sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Isokesän aloitus, juhlia ja lehtimuotojen nautintoa

Juhlava Juhannusviikonloppu alkaa olla selvitettynä. Perjantaina vietettiin ikimuistoiset valmistujaisjuhlat, kun A-sarjan molemmat tyttäret valmistuivat opinnoistaan. Toinen on filosofian hamst... ei kun maisteri ja toinen on kasvatustieteiden hamster... maisteri. Hatunnosto urakan selvittämisestä, ja menestystä työelämään!

Pienet ja ahkerat sammalleimut (Phlox) kukoistavat.

Tänään vietimme pienet juhlat 80-vuotta täyttävän äitini synttäreinä. Hän ei halunnut juhlia, joten haimme hänet tänne ihan perhepiirissä syömään ja kakkukahveilemaan. Vielä muori jaksoi kiertää puutarhaa, kun kävelymatkaa oli vain joitain kymmeniä metrejä kerrallaan ennen seuraavaa istahdusta. Olin tosi iloinen, että saimme viettää vielä yhden tasakymmenjuhlan yhdessä.

Lehtimuotojen hienous on erilaisuudessa.

Jokin räjähdys on tapahtunut puutarhassa, koskapa kasvit alkukesän lämmössä ja kosteudessa on saavuttaneet ennen näkemättömät mittasuhteet. Kivipuutarha muistuttaa viidakkoa, jossa tapellaan ihan uudella intensiteetillä elintilasta. Kaikki kasvaa normaalia suuremmassa koossa. Onko kellään vastaavaa ilmiötä omassa pihassa?

Kaikki eivät kuki kerralla, joten herkuttelen mieluusti lehtien muodoillakin.
Kuunliljat (Hosta) ovat tosi monimuotoinen ja inspiroiva kasvisuku minulle.

Vesipisarat kuunliljan lehdellä on kiehtovia.

Samaan kasvupyräykseen on ehtineet myös rikat, joten huomenna on tarkoitus iskeä niiden kimppuun hartaudella heti aamusta. Ihan valtava kasvuvauhti on kaikessa. Samaan aikaan ihailen ruusujen nuppupaljoutta, samoin pionimaa tulee olemaan ihan huikea.

Lisää lehtimuotojen kerroksellisuutta ja tyyliä.

Valmiiksi surettaa luopua alppiruusujen todella komeasta kukinnasta, mutta heti vieressä nuppuilevat jo pensasruusut, joten väriloisto vain vaihtaa paikkaa. Kesä kulkee hurjaa vauhtia eteenpäin ja pihan primadonnat esiintyvät oikeasti ihan jatkuvana virtana.

Kirjometsävaahtera 'Drummondii' saa vahvan kontrastin punapähkinä 'Fuscorubra'sta.

Tiedossa on kaksi päivää lomaa, joista yksi on puutarhan hoidolle ja toinen isäni luona visiteeraamiseen. Sitten jatkuu arki normaaliin tapaan - kesäloma on vietettynä. Ehkä elokuussa pidän viikon verran, jos kelit suovat. Syyskuulla voi pitää sitten loppuja lomia. Työsoppari onkin lokakuun loppuun, joten siitä eteenpäin kaikki onkin auki.

Kirjometsävaahteran lehti lähempää. Kesän kuluessa vähän kellertävä valkoinen laita
muuttuu valkoisemmaksi, ja keskus syvemmän vihreäksi. Sävy siis muuttuu.

Iloa viikkoosi - kesä on kukkeimmillaan!

24 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistuneille ja vanhemmilleen, samoin äidillesi. 80 vuotta on kunnioitettava ikä. Juuri tänään kävin puutarhassa jossa oli upeat kuunliljat ja minä joka olen vannonut ettei niitä tulee pihaani, aloin jo miettiä että ehkä sittenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kuunlilja on tosi hyvä kasvi puolivarjoon. Itse olen tykästynyt niiden monimuotoisuuteen, niinpä lajikkeita onkin täällä jo kymmeniä.

      Poista
  2. Rikat on tosiasn iskeneet voimalla penkkeihin. Missä vähänkään on tilaa, sieltä niitä löytää takuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakka pihalla odottaa ahkeria käsiä. Toisaalta on kiva nähdä kättensä työn jälkiä, vaikka tuntien kitkentäsessiot alkavat puuduttaa lopulta.

      Poista
  3. Kuunliljat ovatkin hienoja kasveja ja niitä löytyy monenlaisia. Minäkin löysin ne vasta pari vuotta sitten ja olen tykästynyt. Hienot lehdet tuolla vaahterall.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitakin vuosia sitten suorastaan hullaannuin kuunliljoihin, ja tilasin netistä monia eri sortteja. Hyvin ovat viihtyneet.

      Vaahtera on tosi kaunis!

      Poista
  4. Kaunista kukintoo. Ihania on kuunliljat. Miullakin on monia lajikkeita, näyttäviä ovat lehiltään! Siementääkö kirjometsävaahtera yhtäpaljon kuin tavallinen metsävaahtera?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään siementaimea ei ole kirjometsävaahtera tuottanut ainakaan vielä. Tänä vuonna oli ensimmäinen ihan hurja kukinta, joten paremman mielipiteen tarjoilen ensi vuonna.

      Drummondii ei kasva ensinkään yhtä rotevasti kuin peruslaji, joten luulen sen olevan kaikilla muillakin tavoilla maltillisempi.

