torstai 20. kesäkuuta 2019

Keskikesän loistoa ja hyvää Jussia!

Keskikesä on juuri nyt käsillä. Juhannus lopettaa pikkukesän ja isokesä alkaa. Minä pidän rehvakkaasti kaksi lomapäivää Juhannuksen jatkona, eli viiden päivän vapaa on edessä. Puutarhuri ei työn luonteen vuoksi juurikaan kesällä lomaile, mikä toisaalta on aika sääli. Sattuu nääs olemaan omakin puutarha, jonka hoitoon jää rippeet rivakoiden työpäivien jälkeen. Lisänä on viikonloput, joissa tuppaa olemaan sosiaalista elämää ja muutakin askaretta.

Alppiruusut 'Haaga' ja 'StMichel' porraspielessä ovat huikean upeita!

Puutarhassa kaikki kukkapuut kukoistavat ihan järjettömissä kukinnoissa. Oven pielen suojaisessa paikassa pian 20 vuotta viihtyneet alppiruusut ovat pysäyttävä näkymä. Niiden takana ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet' turvottaa nuppujaan ensikukintaansa. Sanon minä että voi huikea sentään näitä kukkien määriä!!!

Tuoreempi istutus 'Kristian's Pink' on Kristian Theqvistin jaloste, joka on
pian saatavilla taimistoilta. Uutta kotimaista jalostusta alppiruusuissa.

Atsaleat on mulle olleet vähän vaikeita, kun en ole löytänyt niille optimaalista paikkaa. Ärsyttää itsenänikin, joten on pakko ottaa kunnon revanssia aiheesta. Sentään se kestävin kanadanatsalea menestyy.

Kanadanatsalea kestää erittäin hyvin myös vyöhykkeellä V

Atsaleoissa olisi paljon mielenkiintoisia lajikkeita kokeiltavaksi. Mutta se paikan löytyminen, jossa viihtyvät on vielä hakusessa. Vielä minä tähänkin kehitä ratkaisun. Jokunen atsalea on tullut jo teloitettua liian kuivissa paikoissa.

Suuri rakkauteni kirjometsävaahtera (Acer platanoides 'Dummondii') on keväisen
keltaisessa asussa - valontuojapuu. Ihana!!! Sävy muuttuu kesän kuluessa.

Viime vuonna istutin Merenrantakaupungin kahteen puistoon käytävien porteiksi yhteensä neljä 'Drummondii'ta. Antaa niiden nyt kasvaa ja kukoistaa, mutta tässä puussa on paljon potentiaalia julkisiin istutuksiin, jos kyllä kotipuutarhojen yksittäispuuksikin. Mielestäni se on V-vyöhykkeellä yhtä kestävä kuin peruslajikin. Tämän puun mykistävä valovoima läpi kesän on katseet pysäyttävä. Jos viereen istuttaa punalehtisiä kasveja (minulla on punapähkinä 'Fuscorubra' ja purppuraheisiangervo 'Coppertina'), niin johan kontrasti tuo lisää valoefektiä.

Tuurenpihlaja (Sorbus ulleungensis 'Dodong') melkein täydessä kukassa.
Kasvutapa on ylöspäin luutamaisesti kohoava. Kukat on järkyn suuret.

Pihlajien monimuotoista sukukuntaa rakastan sielun sopukoita myöten. Lajikekirjoa on tullut kerättyä ihan antaumuksella. Ehkä suurimman sydämen minulta saa tuurenpihlaja. Se on kasvanut vain reilut 10 vuotta, ja alkuperältään on surkea ja runkovikainen aletaimi syksyn poistoista. Nyt latvus huitelee aikamoisissa korkeuksissa, vaikka puun koko on jää ihan maltilliseksi.

Käsi mittakaavana, sillä kukinnon koko on ISO.

Tämä pihlajasortti on suorastaan eksoottisen hieno kasvunsa aikana. Se versoo tosi varhain keväällä, eikä kärsi kuitenkaan halloista. Kukkansa on todella suuret tertut, ja lehdet on syvän kiiltävän vihreät ja isokokoiset. Kaiken kruunaa syksyinen ihan järjettömän hieno ruska, joka vetää puun ensin keltaiseksi, sitten tulenpalavan oranssin kautta punaiseksi. Uskomaton spektaakkeli katselijalle.

