lauantai 28. syyskuuta 2019

Otsikoissa

Ei sitä saa töitä tehdä salassa sitten millään. Ei tarvitse kuin kaivurin kanssa vähän kuokkia kaupungin puistossa, niin johan paikallislehti pinkaisee paikalle. Tässä lehtijuttu siitä, kuinka kotikaupunkiani hiljaa ja vaivihkaa muutetaan ruusuiseksi Raaheksi * Klik *

'Ritausma' on tosi hyvä julkisissakin istutuksissa. Kukinta-aika on pitkä ja runsas,
ja hoidon tarve vähäinen. Kerran viikossa putsaan kukkineet terälehdet pois. Ei muuta.

Kolme vuotta olen askaroinut päivätöinäni Merenrantakaupungin istutuksia. Vielä on monta ruusulajia istuttamatta, mutta 15 lajiketta ja 150 kappaletta on tuupattu nyt noin alkuunsa istutuksiin. Kanadanruusuista laitoin 'Henry Kelsey'tä kymmenen yksilön osion isoon ruusuaidanteeseen, jossa kukkii 'Iitin Tiltu' ranskanruusu sekä 'Sointu' puistoruusu.

'Henry Kelsey' on runsaskukkainen ja tosi pitkään kukkiva. Toivottavasti pärjäävät!
Jossain vaiheessa toivon voivani pitää vuosilomia edes vähemmäksi. Lomia on pitämättä vielä edelliseltäkin vuodelta, ja tänä vuonna olen pitänyt vasta neljä lomapäivää. Minulla ei ole tuuraajaa, joten pitää rakentaa asioita siten, että voisin pitää lomaa itsekin sulan maan aikana joskus tulevaisuudessa.

'Sointu' kukkii pienin, mutta runsaslukuisin kukin pitkään.
Nyt juostaan kilpaa talven kanssa. Kesä kuluu kesäkukkien ja ylläpidon kanssa, ja syksyt käytetään uusien asioiden rakenteluun. Vielä on rutkasti istuttamattomia puita, mutta ajattelin ehtiä ja keretä. Meri pitää olosuhteet lämpiminä, ja hyvässä lykyssä ei ole kiirekään. Talvi tulee joskus joulun tietämillä.

Suviruusu Poppius on vanha perinneruusu.

Toisaalta työ on nyt merkinnyt jotain muuta ajattelemista. Kuoleman äärellä kulkiessa uuden elämän istutus on oikeastaan sangen terapeuttista. Kaadanhan minä lahoja puitakin, kun ne ovat aikansa kasvaneet ja kukoistaneet. Ja samalla istutan uusia taimia varttumaan elonkaartaan. Sellaista on elämän kierto puutarhurinkin näkövinkkelistä.

Antoisaa viikonloppua kaikille kulkijoille!

PeeÄääs: ilman Facebook-tunnuksia luettavissa oleva juttu Merenrantakaupungin FB-sivuilta * klik *

25 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että Raahe on muuttumassa ruusukaupungiksi ansiostasi. Vaan hurjan kuuloista tuo lomapäivien olematon määrä! Ei tässä yksityisyrittäjänäkään lomapäivillä hurrata, mutta teen sentään melko leppoisaan tahtiin töitä, paitsi silloin kun paahdan näppäimistö punaisena ja takapuoli puuduksissa :-D Ei vaan, kyllä lomapäiviä on pidetty enemmän kuin neljä tänä vuonna. Juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat lomat kuuluvat sarjaan huonosti järjestetyt jutut. Nyt alkaa tuntua, että on loman tarpeessa. Näen uniakin siitä, että istutan kaupungilla puita :D Ensi viikon loppupuolella pidän vissisti ainakin viikon lomaa.

      Poista
  2. Ei ole jääneet ruusut pelkäksi unelmaksi!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että media uutisoi ruusuista ja hienoa, että kaupunki panostaa silmänruokaan. Positiivisia asioita, joita tämän päivän uutistarjonnassa on ihan liian vähän.
    Miten ihmeessä jaksat painia työn ja henkilökohtaisen elämän kanssa, kun noita hengähdystaukoja on noin vähän? Tiedän, että multaan on helppo upottaa runsain määrin iloja ja murheita, mutta ihminen tarvitsee ihan silkkaa vapaatakin. Muista huolehtimisen ohessa pidä huolta myös itsestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenrantakaupungilla on tosi pitkä matka vielä puutarhakaupungiksi, mutta pieni palanen kerrallaan sitä unelmaa saa rakennettua eteenpäin.

      Työ tuo vapautuksen, kun pitää miettiä muitakin asioita, kun lähestyvää kuolemaa. Aina rivakka työnteko on helpottanut henkisiä paineita. Toinen hyvä nollaaja on siunauksellisen hyvät unenlahjat. Näiden kahden tukijalan varassa kestää melkoisen määrän murheitakin.

