksi ajoiksi ulos. Eivät välttämättä tule yöksi sisälle, mutta tapaan laskea pääluvun päivittäin. Toisinaan ne häipyvät muutamiksi päiviksi, tai eivät muutoin viitsi ilmottautua näkösälle. Kotoinen ruokinta kuitenkin kannustaa piipahtamaan tankkauksella ja rapsutuksilla.


Kivipuutarha alkaa peittyä kesän mittaa runsaisiin kasvustoihin. Hyvällä syyllä silloin voi kysyä, että mikä ihmeen kivipuutarha?

Missä kivet?

Joka ainoa päivä emo Hattara pesee poikansa naaman. Puffle on mammanpoika.

Syksy tulee aina hiljaa hiipimällä tänne pohjoiselle rannikolle. Olen panostanut syksyn kukkijoihin. Niitä on paljon ilahduttamassa pimeneviä iltoja. Kivipuutarha alkaa vetäytyä talvilepoon kuitenkin.

Kivet tulevat vähin erin taas näkyviin!

Elämme nyt taas hidasta taaperrusta kohti kevättä. Voi kuinka paljon siinä onkaan taas toivoa mukana. Että jos olisi viimein lämmin kevät, kohtuullinen kesä ja lempeä syksy. Tulisi sopivasti sadetta kastelemaan, muutoin paistaisi aurinko. Ja olisi lämpöä! Kissatkin kiittäisivät!

Ja lopulta ne kuvat Pufflesta, joka on talon setämies. Se ohjaa nuorempiansa, kuten Rauskia ja Riekoa. Molemmat ovat ADHD ilman lääkitystä. Setä Puffle leikittää ja sietää riepotusta.

Kiva ja lämmin setä, jonka häntää ei voi olla hämmentämättä!

Jahas, tällähän on vasta maitohampaat :)

Iloa ja valoa poluillesi, loppiainen on lopetusta vailla, ja joulukuusi ynnä muut jouluvermeet poistettu näkösältä. Se on kevään odotusta nyt sitten hartaasti. Ja pitkästi.

Haasteen heitän Hirnakalle Hirnakan Torppa-blogiin, Katjalle Päivänpesän elämää - blogiin, Pauliinalle Kukka & Kaali -blogiin ja Reetalle Kasvin paikka -blogiin. Olkaa hyvä, ja tarttukaa halutessanne haasteeseen upoten kesäisiin kuviin. Minulle aikamatka kesäkuviin oli antoisaa.

P. S. Blogger vinoili minulle fontilla. Tämä on nyt tämmöinen pieni, mutta menin pahus ensin kopioimaan haasteen tiedot. Sen jälkeen ei mikään fonttiasetus toiminut. Mutta yksi postaus menee nyt näillä asetuksilla, kun ei vain voi mitään.

Ilon tuojat

Vuoden vaihtuessa sitä aina istuu ja pohtii asioita - menneitä, olevia ja tulevia. No menneet on menneitä, eikä niitä voi muuttaa. Mutta ne kokemukset ovat muokanneet meistä sitä, mitä me nyt olemme. Tulevat ovat mystisen harson takana vielä, enkä etukäteen kyllä haluakaan tietää niistä mitään. Toivottavasti siellä on iloja surujen vastapainona.  Ne tässä hetkessä olevat asiat on niitä tärkeimpiä.

Jälki elämässä.

Jokainen meistä kulkee omanlaista polkuaan, ja jättää maailmaan omat jälkensä. Minä jätän kaksi ihmisen taimea ja rutkasti istutettuja puita. Ainakin.

Muistoja.

Olen ihan parantumattomasti optimisti, joten listasin mielessäni (juu, listojen teko on kivaa!) niitä ilon aiheita. Surut muistan listaamattakin.

Kaksi iloa - meri ja Rieko

Tärkeimpänä ilona elämässä on läheiset. Ihmiset ja eläimetkin. Tähän liittyykin toinen mahdottoman tärkeä asia, eli koti. Ja kotiin läheisesti kiinnittyy puutarha :) Siinä on minun elämän tärkeimmät asiat.

Paljon istutettuja puita, pensaita ja perennoja.

Olen nähnyt läheltä sen, mitä käy puutarhalle hoitamatta. Muutamassa vuodessa perennat peittyvät rikkaruohoihin. Jäljelle jää pionit ja ruskolilja. Hyvin alansa peittävät perennat jaksavat myös. Monet kutistuvat ja katoavat tuossa tuokiossa ilman huolehtivaa kättä. Puuvartiset pärjäävät. Siksi perustin Arbetorumin. Siitä tulee isona arboretum. Kasvattamani tammet hyvässä lykyssä elävät muutaman sata vuotta.

Ruusuilla oli suuri merkitys elämäntoivossa. Kun nekin selvisivät, niin minäkin!

Onneen tarvitaan kolme asiaa: jotain mitä tehdä, jotain mitä toivoa, ja joku jota rakastaa.  Minä olen saanut tulevaisuuden takaisin, eli on mitä toivoa jälleen. Tekemistäkin piisaa - omassa kotona, puutarhassa ja toivoakseni myös Raahen kaupungin puutarhuroinneissa. Ja on minulla paljon rakastavia ja rakastettavia ihmisiä. Onni siis on täällä.

Tulevaisuus on usvaa, mutta ehkä sieltä löytyy kukkiakin.

Voi kuinka odotan kevättä! Se tuo aina uutta valoa, iloa ja kasvua. Jännitystäkin. Jokainen päivä on askel kohti kevättä. Multa- ja siemenpussit saavat olla vielä rauhassa, mutta niiden aikakin tulee.

Mitkä on sinun onnesi rakennuspalikat?