Yksittäinen kukkaterttu on suuri, mutta kun ne on isossa nipussa, niin
onhan tämä nähtävyys kukkiessaankin!

On minulla muitakin ihan helmiä pihlajoiksi, tosin vielä varreltaan vaatimattomampia vielä. Pieni esittely kuitenkin... Pianhan pihlajat venyvät kokoa eniveis.

Laavapihlaja (Sorbus alnifolia) kukkii. Lehti on ehytlaitainen, joten pihlajaksi
ei tunnista heti kättelyssä. Nuoren puun kukinta on komea, mutta syksyllä nimen
alkusyy saa selvityksen. Upea ruskapuu - kuin sulaa lavaa värissään.

Virosta olen onnistunut löytämään saksanpihlajan (Sorbus aria) lajikkeen 'Magnifica', jonka upeus on koko kesän hopeisina pysyvät lehdet. Ruskavärinsä on vaatimaton kellertävä, mutta hopeankarvaiset lehdet koko kesän on just se juttu, mikä tämän pihlajan saa erottumaan maisemasta.

Saksanpihlaja on myös ehytlehtinen, ja sen karvaisuus saa sen hopeiseksi.
Upea pikkupuu, joka on kestänyt V-vyöhykkeen yli 10 vuotta. Rotevaksi
tämä ei taida koskaan kasvaakaan. Ensikukinta on nyt tänä kesänä.

Paljon jää pihlajien sukukunnasta esittelemättä, mutta jatketaan syreeneihin. Niiden aika on nyt aivan upeasti! Minulla oli hukassa viime kesänä istuttamani 'Sensation', mutta kukinta paljasti heinikon keskeltä tämän puolimetrisen kaunottaren.

Kaksivärinen kukinto on puhuttelevan hieno!

Raivurin kanssa vetäisin kunnon session, jossa heinikko lakosi leikkurin käymättömistä paikoista. Sai 'Sensation'kin lisää tilaa hengittää. Toki moni muukin puska sai tilaa elolleen siinä samalla. Pitää postata erikseen hienot hortensiat jossain vaiheessa. Niiden aika on vähän myöhemmin, vaikka ekat nuput onkin jo näkösällä.

Lupauksia tulevasta - pionivuodesta tulee täysin ikimuistoinen!

Tahti kesän kulussa on eittämättä ihan hengästyttävä. Hyperventilaatiota pukkaa pioninen nuppumääränkin edessä. Ihan pian levähtää täysin käsittämätön pionien kukinta, jota tulee piisaamaan kuvattavaksi asti. Suorastaan täristen odotan satojen pionin nuppujen aukeamista. En ole ennen moista nähnytkään. Pensasruusut kukkivat siinä rinnalla, josta vuoro vaihtuukin kanadanruusuille ja ryhmäruusuille. Kaikesta on hurjat lupaukset ilmassa. Tämän edessä ihminen on pieni.

Arovuokko (Anemone sylvestris) on viehko, vaikka vähän leviämään pyrkivä.

Edessä on vapaata keskiviikkoaamuun asti ja sydänkesän ihanuus! Vedän henkeä, sillä töissä on ollut hektistä kesäkukkien ja niiden hoivaamisen muodossa. Ja tuhat muutakin tehtävää. Vauhti on ihan huikeaa, mutta jälkikin näkyy! Myönnän että en ole ehtinyt jokaiseen minun vastuulla olevaan asiaan, mutta työelämän tunnit on pakko jakaa jotenkin. Toiset hommat tulee tehtyä ja toiset jäävät tekemättä. Alkukesän huikeus yltää omaa puutarhaakin kauemmas työelämään asti.

Iloa, valoa ja hyvää Juhannusta!!!

31 kommenttia:

  1. Upeaa on kukinta, kiitos lajike-esittelyistä! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Kukinta on kyllä ihan hengästyttävää. Hyvä kesä! Iloista Juhanusta sinnekin, Intianminttu!

    VastaaPoista
  3. Kylläpä siellä on kukikasta ja nupukasta! Drummondii on toden totta hieno.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupauksia nuppujen muodossa on tosi paljon. Viime kesä lämpöineen helli kukkasilmut, ja talvi lempeänä säilytti ne. Nyt korjataan kukkivaa satoa kahdesta optimaalisesta tekijästä.