      Poista
  4. Wau! Upea juttu! Sinulla on hieno historiallinen näkökulma tuohon kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenrantakaupungissa on huikean hieno ja vivahteikas historia, josta saa ammennettua tarinoita inspiraatioiksi. Historia pitää ehdottomasti nostaa nykypäivän valoon. Kasvit ovat myös osa merkityksellistä kulttuuriperintöä, jota pitää vaalia!

      Poista
  5. Hienoa, että tekemäsi ruusuistutukset saivat osakseen myös median huomion. Varmasti lämmittää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihmisiä kiinnostaa kovasti, miten ympäristö muuttuu ja kuinka sitä kehitetään. Ja Merenrantakaupunki on todella pieni, joten muutokset kyllä huomataan.

      Poista
  6. Hieno juttu lehdessä. Ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mitä tästä poikii... hyvin positiivisia yhteydenottoja on jo tullut.

      Poista
  7. Voi koeta nyt järkätä itsellesi lomaa! Vaikka ihanaa työtä onkin, niin pitää saada myös vapaata.
    Henry Kelseyn ostin minäkin pari vuotta sitten ja kukki se aika kivasti jo. Pitäiskö se katkoa vai laittaa maahan pitkälleen talven ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyvimultauksen voimin ne ovat pärjänneet talven täällä V-vyöhykkeellä. Eli rojauta maan kylmettyä pari ämpärillistä multaa tyvelle. Jos haluat vähän varmistella, niin viitisen senttiä haravointijätettä katteeksi suojaa yllättävän paljon lisänä. Näillä eväillä meillä talvehtivat oikien hyvin. Vähän lyhennän kukkalatvoja jo syksystä, ja yleensä varret kuolevat lumirajaan asti. Se ei hidasta seuraavan kesän kukintaa.

      Poista
  8. Hyvä juttu oli lehdessä! Hienoa, että ihmisiä ja mediaakin kiinnostaa positiivisessa mielessä puistotoimen aherrus. Kauniit puistot ovat tärkeitä varsinkin matkailijoille ja niille, joilla ei ole omaa pihaa. Tehtäisiinpä täälläkin yhtä määrätietoisesti kauniita puistoja ja istutuksia. Tätä kuntaa ei kyllä puistokaupungiksi voi kehua, hyvä jos on pari kesäkukkaistutusta kaiken betonin keskellä! Muistahan pitää vapaapäiväsi välillä poiskin! Lempeää sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä saanut vähän raivata elintilaa, eli resursseja puistojen hoitoon. Älyttömän pienellä porukalla koitamme tehdä kaunista ympäristöä. Puisto kerrallaan koitetaan hoitaa pitkään oman onnensa nojassa kasvaneita kasvustoja. Hiljaa hyvä tulee.

      Poista
  9. Voi jestas taas sinua, pikkuisen kaivurilla kuokkijaa ❤
    Teet niin mahdottoman tärkeää ja hyvää työtä kotikaupunkisi eteen, Raahe on kohta Suomen Visby, ruusukaupunki. Aivan ihana asia on tuo paikallisten omenapuiden istutus keskeisille paikoille ja ainahan koivun voi korvata, paljon mielenkiintoisempia vaihtoehtoja kun löytyy vaikka miten.

    Jos sinut voisi monistaa, voisit heittää keikkaa paikallisoppaana ja kolmantena kopiona pitää ne lomatkin. Minusta tuli Raahefani ihan sinun ansiostasi. Ja paljon aiemmin mm. ruusufani.

    Innostuksesi tarttuu, hyvä niin!

    VastaaPoista
  10. Piiiitkä on matka vielä Visbyn istutuksiin. Toisaalta on hyvä olla esikuvia. Kotka on niistä upeimpia, mutta monta muutakin tosi hienoa puistokaupunkia ja arboretumia on nähty. Ei riitä minun ikäni rakentaa mitään niin hienoa, mutta edes rahtusen parempaa silmäniloa omaan kotikaupunkiin on hyvä saavutus sekin.

    VastaaPoista
  11. Hieno lehtijuttu ja upeaa työtä Raahen kaunistamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tämä työ on oikeastaan vasta alussa, mutta mennään aina palanen kerrallaan.

      Poista
  12. Hyvä Tita! Mukava kun työsi kaupunkikuvan viherryttäjänä on huomioitu. Onnea istuttamillesi ruusuille ja muillekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Kun pitkään on ollut minimihoidolla, niin vähäisetkin parannukset saavat suhteettoman suuren huomion. No kiva niinkin :D

      Poista
  13. Jännä nähdä miten paljon kaikenlaisia erilaisia ruusupuskia sitä onkaan, jotenkin itse niin tottunut näkemään vain muutamaa, jotka sopivat Suomen ilmastoon. Meilläkin kävi juuri kaivinkone kaivelemassa meille uusia istutusaluksia, joihin olen juuri suunnitellut joitain ruusupuskia. Pitää vaan malttaa odottaa ensi kevääseen, että pääsee somistamaan pihaa uusilla kukilla. Kiitos hyvästä kirjoituksesta erilaisista ruusuista.

    VastaaPoista