      Poista
  5. Teillä on siellä ollut hienoja juhlia useat, onnea. Puutarhassa on riittänyt kyllä puuhaa ja rikat ovat kyllä kasvaneet vauhdilla myös. Ohjelmassa olisi tosiaan itselläkin kukkapenkkien putsausta jne.. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia juhlia on mukava viettää! Nyt on pari päivää aikaa viettää lomaa, ja sitten jatkuu sinnikäs vääntö Merenrantakaupungissa. Rikat näkyvät sielläkin juhlivan.

      Poista
  6. Upea tuo vaahtera! Minulla on joku erityinen viehtymys valkokirjavalehtisiin kasveihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös tykkään kovasti kirjavalehtisistä kasveista! Ne tuovat vaihtelua ja väriä pelkillä lehdillään.

      Poista
  7. Onnea valmistuneille ja koko perheelle! Upeita lehtimuotojen yhdistelmiä! Niistä tosiaan nauttii samalla lailla kuin kauniista kukinnasta. Mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Monasti tuo lehtimuotojen lopputulos on sattuman seurausta, mutta ilo silmälle niinkin.

      Poista
  8. Onnea kaikille juhlijoille! Täälläkin kasvit ovat innostuneet aiempiin vuosiin verrattuna huimaan kasvuun. Tosin ehkä ovat nyt "normaaleissa" mitoissa, kun eivät ole enää ihan pieniä taimia. Aa, paitsi kasvimaalla ei kasva muut kuin nauriit. Sentään ne :D Rikkaruohoja olen yrittänyt vaiheeksi kitkeä. Vielä olisi puolet penkeistä käymättä läpi. Kirjometsävaahteran ja punapähkinän yhdistelmä on herkullisen näköinen! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Täällä pohjoisessa kaikki on oikeasti kitukasvuisempaa, kuin rehevässä etelässä. Tänä kesänä päästään lähelle etelän rehevyyttä, mutta sentään ihan monstereiksi eivät onneksi ole kasvaneet.

      Kitkentä on viikon teema, ja kun kierroksen saa tehtyä niin uudestaan sopii alkaa. Lopulta joissain paikoin voi vain todeta häviönsä...

      Poista
  9. Ihan kuin meilläkin olisi korkeampaa ja leveämpää kasvua kuin joinain muina vuosina. Joskus on haikeaa luopua kukinnasta, mutta pitkän aikaa tulee aina jotain muuta kukkivaa tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin kasvuvauhti on ihan hurjaa. Iloitsen tietenkin rehevästä kasvusta, mutta penkeissä näyttäisi tilasta tulevan tappelua. Vahvat voittavat hennommat, joten pitää vartioida pienimpien oikeuksia.

      Lisää kukkia tulee nuput piukkoina ihan hurjaa vauhtia!

      Poista
  10. Kesä on juhlavaa aikaa, ihan hirmuisesti onnitteluja hamstereille ja Äitimuorille.

    Juuri kun luulin nähneeni kukinnasta kaiken, jossain päin tonttia pajatso kilisee ja uusi päävoitto on ihailtavissa.

    Hostat ovat niin valtavan ihania ja tyylikkäitä, sopivat jopa maalaispihaan. Aiemmin pidin niitä kaupunkilaisten kasveina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnitteluista, Hirnakka!

      Ihan kaikenlaisia jättipotteja kilisee nyt laariin, ja harvoissa postauksissa ehdin todeta jokaista onnea. Mutta edes murusia :D

      Varoituksen sana - hostiin jää koukkuun. Älä hitossa eksy ulkomaisille kuunliljoja myyville sivustoille! En tarkoituksella nimeä yhtäkään... Been there, seen that and done it :D

      Poista
  11. Onnea valmistujille! Meillä onkin sitten samanikäiset äidit.
    Ei pysy perässä täälläkään! Ruoho kasvaa ja trimmeri laulaa. Ruusut ovat kasvattaneet penkkien tyhjät paikat yhtäkkiä täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista! Äidit on ihania, mutta omani kanssa mennään viimeistä alamäkeä. Tuomio tuli juuri, ja hoidot lopetettu. Tätä kestää nieleskelllä, vaikka äitini sanoin "jokuhan se vanhalle tulee". Panostetaan hyviin päiviin, kun vielä pystyy nauttimaan!

      Ruusut ovat hyviä lisäämään pinta-alaansa. Nuppuja on paljon! Hurjan hieno kukinta tulossa!

      Poista
  12. Onnittelut valmistuneille ja vanhemmille. Hienoa, että saitte viettää yhdessä äitisi kanssa hänen 80- vuotisjuhlaansa perhepiirissä.
    Kuunliljat ovat minunkin suuria suosikkeja. Etenkin isolla pihalla luovat tiettyä harmoniaa ja seesteyttävät ja yhtenäistävät näkymää.
    Täällä meillä on satanut tosi vähän ja tutkakuvia katsoessa suurimmat sateet menevät harmillisesti asuinpaikkamme molemmin puolin ohi. Alkaa olla tosi kuivaa ja vähäinen sade ei nyt auta kuumien ja helteisten päivien johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta! Iloista juhlia mukavia kemuja!

      Kuunliljojen jalostuksen tuottama kirjo on ihan koukuttavaa. Yhdessä vaiheessa keräilin kovastikin eri lajikkeita, mutta totesin valikoiman olevan ihan liian suuri. Mutta hienoja ne ovat - tykkään hurjasti!

      Merenrantakaupunki on kans sellainen saderintamien jakaja, että kohdalla ei sada - mutta meren ja maan puolella tulee vettä ansiokkaasti. Onneksi meillä on joki, josta pumpata helpotusta kasveille. Juhannuspäivän ukkossateet alkavat olla hyödyksi käytetyt. Taas olisi sateelle tilausta.

      Poista