      'Drummondii' on lumoava! Kannattaa hankkia, jos osuu kohdalle ja on paikka mihin istuttaa. Se on koko kesän valopuu.

      Poista
  4. Tuurenpihlajaa ei suotta kehuta, se on upea ilmestys. Hyvää juhannusta ja lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuure on kyllä hieno pieni puu koko kesän. Iloa se tuo mukanaan roppakaupalla :D

      Poista
  5. Tuurenpihlajakuvasi vahvistavat onneani kahden tuurenpihlajan uutena omistajana. On se hieno puu.
    Nyt on puutarha antanut parastaan. Kaikki kukkii uskomattoman runsaana ja hengästyttävää vauhtia. Pioneissa on tosiaan niin paljon nuppuja, etten vastaavaa ole aiemmin nähnyt.
    Nautitaan näkymistä juhannuksena ja sen jälkeenkin. Oikein hyvää juhannusta ja lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa Tuuren kasvun seuraamiseen. Se kasvaa sangen nopeaa, mitä pidän itsekin plussana. Sinä otit heti komeasti varman päälle hankkimalla kaksi Tuurea. Hyvä valinta!

      Pionien kukinnasta tulee kyllä ihan järkyttävän huikea. Toivottavasti sateet pysyvät tauolla kukinnan ajan. Enää vain myrskyt ja rankkasateet voivat pilata herkän pionien kukinnan.

      Juhannus alkoi kahden tyttären valmistujaisjuhlilla, ja jatkuu leppeissä merkeissä. Äidin 80-vuotispäivät vietetään täällä meillä ihan keskenään. Juhlia on siis ihan peräkkäin.

      Poista
  6. Kukinta pihallasi on niin upeaa, että melkein en saanut hengitettyä, niin ihanaa ja suloinen Drummondii! Ja tulen kuin tulenkin kukintaa katsomaan, kunhan...ja samalla reissulla Särkkä tulee tutkittua myös! Tämä aika on nyt niin ihanaa!! Oikein mukavaa juhannusta sinne teille ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti toivonut sinun visiittiä tänne näkemään livenä kaikkea blogissa kuvattua. Tervetuloa! Särkkä on kaikkien aarteiden löytöpaikka, joten varaa aikaa valikoiman tutkimiseen. Äkkinäiselle tulee suorastaan ähky tarjonnan runsaudesta. Käy nettisivunsa läpi, niin saat kuutioitua lähtiäisiksi jotain järkeä. Lopulta kuitenkin lähtee ns. lapasesta :D

      Leppoisaa Juhannusta sinne Kivipeltoon!

      Poista
  7. Kaunista kukintaa. <3 Oikein ihanaa juhannusaikaa sinne.
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkarunsaus on ihan mykistävää. Juhannus on leppoisa, nyt kun lasten valmistujaiset on nautittu. Nämä pari lomapäivää on ihanat, kun koko alkukesä on menty lähinnä juoksemalla töissä ja kotona. Josko vetäisi vähän henkeä ja rauhoittuisi.

      Poista
  8. Kuinka tiedät, mihin suuntaan milloinkin katsoa, vai pyöriikö pää kuin pöllöllä, kun joka puolella on kaikkea ihanaa kukassa? :D Pionien kukinta tulee olemaan yltäkylläinen. Minä laskin kahdesta pionistani yhteensä tasan 50 nuppua. Viime kesänä niitä oli noin kymmenen. 'Sensation' on todella kaunis ja nuo kaikki pihlajat myös. Kukkaisaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen aamu on seikkailu. Olen kuutioinut työaamuillekin semmoiset 10 minuuttia aamusta puutarhan kiertämiseen nopeasti. Silloin ei mikään pääse yllättäen kukkimaan ohi huomaamatta. Jokaisessa aamussa on aina jotain uutta. Pioninien nuppujen määrä on kyllä ihan valtava. Kukkarunsautta on tiedossa, kunhan kelit eivät ryttyile kukinta-aikana. Pidetään peukkuja kaikkien aikojen pionivuodellekin!

      Poista
  9. Rentouttavaa juhannusta Sinullekin! T: toinen pihlajien ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toinen pihlajien ystävä Pauliina! Teen jossain välissä pihlajapostauksen, sillä niin huikea on sorbuksen sukukunta. Tästä kasvisuvusta on mitä ammentaa silmien iloksi.

      Poista
  10. Kauniita kukkasia :) Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä kukkineen on ihanaa aikaa! Hauskaa Juhannuksen jatkoa sinnekin!

      Poista
  11. Kaunista ♥ Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yötön yö, kesä ja kukkaset on ihan parasta aikaa! Juhannus on ollut leppoinen ja toisaalta juhlia täynnä. Kivaa!

      Poista
  12. Todella komeat alppiruusut ekassa kuvassa!
    Ihania kukkapuita edellisessäkin postauksessa ja niin ihana Rieko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo porraspielen vanhat alppiruusut ovat nyt mahtavimmillaan. Korkeutta on reilut 2.5 metriä. Huikeita!

      Poista
  13. Kiitos vierailuosoitteesta - tulen piipahtamaan!

    VastaaPoista
  14. Hengästyttävää kukintaa! Nautinnollisia vapaapäiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkarunsaus on huikea, mutta kivipuutarhaa kulkiessa totean saapuneeni viidakkoon. Kaikki kasvit ovat kasvaneet reilusti entistä isommiksi. Siis viidakkotunnelma.

      Poista
  15. Ihana Pikkuisen kesän päätös! Meillä oli taas vaihteeksi helteisiä päiviä ja ne aina vähän lyövät jarrua istutuspuuhiin. Tänään sain kuopat alulle sekä John Davis -köynnösruusuille, että tuoreen ylioppilaan omenapuulle. Taisipa vihdoin Sensation -syreenikin löytää paikkansa.

    Ruusut ja pionit räjäyttävät pankin ihan pian, eka 'Alba' aloitti valkeiden pioneiden kauden, kunpa jaksaisi juosta kukkivia bongaamassa, nuuhkimassa ja kuvaamassa! Ressi iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kuopataan tulevaisuuden toivoja :D Ruusut on piukassa nuppuja, joten hengästymistä piisaa pitkäksi aikaa. Minä olin kiitollinen 11 millin sateesta, joka pitänee hengissä myös työpaikan kasvustot siiheksi, että keskiviikkona saavun kastelemaan. Voin lomailla stressittä kaksi päivää. Ihan optimaalinen ajoituskin sateella, kun juhannuspäivän lotisi ukkoskuuroja.

      Kesän hektisyys on jatkumoa kevätkiireille. Sitten pukkaa sadonkorjuun mäiske, joten tämä harrastus on kaukana tyynestä ja rauhoittavasta :D Hullun hommaa... Jossain joulukuun tietämillä on talvisuojaukset tehtynä, joten voi vetää pari kuukautta henkeä - kunnes kevätkasvatukset alkavat.

      Joskus mietin omaa mielenterveyttäni - onko tälle olemassa jokin diagnoosi?

      Poista
  16. Drummondii on kiinnostava👌isännälle olen ehdotellut lisää puita😉pitää näyttää postaus hänelle.
    Ooh, on ihanaa! Kunpa ehtisit nauttia kättesi töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta 'Drummondii' - kuvaan kesän mittaa lisää houkutusta, sillä tuo valontuoja vaihtaa väriään kesän mittaa. Nyt on kevään limekuosi vielä, mutta väri syvenee kesän myötä voimakkaammaksi kontrastiksi lehden laidan valkoisen ja keskustan vihreän välillä.

      Poista
  17. No onpa todella upea rodo parivaljakko ja muutoinkin paljon kaunista kukintaa.
    Minullakin on tuurenpihlaja ja se on ollut melko nopeakasvuinen.
    Mukavaa loppukuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukintaa tulee koko ajan lisää hurjaa vauhtia. Tuure on kyllä ihan parhaita pihljia. Minustakin se on kiitettävän nopeakasvuinen. Näitä istuttelen Merenrantakaupunkiinkin pienen erän useammillekin silmille iloksi. Nyt kukinta on ollut ihan järkyttävän upea. Paras ikinä.

      Poista